Mitä vikaa Natossa on?

Mitä vikaa Natossa on?

Kävin tässä ylensyönnin, lueskelun ja muiden joulupuuhien lomassa näillä palstoilla vilkaisemassa miten on edennyt joulun alla virinnyt poliittishistoriallinen keskustelu, johon soppaan minäkin muutamalla kirjoituksellani lusikkani pistin. Eipä noihin silloin esillä olleisiin historiamme vaiheisiin ei ole enää paljon palailtu, mutta toivottavasti nekin muistetaan taustaksi, kun otetaan kantaa nykyisiin poliittisiin tapahtumiimme ja odotettavissa oleviin – ainakin tarvittaviin – turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihimme.

Natoonkin on otettu taas kantaa ja hyvä niin. Keskustelun tasossa tosin – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta – ei ole hurraamista. Varsinkin Naton vastustajien puheenvuoroista kuultaa savuverhon läpi, että jos Varsovan liitto olisi vielä olemassa, he olisivat kyllä valmiit liittymään siihen! Sen masentavan huomion myös tein, että viimeaikaisista tapahtumista monet koettavat vääntää mustan valkoiseksi ja päinvastoin, eli rikollisen toiminnan ansioksi ja diplomatian vastuullisen hoidon rikokseksi. Tarkoitan tietenkin Jäätteenmäen ja Lipposen tekemisiä.

Vaikka Lipponen ei noissa Bushin kanssa käymissään keskusteluissa ollut hankkimassa meille tukea Natoon pääsemiseksi, toistan hänen eräässä myöhemmässä yhteydessä esittämänsä kysymyksen: mitä vikaa Natossa on? Minä itse rupesin vasta tuon kysymyksen jälkeen asiaa oikein ajattelemaan ja sen prosessin tuloksena aikaisemmin ainakin varauksellinen ellei kielteinen Nato-kantani on muuttunut.
Minä esitän nyt teillekin ne kolme kysymystä, jotka olen esittänyt itselleni: Eikö Nato ole maailman demokraattisimpien maiden yhteinen järjestö, mikä on luotu noiden maiden turvaksi? Emmekö me tunnusta niitä arvoja, joita tuon järjestön jäsenmaat, esimerkiksi Tanska ja Norja tunnustavat? Eikö meillä ole noiden maiden ilmeisesti tuntemaa turvallisuusvajetta? Minun vastaukseni jokaiseen kysymykseeni oli: kyllä! Mieleeni palautui myös, mitä Paasikivi sanoi: ”pieni valtio on yksin aina liian heikko; se tarvitsee vahvemman turvaa; pitää vain liittoutua oikein”. Minulla ei ole kanttia kyseenalaistaa tuota Paasikiven näkemystä, mikä perustui hänen katkeriin kokemuksiinsa yksin jäämisestä ja ”väärän” kumppanin kanssasotijaksi joutumisesta.

Ei ole kuin yksi turvan tarjoaja: Nato. Nimimerkki "Anonyymille" haluan korostetusti sanoa: Tämä ei ole epäluottamuslause puolustusvoimillemme: myös niitä tarvitaan ja ne ovat vähäväkiseen maahamme nähden vahvat, Euroopan suurimpia koulutettu reservi mukaan lukien ja materiaalikin nykyisin kohtalainen, mutta sittenkin ne ovat pinta-alaltaan suuren maamme puolustamiseksi yksin riittämättömät.

Monet varmaan tekivät joulukäynnin haudoille, kenties myös sankarihaudoille. Heräsikö heidän mielessään kysymyksiä, miksi noiden miesten elämä päättyi niin varhain, ja mitä heistä olisi voinut tulla, jos he olisivat saaneet elää? Luulen niin. Hautausmaillamme on 90 000 sankarihautaa, joilla aina jouluisin kynttilät palavat. Haluaako joku niitä paljon lisää siksi, että kynttilämeri olisi komeampi? Hänen toiveensa toteutuisi, jos meihin mahdollisesti kohdistuvan aggression tapahtuessa olisimme taas yksin. Eikö tuollaista aggressiota voi tapahtua? Niin ajateltiin myös 1930 luvun lopulla; niin ajattelivat silloin myös poliittiset johtajamme Tanner, Cajander ja Erkko, kuten nimimerkki ”mielipidepankki” aivan oikein toi esille (vaikka monesta muusta olin hänen kanssaan eri mieltä). Millaisena noiden johtajien ”viisaus” esiintyykään myöhempien tapahtumien valossa? Toivottavasti nykyiset johtajamme eivät joudu historiaan yhtä ”viisaina”, vaikka huono on ennuste monen kohdalla!

Natoon liittymistä vastustetaan sillä, että Natossa määrää liiaksi USA. Tämä oli aiemmin minunkin argumenttini lähipiirini Nato-keskusteluissa. Totta, että Natossa on sen suurimmalla rahoittajalla ja aseistajalla melkoisesti sanavaltaa, ja USA:n intressit voivat usein olla kaukana omistamme. Mutta onko USA ”pompotellut” Natoa esimerkiksi siten kuin Neuvostoliitto Varsovan liittoa? Todellakaan ei! Ja ovatko meidän ja USA:n intressit ristikkäiset. Eivät missään oleellisessa. Taloudellinen kilpailu on eri asia, hyväksi kummallekin. Voimmeko kuvitella, että USA:n taholta meitä uhkaisi jokin sen kaltainen vaara, mikä meitä on niin usein uhannut tietyltä taholta. Sellainen on hyvin epätodennäköistä, mahdotonta samaan liittoon kuuluessamme. Ja ehkäpä me voisimme osaltamme olla muuttamassa Natoa Eurooppa-keskeisemmäksi ja myös meidän erityisasemaamme huomioon ottavaksi. Natosta riippumattomien EU:n puolustusvoimien – joihin voisimme kuulua ja joita minäkin toivoin – luominen ei taida olla mahdollista. Puolustusvoimain komentaja amiraali Kaskeala oli varmaan oikeassa todetessaan, että ”Euroopan yhteinen puolustussopimus ilman Nato-yhteyttä olisi varsin köykäinen paperi”.

Jotkut näyttävät hirvittelevän Natosta meille koituvia kustannuksia ja pelottelevan omien poikiemme joutuvan Nato-sotilaina tapettaviksi vieraille maille. Eikö heidän mieleensä tule vertailukohtana viime sotiemme kustannukset ja ihmishenkien menetykset? Kysyn jälleen: eikö tuo kaikki voisi toistua, ja eivätkö menetyksemme voisi olla monin verroin suuremmat jos jättäydymme yksin? Kummallinen on ihmismieli! Sulkeeko jokin ideologia tai jostakin omaksuttu ennakkoluulo tahi vain epävarmuus omasta käsityskyvystä ikkunat niin, ettei valo pääse niistä sisälle?

Valtiojohdon on pyrittävä toimimaan niin, että välttyisimme joutumasta sotaan tai muihin konflikteihin, se on itsestäänselvyys. Mutta onko Naton, jopa siihen liittymistä koskevan keskustelun karttaminen sellaista toimintaa? Onko sitä janttautuminen liittoumattomuus-mantraan, jolle tuon mantran hokijoiden on vaikeaa esittää järkeenkäypää sisältöä sen turvallisuusarvosta puhumattakaan. Kyllä johtajiemme pitäisi pyrkiä toimimaan myös niin, että pahimmankin tullen vältymme tuholta. ”Si vis pacem, para bellum”. Miksi johtajamme eivät halua nähdä karua todellisuutta? Miten sota tai hyökkäyksen kohteeksi joutuminen voitaisiin välttää torjumalla tarjolla olevaa turvaa! Jotkut idealistiset pasifistit – eivät sentään hallituksen jäsenet – paheksuvat myös vaatimatonta sotilaallista varustautumistamme ja esittävät jopa yksipuolista aseista riisuuntumista. Olisipa olemassa yksikin esimerkki siitä, että sota tai hyökkäyksen kohteeksi joutuminen olisi pystytty noin välttämään! Vähänkin ihmistä ja historiaa tunteva voi esittää noin vastuutonta vain tiettyihin kumouksellisiin päämääriin pyrkiäkseen.

Nyt Suomelle on siis tarjolla mahdollisuus, josta viime sotiemme alla emme voineet uneksiakaan: päästä osaksi maailman vahvinta liittoumaa. Emme kai voi olla niin typeriä, että emme käytä tuota mahdollisuuttamme? Vai voimmeko? Nyt meille kuin taivaan lahjana tarjolla olevaa turvaa torjuvat vallanpitäjät kiusaantuneina, kuin tietoisina vastuunsa pakoilusta.

Puheenvuoroni oli liian pitkä tälle areenalle. Kiitos Sinulle, joka jaksoit lukea sen loppuun. Jos olit kanssani jokseenkin samaa mieltä, voinet kertoa; jos olit aivan eri mieltä, kerro sekin ja perustele mielipiteesi, ole hyvä!
221088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

... kokonaan, ja joskus aikaisemmin hauskan kirjoituksen siitä, mitä seuraisi, jos Suomi liittyisi USA:n osavaltioiksi.
Hyvää vaan, lännessa olisi Havaiji ja idässä Suomi. Hyvin pyyhkisi! Kolmasosa syntyneistä suomalaisistahan onkin jo Usassa, toinen kolmasosa on Venäjn/NL:n mullissa maanalaistouhuissa ja loput onkin täällä koto Suomessa. Varsinaisia maailmankansalaisia!
Eiköhän aloiteta neuvottelut tältä laajemmalta pohjalta!
Ja samantien Karjala takaisin!

Äänestä

10 v. sitten meillä ei ollut mitään tarvetta liittyä mihinkään sotilasliittoon, miksi meillä nyt on?

Maailman tilannetta ovat epävaakauttaneet terroristi-iskut sekä Irakin sota. Mitä uhkia meillä on?

!. Terrorismin on korostettu olevan maailmalaajuinen uhka. Kuitenkin sen torjuminen on ainakin sotilasliitojen avulla mahdotonta, ellei peräti tilannetta pahentavaa.

2. USA:n maailmanherruuspyrkimykset. Nojoo, tuohan on tietenkin liioittelua, mutta Nato ja USA:n kultturin leviäminen länsimaihin turruttaa maita aina vain lähemäs liittovaltion asemaa, pian nämä nk. "demokraattiset" ihmiset vinkuvat, että "miksi emme liittyisi USA:han kun kerran teemme muutenkin jo niin läheistä yhteistyötä..".

Miksi emme pysyttelisi mielummin itsenäisenä valtiona - myös oman maamme maanpuolustuksessa, vai tarvitsemmeko välttämättä "äidin" hoitamaan oman maamme puolustus?

Äänestä
  • .. Suomessa mitään vikaa ole; päinvastoin se on hyvä maa. Kenraali Ehrnrooth on sanonut "Suomi on hyvä maa, sitä kannattaa puolustaa, ja sen ainoa puolustaja on Suomen kansa". Olen samaa mieltä, mutta varteenotettava puolustusmenetelmä on päästä mukaan vahvaan liittoon, siinä olen Paasikiven kannalla.

    Kysymyksesi "tarvitsemmeko välttämättä äidin hoitamaan oman maamme puolustusta" osoittaa, että olet sivuuttanut ne esittämäni perusteet, joihin nojaten minä Natoon liittymistä pidän hyvin tarpeellisena- Luepa viestini uudestaan, ole hyvä!

    Äänestä

  • jatkosodan aikana venäläiset olisivat tehneet varman ja kohtalokkaan läpimurron ilman presidentti Risto Rytin henkilökohtaisella vastuulla sopimaa ns. Ribbentrop-sopimusta. Kiitokset vielä kerran Saksan ilma-aseelle ja eritoten osasto Kuhlmeylle heidän tuhotessaan päivässä jopa 300 panssaria yleishyökkäyksen aikana ja toinen kiitos suomalaiselle radiotiedustelulle joka minuutin tarkkudella tiesi ryhmitykset jne.. Kolmas kiitos niille suomalaisille sotilaille joiden ansiosta tässä vapaana vaihdellaan näitä mielipiteitämme.

    Äänestä

Suomelle paras vaihtoehto on tämä nykyinen olotila, ja tässä tulevat perustelut:

Ensinnäkään Suomella ei ole turvallisuusvajetta.

Toisekseen; jos maatamme uhkaisi sellaisen mittaluokan sotilaallinen kriisi, josta emme omin voimin selviäisi, niin on kovin vaikea uskoa, että muilla Nato-mailla olisi samaan aikaan tekemisen puutetta noin niinkuin sotilaallisessa mielessä.
Eivätkä Natojoukot edes ehtisi hätiin, vaikka haluaisivatkin ja sitä haluakin on syytä epäillä siinä tilanteessa, jossa kriisi olisi niin paha, ettemme itse selviäisi.

Ja tottakai yksi perustelu ovat kustannukset, vaikka niitä yritetään vähätellä.

Sotilaallista liittoutumista perustellaan usein myös sillä, että liittoumattomuus on jotenkin vanhanaikaista nykyisessä maailmassa.
Tämäkin väite on jäänyt toistuvasti vaille uskottavia perusteluja.
Miten ihmeessä Suomen liittoutumattomuus olisi jotenkin vanhanaikaisempaa ja epätrendikkäämpää kuin muiden länsi-eurooppalaisten liittoutumattomien maiden liittoutumattomuus?

Ja lopuksi vielä perustelu johon olen itse erityisesti mieltynyt, mutta joka on jäänyt jostain syystä ihmeen vähälle huomiolle.
Jos Suomi nyt päättäisi anoa Naton jäsenyyttä, niin me liittyisimme sen jonon jatkoksi, joka nyt raapii Naton oven takana.
Ketkä siellä raapii?
Siellä raapii sellaisia "vakaita läntisiä demokratioita" kuten Georgia, Romania, Makedonia, Albania, Ukraina jne. Tämänkö jonon jatkoksi liittymällä Suomen imago "lännettyisi" Nato-intoilijoiden toivomalla tavalla, sen sijaan, että pysyisimme nykyisessä läntisen Euroopan liittoutumattomien maiden ryhmässä, jossa lisäksemme ovat Ruotsi, Sveitsi, Itävalta ja Irlanti?
Kyllä minä ainakin tunnen jotenkin enempi vetoa tähän jälkimmäiseen ryhmään.

Siitä olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että Natokeskustelun taso ei ole aina päätä huimaava, enkä tiedä nostinko sitä itsekään, mutta siitä olen erimieltä, että vain liittoutumattomuuden kannattajat olisivat syyllisiä keskustelun alhaiseen tasoon.

Äänestä
  • Kiitos asiallisesta vastauksestasi, arvon nimimerkki "fin"! Älä ole vaatimaton, sillä tiedät, että puheenvuorosi edustaa yleistä Nato- ja muutakin keskustelua korkeampaa tasoa. Vaikka olen kanssasi eri mieltä, arvostan perusteltuja mielipiteitä nyt ja muulloinkin. Sitäpaitsi ajattelusi ei ole kaukana siitä, mitä minunkin mielessäni vielä jokin aika sitten liikkui; samantapaisilla argumentella perustelin kantojani. Mutta kuten aiemmin sanoin, olen myöhemmin tullut toisiin mietteisiin.

    Minun perusteisiini puoltaa Natoon liittymistä ei kuulu se, että mitä muut meistä ja "läntisyydestämme" ajattelevat, keitä kenties muita tuossa joukossa on, vaan tärkein ja oikeastaan ainoa perusteeni on Suomen turvallisuus, uskottavat turvatakuut maallemme. Ne pystyy tarjoamaan vain Nato. Ei ole mitään syytä epäillä sitä, etteikö Nato tulisi ja ehtisi tulla hätiin, jos me joudumme hyökkäyksen kohteeksi. Todennäköisesti Natoon kuulumisemme jo tekee hyökkäyksellä uhkaamisenkin mahdottomaksi.

    Mutta kuka meidät veisi sinne Natoon? Se on tällä hetkellä suurin ongelmamme, mielestäni. Kirjoituksissani joulun alla esitin näkemyksiä, joiden mukaan ns. asevelisosialistit pelastivat Suomen sodanjälkeisinä ”vaaran vuosina”, jolloin Hertta Kuusinen julisti, että ”Tsekkoslovakian tie on oleva myös meidän tiemme”. Näitä konkreettisin esimerkein hyvin perusteltuja näkemyksiä edustivat otteet kirjoista J.H.Magill: ”Tasavalta tulikokeessa” ja Lasse Lehtisen väitöskirja: ”Aatosta jaloa ja alhaista mieltä”. Toin esille eräitä muitakin silloisten demarien sankaritekoja isänmaan puolesta noina ”vaaran vuosina”. Yhden haluan vielä tässä lisätä: Myös Mauno Koivisto, vapaaehtoisena Törnin joukoissa, tuossa aina tiukkoihin paikkoihin heitettävässä ”eliittipalokunnassa” palvellut nuori opiskeleva työmies torjui tuolloin voimakkaasti ja taitavasti kommunistien valtapyrkimyksiä Turun satamassa. (äskettäin ilmestynyt J.Michael Cleverleyn kirja ”Lauri Törni: Syntynyt sotilaaksi” on joululukemistossani; suosittelen!).

    Mitä ihmettä on tapahtunut tuolloin niin rohkealle Koivistolle? 1990-luvun lopulla hän varoitteli Baltian maita pyrkimästä eroon Neuvostoliitosta, ja nuo varoittelut siellä edelleen muistetaan! Hiljattain tv-haastattelussa hän sanoi ajatuksen mahdollisesti alkavasta Nato-keskustelusta häntä kauhistuttavan! Minä olisin kauhuissani, jos tuota todellista, avointa Nato-keskustelua ei syntyisi. Kyllä siinä vaahtoaisivat myös kaikki jälkistalinistit, mutta siinähän he paljastaisivat todelliset kasvonsa, joten tuo keskustelu varmasti lopulta edistäisi järkeviin ratkaisuihin pääsemistä.

    Kalevi Sorsa kertoo juuri ilmestyneissä muistelmiena 2.osassa "kansankoti ja punamulta" (tämäkin kuuluu joululukemistooni) nähneensä, miten Kekkonen pelkäsi Neuvostoliittoa,niin kauheasti, ettei hän ollenkaan käsittänyt syytä siihen. Kekkonenko tartutti tuon Neuvostoliiton pelon myös Koivistoon, joka presidentiksi tultuaan ilmoitti, että ”minä en salli kenenkään turmelevan edeltäjäni perintöä? Miten tuota perintöä enää voisi vaalia, kun ei ole Neuvostoliittoakaan? On muuten hyvin mahdollista, että jos Kekkonen eläisi nykyisessä maailmantilanteessa, hän olisi jo vienyt Suomen Natoon!

    Kun otin esille nuo asevelisosialistit, se oli tarkoitettu aasinsillaksi – kenties hieman huteraksi – seuraavalle kysymykselleni. Mikä olisi nyt se poliittinen taho, joka veisi Suomen turvasatamaan? Kokoomuksella voisi olla siihen halua ja kykyäkin, mutta ei kai mahdollisuutta tällä vaalikaudella. Keskusta? Hyvä vitsi! Voisiko pelastuksemme olla jälleen tuo tosiasiallisesti johtava poliittinen voimamme, sosialidemokraatit? Huonolta näyttää juuri nyt. Hieman tuota edellä esittämääni Aarno Laitisen lausuntoa mukaillen arvelen, että jos Ahtisaari olisi jatkanut presidenttinä ja Lipponen pääministerinä, anomuksemme Natoon liittymiseksi olisi jo jätetty ja voisimme vastaanottaa uuden vuoden luottavaisemmin mielin! Mutta eläkäämme toivossa, että tämä ”poliittisesti tyhmä kansa” (Paasikiveä lainatakseni) keskustelun alettua pian ilmaantuvien selvänäköisten vaikka kenties hidaspuheisten vastuunkantajien johdattelemana vielä järkiintyy ja arat johtajamme saavat siitä tarvitsemaansa rohkaisua tehdäkseen oikeita päätöksiä parhaaksemme!

    Taas tuli liian pitkä kirjoitus. Jos tämä vaikuttaa hieman provosoivalta, olen onnistunut tarkoituksessani!

    Äänestä

  • "Ensinnäkään Suomella ei ole turvallisuusvajetta."

    Ei ehkä juuri nyt, mutta turvallisuusvajeen aikana ei ainakaan liittouduta, koska se provosoisi oikean hyökkäyksen. Puhumattakaan siitä, että NATO varmasti katsoisi meitä "hieman" nenänvartta pitkin, jos olisimme 30v EU jäsenyyttä julistaneet, että emme ikinä auta ketään, mutta heti oman hädän koittaessa ruinaisimme apua ja liittolaisia... Itsekkyyden huippu, ja vaikka se voisi tuntua pragmaattiselta, niin minä USAlaisena tai Norjalaisena nauraisin jä löisin oven Suomen silmille.

    "Toisekseen; jos maatamme uhkaisi sellaisen mittaluokan sotilaallinen kriisi, josta emme omin voimin selviäisi, niin on kovin vaikea uskoa, että muilla Nato-mailla olisi samaan aikaan tekemisen puutetta noin niinkuin sotilaallisessa mielessä."

    Tuskin kovin moni maa uskaltaa uhmata NATOa. Venäjä ei missään nimessä uskalla, jolloin sen ainoat laajenemiskohteet olisivat tietenkin puolueettomat valtiot.

    Kiina ja muslimit ehkä voivat joskus haastaa NATOn, ja jos Suomen kimppuun hyökättäisiin samalla kun NATOn kimppuun, eikö olisi fiksumpaa koordinoida toimintaa NATOn kanssa kuin kummankin sotia erikseen?

    "Eivätkä Natojoukot edes ehtisi hätiin, vaikka haluaisivatkin ja sitä haluakin on syytä epäillä siinä tilanteessa, jossa kriisi olisi niin paha, ettemme itse selviäisi."

    Mitä ihmettä halulla on asian kanssa tekemistä? Olisimme liittoutuneita, joten tottakai sieltä tultaisiin apuun. Joukkojen siirto on varsin nopeaa nykyään, ja Venäjällä ei ainakaan riitä voima estää USAn maihinnousua Suomeen (Norjasta tulevia maavoimia voitaisiin ehkä yrittää hidastaa, koska rintama olisi kohtuu lyhyt).

    "liittoumattomuus on jotenkin vanhanaikaista nykyisessä maailmassa"

    Se on aina ollut vanhanaikaista helposti miehitettäville maille. Belgia kokeili kahdesti, ennen kuin tajusivat sen olevan typerääkin typerämpi idea.

    Tottakai mieluummin rakennettaisiin EUn oma armeija, joka sitten liittyisi NATOon. Paljon fiksumpi rakenne kuin tämä USA&alaiset. Toisaalta tämä toimii tällä hetkellä, joten liitytään NATOon ensin ja sitten tehdään EUn sisäiset muutokset.

    Äänestä

  • Historian harrastaja kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta vastauksestasi, arvon nimimerkki "fin"! Älä ole vaatimaton, sillä tiedät, että puheenvuorosi edustaa yleistä Nato- ja muutakin keskustelua korkeampaa tasoa. Vaikka olen kanssasi eri mieltä, arvostan perusteltuja mielipiteitä nyt ja muulloinkin. Sitäpaitsi ajattelusi ei ole kaukana siitä, mitä minunkin mielessäni vielä jokin aika sitten liikkui; samantapaisilla argumentella perustelin kantojani. Mutta kuten aiemmin sanoin, olen myöhemmin tullut toisiin mietteisiin.

    Siis kyllähän sillä nyt jotain väliä on, että mihin viiteryhmään meidät mielletään kuuluvaksi.
    Sen jälkeen kun Natosta on tullut entisten itä-Euroopan sosialistimaiden draumaparantola, ei Suomen ole mielestäni syytä imagosyistä olla ryntäämässä Natoon.

    Sitäkin sietää miettiä, että miten kävisi suomalaisten maanpuolustustahdolle, jos liittoutumisen myötä syntyisi sellainen käsitys, että "Kyllä Nato hoitaa homman."

    Mitä taas Koivistoon tulee, niin ehkä hän on vanhemmuuttaan "sairastunut" paasikiveläiseen realismiin. Samaa toivoisin muillekin.

    Äänestä

  • VilleL kirjoitti:

    "Ensinnäkään Suomella ei ole turvallisuusvajetta."

    "Ei ehkä juuri nyt, mutta turvallisuusvajeen aikana ei ainakaan liittouduta, koska se provosoisi oikean hyökkäyksen. Puhumattakaan siitä, että NATO varmasti katsoisi meitä "hieman" nenänvartta pitkin, jos olisimme 30v EU jäsenyyttä julistaneet, että emme ikinä auta ketään, mutta heti oman hädän koittaessa ruinaisimme apua ja liittolaisia... Itsekkyyden huippu, ja vaikka se voisi tuntua pragmaattiselta, niin minä USAlaisena tai Norjalaisena nauraisin jä löisin oven Suomen silmille. "

    Niin, miksi emme voisi jatkaa läheistä yhteistyötä Naton kanssa liittoutumattomana maana, kuten tähänkin asti? Olemme olleet mukana yk:n ja Naton rauhanturvaoperaatioissa mm. bosniassa ja kosovossa. Suomi on rauhanomainen maa enkä näe mitään syytä miksi joku tänne haluaisi hyökätä (venäjä tosin todennäköisesti suunnittelee hyökkäystä Suomeen). Naton tarjoama liittymismahdollisuus ja siitä noussut kohu ovat mielestäni ainoita syitä miksi suomalaiset ovat ruvenneet tuntemaan olonsa turvattomaksi liittoutumattomana maana.

    "Tuskin kovin moni maa uskaltaa uhmata NATOa. Venäjä ei missään nimessä uskalla, jolloin sen ainoat laajenemiskohteet olisivat tietenkin puolueettomat valtiot."

    En kyllä ymmärrä miksi Venäjä ei muuta politiikkaansa EU:n vaatimale tasolle jolloin se pääsisi eeuuhunkin. Venäjällä ei ole tarvetta eikä varmaan resurssejakaan aloittaa sotaa Suomea vastaan. Sodan aiheuttamien vaurioiden korjaaminen aiheuttaisi pitkäaikaisen talouden huononemisen. Venäjän ja Naton useiden yhteisten sotaharjoitusten yhtenä tarkoituksena luulisin olevan venäjäpelotteen luominen tuleville natoon pyrkijöille. (kuulostaa älyvapaalta, mutta eikö USA:n toiminta ole ollut ajoittain hiukan älyvapaata)

    "Kiina ja muslimit ehkä voivat joskus haastaa NATOn, ja jos Suomen kimppuun hyökättäisiin samalla kun NATOn kimppuun, eikö olisi fiksumpaa koordinoida toimintaa NATOn kanssa kuin kummankin sotia erikseen?"

    Kiina ei havittele suomesta itselleen siirtomaata. Norja, Ruotsi, Viro tai venäjä ei päästä muslimeja Suomeen sotimaan.

    Äänestä

  • fin kirjoitti:

    Siis kyllähän sillä nyt jotain väliä on, että mihin viiteryhmään meidät mielletään kuuluvaksi.
    Sen jälkeen kun Natosta on tullut entisten itä-Euroopan sosialistimaiden draumaparantola, ei Suomen ole mielestäni syytä imagosyistä olla ryntäämässä Natoon.

    Sitäkin sietää miettiä, että miten kävisi suomalaisten maanpuolustustahdolle, jos liittoutumisen myötä syntyisi sellainen käsitys, että "Kyllä Nato hoitaa homman."

    Mitä taas Koivistoon tulee, niin ehkä hän on vanhemmuuttaan "sairastunut" paasikiveläiseen realismiin. Samaa toivoisin muillekin.

    En ota kantaa muihin jorinoihinne, sinun tai muidenkaan, mutta analyysisi Koiviston sairaudesta on väärä. Oikea taudinmääritys on rikkiviisaus. Sehän on jo vanha tauti hänellä. Ja jos hän on jotakin jostakin sanonut, hänen on mahdotonta myöntää olleensa väärässä. Tauti on vain pahentunut iän myötä, kun hän nyt haluaa ottaa kantaa kaikkeen. Onneksi monikaan ei ota häntä enää vakavasti

    Taudinmäärityksesi on väärä siksikin, että Paasikivi oli sitä mieltä, että pienen ja heikon pitää liittoutua vahvemman kanssa, pitää vain valita oikea liittolainen. Siihen, mikä sellainen olisi, en ota kantaa (ei niitä kyllä ole monta mahdollista).

    Äänestä

  • Historian harrastaja kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta vastauksestasi, arvon nimimerkki "fin"! Älä ole vaatimaton, sillä tiedät, että puheenvuorosi edustaa yleistä Nato- ja muutakin keskustelua korkeampaa tasoa. Vaikka olen kanssasi eri mieltä, arvostan perusteltuja mielipiteitä nyt ja muulloinkin. Sitäpaitsi ajattelusi ei ole kaukana siitä, mitä minunkin mielessäni vielä jokin aika sitten liikkui; samantapaisilla argumentella perustelin kantojani. Mutta kuten aiemmin sanoin, olen myöhemmin tullut toisiin mietteisiin.

    Minun perusteisiini puoltaa Natoon liittymistä ei kuulu se, että mitä muut meistä ja "läntisyydestämme" ajattelevat, keitä kenties muita tuossa joukossa on, vaan tärkein ja oikeastaan ainoa perusteeni on Suomen turvallisuus, uskottavat turvatakuut maallemme. Ne pystyy tarjoamaan vain Nato. Ei ole mitään syytä epäillä sitä, etteikö Nato tulisi ja ehtisi tulla hätiin, jos me joudumme hyökkäyksen kohteeksi. Todennäköisesti Natoon kuulumisemme jo tekee hyökkäyksellä uhkaamisenkin mahdottomaksi.

    Mutta kuka meidät veisi sinne Natoon? Se on tällä hetkellä suurin ongelmamme, mielestäni. Kirjoituksissani joulun alla esitin näkemyksiä, joiden mukaan ns. asevelisosialistit pelastivat Suomen sodanjälkeisinä ”vaaran vuosina”, jolloin Hertta Kuusinen julisti, että ”Tsekkoslovakian tie on oleva myös meidän tiemme”. Näitä konkreettisin esimerkein hyvin perusteltuja näkemyksiä edustivat otteet kirjoista J.H.Magill: ”Tasavalta tulikokeessa” ja Lasse Lehtisen väitöskirja: ”Aatosta jaloa ja alhaista mieltä”. Toin esille eräitä muitakin silloisten demarien sankaritekoja isänmaan puolesta noina ”vaaran vuosina”. Yhden haluan vielä tässä lisätä: Myös Mauno Koivisto, vapaaehtoisena Törnin joukoissa, tuossa aina tiukkoihin paikkoihin heitettävässä ”eliittipalokunnassa” palvellut nuori opiskeleva työmies torjui tuolloin voimakkaasti ja taitavasti kommunistien valtapyrkimyksiä Turun satamassa. (äskettäin ilmestynyt J.Michael Cleverleyn kirja ”Lauri Törni: Syntynyt sotilaaksi” on joululukemistossani; suosittelen!).

    Mitä ihmettä on tapahtunut tuolloin niin rohkealle Koivistolle? 1990-luvun lopulla hän varoitteli Baltian maita pyrkimästä eroon Neuvostoliitosta, ja nuo varoittelut siellä edelleen muistetaan! Hiljattain tv-haastattelussa hän sanoi ajatuksen mahdollisesti alkavasta Nato-keskustelusta häntä kauhistuttavan! Minä olisin kauhuissani, jos tuota todellista, avointa Nato-keskustelua ei syntyisi. Kyllä siinä vaahtoaisivat myös kaikki jälkistalinistit, mutta siinähän he paljastaisivat todelliset kasvonsa, joten tuo keskustelu varmasti lopulta edistäisi järkeviin ratkaisuihin pääsemistä.

    Kalevi Sorsa kertoo juuri ilmestyneissä muistelmiena 2.osassa "kansankoti ja punamulta" (tämäkin kuuluu joululukemistooni) nähneensä, miten Kekkonen pelkäsi Neuvostoliittoa,niin kauheasti, ettei hän ollenkaan käsittänyt syytä siihen. Kekkonenko tartutti tuon Neuvostoliiton pelon myös Koivistoon, joka presidentiksi tultuaan ilmoitti, että ”minä en salli kenenkään turmelevan edeltäjäni perintöä? Miten tuota perintöä enää voisi vaalia, kun ei ole Neuvostoliittoakaan? On muuten hyvin mahdollista, että jos Kekkonen eläisi nykyisessä maailmantilanteessa, hän olisi jo vienyt Suomen Natoon!

    Kun otin esille nuo asevelisosialistit, se oli tarkoitettu aasinsillaksi – kenties hieman huteraksi – seuraavalle kysymykselleni. Mikä olisi nyt se poliittinen taho, joka veisi Suomen turvasatamaan? Kokoomuksella voisi olla siihen halua ja kykyäkin, mutta ei kai mahdollisuutta tällä vaalikaudella. Keskusta? Hyvä vitsi! Voisiko pelastuksemme olla jälleen tuo tosiasiallisesti johtava poliittinen voimamme, sosialidemokraatit? Huonolta näyttää juuri nyt. Hieman tuota edellä esittämääni Aarno Laitisen lausuntoa mukaillen arvelen, että jos Ahtisaari olisi jatkanut presidenttinä ja Lipponen pääministerinä, anomuksemme Natoon liittymiseksi olisi jo jätetty ja voisimme vastaanottaa uuden vuoden luottavaisemmin mielin! Mutta eläkäämme toivossa, että tämä ”poliittisesti tyhmä kansa” (Paasikiveä lainatakseni) keskustelun alettua pian ilmaantuvien selvänäköisten vaikka kenties hidaspuheisten vastuunkantajien johdattelemana vielä järkiintyy ja arat johtajamme saavat siitä tarvitsemaansa rohkaisua tehdäkseen oikeita päätöksiä parhaaksemme!

    Taas tuli liian pitkä kirjoitus. Jos tämä vaikuttaa hieman provosoivalta, olen onnistunut tarkoituksessani!

    Yksinkertaisesti: hänestä tuli rahataloususkonnon herännäinen sen jälkeen kun hän oli noussut Kekkosen jalanjälkiin. Hän oli jokaisen rahamarkkinoiden vapauttamiseen tähtäävän hankkeen ja lain takana. Hän todella uskoi rahan masinoimaan talouteen, uskovaisen tavoin.

    Kun siitä ei sitten seurannutkaan muuta kuin että laivalasteittain tänne rahdatut "halvat" dollarit eivät luoneetkaan säännellyn sekatalouden maahan kuin katteettomia arvokuplia, ja homma romahti käsiin yhtä aikaa kuin reaalitaloutemme yksi tukijalka N-liittokin, Koivisto ensin hermostui ("Mitä, halutaanko sanoa ettei riskejä olisi saanut ottaa?") ja sitten meni kuoreensa salamielisiä ja monitulkintaisia "viisauksiaan" jaellen. Hän on tämän maan ehkä epäonnistunein presidentti. Hän pystyi romuttamaan sekä Kekkosen elämäntyön kansan yhtenäistämisessä että aikaansaamaan koko itsenäisyyden ajan pahimman laman - laman jonka jälkihoito lainakauppiaitten ehdoilla sitten muuttikin tämän maan de facto entiseksi itsenäiseksi valtioksi.

    Kun Koivisto nyt yrittää toppuutella NATO-keskustelua, se tapahtuu ainoastaan siksi että hän tietää täsmälleen millainen kuvio taustalla on. Siis yksinkertaisesti: NATO tulisi tänne varmistamaan vain sen, etteivät tässä maassa koskaan nouse valtaan itsenäisyysaatteen kannattajat, jotka haluaisivat sanoa valtiomme velkasuhteet dollaripääomiin irti.

    Vanhakantainen "turvallisuuspoliittinen" keskustelu, joka on siis kaikkea muuta kuin turvallisuuspoliittista (termin "turvallisuuspolitiikka" lanseerasi Suomessa sadankomitealainen rauhanliike 60-luvulla, mutta nyt on taannuttu taas puhumaan pelkkää maanpuolustuspropagandaa vailla mitään ulko- ja rahapoliittisia visioita) on siinä mielessä täysin jälkijättöistä, että se kuvittelee "maan valloittamisen" yhä olevan joidenkin intresseissä. Ne ajat ovat olleet ja menneet. Pahinta uhkaa edustavat nyt globaalitoimijat, ja vain siellä missä rahavirrat eivät virtaa oikeisiin suuntiin, tarvitaan joskus asevoimia oikaisemaan tilannetta - kuten nyt Irakissa. Meidän vihollisemme ei ole Vanha Vainooja, vaan se raha, jolla valtakuntaamme nyt pyöritetään.

    Äänestä

>>Nyt meille kuin taivaan lahjana tarjolla olevaa turvaa torjuvat vallanpitäjät kiusaantuneina...

Jaa? Vai turvaa taivaan lahjana?

Kerropa mikä on tilanne vahvoissa eurooppalaisissa valtioissa? Miksi on NATO-mielisiä, miksi niitä jotka ottavat amerikkalaisiin hieman etäisyyttä ja organisoivat EU:n omaa puolustusta? Mitkä ovat taustakykennät - mitä roolia näyttelevät dollari ja euro?

Niistä lähtökohdista joista sinä sihtaat on hyvä tunnelmoida. Jos kunniasta puhuminen olisi keskustelun laadun tae, helpolla päästäisiin. Mutta ongelmat ovat ihan erilaisia. Kerropa esimerkiksi mitä mieltä IMF on Suomen NATO-jäsenyydestä? Meinaan, sehän todella päättää kohtaloistamme, ihan siitä riippimatta mitä me sotahistoriamme rasittamat ja poteroihimme jämähtäneet kansalaiset "keskustelemme". Ja oli keskustelumme "laadukasta" tai ei.

Euroopassa on menossa niin hurja yhtenäistymisprosessi, ettei sille ole historiassa vertaa. Siinä on nyt kaikki sidonnaisuudet uudelleenarvioitavana. Myös NATO:n rooli täällä. Ja kuten tuhannesti sanottu, vaikka se ei menneitten sotien uudelleenlämmittäjiä juuri jaksakaan kiinnostaa, myös dollarin ja euron suhteet. Ei ole olemassa mitään sellaista "Suomen NATO-kantaa", jooa voisi astua yli sen kehityksen jonka lopputolosta ei kukaan vielä voi nähdä. Varmaa on vain se, että marssijärjestys on vuorenvarmasti: ensin katsotaan mitä dollarista ja eurosta tulee, sitten mitä NATO:sta ja EU-puolustuksesta tulee, sitten otetaan vastaan se rooli joka meille jää.

Vaikka amerikkalaiset omistaisivatkin meidät, voi olla että päädymme Euroopan kylkeen. Sen syliin meillä tuskin kuitenkaan on asiaa.

PS. Amerikka ei ole demokraattinen maa termin vaativassa mielessä, amerikkalaiset arvot ovat eurooppalaisista yhtä kaukana kuin slaavilaisetkin, ja sitä paitsi moni viisas mies on ennustanut, että Amerikka ei ole kovinkaan pitkäikäinen. Sieltä tuskin kannattaa mitään taivaan lahjoja odottaa.

Äänestä
  • "Kerropa mikä on tilanne vahvoissa eurooppalaisissa valtioissa? Miksi on NATO-mielisiä, miksi niitä jotka ottavat amerikkalaisiin hieman etäisyyttä ja organisoivat EU:n omaa puolustusta?"

    USA on niin paljon voimakkaampi kuin hajanainen Eurooppa, joten suhteessa valtatasapaino NATOn sisällä on sen takia pielessä.

    Vertaa nyt vaikka tilannetta, jossa Suomen armeijasta puolet tulisi Helsinki-Tampere-Turku kolmiosta, ja olisi 7-8 divisioonaa. Oulu olisi suurin avustaja yhdellä divisioonalla, mutta sitten puhuttaisiinkin pataljoonista. Kunnon raskasta varustusta ei myöskään olisi kuin HTT alueen joukoilla.

    Alueet olisi kuitenkin valittu niin, että HTT alueella asuisi 2 miljoonaa asukasta, ja muualla 3 miljoonaa. Kuvittelisitko Helsingin kenraalien olevan kovin kiinnostuneita Lappeenrantalaisen majurin (kun ei sieltä isompaa joukkoa saataisi kokoon) mielipiteistä?

    EU olisi esimerkissä muun Suomen projekti luoda toinen 7-8 divisioonan voima Helsingin rinnalle, jolloin kaikki päätökset eivät enää tulisi Helsingistä. Ei se tarkoittaisi, että muut alueet eivät pitäisi Helsingistä, aikaisempi systeemi ei vaan saisi heidän ääntään kunnolla kuuluviin.

    "Vaikka amerikkalaiset omistaisivatkin meidät, voi olla että päädymme Euroopan kylkeen. Sen syliin meillä tuskin kuitenkaan on asiaa."

    Amerikka ja Eurooppa ovat niin tiukasti yhdessä, että toistensa omistaminen ristiin ei paljon mihinkään vaikuta.

    "PS. Amerikka ei ole demokraattinen maa termin vaativassa mielessä"

    Toisaalta ei ole mikään muukaan. Olen viettänyt paljon aikaa Suomessa (duh), Ruotsissa, USAssa, Englannissa ja Brasiliassa. USA oli näistä ehdottomasti vapain maa, ja mielestäni demokratialtaan maan kokoon nähden selvästi toimivin.

    "amerikkalaiset arvot ovat eurooppalaisista yhtä kaukana kuin slaavilaisetkin"

    Mistä ihmeestä tuon repäsit? Voi olla että ehkä keskiverrosta puhuessa. Tietynlainen työinto jne ja vastuunkanto voisi mennä USA > Eurooppa > "slaavit". Tässä olet toki oikeassa. Syvemmän kulttuurin kannalta USA/Englanti/Suomi olivat lähes identtisiä, ja Ruotsi oli todella lähellä. Toisaalta Brasilia oli myös varsin samanlainen, jossa varmaan huomaa miten paljon arvoja läntinen kristinusko (katolinen protestantit) on perintönä jättänyt.

    "sitä paitsi moni viisas mies on ennustanut, että Amerikka ei ole kovinkaan pitkäikäinen"

    Ei tunnu olevan kovin viisaita. Onkohan näille nimiäkin?

    Ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa USA, EU ja Mercosur muodostavat yhden suuren liittovaltion. Tätä ei kyllä todennäköisesti kukaan tämän boardin lukija tule elinaikanaan näkemään.

    Äänestä

  • Vielä tämän kerran pistäydyn tällä palstalla vastatakseni sinulle. Olet oikeassa Euroopassa menellään olevasta ennen näkemättömästä yhdistymisprosessista, samoin dollarin ja euron epävakaasta tilanteesta. Myös USA:n demokratian olemuksesta olen kanssasi paljolti samaa mieltä.

    Mutta mielestäni sinä olet sinisilmäinen uskoessasi ennustuksiin Yhdysvaltojen romahtamisesta, joita nuo eräät "viisaat miehet" ovat esittäneet; sellainen ei tapahdu ainakaan kaukonäköisimmänkään näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Samoin olet tehnyt väärät johtopäätökset Euroopan kehityksen suunnasta. On turha luottaa Naton romahtamiseen, edes sen merkityksen vähenemiseen, sillä päinvastoin se tulee kasvamaan.

    Niin minäkin kauan uskoin EU:n yhteisen puolustuksen syntymiseen, kun tuon WEU:n, lähinnä merkityksettömäksi kuivuneen järjestön perusasiakirja, muistaakseni 5§, sisältää valmiin suunnitelman EU-armeijaksi organisaatiokaavioineen; uskoin, että sen ympärille kehitettäisiin puolustusvoimat, jotka syrjäyttäisivät Naton Euroopan alueella. Ei sitä tapahdu, sillä yksikään merkittävä EU:n jäsenmaa ei ole halukas sellaiseen. Niinpä tuohon amiraali Kaskealan toteamukseen "Euroopan puolustussopimus ilman Nato-kytkentää olisi varsin köykäinen paperi" on vaikea esittää perusteltuja vastaväitteitä.

    Mistä lähtökohdista minä sinun mielestäsi sihtaan? Olen ikämies, ja hyvin muistan vielä sodat ja niiden jälkeiset kovat ajat, jotka koin jo omakohtaisestikin. Sotiin en vielä joutunut, mutta monet omaiseni siellä olivat ja sinne jäivät. Oma isänikin lepää sankarihaudassa Haukiputaan kauniilla hautausmaalla Kiiminkijoen rantatöyräällä. Asun nyt kaukana sieltä, enkä siellä tänä jouluna käynyt, mutta asuinpaikkakuntani hautausmaalla kävin, ja kieltämättä se nosti mieleeni noita ajatuksia, joita avausviestissäni esitin. Niitäkö sinä pidit tunnelmointina?

    Viime sotamme ovat minulle niin kipeitä asioita, että en todellakaan ole niiden "uudelleen lämmittäjä" enkä edes niiden poteroihin jämähtänyt, vaan haluan olla omalla vaatimattomalla osuudellani jo etukäteen torjumassa noihin todellisiin poteroihin joutumista. Tällöin ajattelen jälkipolviani ja muita itseäni paljon nuorempia suomalaisia, sillä itseni niihin joutumisesta ei ole enää pelkoa, minua odottaa toisenlainen maakuoppa.

    Olet kyllä ajatteleva ihminen, sen huomaan, mutta olet joutunut ajatuksissasi harhapoluille!

    Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kuitenkin Sinulle, kuten myös muille tähän keskusteluun osallistuneille!

    Äänestä

  • VilleL kirjoitti:

    "Kerropa mikä on tilanne vahvoissa eurooppalaisissa valtioissa? Miksi on NATO-mielisiä, miksi niitä jotka ottavat amerikkalaisiin hieman etäisyyttä ja organisoivat EU:n omaa puolustusta?"

    USA on niin paljon voimakkaampi kuin hajanainen Eurooppa, joten suhteessa valtatasapaino NATOn sisällä on sen takia pielessä.

    Vertaa nyt vaikka tilannetta, jossa Suomen armeijasta puolet tulisi Helsinki-Tampere-Turku kolmiosta, ja olisi 7-8 divisioonaa. Oulu olisi suurin avustaja yhdellä divisioonalla, mutta sitten puhuttaisiinkin pataljoonista. Kunnon raskasta varustusta ei myöskään olisi kuin HTT alueen joukoilla.

    Alueet olisi kuitenkin valittu niin, että HTT alueella asuisi 2 miljoonaa asukasta, ja muualla 3 miljoonaa. Kuvittelisitko Helsingin kenraalien olevan kovin kiinnostuneita Lappeenrantalaisen majurin (kun ei sieltä isompaa joukkoa saataisi kokoon) mielipiteistä?

    EU olisi esimerkissä muun Suomen projekti luoda toinen 7-8 divisioonan voima Helsingin rinnalle, jolloin kaikki päätökset eivät enää tulisi Helsingistä. Ei se tarkoittaisi, että muut alueet eivät pitäisi Helsingistä, aikaisempi systeemi ei vaan saisi heidän ääntään kunnolla kuuluviin.

    "Vaikka amerikkalaiset omistaisivatkin meidät, voi olla että päädymme Euroopan kylkeen. Sen syliin meillä tuskin kuitenkaan on asiaa."

    Amerikka ja Eurooppa ovat niin tiukasti yhdessä, että toistensa omistaminen ristiin ei paljon mihinkään vaikuta.

    "PS. Amerikka ei ole demokraattinen maa termin vaativassa mielessä"

    Toisaalta ei ole mikään muukaan. Olen viettänyt paljon aikaa Suomessa (duh), Ruotsissa, USAssa, Englannissa ja Brasiliassa. USA oli näistä ehdottomasti vapain maa, ja mielestäni demokratialtaan maan kokoon nähden selvästi toimivin.

    "amerikkalaiset arvot ovat eurooppalaisista yhtä kaukana kuin slaavilaisetkin"

    Mistä ihmeestä tuon repäsit? Voi olla että ehkä keskiverrosta puhuessa. Tietynlainen työinto jne ja vastuunkanto voisi mennä USA > Eurooppa > "slaavit". Tässä olet toki oikeassa. Syvemmän kulttuurin kannalta USA/Englanti/Suomi olivat lähes identtisiä, ja Ruotsi oli todella lähellä. Toisaalta Brasilia oli myös varsin samanlainen, jossa varmaan huomaa miten paljon arvoja läntinen kristinusko (katolinen protestantit) on perintönä jättänyt.

    "sitä paitsi moni viisas mies on ennustanut, että Amerikka ei ole kovinkaan pitkäikäinen"

    Ei tunnu olevan kovin viisaita. Onkohan näille nimiäkin?

    Ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa USA, EU ja Mercosur muodostavat yhden suuren liittovaltion. Tätä ei kyllä todennäköisesti kukaan tämän boardin lukija tule elinaikanaan näkemään.

    Kulissientakainen kädenvääntö dollarin ja euron välillä on se joka ratkaisee. Tästä pelistä me emme tiedä mitään. Kaikki mitä ylösrusnaat sotilaallisista lähtökohdista on merkityksetöntä. Se lämmittää vain niitä, jotka kuvittelevat että sodat vain syttyvät, kun tulee "se tilanne" jota "kukaan ei tietysti toivo, mutta joka on aina mahdollinen", jne.

    Vaikka emme kulissientakaisista väännöistä mitään tiedäkään, sen tiedän että tämä maa tälläkin hetkellä raportoi ahkerasti taloustilanteestaan IMF:lle, ja tässä dominoivat USA ja dollarit. Ei se ole mikään sattuma että Lipponen yrittää meitä NATO:on viedä. Se on osa avointa kuviota.

    >>Syvemmän kulttuurin kannalta USA/Englanti/Suomi olivat lähes identtisiä, ja Ruotsi oli todella lähellä.

    Hölpönpölpön. Kulttuurien pohjavirrat kulkevat paljon syvemmällä. Amerikka on disorganisaation vallassa, hajoava yhteiskunta, lyhimmän eliniän sille lienee langettanut Johan Galtung, taisi olla kaksikymmentäviisi vuotta.

    Yksittäisten kansalaisten kokemuksellisesta perspektiivistä ei kannata lähteä asiakysymyksiä ratkomaan, varsinkaan kun tieto siitä mitä maailmassa juuri nyt todella tapahtuu on äärimmäisen niukkaa. Mutta tietysti tulevaisuuteen suuntautuneet sotamuistot yksilöä mukavasti kohottavat, ja onhan se todellakin jotain periamerikkalaista että uskotaan sankarillisen yksilön yritteliäisyytensä kautta kulkevan koettelemusten kautta sankarina voittoon.

    Se vain on sinisilmäistä höpönhöpöä.

    Äänestä

  • Historian harrastaja kirjoitti:

    Vielä tämän kerran pistäydyn tällä palstalla vastatakseni sinulle. Olet oikeassa Euroopassa menellään olevasta ennen näkemättömästä yhdistymisprosessista, samoin dollarin ja euron epävakaasta tilanteesta. Myös USA:n demokratian olemuksesta olen kanssasi paljolti samaa mieltä.

    Mutta mielestäni sinä olet sinisilmäinen uskoessasi ennustuksiin Yhdysvaltojen romahtamisesta, joita nuo eräät "viisaat miehet" ovat esittäneet; sellainen ei tapahdu ainakaan kaukonäköisimmänkään näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Samoin olet tehnyt väärät johtopäätökset Euroopan kehityksen suunnasta. On turha luottaa Naton romahtamiseen, edes sen merkityksen vähenemiseen, sillä päinvastoin se tulee kasvamaan.

    Niin minäkin kauan uskoin EU:n yhteisen puolustuksen syntymiseen, kun tuon WEU:n, lähinnä merkityksettömäksi kuivuneen järjestön perusasiakirja, muistaakseni 5§, sisältää valmiin suunnitelman EU-armeijaksi organisaatiokaavioineen; uskoin, että sen ympärille kehitettäisiin puolustusvoimat, jotka syrjäyttäisivät Naton Euroopan alueella. Ei sitä tapahdu, sillä yksikään merkittävä EU:n jäsenmaa ei ole halukas sellaiseen. Niinpä tuohon amiraali Kaskealan toteamukseen "Euroopan puolustussopimus ilman Nato-kytkentää olisi varsin köykäinen paperi" on vaikea esittää perusteltuja vastaväitteitä.

    Mistä lähtökohdista minä sinun mielestäsi sihtaan? Olen ikämies, ja hyvin muistan vielä sodat ja niiden jälkeiset kovat ajat, jotka koin jo omakohtaisestikin. Sotiin en vielä joutunut, mutta monet omaiseni siellä olivat ja sinne jäivät. Oma isänikin lepää sankarihaudassa Haukiputaan kauniilla hautausmaalla Kiiminkijoen rantatöyräällä. Asun nyt kaukana sieltä, enkä siellä tänä jouluna käynyt, mutta asuinpaikkakuntani hautausmaalla kävin, ja kieltämättä se nosti mieleeni noita ajatuksia, joita avausviestissäni esitin. Niitäkö sinä pidit tunnelmointina?

    Viime sotamme ovat minulle niin kipeitä asioita, että en todellakaan ole niiden "uudelleen lämmittäjä" enkä edes niiden poteroihin jämähtänyt, vaan haluan olla omalla vaatimattomalla osuudellani jo etukäteen torjumassa noihin todellisiin poteroihin joutumista. Tällöin ajattelen jälkipolviani ja muita itseäni paljon nuorempia suomalaisia, sillä itseni niihin joutumisesta ei ole enää pelkoa, minua odottaa toisenlainen maakuoppa.

    Olet kyllä ajatteleva ihminen, sen huomaan, mutta olet joutunut ajatuksissasi harhapoluille!

    Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kuitenkin Sinulle, kuten myös muille tähän keskusteluun osallistuneille!

    sinullekin, meitä on muitakin joilla on omakohtaista muistoa sodan seurauksista. Minulle se vain on aina näyttäytynyt vähän toisessa valossa.

    USA taisteli Vietnamissa pitkät vuodet, hävisi, ja vasta monta vuosikymmentä sodan päättymisen jälkeen julkisesti myönsi, että koko sota oli valtava virhearvio. Mutta kuinka kävi? Se mitä ei sotilaallisesti saavutettu, saavutettiin dollareilla nopeasti ja täydellisesti. Tällä hetkellä Vietnam on IMF:n kautta USA:n täydellisessä kontrollissa.

    Samaan tapaan oma maamme valjastettiin, kun yksityistaloudessa tehty kasinotalouskonkurssi pantiin amerikkalaisten velkojien vaatimuksesta valtion piikkiin. Siinä menivät itsenäisen valtion ominaisuudet sitten hamaan ikuisuuteen saakka.

    Äänestä

  • pointit kirjoitti:

    Kulissientakainen kädenvääntö dollarin ja euron välillä on se joka ratkaisee. Tästä pelistä me emme tiedä mitään. Kaikki mitä ylösrusnaat sotilaallisista lähtökohdista on merkityksetöntä. Se lämmittää vain niitä, jotka kuvittelevat että sodat vain syttyvät, kun tulee "se tilanne" jota "kukaan ei tietysti toivo, mutta joka on aina mahdollinen", jne.

    Vaikka emme kulissientakaisista väännöistä mitään tiedäkään, sen tiedän että tämä maa tälläkin hetkellä raportoi ahkerasti taloustilanteestaan IMF:lle, ja tässä dominoivat USA ja dollarit. Ei se ole mikään sattuma että Lipponen yrittää meitä NATO:on viedä. Se on osa avointa kuviota.

    >>Syvemmän kulttuurin kannalta USA/Englanti/Suomi olivat lähes identtisiä, ja Ruotsi oli todella lähellä.

    Hölpönpölpön. Kulttuurien pohjavirrat kulkevat paljon syvemmällä. Amerikka on disorganisaation vallassa, hajoava yhteiskunta, lyhimmän eliniän sille lienee langettanut Johan Galtung, taisi olla kaksikymmentäviisi vuotta.

    Yksittäisten kansalaisten kokemuksellisesta perspektiivistä ei kannata lähteä asiakysymyksiä ratkomaan, varsinkaan kun tieto siitä mitä maailmassa juuri nyt todella tapahtuu on äärimmäisen niukkaa. Mutta tietysti tulevaisuuteen suuntautuneet sotamuistot yksilöä mukavasti kohottavat, ja onhan se todellakin jotain periamerikkalaista että uskotaan sankarillisen yksilön yritteliäisyytensä kautta kulkevan koettelemusten kautta sankarina voittoon.

    Se vain on sinisilmäistä höpönhöpöä.

    "Kulissientakainen kädenvääntö dollarin ja euron välillä on se joka ratkaisee."

    Pikkasen turhan pitkälle meneviä fantasioita. Euron ja dollarin välinen tasapaino ei vaikuta hirveästi mihinkään itse asiassa. Tai tottakai vaikuttaa, koska USA kärsisi jonkin verran dollarin vallan heikkenemisestä. Tämä on kuitenkin suurimmillaankin vain talouspolitiikkaa, ja sellaisena se on suurten kuvioiden valtapolitiikan alainen. Rahalla on arvoa vain, jos sinulla on kyky puolustaa sitä.

    "Hölpönpölpön. Kulttuurien pohjavirrat kulkevat paljon syvemmällä. Amerikka on disorganisaation vallassa, hajoava yhteiskunta"

    Heh? Oletko edes käynyt siellä? Ja perimmäiset arvot ovat kulttuurien väleillä akseleilla universalismi/partikularismi, individualismi/kollektivismi jne. Näissä kaikissa kulttuurimittareissa USA on huomattavan lähellä Eurooppaa, ja esim Korea, Iran ja Nigeria ovat ihan kuin eri planeetalta.

    "lyhimmän eliniän sille lienee langettanut Johan Galtung, taisi olla kaksikymmentäviisi vuotta."

    Suurin idiootti siis.

    "Mutta tietysti tulevaisuuteen suuntautuneet sotamuistot yksilöä mukavasti kohottavat, ja onhan se todellakin jotain periamerikkalaista että uskotaan sankarillisen yksilön yritteliäisyytensä kautta kulkevan koettelemusten kautta sankarina voittoon.

    Se vain on sinisilmäistä höpönhöpöä."

    Huvittavaa kyllä, näin kaikki Eurooppalaiset sanoivat Reaganista. Kyllä varmaan Neuvostoliittolaisia nauratti mokoma sinisilmäisyys!

    >>Euron ja dollarin välinen tasapaino ei vaikuta hirveästi mihinkään itse asiassa

    Se on yksi koko maailmantalouden kiikunkaakun avainkysymyksiä. Tajuatkohan itse mitä puhut? Ja millä typerällä tyylillä: "...itse asiassa..."

    >>perimmäiset arvot ovat kulttuurien väleillä akseleilla universalismi/partikularismi, individualismi/kollektivismi

    Eivät ole. Esim. patriarkaatti ja matriarkaatti, historialliset kerrostumat, organisaatio ja disorganisaatio, ovat paljon olennaisempia.

    >> [Galtung] Suurin idiootti siis.

    Ennusti myös N-liiton romahtamisen jokseenkin vuodentarkasti.

    >>>Huvittavaa kyllä, näin kaikki Eurooppalaiset sanoivat Reaganista. Kyllä varmaan Neuvostoliittolaisia nauratti mokoma sinisilmäisyys!

    Ja naurattaa yhäkin. Reagan oli jo virkaan astuessaan niin dementoitunut että sekoitti omat elokuvaroolinsa ja väitti olleensa todella toisessa maailmansodassa. Ja Reaganin vaalikampajan lienee lyönyt kaikki yksilösankarillisuuden ennätykset, kun hän mm. keskilännen hihhuliuskovaisilta sai äänet lupaamalla näille maailmanlopun siinä tapauksessa että tulisi valituksi.

    No siinähän hän toki miltei onnistui.

    Se, että N-liiton sotakoneisto ei pystynyt vastaamaan kilpavarustelun haasteisiin, vaan otti täysin päinvastaisen suunnan: aseriisuntapropagandan siivittämänä yritettiin "vaihtaa" tuotanto sotatarpeista siviilipuolen tuotteisiin, osoittaa periaatteessa sen, ettei rahalla masinoimalla voida reaalitalouden sisältöjä mielen mukaan muuttaa. Tämä taas kertoo jotain ei sosialismista vaan nimenomaan rahaohjasteisen talouden kykenemättömyydestä.

    Sinulla muuten ei ole realiteeteista hajuakaan.

    Äänestä

  • haihattelua kirjoitti:

    "Se on yksi koko maailmantalouden kiikunkaakun avainkysymyksiä. Tajuatkohan itse mitä puhut? Ja millä typerällä tyylillä: "...itse asiassa...""

    No kerros mitä niin radikaalia sen kiikahtaminen jompaan kumpaan suuntaan tekisi. Pienehköjä muutoksia toki, mutta ei mitään kovin radikaalia. Lähinnä se, että USAn pitäisi luultavasti suhtautua lainoihinsa hieman vakavammin.

    "Eivät ole. Esim. patriarkaatti ja matriarkaatti, historialliset kerrostumat, organisaatio ja disorganisaatio, ovat paljon olennaisempia"

    Älä nyt astu suohon. Olen opintojen parissa joutunut lukemaan liian monta kirjaa tästä. Matriarkaatti/partiarkaatti on täysin epäoleellista itse asiassa. Kyseisiä arvoja tutkitaan "ihmisen lähestyminen itseensä" arvona, jossa esim arvioidaan kulttuurin mielipidettä ihmisestä yleensä (syntyy hyväksi vs syntyy pahaksi). Olisipa älyvapaa mittari, kun maailmassa ei ole ikinä ollut yhtään matriarkiaa... (ellet usko johonkin amatsoni juttuihin).

    Organisaatio ja disorganisaatio? Vertaatko käsitykseen ajasta vai auktoriteettietäisyyteen? Pitkä auktoriteettietäisyys voidaan tulkita ehkä samaksi asiaksi.

    "historialliset kerrostumat"

    Tarkoitatko jäävuorimallia? Nimenomaan siinä lähes kaikki pinnan alla oleva on esim USAlle ja Suomelle samaa.

    "Ennusti myös N-liiton romahtamisen jokseenkin vuodentarkasti."

    Vau yhdessä asiassa oikeassa niin varmaan muissakin. Ainut asia jonka voisi kuvitella USAta hajoittavan olisi maahanmuuttajien määrä. Osa osavaltioista vetäisi paljon tiukempaa linjaa kuin California vetää (konekiväärit rajalle vaan, jos niitä ei tapa ne voi yrittää uudestaan), ja siellä onkin paljon huolta näistä. Perusteleekohan herra Galtung mielipidettään mitenkään?

    "[Reagan höpinää]"

    Onkohan sinulla jotain todisteita noista tapahtumista? Reagan lopultakin voitti kylmän sodan. Voittiko hän sen tuurilla vai taidolla on vähän mahdoton tietää, mutta joka tapauksessa hän sen voitti.

    "osoittaa periaatteessa sen, ettei rahalla masinoimalla voida reaalitalouden sisältöjä mielen mukaan muuttaa."

    Tässä on se ongelma, että vastapuolen olisi oltava rationaalinen toimija, jotta se toimisi. Tai pelaaja, johon näin voitaisiin vaikuttaa. Tämä on yksi niistä monista syistä minkä takia Venäjä on nyt harmiton... se on rationaalinen, ja se ei todellakaan voi USAn ja EUn rahoille mitään.

    NATOsta puhuessa pitkällä tähtäimellä ongelmana ovat ennemminkin muslimit (rationaalisia?) ja Kiina, johon on taloudellisesti aika vaikea koskea kun sisämarkkinat ovat kehittyneet.

    Äänestä

  • haihattelua kirjoitti:

    >>Euron ja dollarin välinen tasapaino ei vaikuta hirveästi mihinkään itse asiassa

    Se on yksi koko maailmantalouden kiikunkaakun avainkysymyksiä. Tajuatkohan itse mitä puhut? Ja millä typerällä tyylillä: "...itse asiassa..."

    >>perimmäiset arvot ovat kulttuurien väleillä akseleilla universalismi/partikularismi, individualismi/kollektivismi

    Eivät ole. Esim. patriarkaatti ja matriarkaatti, historialliset kerrostumat, organisaatio ja disorganisaatio, ovat paljon olennaisempia.

    >> [Galtung] Suurin idiootti siis.

    Ennusti myös N-liiton romahtamisen jokseenkin vuodentarkasti.

    >>>Huvittavaa kyllä, näin kaikki Eurooppalaiset sanoivat Reaganista. Kyllä varmaan Neuvostoliittolaisia nauratti mokoma sinisilmäisyys!

    Ja naurattaa yhäkin. Reagan oli jo virkaan astuessaan niin dementoitunut että sekoitti omat elokuvaroolinsa ja väitti olleensa todella toisessa maailmansodassa. Ja Reaganin vaalikampajan lienee lyönyt kaikki yksilösankarillisuuden ennätykset, kun hän mm. keskilännen hihhuliuskovaisilta sai äänet lupaamalla näille maailmanlopun siinä tapauksessa että tulisi valituksi.

    No siinähän hän toki miltei onnistui.

    Se, että N-liiton sotakoneisto ei pystynyt vastaamaan kilpavarustelun haasteisiin, vaan otti täysin päinvastaisen suunnan: aseriisuntapropagandan siivittämänä yritettiin "vaihtaa" tuotanto sotatarpeista siviilipuolen tuotteisiin, osoittaa periaatteessa sen, ettei rahalla masinoimalla voida reaalitalouden sisältöjä mielen mukaan muuttaa. Tämä taas kertoo jotain ei sosialismista vaan nimenomaan rahaohjasteisen talouden kykenemättömyydestä.

    Sinulla muuten ei ole realiteeteista hajuakaan.

    valitteli tuolla Michael Mooren postittamassa kirjeessä sitä miten dramaattisesti USA oli muuttunut jo sinä aikana jolloin hän oli palveluksessa. Kaikki vapaan yhteiskunnan tunnusmerkit ovat katoamassa, ihmisiä usutetaan vahtimaan ja epäilemään toisiaan. Perustuslaki, eli ne arvot, joiden puolesta muka ollaan vieraillakin mailla taistelemassa, on nyt poljettu Amerikassa maahan. "Tämä maa ei kestäisi enää toista terrori-iskua."

    Joten Amerikan loppu voi olla jo paljon lähempänä kuin mitä sen sosiaalinen ja ekonominen hajoaminen nykyvauhdilla näyttäisivät.

    Äänestä

  • sotilaista kirjoitti:

    Kaikki anti-USAlaiset olisivat varmaankin onnensa kukkuloilla, mikäli ennustukset USA:n lopusta pitäisivät paikkansa...

    Silti suomalaisena olen sitä mieltä, että USA:n kohtalo, vaikka tärkeä asia maailmalle onkin, on samalla kuitenkin meidän kannalta aika etäinen asia ja vielä etäisempää taitaa olla sen lopun ajankohdan ennustaminen.

    Olisiko syytä enemmän keskittyä omiin asioihimme ja miettiä, miten ratkaisemme vaikkapa tulevaisuuden turvallisuuskysymyksemme?

    Äänestä

  • Hitman kirjoitti:

    Ensinnäkään: USA:n surkeasta kehityksestä ja mahdollisesta tulevasta romahduksesta samaan tapaan kuin N-liitossakin varallisuuksia kasaava järjestelmä romahti tuskin kukaan niin iloinen on. Kuten mm. S Oikkosen "narkissos-esseissä" osuvasti todetaan, kyseessä on koko läntisen, liberalistisen talousajattelun umpikuja, jolle ei ole kenelläkään mitään vaihtoehtoa toistaiseksi tarjottavana. Me vain elämme pahaan aikaan, aikaan jolloin historiallinen kriisi kouraisee.

    Naurettavia tuollaiset ajatukset, että joku olisi onnellinen tai vahingoniloinen siitä että koko maailma menee päin persettä. Mutta näitä "paikallisottelujen" käyjiä on, niitä jotka ottavat kantaa akselilla USA - NL (tai Venäjä), tai vaikkapa Bush/Lipponen - Jäätteenmäki/Halonen.

    Naurettavaa on myös ajatella että Suomessa, joka on amerikkalaisten lainakauppiaitten velkavanki ja jota hallitaan IMF:sta käsin, voisi joku "huolehtia omista asioistamme". Se on aivan naurettavaa, todellista koppikommuunisuutta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Historian harrastaja kirjoitti:

Mitä vikaa Natossa on?

Kävin tässä ylensyönnin, lueskelun ja muiden joulupuuhien lomassa näillä palstoilla vilkaisemassa miten on edennyt joulun alla virinnyt poliittishistoriallinen keskustelu, johon soppaan minäkin muutamalla kirjoituksellani lusikkani pistin. Eipä noihin silloin esillä olleisiin historiamme vaiheisiin ei ole enää paljon palailtu, mutta toivottavasti nekin muistetaan taustaksi, kun otetaan kantaa nykyisiin poliittisiin tapahtumiimme ja odotettavissa oleviin – ainakin tarvittaviin – turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihimme.

Natoonkin on otettu taas kantaa ja hyvä niin. Keskustelun tasossa tosin – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta – ei ole hurraamista. Varsinkin Naton vastustajien puheenvuoroista kuultaa savuverhon läpi, että jos Varsovan liitto olisi vielä olemassa, he olisivat kyllä valmiit liittymään siihen! Sen masentavan huomion myös tein, että viimeaikaisista tapahtumista monet koettavat vääntää mustan valkoiseksi ja päinvastoin, eli rikollisen toiminnan ansioksi ja diplomatian vastuullisen hoidon rikokseksi. Tarkoitan tietenkin Jäätteenmäen ja Lipposen tekemisiä.

Vaikka Lipponen ei noissa Bushin kanssa käymissään keskusteluissa ollut hankkimassa meille tukea Natoon pääsemiseksi, toistan hänen eräässä myöhemmässä yhteydessä esittämänsä kysymyksen: mitä vikaa Natossa on? Minä itse rupesin vasta tuon kysymyksen jälkeen asiaa oikein ajattelemaan ja sen prosessin tuloksena aikaisemmin ainakin varauksellinen ellei kielteinen Nato-kantani on muuttunut.
Minä esitän nyt teillekin ne kolme kysymystä, jotka olen esittänyt itselleni: Eikö Nato ole maailman demokraattisimpien maiden yhteinen järjestö, mikä on luotu noiden maiden turvaksi? Emmekö me tunnusta niitä arvoja, joita tuon järjestön jäsenmaat, esimerkiksi Tanska ja Norja tunnustavat? Eikö meillä ole noiden maiden ilmeisesti tuntemaa turvallisuusvajetta? Minun vastaukseni jokaiseen kysymykseeni oli: kyllä! Mieleeni palautui myös, mitä Paasikivi sanoi: ”pieni valtio on yksin aina liian heikko; se tarvitsee vahvemman turvaa; pitää vain liittoutua oikein”. Minulla ei ole kanttia kyseenalaistaa tuota Paasikiven näkemystä, mikä perustui hänen katkeriin kokemuksiinsa yksin jäämisestä ja ”väärän” kumppanin kanssasotijaksi joutumisesta.

Ei ole kuin yksi turvan tarjoaja: Nato. Nimimerkki "Anonyymille" haluan korostetusti sanoa: Tämä ei ole epäluottamuslause puolustusvoimillemme: myös niitä tarvitaan ja ne ovat vähäväkiseen maahamme nähden vahvat, Euroopan suurimpia koulutettu reservi mukaan lukien ja materiaalikin nykyisin kohtalainen, mutta sittenkin ne ovat pinta-alaltaan suuren maamme puolustamiseksi yksin riittämättömät.

Monet varmaan tekivät joulukäynnin haudoille, kenties myös sankarihaudoille. Heräsikö heidän mielessään kysymyksiä, miksi noiden miesten elämä päättyi niin varhain, ja mitä heistä olisi voinut tulla, jos he olisivat saaneet elää? Luulen niin. Hautausmaillamme on 90 000 sankarihautaa, joilla aina jouluisin kynttilät palavat. Haluaako joku niitä paljon lisää siksi, että kynttilämeri olisi komeampi? Hänen toiveensa toteutuisi, jos meihin mahdollisesti kohdistuvan aggression tapahtuessa olisimme taas yksin. Eikö tuollaista aggressiota voi tapahtua? Niin ajateltiin myös 1930 luvun lopulla; niin ajattelivat silloin myös poliittiset johtajamme Tanner, Cajander ja Erkko, kuten nimimerkki ”mielipidepankki” aivan oikein toi esille (vaikka monesta muusta olin hänen kanssaan eri mieltä). Millaisena noiden johtajien ”viisaus” esiintyykään myöhempien tapahtumien valossa? Toivottavasti nykyiset johtajamme eivät joudu historiaan yhtä ”viisaina”, vaikka huono on ennuste monen kohdalla!

Natoon liittymistä vastustetaan sillä, että Natossa määrää liiaksi USA. Tämä oli aiemmin minunkin argumenttini lähipiirini Nato-keskusteluissa. Totta, että Natossa on sen suurimmalla rahoittajalla ja aseistajalla melkoisesti sanavaltaa, ja USA:n intressit voivat usein olla kaukana omistamme. Mutta onko USA ”pompotellut” Natoa esimerkiksi siten kuin Neuvostoliitto Varsovan liittoa? Todellakaan ei! Ja ovatko meidän ja USA:n intressit ristikkäiset. Eivät missään oleellisessa. Taloudellinen kilpailu on eri asia, hyväksi kummallekin. Voimmeko kuvitella, että USA:n taholta meitä uhkaisi jokin sen kaltainen vaara, mikä meitä on niin usein uhannut tietyltä taholta. Sellainen on hyvin epätodennäköistä, mahdotonta samaan liittoon kuuluessamme. Ja ehkäpä me voisimme osaltamme olla muuttamassa Natoa Eurooppa-keskeisemmäksi ja myös meidän erityisasemaamme huomioon ottavaksi. Natosta riippumattomien EU:n puolustusvoimien – joihin voisimme kuulua ja joita minäkin toivoin – luominen ei taida olla mahdollista. Puolustusvoimain komentaja amiraali Kaskeala oli varmaan oikeassa todetessaan, että ”Euroopan yhteinen puolustussopimus ilman Nato-yhteyttä olisi varsin köykäinen paperi”.

Jotkut näyttävät hirvittelevän Natosta meille koituvia kustannuksia ja pelottelevan omien poikiemme joutuvan Nato-sotilaina tapettaviksi vieraille maille. Eikö heidän mieleensä tule vertailukohtana viime sotiemme kustannukset ja ihmishenkien menetykset? Kysyn jälleen: eikö tuo kaikki voisi toistua, ja eivätkö menetyksemme voisi olla monin verroin suuremmat jos jättäydymme yksin? Kummallinen on ihmismieli! Sulkeeko jokin ideologia tai jostakin omaksuttu ennakkoluulo tahi vain epävarmuus omasta käsityskyvystä ikkunat niin, ettei valo pääse niistä sisälle?

Valtiojohdon on pyrittävä toimimaan niin, että välttyisimme joutumasta sotaan tai muihin konflikteihin, se on itsestäänselvyys. Mutta onko Naton, jopa siihen liittymistä koskevan keskustelun karttaminen sellaista toimintaa? Onko sitä janttautuminen liittoumattomuus-mantraan, jolle tuon mantran hokijoiden on vaikeaa esittää järkeenkäypää sisältöä sen turvallisuusarvosta puhumattakaan. Kyllä johtajiemme pitäisi pyrkiä toimimaan myös niin, että pahimmankin tullen vältymme tuholta. ”Si vis pacem, para bellum”. Miksi johtajamme eivät halua nähdä karua todellisuutta? Miten sota tai hyökkäyksen kohteeksi joutuminen voitaisiin välttää torjumalla tarjolla olevaa turvaa! Jotkut idealistiset pasifistit – eivät sentään hallituksen jäsenet – paheksuvat myös vaatimatonta sotilaallista varustautumistamme ja esittävät jopa yksipuolista aseista riisuuntumista. Olisipa olemassa yksikin esimerkki siitä, että sota tai hyökkäyksen kohteeksi joutuminen olisi pystytty noin välttämään! Vähänkin ihmistä ja historiaa tunteva voi esittää noin vastuutonta vain tiettyihin kumouksellisiin päämääriin pyrkiäkseen.

Nyt Suomelle on siis tarjolla mahdollisuus, josta viime sotiemme alla emme voineet uneksiakaan: päästä osaksi maailman vahvinta liittoumaa. Emme kai voi olla niin typeriä, että emme käytä tuota mahdollisuuttamme? Vai voimmeko? Nyt meille kuin taivaan lahjana tarjolla olevaa turvaa torjuvat vallanpitäjät kiusaantuneina, kuin tietoisina vastuunsa pakoilusta.

Puheenvuoroni oli liian pitkä tälle areenalle. Kiitos Sinulle, joka jaksoit lukea sen loppuun. Jos olit kanssani jokseenkin samaa mieltä, voinet kertoa; jos olit aivan eri mieltä, kerro sekin ja perustele mielipiteesi, ole hyvä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu