Minä löin lyttyyn

ei itse tule yhtään suuremmaksi.

Kello oli jo lähes neljännestä vaille yli seitsemänkymmentäkolme. Olin juuri rantautunut Turkin sodasta, missä minua pistettiin miekalla polvesta suuhun saakka. Vieläkään en saa oikein nieltyä orin sarveiskullin kappaleita. No, kahdeksan tammaani lojuivat jo sikin sokin navetassa. Ilta oli tuuleton, vain harvakseltaan kuuluva Herramme pauke häiritsi luonnon rauhaa, ja mätä laiturinikin oli uponnut. Olin kyykkykävelyllä katiskalle kunnes havahduin jonkun läsnäoloon. Henkilö oli minusta noin sadan metrin päässä. Henkilö vain seisoi ja katsoi yhdellä silmällään hievahtamatta. Mitä lähemmäksi pääsin häntä sitä kauheammaksi tilanne alkoi muodostua, sillä aloin huomata selvemmin henkilön kasvonpiirteitä, eikä ne olleet ihmisen. Ollessani noin kahdenkymmenen tiemetrin päässä oliosta, meni minulta jaloista tunto, oli näky senverran epätodellinen, hahmo oli noin 150 rcm pitkä, yllään sillä oli yksilahkeiset housut, naamana oli perse, ja takaa roikkui jokin uloke. Olin jo kasvotusten oliota, kuin transsista seurasin tapahtumaa, kun olion "suu" liikkui aiheuttaen kuin jotain sihinää ikäänkuin suolikaasua poistaen, sitten siitä kuului ääni selväksi savoksi: kyyki sinne suatanan katiskaasi, apostoli! Tärinä ja kauhu oli sanoinkuvaamatonta.