Lilja 4-ever

Joo-o, aika synkkä ja armoton filkka. Moodyson sai inspiraation tähän elokuvaansa varmaan siitä kohua herättäneestä tapauksesta, jossa jostain ex-Neukkulandian alueelta ruotsiin tuotu tyttö tappoi itsensä hyppäämällä sillalta.
61046
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...muistelen, että NRJ:n aamulähetyksen Kristiina rupesi itkemään kun kertoi siitä, joten kai se sitten vaikuttava on.

Äänestä

Tapauksen "Lilja" oli kotoisin Liettuasta, ja todellakin hyppäsi sillata Etelä-Ruotsissa. Siitä Moodysson sai idea leffaansa. Aika tyly leffa. Leffan loputtua leffayleisö jäi poikkeuksellisesti istumaan kuin turpiinsa saaneena. Rankka leffa, pistää ajattelemaan. Myöhemmin kuulin erään "maksullisia palveluja" käyttäneen miehen kommentoineen, että ennen piti kyseisiä palveluja palveluksena köyhille, suorastaan kehitysapuna, mutta tuon leffan näkeminen pani miettimään, onko asia niin.

Moodysson ohjasi leffan Virossa, lähinnä Tallinnan esikaupunkialueilla ja Paldiskin hylätyssä sotilastukikohdassa. Aika erilaisia maisemia kuin ne, joista turistit muistavat Tallinnan.

Äänestä

Todella loistava elokuva kaikessa surullisuudessaankin. Tällainen karski mieskin siitä vähän herkistyi. Moodysson on loistava ohjaaja!

Leffayleisö tosiaan jäi istumaan ja tuijottamaan kun leffa loppui.

Äänestä

Lilja 4ever elokuva on ollut feministien pääase miehiä vastaan ajettaessa seksinostokieltoa. Elokuva perustuu muka tositapauksen, mutta tositapaus olikin tällainen.

http://groups.yahoo.com/group/LILJA_4-EVER/message/70

Tyttö Dangoule Rasalaites oli 16 vuotias. Hän saapui Ruotsiin väärennetyllä passilla, jossa ei ollut hänen oma kuvansa.
Lähetetystä kirjeestä päätellen hän tiesi mitä työtä Ruotsissa oli tullut tekemään.
Parittajan vankina hän oli kaksi viikkoa, kunnes karkasi.
Tämän jälkeen hän hillui Ruotsissa vielä puolitoista kuukautta ennen itsemurhaansa.
Itsemurhan osasyynä oli mahdollisesti se, että Albanialainen poikaystävä jätti hänet.
Itsemurhan tehdessään hän oli voimakkaassa humalatilassa.
Itsemurha olisi ollut ennalta ehkäistävissä kriisihoidolla, mutta koska hän oli laittomasti Ruotsissa ei hän voinut hakeutua minkään tukevan palvelun piiriin.

Äänestä
  • Minusta alkuperäisten tapahtumien oikea kulku (miksi tyttö hyppäsi sillalta tms.) ei ole olennaista tämän elokuvan kannalta. Elokuvaa ei kai kuitenkaan kovin ole markkinoitu tositapahtumiin perustuvana yms. Minusta Lilja 4-ever on koskettava ja ajatuksia herättävä tarina...

    Äänestä

Kerran näin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ykä kirjoitti:

Joo-o, aika synkkä ja armoton filkka. Moodyson sai inspiraation tähän elokuvaansa varmaan siitä kohua herättäneestä tapauksesta, jossa jostain ex-Neukkulandian alueelta ruotsiin tuotu tyttö tappoi itsensä hyppäämällä sillalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu