Kirjoittanut: ruut, 28.12.2003 klo 01.21
Minä uskon että,
Jeesus on Jumala.
Siis vanhan testamentin Jumala on uudentestamentin Jeesus.
Sama Jumala halki koko raamatun.
Olen kuullut ihmisten puhuvan kolmesta persoonasta/pyhästä kolminaisuudesta.
Uskon sydämmestäni että Jumalassa ei ole kolmea erillistä persoonaa vaan,Jumalla on kolme tehtävää.
ensin:
1. Hän oli vanhantestamentin elohim/Iankaikkinen ISÄ rauhanruhtinas
2.Sitten Hänen tehtävänsä oli olla POIKA.
Hänen itsensä oli tultava sovittamaan maailman synnit,syntyen lihaksi,ihmiseksi sillä ilman sitä jumala ei voi kuolla,ei olla uhri.
(laittaisitko sinä oman poikasi asialle,ruoskittavaksi,ristiinnaulittavaksi)
3. Nyt Hän on PYHÄHENKI,joka liikkuu keskellämme,vaikuttaen ihmeitä vielä tänäänkin,lisäten uskoa ja kuullen rukouksia.
Armahtaen vielä tänään.
Hänestä ennustettiin jo vanhassa testamentissä,että hän tulisi.
Ja Hän tuli ja vie perille jokaisen vilpittömästi häntä etsivän ja Hänessä pysyvän.
Vielä tänään =)))
Minä uskon että,
Jeesus on Jumala.
Siis vanhan testamentin Jumala on uudentestamentin Jeesus.
Sama Jumala halki koko raamatun.
Olen kuullut ihmisten puhuvan kolmesta persoonasta/pyhästä kolminaisuudesta.
Uskon sydämmestäni että Jumalassa ei ole kolmea erillistä persoonaa vaan,Jumalla on kolme tehtävää.
ensin:
1. Hän oli vanhantestamentin elohim/Iankaikkinen ISÄ rauhanruhtinas
2.Sitten Hänen tehtävänsä oli olla POIKA.
Hänen itsensä oli tultava sovittamaan maailman synnit,syntyen lihaksi,ihmiseksi sillä ilman sitä jumala ei voi kuolla,ei olla uhri.
(laittaisitko sinä oman poikasi asialle,ruoskittavaksi,ristiinnaulittavaksi)
3. Nyt Hän on PYHÄHENKI,joka liikkuu keskellämme,vaikuttaen ihmeitä vielä tänäänkin,lisäten uskoa ja kuullen rukouksia.
Armahtaen vielä tänään.
Hänestä ennustettiin jo vanhassa testamentissä,että hän tulisi.
Ja Hän tuli ja vie perille jokaisen vilpittömästi häntä etsivän ja Hänessä pysyvän.
Vielä tänään =)))
Vastaukset 34
Vanhimmat
Onko Jeesus ?
Kyllä Hän on, amen.
Kirjoitat:
"Hänestä ennustettiin jo vanhassa testamentissä,..."
Laitappas Ruut noista ennustuksista tarkka luettelo tänne luettavaksemme!
Luulenpa että et siihen pysty!
Eli höpötät vain turhia noiden ennustuksien suhteen.
Lue raamastustasi vaikka jos omistat sellaisen.
Jes 9:5
Siinä on yksi hyvin selvä lause joka kertoo että poika on myös isä.
Enkä minä höpötä.
Kerroin ja todistan tässä vain siitä mihin minä uskon.
En minä ole mikään sinua opettamaan.
Jeesun on minun Jumalani.
Hän on lunastanut minut kallilla verellään ja ristinkuolemalla kuolemasta ja perkeleen vallasta.
Olen armosta pelastettu.
Lunastushinta on maksettu.
Hän sen teki ja Häneen minä turvaan ja luotan.
Hän vie perille ja hän kuulee rukouksia vielä tänään ja nostaa vielä syntisiä,pelastaa vielä.
Tule sinäkin Jeesuksen luo.
Anteeksi tuo tapa jolla ilmaisin itseäni aikaisemmin!
Ei ollut tarkoitus loukata!
Aloitetaanpa siis alusta.
Kansan Raamatussahan on pitkä luettelo tuollaisista "ennustuksista ja ilmoituksista" Jeesuksesta.
Mielestäni niistä on 99,9 %:a aivan älyttömiä tässä yhteydessä.
Jaakobin painimiset jne. .
Tarkistin tuon mainitsemasi kohdan:
Jes. 9:8
"Sillä lapsi..." = hebreaksi Jeled
"....Väkevä Jumala, ...." = hebreaksi El (iso E ja pieni L) ja tarkoittaa siis todellakin Jumalaa. Yhtä Jumalaa. Alkuperäissanasta: Ajil (suomeksi:oinas;pässi)
Toinenkin hebr. sana (pluraalinen-/monikkomuoto) on olemassa, jolla vartavasten tarkoitetaan Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä: Elohim . Sitä sanaa käytetään paljon koko V.T.:ssa, esim. lähimpänä tuota mainitsemaasi kohtaa (Jes.9:8) Jes. 8: 19,21. Miltei kymmenen (8-9) kertaa useammin käytetään Jumalasta nimitystä Elohim kuin tuota El. Kumma juttu!
Monesti suomeksi käännetyillä sanoilla on aivan eri merkitys alkuperäiskielessä, mikä ei nyt pätenytkään tuossa mainitsemassasi kohdassa (lapsikin todella tarkoittaa lasta, eikä esim. sanaa jne. . Muutenkin se on aivan selvää tekstiä, eikä mitään hämäräperäistä vihjailua josta saisi aihetta ennusteluun siihen tai tähän (kuten tuo esimerkki Jaakobin painiskelusta "enkelin" kanssa).
Olet löytänyt todella hyvän ja pätevän Raamatunkohdan uskosi perusteluille!
Tuo muilta ottamasi tapa spammata täällä, tukkien väkisin yhtä ja samaa tekstiä joka ikiseen paikkaan, minne vain mahtuu, ei ole yhtään hyvä tapa!
Ärsyttää vain lukijoita kun niitä laskeskellessa loppuu sormet kesken ja pitää riisua kesken kaiken jalkahieltä haisevat sukat jaloistaan, saadakseen laskutoimitukset loppuunviedyiksi.
Tuntuu jotenkin ala-arvoiselta tuollainen joukkopostitus!
Sellaista spammausta ja joukkopostitustahan harjoittaa täällä melko useasti eräs nimeltä mainitsematon henkilö joka käytti tuota hebrealaista sanaa: EL, etu- ja sukunimiensä välissä aikaisemmin, luullen&uskoen&väittäen sen tarkoittavan aivan jotain muuta kunnes lopetti sen käytön, tajuten kai lopultakin ylentäneensä aivan liian paljon itseään, meidän muiden kuolevaisten ihmisten yläpuolelle.
Ansiostasi opin nyt jotain uutta minäkin ja sain lisää ajattelemisen aihetta! Kiitos!
Hyvää pyhän jatkoa ja Onnellista Uutta Vuotta Sinulle Ruut!
Linkissä helpoiten pääsee King Jamessin kautta tarkastamaan alkuperäissanan merkitystä.
Toisaalta tiedän kyllä kokemuksesta omassa suvussani monessa suku polvessa että Jumala on itse sitoutunut sanaansa. Joten tällaiset hienoudet eivät ole välttämättömiä. Me olemme vajavaisia ja vajavaisina me pysymme.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1072610396623&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=jes.9&ctx=-1&mod1=FinPR&mod2=KJV&mod3=BHS
Kiitos vastauksestasi.
Ei ollut tarkoitus tehdä vastoin sääntöjä eli levittää tuplasti tuota asiaa.Törmäsin sääntöihin vasta senjälkeen,kun innostukseltani sain ne luettua.
Olin vasta oppinut tuon tekstin kopioinnin ja käytin sitä kuin lapsi,joka oppi juuri uuden jutun.
En tule enää tekemään tuota.
Hienoa että sinä joka olet tutkinut aihetta,sait ajattelemisen aihetta.
Hän, Jeesus olkoon kanssasi.
Minäkin uskon sydämmestäni,että Jumalassa ei ole kolmea erillistä persoonaa,sehän viittaisi jo skitso....
Minä en ole oikea ihminen tarkkoja detaljeja poimimaan raamatusta,mutta omassa kristillis pohjaisessa uskontofiksaatiossani Jumala ja Jeesus ovat kaksi ihan erillistä,ajattelevaa persoonaa.
Käsitän,että Jumala on kaiken alulle panija,luonut kaiken,myös Jeesuksen,joka oli ikäänkuin "jumaluutta ymmärrettävemmässä muodossa"ihmisille,eli Jumalan poika,siis koen Jeesuksen ihmisenä,joka teki jumalallisia ihmeitä,mutta oli silti "vastuussa" isälleen ja myöskin hänen asiallaan maan päällä.
Eikö esimerkiksi ristiinnaulitsemisen yhteydessä Jeesus raamatun mukaan puhunut ihan suoraan isälle? Jos hän pyytäisi itse itseään ottamaan itsensä pois ristiinnaulitsemisen tuskan keskeltä,antaisi se perin koomisen kuvan kristillisen maailman ykkösmiehestä?
Se onkin eräs pitkän ajan miettimisen kohteeni...mistä johtuu,että nimen omaan Jeesus on kristinuskon "ykkösmies"?Siis mikäli Jeesus on eroteltavissa omaksi persoonakseen Jumalasta?
Hänhän on isänsä "teos",lähettiläs,ei kaikesta päättävä jne.Ymmärrän kun puhutaan jostain sovitustyöstä jne,mutta Jumalahan se uhrauksen teki,jos sallitaan näinkin karski ilmaisu kuin,että eihän Jeesus laittanut itseään likoon,hänethän lähetettiin Jumalan toimesta,minulle ei ainakaan ole epäselvää kuka teki päätöksen ja uhrauksen ja kumpi oli "käsikassara".Siis jos nyt mennään ihan lapsellisuuksiin asti,että saisin pointtini ymmärrettäväksi,niin käsittääkseni Jumala voisi muuttaa Jeesuksen vaikka sammakoksi näin halutessaan.
En siis ymmärrä,miksi pelastus nojaa perinteisesti niin vahvasti Jeesukseen,eikä kaikkivaltiaaseen?
Luulen, että voit saada selvennystä muutamiin kohtiin linkistä :
http://www.nic.fi/~jlindell
Esim. kirjoitus "Miksi juuri kristillinen usko ?"
R.T.. sitä voit miettiä ja pähkäillä loputtomiin.
Minun uskoani ei saa tuosta horjumaan,minkä kirjoitin.
Jumala on myös oikeudenmuikainen.Hän avaa ymmärryksen myös käsittää itseään.
Yksi pesoona jolla on 3 tehtävää.
Yksi esimerkkii : Mies voi olla samalla seka isä,poika ja aviopuoliso...
niin näistä asioista on turhaa väitellä edes.sen joko uskoo tai sitten ei...
Jeesus on juutalaisten Kuningas ja vapahtaja ja
pelastaja. Ikävää kun joutuu muistuttamaan asias-
ta, joka on aivan selvästi sanottu raamatussa mo-
neen eri kertaan monessa eri paikassa.
Mitään kolmiyhteistä jumalaa ei ole olemassakaan
eikä tule sillä niin on Luoja (taivaan Isä) itsestään ilmoittanut jo aikojen alusta pitäen, että ei siitä mitään epäselvää pitäisi oleman,
muuta kuin nykyihmisille jotka ovat vieraantuneet totuudesta jo niin kauas että ei enää kengän- pohjiakaan näy eikä ajatusten viivaa!
Nuo jumalat ovat lähtöisin pakana uskonnoista ja
näinollen kuuluvat pakanalliseen perintöön,siihen perintöön mihin kuuluu myös joulupukki ja
joulukuusi ja muut epäpyhät tavat ylistää Luojan
kunniaa ja suvereniteettiä.
Yhden hyvin merkittävän seikan jos vielä pitäi-sitte mielessä, sillä tuo juutalainen mooses
ei varmasti ollut ensimmäinen ihminen eikä ensimmäinen vanhurskas eikä ensimmäinen uskova
ihminen tässä maailmassa, vaan kyllä tämän ihmis-
kunnan tie ja taivallus on alkanut hieman aikai-
semmin, sanoisinko noin muutama tuhat vuotta.
mooses oli lähtöisin Faaraon hovista egyptistä ja
hän oli tuon hovin yksi kantava voima ja jäsen.
Ja toinen merkittävä seikka on tämä, ei juutalaisuus tai kristillisyys ole ensimmäiset
uskonnot tässä maailmassa eikä varmasti edusta
sitä oikeaa tapaa olla vuorovaikutus suhteessa
Luojaansa, vaan nämä edustavat lähinnä pappis-
valtaa kannattivien piirien suosiota mutta me
oikeat uskovat viis veisataan näistä eksyneistä.
paavali(saulus) oli alkuseurakuntalaisten suurin
vainooja ja murhaaja siis roomalaisten kätyri ja lähtöisin juutalaisesta ylimys-perheestä ja
hänet myös tunnetaan katolisen kirkon perustan valajana.
Ja oikein merkittävä seikka ja yksiselitteinen,
raamatun alku sivuilla jo kerrotaan että on olemassa kaiken Luoja ja Hänen poikansa, ottakaa
silmä käteen ja lukekaa alku ja loppu hyvin
tarkkaan ja riittävän moneen kertaan niin kyllä se totuus siitä selviää lopulta.
Ja kiittäkää herraa tuota kaiken Luojaa teidän
taivaallista Isäänne että on teidätkin eläviksi
luonut ja antanut vähän ymmärrystä osaksenne.
Ja viime sanoiksi sanon mitä muutkin ennustukset
kertovat näistä lopun ajoista, on oleva suuri
ahdistuksen ja eksytyksen aika ja ne jotka ovat
lujina ja uskollisena hamaan loppuun asti saavat nähdä kaiken ja sitten tulee loppu.
Trubaduuri.
Kolmiyhteisestä Jumalasta en ole kirjoittanut sanaakaan.sitä sanaa ei edes mainita raamatussa.
Jessus on todella vapahtaja ja pelastaja,ja hänellä on paljon erinimiä.Niistä voi lukea raamatusta.
Mutta pelkästää juutalaisten kuningas hän ei ole.
Hän tuli lunastamaan myös pakanat.
Hän avasi tien kaikille joka sen vain ottaisi vastaan.
Ja jos kysyy juutalaiselta kuka Jeesus on,
hän antaa kyllä oikean vastauksen.
Hän ei pilko Jeesusta kolmeen osaan.
Kolmiyhteistä ei todellakaan mainita Raamatussa.
Se on sana jolla Kirkko-isät koettavat kuvata Jumalaa. Minun mielestäni tämä ei ole asia josta kannattaa edes väitellä. Asia on vaikea ihmisen käsittää. Itse ymmärään näin Pyhä henki koroitaa Jeesusta. Siitä tiedämme että kyseessä on Jumalan Henki. Ja Jeesus koroitaa vain Isää Jumalaa ja on kuuliainen. Ja kuitenkin on kyse kaikissa näissä kolmessa samasta Jumalasta. Siis Pyhä Henki on Jeesuksen henki. Ja Jeesuksessa maailma on luotu.
Jos saivartelemme näillä asialla niin meille käy kuin katolilaisille jotka ovat tehneet ehtoollisesta kemiaa. Itselleni tämä kolmiyhteisyyden tai millä nimellä sitä nyt halutaan puhua. (en ole perehtynyt kovin paljon mitä aiheesta opetetaan.)On nimen omaan turvallisuus kysymys. Siis Jumalan kolminaisuus on se millä erotan aidon kopioista. Siis Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jos joku puuttuu niin Eijaa on turha houkuttella juttuun yhtymään.
Hyvin monessa uskonnossa tunnustetaan Jeesus, mutta ei Jeesuksen Jumaluutta. Mutta toisaalta tämä on jokaisen selvitettävä itse.
"Kolmiyhteisestä Jumalasta en ole kirjoittanut sanaakaan.sitä sanaa ei edes mainita raamatussa."
Ruut lue linkistä: http://www.sley.fi/Pulmakirja/
Valitse sivun linkeistä seuraava:
Jumala - Isä, Poika ja Pyhä Henki, kolmiyhteinen Jumala
Ennen linkkiä/otsikkoa `Jumala - Isä, Poika ja Pyhä Henki, kolmiyhteinen Jumala` klikkaa linkkiä `Uskon kysymyksistä - miten uskomme?`
Tässä on muutama sana sen puolesta että Jeesus
ei ollut jumala vaan oli ihmisen Poika,
eikä halunnut itseänsä jumalana kutsuttavan
Markus 8:38
Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa."
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Luukas 9:26
Joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee kunniassaan, Isänsä ja pyhien enkelien kirkkaudessa.
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Johannes 6:57
Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö.
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Johannes 8:19
Missä sinun isäsi on?" he kysyivät. Jeesus vastasi: "Te ette tunne minua ettekä Isääni. Jos tuntisitte minut, tuntisitte myös Isäni."
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Johannes 8:28
Niinpä Jeesus jatkoi: "Sitten kun olette korottaneet Ihmisen Pojan, te ymmärrätte, että minä olen se joka olen enkä tee mitään omin neuvoin, vaan puhun niin kuin Isä on minua opettanut.
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Johannes 10:33-38
33 Juutalaiset vastasivat: "Emme me sinua minkään hyvän teon tähden kivitä, vaan jumalanpilkan tähden. Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen."
34 Jeesus vastasi: "Eikö teidän laissanne sanota: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'?
35 Niitä, jotka saivat Jumalan ilmoituksen, sanotaan siis jumaliksi, eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi.
36 Isä on minut pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan. Kuinka te voitte väittää minun pilkkaavan Jumalaa, kun sanon olevani Jumalan Poika?
37 Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.
38 Mutta jos teen, uskokaa tekojani, vaikka ette minua uskoisikaan. Silloin te opitte ymmärtämään, että Isä on minussa ja minä olen Isässä."
----------------------------------------------------------------------------------------------------
2. Tessalonikalaiskirje 2:3-4
3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen.
4 Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
----------------------------------------------------------------------------------------------------
Näin juuri...näin minäkin se haluan käsittää jostain syystä.Ruut ei oikeastaan edes yrittänyt vastata,toki oli sinänsä oikeassa,ettei hyödytä ketään keskustella,jopa kinata asiasta.Mutta jotenkin minun sisällä asuu olettamus,että kristinuskossa toimii ihan selkeästi isä,kaiken luoja,tehtävän antaja ja poika,tehtävän suorittaja.Isänsä sanansaattaja.
Pikkuiselle vastauksena.
Uskon yhteen Jumalaan jossa ei ole kolmea persoonaa.
Vain yksi.
Yksi Jumala halki koko raamatun.
Ruut,
Raamattu sanoo, että Jumala on yksi, mutta samalla Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Uskonpuhdistaja tohtori Martti Lutherin
VÄHÄN KATEKISMUKSEN SELITYS eli
KRISTINOPPI
LIITE 7
ATHANASIOKSEN USKONTUNNUSTUS
Jokaisella, joka tahtoo tulla autuaaksi, täytyy ennen kaikkea olla oikea, yleinen, kristillinen usko. Se, joka ei säilytä sitä ehyenä ja puhtaana, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.
Oikea, yhteinen, kristillinen usko taas on tämä: Me kunnioitamme yhtä ainoaa Jumalaa kolmiyhteydessä ja kolmiyhteyttä yhdessä ainoassa jumaluudessa sekoittamatta persoonia ja hajoittamatta jumalallista perusolemusta.
Sillä toinen on Isän persoona, toinen on Pojan ja toinen on Pyhän Hengen, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi ainoa: kunnia yhdenvertainen, majesteetti yhtä iankaikkinen.
Sellainen kuin Isä on, sellainen on Poika, sellainen on myös Pyhä Henki: Luomaton on Isä, luomaton on Poika, luomaton on Pyhä Henki.
Ääretön on Isä, ääretön on Poika, ääretön on Pyhä Henki. Iankaikkinen on Isä, iankaikkinen on Poika, iankaikkinen on Pyhä Henki. Eikä kuitenkaan ole kolmea iankaikkista, vaan yksi iankaikkinen. Niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön.
Niin myös kaikkivaltias on Isä, kaikkivaltias on Poika, kaikkivaltias on Pyhä Henki. Eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias.
Niin myös Isä on Jumala, Poika on Jumala, Pyhä Henki on Jumala. Eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi ainoa Jumala.
Niin myös Isä on Herra, Poika on Herra, Pyhä Henki on Herra. Eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi ainoa Herra.
Sillä samoin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, niin myös yhteinen, kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta eli Herrasta.
Isää ei ole kukaan tehnyt eikä luonut eikä synnyttänyt.
Poika on ainoastaan Isästä, ei tehty eikä luotu, vaan syntynyt.
Pyhä Henki on Isästä ja Pojasta, ei tehty eikä luotu eikä syntynyt, vaan lähtevä.
Siis on yksi ainoa Isä, ei kolmea Isää, yksi ainoa Poika, ei kolmea Poikaa, yksi ainoa Pyhä Henki, ei kolmea Pyhää Henkeä.
Eikä tässä kolmiyhteydessä kukaan ole ensimmäinen eikä viimeinen, ei kukaan ole toistaan suurempi tai vähäisempi, vaan kaikki kolme persoonaa ovat keskenään yhtä iankaikkiset ja yhdenvertaiset: Joka suhteessa on siis, kuten jo edellä sanottiin, palveltava sekä kolmiyhteyttä ykseydessä että ykseyttä kolmiyhteydessä.
Sen, joka siis tahtoo tulla autuaaksi, tulee näin ajatella kolmiyhteydestä.
Mutta iankaikkisen autuuden saamiseksi hänen tulee myös välttämättä uskoa vakaasti Herramme Jeesuksen Kristuksen lihaan tulemus.
Oikea usko on siis se, että uskomme ja tunnustamme, että Herramme Jeesus Kristus, Jumalan Poika, on samalla kertaa sekä Jumala että ihminen.
Hän on Jumala, ennen kaikkia aikoja Isän perusolemuksesta syntynyt, ja ihminen ajassa äidin perusolemuksesta syntynyt, täydellinen Jumala ja täydellinen ihminen, jossa on järjellinen sielu ja inhimillinen ruumis, jumaluuden puolesta Isän vertainen, ihmisyyden puolesta Isää vähäisempi.
Vaikka hän on sekä Jumala että ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi ainoa. Ei hän ole yksi ainoa siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten, että Jumala on omaksunut ihmisyyden. Hän on kauttaaltaan yksi: ei kuitenkaan siten, että molemmat luonnot olisivat perusolemuksessa sekaantuneet toisiinsa, vaan siten, että ne muodostavat yhden ainoan persoonan.
Sillä samoin kuin järjellinen sielu ja ruumis muodostavat yhden ihmisen, samoin Jumala ja ihminen on yksi ainoa Kristus, joka kärsi meidän autuutemme tähden, astui alas helvettiin, nousi kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Hänen tulemukseensa kaikkien ihmisten pitää ruumiillisesti nousta kuolleista tekemään tili teoistaan: Ne, jotka ovat hyvää tehneet, käyvät iankaikkiseen elämään, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, iankaikkiseen tuleen.
Tämä on oikea, yleinen kristillinen usko. Joka ei sitä rehellisesti ja vakaasti usko, ei voi tulla autuaaksi.
Luther oli varmasti aikansa sanansaattaja.
Hänen kirjoituksiaan olen lukenut ja nähnyt niitä muutellun nykyaikana.en nyt varsinaisesti tarkoita tuota uskotunnustusta.
Raamattu on kuitenkin se ,mistä löytyy totuus.
Sieltä olen saanut uskoni perustan.
Katekismus on minulle aika vieras kirja,vaikka tuli sitäkin rippikoulussa luettua.
Kiitos kuitenkin Pikkuinen.
Hänen tehtävänsä ihmisenpoikana.
Tästä aiheesta on aivan turhaa keskustella.
Raamarunpaikat ovat niinkuin ne ovat.
Kukin uskoo ne omalla tavallaan.
Kiitos sinullekkin vaivannäöstäsi.
Älä ymmärrä väärin ,äläkä ymmärrä väärin jos se
ei vastaa sinun näkemystä asian oikeasta tolasta
vaan tee niin kuin meistä jokunen on joutunut
tekemään elämänsä aikana useankin kerran eli nöyrtymään totuuden edessä ja kuuntelemaan mitä meitä viisaammilla on ollut asiasta sanottavaa, sillä sanassa sanotaan jos ihminen kokee olevansa tiedoisssa vajainen, niin anokoon
lisää tietoa ja ottakoon opikseen omista virheistään, ja jos joku kokee olevansa tyhmä niin anokoon viisautta ja kun muistaa kaikkein
tärkeimmän eli, Isä meidän joka olet taivaissa,
tulkoon sinun valtakuntasi ja tapahtukoon sinun
tahtosi myös maan päällä...... ja niin edelleen.
Uskossa on muutama keskeinen seikka joidenka
kohdalla ihminen ei voi enää sanoa, uskokoon
kukin tavallaan, sillä siinä mennään Kaikki-valtiaan Luojan yläpuolelle ja se ei ole
sopivaa lainkaan ystävä hyvä missään olosuhteissa.
Ja et sinä ainoa ihminen ole maailmassa joka uskoo
Jeesuksen jumaluuteen ja onhan hän eräällä tavalla
jumalallinen niin kuin jokainen joka vaeltaa
Kaikkivaltiaan Luojan taivaan Isän opetuksen ja
sanan sekä ohjeiden mukaan, sitä kutsutaan myös
vanhurskauden tieksi sillä siinä kuljetaan ylös, iankaikkisuutta kohti valkeuden vaatteissa .
Itsekkin olen tullut Raamattua lukiessani siihen tulokseen, että Jeesus on Jumala. Toisaalta Raamatussa puhutaan Jeesuksesta niin monissa eri kulmista.
On toi Trubatuuri ihan hyvä veikko, vaikka kaikessa sen kanssa en samallalailla ajattelekaan.
Teologia on järkeisoppia, jolla uskosta osaton yrittää selvittää Jumalan olemusta toiselle. Siinä vain sotkeudutaan omaan nokkeluuteen.
Athanasioksen uskontunnustus:
"Eikä tässä kolmiyhteydessä kukaan ole ensimmäinen eikä viimeinen, ei kukaan ole toistaan suurempi tai vähäisempi"
Raamattu:
Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. (Jes.44:6)
..Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään: (Ilm.2:8)
.. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi. (Joh.14:28)
"Raamattu:
Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, Herra Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa. (Jes.44:6)"
Tuumailin kyllä tuota. Eikö Herra Sebaot ole Isä, Poika ja Pyhä Henki? Yksi Jumala, joka on kolminaisuus. Ja kolminaisuus, joka on yksi Jumala eikä ole muuta Jumalaa.
"..Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään: (Ilm.2:8)
.. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi. (Joh.14:28)"
Hmm...Jeesusta ei oltu toisaalta vielä korotettu ja ihmisyydessään Hän oli vähäisempi kuin Isä.
Ööh...kolminaisuus on niin vaikea asia, että jätän sen oppineiden huoleksi. Pysyn siinä mitä minulle on opetettu.
Rintti olet varmasti tutkinut asiaa ja tiedät paljon :)
Kun Jeesus kulki maanpäällä,koskettivat monet sairaat hänen viittansa lievettä parantuakseen.
Sekin osoitti suurta uskoa.
Monet toivat huolensa hänen eteensä uskoen että hän auttaisi.
Niin on tänäänkin.
Kauniisti sinä puhut.
Lauseesi ovat kuin turvallinen käsi,johon tarttua.
Tuo Jumaluus asia on jokaisella omansa uskottavana kyllä.
Seuraavat miettimisen arvoiset ajatukset tulivat joskus esille eräässä saarnassa :
"Ajatellaan : uskossa on niin paljon järjenvastaista, ettei siihen voi paneutua. Jos joku asia on järkeni yläpuolella , niin - onko se järjen vastaista?
Jumalan suuruudessa, hänen teoissaan on sellaista suuruutta , joka menee yli meidän järkemme. Tämä on meidän tunnustettava. Onneksi ei Jumalamme ole niin pieni, että me voisimme selittää Hänen suuruutta."
"Ei Jumalaa ymmärretä, vaan ihmetellään hänen suuruuttaan."
-----------
"Miten Jumala ja ihminen voivat yhtyä samassa henkilössä, emme käsitä.
Jumalan jumaluuteen kuuluu juuri se, ettei hän ole ihminen ja ihmisyyteen kuuluu juuri se, ettei hän ole Jumala. - Lihaksi tulossa on kysymys yhteen sopimattomien yhtymisestä; ei kuitenkaan puolijumalaksi, vaan Jeesus oli täysi Jumala ja täysi ihminen.
Kristusta ei nähdä Jumalan Pojaksi sen nojalla mitä hän tekee, vaan hän tekee, mitä hän tekee, sen nojalla, että hän on Jumalan Poika.
Kristus ei ole maanpäällä ainutlaatuinen siitä syystä, että hän syntyi neitseestä, vaan hän syntyi neitseestä siitä syystä, että hän on Ainutlaatuinen ja että hänen maailmaan tulonsa on inkarnaation (lihaksi tulon) ihme.
Kristus ei tule pelastajaksi sen nojalla, että hän sovittaa maailman synnin, vaan hän sovittaa maailman synnin, koska hän on Pelastaja .
Kristus ei ole elämänruhtinas sen nojalla, että hän nousee kuolleista,
vaan hän nousee kuolleista sen nojalla, että hän on Elämän Ruhtinas."
----------------------------
Jos ajattelette suurimpia ihmeitä, mitä koskaan on tapahtunut, niin yksi suurin ihme on se, kun Jumala tuli ihmiseksi.
Jeesuksesta on monenlaisia kuvia. Sinänsä ne voivat olla oikeita. Hän voi olla humanistin Jeesus, vallankumouksellisen Jeesus, luonnon mystiikkaan perehtyneen Jeesus, karismaatikon tai tietyn uskonsuunnan Jeesus. Mutta kuka on syvimmiltään Raamatun Jeesus ?
Jeesuksen ihmeet ja tunnusteot eivät riitä Vapahtajamme tunnistusmerkiksi. Maailmahan on täynnä ihmeitä ja tunnustekoja. Jeesus varoitti jopa uskomasta näihin.
Jeesuksen koko toiminta kiteytyy tähän : Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa, Jeesus kuoli ristillä syntiemme sovitukseksi ja hän nousi ylös kuolleista. Kaikki muu kytkeytyy tähän.
Tämä aika hyväksyy hänet ihmisenä. Jeesus auttoi köyhiä, sairaita ja syrjäytyneitä, sanoi kovia sanoja itseriittoisille, oli hyvä opettaja, jne. Ihmisyys tuo hänet meitä lähelle.
Tämän rinnalle on nostettava se totuus : Hän on Jumala. Suurin, keskeisin työ on kuitenkin sovitus.
Evankeliumin sanoma on, että monien muiden hyvien asioiden rinnalla ennen kaikkea sen kautta ihminen pelastuu iankaikkisesta kadotuksesta.
Sosiaalisesti suuntautuva maailma korostaa ihmisen menestymistä ajallisesti. Tarjotaanko saarnoissa pelastusta ajallisista vaikeuksista ja hyvää ulkonaista elämää vai iankaikkista pelastusta ?
Vain sanoma Jeesuksen ristinkuolemasta voi meidät pelastaa. Muu korostus johtaa harhaan. Usein halutaan tämän vanhan totuuden lisäksi jotain uutta. Halutaanko voimaa, lisää voimaa taistellakseen vihollisen kanssa?
Kuitenkin - voima on ristissä, Jeesuksen veressä, syntien anteeksiantamuksessa, ainoastaan sen voiman edessä sielunvihollisen on väistyttävä.
Pyhän Hengen työ ja toiminta on tärkeä, mutta se ei syrjäytä ristin ja Jeesuksen veren voimaa.
Ei ollut mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet (Jeesuksen) pitää, koska hän oli Jumala.
Lisää luettavaa :
http://www.nic.fi/~jlindell
Jeesushan kuoli!!!!
Ei Jumala voi kuolla. Onko Jumala mielestäsi kuolevainen?
Pilkkaatko Jumalaa?
Jumala ei todellakaan ole kuolevainen.
Siksi hänen oli tultava ihmiseksi että hän voi olla uhri syntiemme puolesta.
Sinä siis väität, että Jeesus oli Jumala ja hän kuoli syntiemme tähden.
Minä väitän, että koska hän ei kuollut, ei hän myöskään syntejämme voinut sovittaa.
Huomaatko jo nyt ristiriidan, mikä vallitsee?
Ei ole mitään ristiriitaa.
Jumalalla on 3 tehtävää,mutta hän on sama persoona.
Isä,Poika,Pyhähenki.
Hän ei olisi voinut kuolla tuossa toisessa muodossa.
Siksi hänen oli tultava ihmiseksi.
Hänhän nousi myös kuolleista ja ilmestyi opetulapsilleen.Hän oli esikoinen kuolleista nuosseiden joukossa.Ne jotka uskovat eivät myöskään hautaan jää.
Hän elää tänäänkin.
Sehän on koko ristinuskon sanoma ja elämmehän me kristityssä maassa.
Hän on sama Jumala,
"eilen tänään ja iankaikkisesti"
Kaikki ihmeet joita tapahtui kun Hän käveli maanpäällä,ovat mahdollisia vieläkin,
niinkuin myös pelastus,jonka Hän on valmistanut tuolla uhrikuolemallaan.
Tämä on minun uskoni.
Jeesus nimisen henkilön maallinen keho kuoli, mutta ei se Sielu joka hänessä asui.
Kuolemaahan ei ole.
Siten hän ei myöskään lunastanut kenenkään syntejä, vaan teemme sen jokainen itse.
Luonnollisesti sinä voit uskossasi pysyä, mutta on valitettavaa ellet pysty aukaisemaan silmiäsi.
Jeesus oli kala.