Mitä on synti? Nyt paljastan vastauksen tähän kysymykseen, josta usein tehdään aivan tarpeettoman monimutkainen. On helppoa käsittää mitä on synti, kun sen vain oikein joku selittää.
Synti tuntuu kuin vaahtokumilta, jota on pään sisällä. Arvatenkin olemus on silloin tukkoinen.
Synneistä vapautuminen tuntuu siltä kuin ei olisi enää vaahtokumia pään sisällä. Sen sijaan onkin terävä ja kekseliäs olo. Sellaista se on sellainen synnitön elämä.
Jos on aina elänyt synnissä, on siihen niin tottunut, ettei tiedä miltä vaivaton ja ylevä olemus tuntuu. Sen takia kannattaa toivoa, että saisi joskus kokea ainakin hetken olevansa ilman syntiä, koska sen jälkeen tietää ainakin missä vika on ja miltä tuntuu se oikeaan suuntaan kulkeminen. Vertauskuvallisesti: Täytyy olla nähnyt joskus valoa, jotta osaa kulkea sitä kohti.
Lopullisesti synneistä pääsemiseen vaaditaan paljon vaivannäköä. Sitä varten ei kuitenkaan välttämättä tarvitse elää täydellisessä kieltäymyksessä, vaikka sekin kyllä on eräs tie synnittömyyteen (ei seksiä, liharuokaa tai alkoholia). Täytyy vain tietää mitä on synti ja panna merkille mikä sitä aiheuttaa, jotta osaa toimia oikein.
Synti on hieman kuin vaahtokumia, jota on pään sisällä. Syntiä eivät siis ole esimerkiksi homous tai tupakointi, paitsi siinä tapauksessa jos niistä kiistattomasti tulee sekava ja tukkoinen olo. Jos näin olisikin, silloinkaan ne eivät tavallaan olisi syntiä, koska synti on vaahtokumia pään sisällä.
Esimerkiksi lasillinen olutta voi olla syntiä aiheuttavaa tai syntiä aiheuttamatonta, riippuen tilanteesta ja juomarin intentiosta, hänen tarkoituksestaan ja valmiudestaan nauttimaan oluesta ilman synnin taakkaa. Jopa auttamisesta, rukoilusta ja siivoamisesta voi tulla syntiä. Kaikki riippuu itsestä ja omasta kykeneväisyydestä välttää synnin taakan kertyminen.
Vapautukaamme synneistä!
:a:

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vastasin tänään toisessa paikassa :
Mitä synti on ? Synti on tottelemattomuutta Jumalaa ja Hänen tahtoa vastaan. Synti erottaa meidät Jumalasta. Rakastava Jumala on kuitenkin evankeliumin sanoman kautta valmistanut meille tien takaisin Hänen yhteyteen.
Synnin syvin olemus ei ole ensisijaisesti meidän teoissamme, vaan meidän sydämemme asenteissa.
Mikä sitten suurin synti on ? Mielestäni se on tärkeimmän käskyn rikkominen. Jeesuksen opetus Matt. 22 : 36. "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" 37. Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. 38. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. 39. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. 40. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat."
Kuka meistä on pitänyt tämän käskyn ? Tiedämme ja Raamattu sen ilmoittaa : ei kukaan. Joudumme niin kuin Paavali toteamaan, olen suurin syntinen. Mutta syntisille annetaan armo ja anteeksiantamus, kun me nöyränä ja katuvaisena otamme Jumalan lahjan, Jeesuksen, vastaan sydämessämme.
http://www.nic.fi/~jlindell/pelastus.htm
Ei se noin mene.
:a: