Tiedotusvälineet ovat kertoneet kymmenien tuhansien ihmisten kuolemasta Iranista. Kaltaiselleni tietämättömälle herää kysymys, kuinka kaikille noille kuolleille ehditään antaa sijaiskaste?
Vai onko temppelienne kapasiteetti mahdollisesti niin suuri että kuolleista on suoranaista pulaa?
Vai onko temppelienne kapasiteetti mahdollisesti niin suuri että kuolleista on suoranaista pulaa?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kyllä täytyy kulua 100 vuotta ennenkuin heille se annetaan.. elikkä ei ole hoppua.
Työ kuolleiden puolesta saadaan tehdyksi tuhatvuotisen valtakunnan aikana. "Zappalta" oli yksi nolla pudonnut pois. Evankeliumia on saarnattu kuolleille siitä alkaen, kun Kristus meni henkimaailmaan ennen ylösnousemustaan. Hän järjesti kirkkonsa myös siellä.
Nyt vasta huomasin että aivot ajatteli jotakin ja kädet kirjoitti mitä sattuu.
Tuo työ saadaan tosiaankin tehtyä 1000-vuotisen valtakunnan aikana.
luulet Jumalan tuon ajanjakson mittaavan?
Jos tässä aletaan satoja tai jopa tuhansia vuosia odottelemaan kuolleiden tiedot saattavat kadota. Vainajia tulee tuolta uskontojen alkulähteiltä nyt hirmuista vauhtia.
Mormonien isänmaan W mellastaa täyttäpäätä tehokkaine aseineen Irakissa seuraavaksi hän on uhannut käynnistää samanlaisen projektin Jordaniassa.
Kuka ottaa vastuun jos nimet katoavat ja kuolleita jää kastamatta? Arvelempa tehtävänsä tietoisesti laimminlyönneiden joutuvan menettelystään ehkä kovaankin vastuuseen?
Mielestäni nyt ovat hyvät neuvot kalliit.
Eikö nyt olisi syytä jättää lähetystyö ja muut hymistelyt vähemmälle ja laittaa sijaiskastehommat pyörimään neljässä vuorossa kaikissa mahdollisissa temppeleissä.
Kuolleita tulee nyt kiihtyvällä tahdilla minusta mitään ei nyt pidä jättää huomiseksi. Luonnollisetkin kuolemat lisääntyvät kun väkiluvun kasvu on progressiivinen. Tässä ei nyt ole aikaa jäädä odottelemaan, vaan toimituksia on kiireellisesti lisättävä.
Meidän velvollisuutemme on tehdä sukututkimustyötä sen kun pystymme. Kirkolla on maailman laajimmat sukutukiustiedostot, mutta kaikkea emme löydä. Meille on ilmoitettu, että tuhatvuotisen valtakunnan aikana verho henkimaailmaan on ohut. Saamme sieltä niiden nimiä, jotka ovat halukkaita ottamaan evankeliumin vastaan. Nyt teemme työtä kaikkien löydettyjen puolesta (tietyt aikarajat huomioon ottaen) siltä varalta, että he ottavat työn vastaan.
tämä sijaiskasteen suorittaminsen vaan mormonit ovat ilmoituksessa saaneet tehtäväkseen. Yksi tärkeimpiä tehtäviä on juuri nämä sijaiskasteiden suorittaminen.
Luonnollisesti tuolla esikartanoissa olevat joille edelleen kuolemankin jälkeen evankeliumia on opetettu hartaasti odottavat kastetta. Eikö kastaminen nyt olekkaan mormonien tehtävä? Tässä on nyt jonkinlaista ristiriitaa?
Kaste edellyttää oikeaa valtuutta. Kaikki, jotka kasteita tekevät hyväksyttävästi nyt tai tuhatvuotisen valtakunnan aikana, ovat Kristuksen kirkon jäseniä ja siis oikean valtuuden saaneita.
Kirkon tärkein tehtävä on evankeliumin julistaminen eli lähetystyö.Jäsenille tärkein tehtävä on kuolleiden esivanhempien pelastaminen eli sijaistoimitukset kuolleiden puolesta.
Kirkon pitää päästä ensin Iraniin ja saada jäseniä sieltä. Nämä jäsenet menevät kastettaviksi lähiomaisten puolesta, maanjäristyksessä kuolleet sukulaiset mukaanlukien.
On hyvä muistaa, että tieto maanjäristyksessä menehtyneistä on elossa olevilla omaisilla, joten tällä hetkellä elävät sukulaiset ovat ainoat, jotka pystyisivät tekemään jotakin kuolleiden hyväksi. Tuhatvuotisesa valtakunnassa on eri tilanne, kun tiedot tulee suoraan verhon toiseltapuolelta.
ei tässä enää auta paljon tärkeysjärjestyksiä miettiä ja etsiskellä omaisia. Kyllä tuolta alueelta muutama kymmenentuhatta nimeä varmaan löytyy helposti. Kiemurtelette nyt tavalla joka ei sielulle ole hyväksi.
Ainoa tapa saada homma hoidetuksi on moninkertaistaa heti sijaiskasteet eikä odotella satoja tai tuhansia vuosia turhien selitysten varassa. Selittelijöille käy aina huonosti.
Lähetystyöstä ei ole pienintäkään hyötyä jos toimet loppuvat siihen että joku saadaan vaan käänytetyksi.
Ei pelkkä lähetystyö voi olla minkään kirkkokunnan ainoa päämäärä. Ruuhkautuvat tehtävät on hoidettava. Mihin te noita henkilötietoja keräätte jos ette käytäkkään niitä sijaiskaste toimituksiin?
Minua alkaa jo hermostuttamaan kun kaikki kirkot näyttävät nukkuvan Ruususen unta. Selityksiä kyllä keksitään että oma olotila olisi mahdollisimman helppo ja paperirahaa kassa pullollaan.
En minä ainakaan sairaana miehenä pysty yksin tätä sumaa selvittämään, enkä ole lupautunutkaan siihen tehtävään. Voin toimia ainoastaan omanatuntona.
Onko sinulla rauhallinen mieli ja omatunto puhdas että olet kaikkesi tehnyt kuolleiden puolesta?
Homma pyörii nyt elävien varassa muistatko sitä?
Meidän jäsenten ensisijainen vastuu on tehdä työ neljän sukupolven osalta omista sukulaisistamme. Olen jo muutaman kerran maininnut, että saamme tuhatvuotisen valtakunnan aikana henkimaailmasta tiedot kaikista niistä, jotka ovat halukkaita ottamaan evankeliumin vastaan. Silti keräämme jo nyt tietoja niin paljon kuin on mahdollista. Herra ei "vaadi meitä juoksemaan nopeammin kuin jaksamme". Ramatussa puhutaan elämän kirjasta. Taivaassa ja henkimaailmassa pidetään myös kirjaa meistä. Tuosta kirjasta saamme aikanaan tietoja sitä mukaa, kun saamme työt tehdyksi.
henkilötietoja kaikista ihmisistä jos vaan mormonien omaisille tehdään sijaistoimituksia?
Hyvä "Helman" vastauksessasi on pahoja ristiriitoja mormonien www. sivujen ja aikaisemmin saamieni vastausten välillä.
Paikallisia henkikirjoja mikrofilmataan siellä, missä kirkolla on lupa toimia, jotta jäsenillä olisi helpompi hankia tietoja sukulaisistaan. Siis niissä maissa, joissa kirkko on rekisteröitty viralisesti ja toiminta on luvallista, kuten Suomessa.
Jos tarvitsen ja teen esi-isistäni sukuselvityksen lähden liikkeelle itsestäni. Ei siihen tarvita miljardeja ulkopuolisia nimiä. Jos etsitte sukulaisianne menetelmänne on varsin hankala. Tai sanotaan suoraan se on mahdoton. Eihä tuollaista usko kukaan.
Kysymys miksi keräätte henkilötietoja mahdollisimman kattavasti aukesi nyt kokonaan.
Kysymys siis kuuluu miksi keräätte henkilötietoja kaikista ihmisistä. Tapani vastaa että ainoastaan kuolleista. Tuollainen vastaus ei muuta juurikaan tilannetta. Tyhmäksi tunnustaudun en kuitenkaan kovasti pidä että minua pidetään täydellisenä idioottina. Pahoittelen että tässä on rikinkatkua.
Tietämättömyyttäni kyselen nyt ei kuitenkaan vastaukseksi, edes minulle kelpaa aivan mikä tahansa.
Aloitat suvun tutkimuksen itsestäsi, keräät sen jälkeen tietoa elossa olevilta ja sitten aikanaan alat hakea tietoa kuolleista esivanhemmistasi mikrofilmirullista, jotta sinun ei tarvitsisi mennä paikan päälle tutkimaan alkuperäisiä kirkonkirjoja.
Kirkonkirjojen tai muiten henkikirjojen mikrofilmaaminen ei ole varsinaista tietojen keräämistä, vaan tietojen kokoaminen eri lähteistä kokonaisuudeksi kuuluu sinulle.Koska mikrofilmeissä olevat tiedot ovat 100-vuotta vanhoja, niissä ei ole elossa olevien henkilötietoja.
Ja kuten sanotua, Kirkon sukututkimusarkisstoon lähetettään vain kuolleitten sukulaisten nimiä, samoin kuin temppeliin toimituksia varten.
pidätte sukulaisinanne jotka ovat oikeutettuja noihin sijaistoimituksiin.
Logiikka jotenkin nyt ontuu pahasti.
Sukulaiset, jotka ovat oikeutettuja sijaistoimituksin, ovat lähinnä sellaiset, joilla ei ollut mahdollisuuttaa ottaa evankeliumi vastaan. Siihen ryhmään kuuluu lähinnä ne, jotka eivät maanpäällä ole tienneet tästä kirkosta tai lähetyssaarnaajat eivät ole opettaneet ja siten tarjoneet mahdollisuutta ottaa kaste vastaan.
Tiukasti tulkituna se sulkisi ne sukulaiset pois, jotka ovat olleet tietoisia kirkon opeista, mutta eivät haluneet liittyä siihen tai eivät ole edes haluneet perehtyä sen oppeihin.
Mutta koska kukaan jäsen ei halua ainakaan itse olla niin ankara kuollutta lähiomaista kohtaan, niin toimitukset tulee suoritettua myös sellaisen puolesta, joka on ollut kirkkoa vastaan. Jäsen voi pitää lieventävinä asianhaaroina sellaisia asioita kuin, lähetyssaarnaajien heikoa kielitaitoa, yleistä kirkoa kohtaan tunnettua ennakoluuloa tai tietämättömyyttä, tai yleistä usonnonvastaisuuta, joka voi johtua siitä, että uskontoa on käytetty väärin. Lopuksi ajtuksena voi olla Jeesuksen sanat: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomitaisi..."
Kun toimitus on suoritettu kuolleen puolesta, niin sen jälkeen asia jää sen kuolleen henkilön ja Jumalan väliseksi. Jumala ratkaisee sen, onko toimitus kyseisen henkilön kohdalla pätevä.
Haluaisin kuitenkinmainita, että sukulaiset, joiden puolesta jäsenellä on oikeus suorittaa toimitukset, ovat suorassa linjassa olevat esivanhemmat ja niiden sisarukset. Suvun civuhaaroihin eip pitäisi mennä ainakaan kovin kauas. Ja lähemmältä pitäisi kysyä kuolleen lähiolaisilta lupa. Esimerkiksi serkkuni kielsi suoritamasta näitä toimituksia isänsä puolesta, enkä ole sitä sen vuolsi tehnyt.
äärettömän pieni määrä kuolleista tulee kasteen saamaan. Minulla on ollut positiivisempi käsitys mormonien toiminnasta. Ymmärränkö nyt oikein että teette sijaistoimituksia ainoastaan suoraan alenevassa polvessa ja niiden sisaruksille?
Mikäli noin on niin uskonne mukaan pelastuneiden osuus koko ihmiskunnasta on promille luokkaa.
En tiedä, mikä on ollut se positiivisempi käsitys, mutta yritän vastatta nyt parhaalla mahdollisella tavalla.
Jäsenille on annettu ohje rajoittaa lähinnä suorassa polvessa olevien esivanhempiin ja niiden sisaruksiin. Myös sisarusten peheiden puolesta voi suorittaa toimituksia, kunhan ei mennä sivuhaaroissa liian pitkälle, tämä siksi että myöhemmin kirkkoon liittyvillä olisi mahdollisuus suorittaa ne omien esivanhempien puolesta. Jos kuolleen henkilön syntymästä on kulunut yli 95 vuotta, niin silloin ei tarvitse kysyä lupaa sijaistoimitusten suorittamiseen. Samoin on silloin, kun henkilöllä ei ole omia jälkeläisiä.
Mitä tulee promilleluokaan, niin olen siinä samaa mieltä, että vain pieni osa tulee pelastumaan, mutta se ei johdu meistä. Tuhatvuotisen valtakunnan aikana on suora yhteys verhon toiselle puolelle ja sieltä ilmoitetaan niiden nimet, jotka odottavat ja haluavat saada kyseiset toimitukset. Se, että vain pieni jouko pelastuu, johtuu siitä ihmisen tahdonvapaudesta, jolloin vain vähemmistö tulee ottamaan evankeliumin vastaan.
ihmisellä esimerkiksi Suomessa on mitään varsinaista tietoa mormonismista, korkeintaan nimen ovat joskus kuulleet. Kaikkien kuolleiden nimien kerääminen vain joidenkin sukulaisten sijaiskasteita varten on vahvaa liioittelua. Kysymys miksi nimet kerätään on täysin auki.
Kasteessa luodaan uusi iankaikkisesti elävä henkiruumis vedestä ja Hengestä.
Ihmisen luodessaan Jumala otti maan tomua ja puhalsi siihen Henkensä, niin ihmisestä tuli elävä sielu.
Uudessa luomisessa kasteessa Jumala ottaa vettä ja puhaltaa Henkensä ja niin ihmisestä tulee iankaikkisesti elävä sielu.
Kun ihminen luotiin maan tomusta, tarkoitetaan hänen fyysisen ruumiinsa luomista. Ihmisen henki oli olemassa jo ennen sitä. Synnyimme ennen fyysistä syntymäämme Jumalan henkilapsiksi taivaassa. Jeesus Kristus on vanhin henkiveljemme, joten meillä on yhteinen taivaallinen Isä.
Kuolemme hengellisesti, kun teemme syntiä. Kuolema tarkoittaa eroa eli tässä tapauksessa eroa Jumalasta. Uudesti syntyminen on tuon kuoleman voittamista. Sen voiton saamme Kristuksen sovituksen kautta kasteen liitossa. Se merkitsee mahdollisuutta palata Jumalan kasvojen eteen. Henki meillä on jo ennestään vaikkakin "kuolleena" eli erossa Jumalasta. Olemme kuitenkin "lapsia" kasteemme jälkeen. Meidän tulee kasvaa hengellisesti.
Fyysinen kuolema on hengen ero ruumiista. Se tuli ihmisten osaksi Aadamin ja Eevan lankeemuksen kautta. Tuon kuoleman Kristus voitti kaikkien puolesta antamalla henkensa ja ottamalla sen jälleen ylösnousemuksessa.
"ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä" 1Ms.1:2
"Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta." 2Pt.3:5
"Jeesus vastasi: Totisesti, totisesti, minä sanon sinule: jos joku ei synny vedestä (water) ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt on liha; mikä Hengestä on syntynyt on henki." Joh.3:5-6
"Hän on se, joka on tullut veden (water) ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus. Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä." 1.Joh.5:6-7
"vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä. Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa, että tekin uskoisitte." Joh.19:34-45
Upotuskaste on vertauskuva vanhan hautaamisesta ja kasteesta nouseminen vertauskuva uuden elämäntavan alkamisesta eli uudesti syntymisestä. Valelu tai ripottelukaste ei sisällä noita vertauskuvia.
on peräti itsekästä ajatella meillä jokaisella olevan oma henkilökohtainen sielu.
Jumala käytti ihmisen luomiseen vettä ja maantomua josta hän muovasi ihmisen johon puhalsi hengen eli sielun joka meissä kaikissa on.
Tuollainen itsekeskeinen oma sielu ajattelu perustuu Raamatun virheelliseen tulkintaan. Ajattelkaapa edes vähän kaaosta. Nyt jo olisi miljardeja yksittäisiä sieluja ja Jumala puhaltaisi niitä kiihtyvällä tahdilla yhä lisää.
Kyllä meidän on vähäisilläkin älynlahjoillamme ymmärrettävä luomiskertomuksen yksiselitteisen selvä kirjoitus yhdestä sielusta.
Esiksikin täytyy ottaa huomioon ajattomuus,aika on puhtaasti ihmisen typeryydestä syntynyt keksintö. Ei Jumalalla ollut ihmistä luodessaa sen paremmin kelloa kuin kalenteriakaan. Esimerkiksi nykyinen ajanlaskumme on keksitty vasta noin 500 vuotta sitten. Luuletteko taivaan toimivan tuollaisen ajanlaskun mukaan?
Ei rakkaat ystäväni uskossa, meillä poloisilla maan matosilla on ainoastaan yksi sielu jota meistä kunkin tulee tulee parhaansa mukaan hyvyydellä vaalia.
Tuomiopäivän aamun koitossa Herramme taivaassa punnitsee tuon ainoan sielumme kelvollisuuden aivan kuten Sodoma ja Gomora kertomuksissa Raamatussa on kerrottu.
Tuolloin punnitataan sielumme kelvollisuus jos sielumme yhteinen hyvyys Herrallemme on riittäva pääsee sielumme ajattomaan Paratiisin kirkkauteen.
Jos taas pahuus on vallalla sielumme joutuu kadotukseen eli se kadotetaan. Voidakseen ymmärtää hengen ja sielun ihmisen pitää luopua syntisestä aika käsitteestään.
Jumalan ajattomuudessa yksi sielu ehtii hyvin olemaan meissä kaikissa eikä yhteinen sielumme yhtä ruumista kaipaa.
Nyt taidat sotkea kommunismin yhteisomistuksen ja kristinuskon keskenään.
käsitykseni Jumalan sanaan. Mihin sinä perustat?
Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.
Pelastus tulee armosta. Se on Jumalan lahja Kristuksessa Jeesuksessa.
Palkka tekojen mukaan, sillä jokaisen on astuttava kerran Kristuksn tuomioistuimen eteen, ja jokainen saa sen mukaan mitä on eläessään tehnyt, joko hyvää tai pahaa.
huolehtimaan osuudestamme. Ajattelet kuitenkin ajassa. Minkä kalenterin tai minkä kellon mukaan luulet Herramme toimivan? Ehkäpä Ameriikassa uskotaan Jumalan käyttävän samaa kalenteria jota itsekkin käyttävät?
Yksi päivä herran edessä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.
Ilmestyskirjan enkeli julistaa kerran: enää ei ole aikaa!
Hengelliset on tutkisteltava hengellisesti.
Saatana kiinnittää huomioon ajalliseen ja näkyvään.
Usko on luja luottamus siihen, mikä ei näy.
selittää. Maanpäällinen ihmisen aikakäsitys on paholaisesta. Yksi sielu ehtii ajattomuudessa olemaan meissä kaikissa eikä ole kiirettäkään.
Vasta voituamme irroittua ajatuksissamme ajasta olemme valmiit ikuisuuteen eli ajattomuuteen. Tuo sana ikuisuus on ajatus ja käännös virhe. Jumalan sanassa puhutaan todellisuudessa ajattomuudesta.
Aikakäsite on tämän maailman ajan käsitteitä. Raamatussa sanotaan, että Jumala esim tietää kaikki meidän päivämme, vaikka yksikään niistä ei ole vielä tullut.
Samoin tietää entinen ylienkeli yhtä sun toista menneisyydestä ja tulevaisuudesta, ja pystyy kummasti hämmästyttämään ihmisiä ihmeillään ja tempuillaan, pelkkä ihmisten kaataminen on tälle valon pojalle pelkkä siiven hipaisu.
ei-mormoni
ymmärtävän Jumalan ajattomuuden. Jos puhutaan vaikkapa tuhatvuotista valtakunnasta. Kysymyksessä ei ole käyttämällämme kalenterilla mitattava aika joka on paholaisesta.