Olen muutaman viikon seuraillut keskusteluja näillä palstoilla, lähinnä politiikka- ja maailman menoa –osastoissa ja olenpa itsekin avannut jonkun keskustelun ja ottanut osaa toisiin, useampaakin nimimerkkiä käyttäen. Näin olen tehnyt korkeintaan vain puoliksi tosissani, aika usein tarkoituksellisen provosoivasti, jolloin jonkun tosikon vastustava mielipide on saattanut leimahtaa kuin tuli tappuroissa. Minua se on suuresti huvittanut.
Mutta on minua myös hämmästyttänyt se kiihkeys, millä moni puolustaa poliittista kantaansa ja vielä kiihkeämmin idoleitaan, kuten Jäätteenmäkeä ja Lipposta. Mielipiteissä ei esitetä mitään tuoreita ja raikkaita näkemyksiä, vaan luutuneita asenteita perustellaan vanhoilla ennakkoluuloilla käyttäen fraaseja, jotka lienee opittu jo vuosikymmeniä sitten Veikko Vennamolta! Tuossa oikeassaolon kiihkossa unohdetaan täysin asiallisuus, ja myös laillisuus- tai laittomuusnäkökohdat saavat huutia. Hämmennystäni on lisännyt se, että vaikka ollaan olevinaan jonkin puolueen puolesta tai toista vastaan, tosiasiassa ollaan vain jonkin henkilön puolella ja jotakin toista vastaan. Kantoja ei mitenkään perustella puolueiden periaateohjelmissaan esittämillään tavoitteilla eikä niiden toiminnan tuloksilla tai tuloksettomuudella. Siis ovatko puolueet menettäneet merkityksensä ja vain muutamat henkilöt merkitsevät jotakin? Onko niin, että selvimmin toisistaan erotettavat puolueet ovat nyt Lipposen puolue ja Jäätteenmäen puolue? Jos noin on, niin heitteilläkö on asioittemme hoito, kun nuo keulahahmot ovat nyt melko sivussa, Jäätteenmäki Lipposta enemmän ja ehkä pysyvämminkin.
Eräässä joulun alla esitetyssä puheenvuorossa – en muista missä yhteydessä – varsin perustellusti arveltiin, että Suomikin liukuu koko ajan kohti kaksipuoluejärjestelmää. Asiaa mietittyäni ja analysoituani tarkemmin myös näillä palstoilla esitettyä, olen yhä varmempi tästä, mutta täytyisi löytää parempi ja kestävämpi jakaja kuin tuo Lipponen/Jäätteenmäki. Kaksipuoluejakoon näyttäisi olevan todellinen tarvekin, kun asioiden hoitaminen siinä olisi varmasti mahdollista järkevämmin, kuin nykyisessä pirstaloituneessa puoluekentässä, mikä ei enää vastaa kansalaisten koostumaa ja tarpeita.
Mutta mikä olisi se tekijä, joka tuon nykyisen puoluekentän voisi kahtia jakaa? Enää se ei voi olla omistava luokka/maa- tai muita omaisuuksia omistamattomat. Miksi ei voi olla? Siksi, että tällaista selkeätä jakoa ei enää yhteiskunnassamme ole, kun lähes kaikki ovat vähän kumpaakin, eivätkä ainakaan kaikki hieman maata omistavat ole sitä omistamattomia rikkaampia. Ei voi olla enää jakoa riistäjät/riistetyt – sellaisia ei ole – eikä edes työnantajat/työntekijät, kun sama persoona voi olla molempia ja ainakin edut ovat usein pitkälle yhteisiä. Voiko se olla vain maailmankatsomuksellisesti asennoituen porvarit/sosialistit? Ei, sillä tuollainen uskonnon kaltainen asennoituminen ei vetoa järkeviin ihmisiin ja sitä paitsi sekin on jo vanhentunut jako sikäli, että yhteiskuntamme on nyt jo paljon sosialistisempi kuin minkä sosialistit viime vuosisadan alkupuolella asettivat tavoitteekseen ja ns. porvarillisestikin ajattelevat tämän täysin hyväksyvät.
Vasemmisto/oikeisto – jako on yhtä pätemätön tänä päivänä. Monet keskustan kannattajat, joiden vanhan jaon mukaan tulisi olla porvarillisia, ajattelevat paljon vasemmistolaisemmin kuin monet sosialidemokraatit ja toisella laidalla on kepulaisia, jotka menevät kokoomuksesta viuhuen ohi oikealta. Tämä käy ilmi myös näillä palstoilla esitetyistä mielipiteistä. Kaksilinjaisuus on varsin perinteistä maalaisliitto/keskustassa, viime vuosikymmeninä K-linja Karjalaisen johdolla edusti puolueen vasemmistoa ja Sukselainen, Virolainen ja eräät muut näkyvät puolueen jäsenet oikeistoa. Eivätkä kaikki kokoomuksen kannattajat ole ainakaan kapitalisteja eivätkä kovin oikeistolaisiakaan. Puolueen ”sosiaalitanttalaidan” (ei ole minun keksimäni ilmaus) edustajissa on paljon vasemmistolaisempia kuin oikeistodemareissa. Keskustan tavoin myös sosialidemokraateilla on aina ollut vasen ja oikea laita. Kun ns. ”asevelisosialistit” Unto Varjonen, Väinö Leskinen, Olavi Lindblom, Kaarlo Pitsinki ja eräät muut vaikuttivat oikealla, Emil Skog kumppaneineen erkaantui joksikin aikaa koko puolueesta; Penna Tervo ja Aarre Simonen taisivat kuulua ensin puolueen oikeistoon ja myöhemmin vasemmistoon ja Simonenhan ei enää palannut emäpuolueeseen. Puolueen oikeistoa taitaa tänään edustaa näkyvimmin Paavo Lipponen ja vasemmistoa Erkki Tuomioja.
Vanhastaan tiedetään, että ruotsalaisessa kansanpuolueessa ovat laidat lavealla, vähän kaikki yhteiskunnalliset näkemykset edustettuina. Nykyisestä vasemmistoliitosta on vaikea sanoa mitään; siellä on kyllä vanhoja änkyräkommareita, mutta myös lähellä sosialidemokraatteja ja vielä lähempänä vihreitä olevia. Kristillisten arvopohja tiedetään ja ainakin minä sen täysin hyväksyn, mutta ei siitä ole suuren jaon toiseksi osapuoleksi, ei voida ajatella kristilliset/muut. Perussuomalaiset taitavat olla vain kaikkea vallassaolevaa vastaan, olkoon se ”oikeistolaista” tai ”vasemmistolaista”, ilman tarjottavaa selkeää vaihtoehtoa, joten he eivät tuo paljon aineksia suurta jakoa ajatellen. Entäpä vihreät? Voidaanko ajatella jako tehtäväksi vihreiden edustamia arvoja (luomutuotanto, ydinvoiman vastaisuus, ekologinen teollisuus ja elintavat, globaalit näkemykset mm. maailmankaupasta ja kasvusta jms.) kannattaviin ja niitä vastustaviin? Ei voida, sillä noissa näkemyksissä on paljon kenen tahansa järkevän ihmisen kannattamaa ja yhtä paljon huuhaata, jota järkevä ihminen ei voi kannattaa!
Siis miten näistä aineksista näen kaksipuoluejärjestelmän rakentuvan? On minulla eräitä ajatuksia, mutta tässä vaiheessa heitän pallon Teille, arvoisat näillä palstoilla surffailevat ilmeisesti politiikasta kiinnostuneet kansalaiset! Pyydän siis kannanottojanne ensinnäkin siihen, että olenko oikeassa näkemyksessäni nykyisen puoluekarttamme epätarkoituksenmukaisuudesta, ja jos tästä olette jonkin verran samaa mieltä kanssani niin toiseksi pyydän perusteltuja ehdotuksianne uudeksi puoluejaoksi! Lähetän tämän taipaleelle tuossa politiikka-osastossa demarien, keskustan, kokoomuksen, vasemmistoliiton ja vihreiden fakissa; eivätköhän niitä käy katsomassa myös näiden ulkopuolelle jäävien puolueiden kannattajat. Palaan myöhemmin asiaan!
nimim. sosiaaliliberaalinen radikaalikonservatiivi
Mutta on minua myös hämmästyttänyt se kiihkeys, millä moni puolustaa poliittista kantaansa ja vielä kiihkeämmin idoleitaan, kuten Jäätteenmäkeä ja Lipposta. Mielipiteissä ei esitetä mitään tuoreita ja raikkaita näkemyksiä, vaan luutuneita asenteita perustellaan vanhoilla ennakkoluuloilla käyttäen fraaseja, jotka lienee opittu jo vuosikymmeniä sitten Veikko Vennamolta! Tuossa oikeassaolon kiihkossa unohdetaan täysin asiallisuus, ja myös laillisuus- tai laittomuusnäkökohdat saavat huutia. Hämmennystäni on lisännyt se, että vaikka ollaan olevinaan jonkin puolueen puolesta tai toista vastaan, tosiasiassa ollaan vain jonkin henkilön puolella ja jotakin toista vastaan. Kantoja ei mitenkään perustella puolueiden periaateohjelmissaan esittämillään tavoitteilla eikä niiden toiminnan tuloksilla tai tuloksettomuudella. Siis ovatko puolueet menettäneet merkityksensä ja vain muutamat henkilöt merkitsevät jotakin? Onko niin, että selvimmin toisistaan erotettavat puolueet ovat nyt Lipposen puolue ja Jäätteenmäen puolue? Jos noin on, niin heitteilläkö on asioittemme hoito, kun nuo keulahahmot ovat nyt melko sivussa, Jäätteenmäki Lipposta enemmän ja ehkä pysyvämminkin.
Eräässä joulun alla esitetyssä puheenvuorossa – en muista missä yhteydessä – varsin perustellusti arveltiin, että Suomikin liukuu koko ajan kohti kaksipuoluejärjestelmää. Asiaa mietittyäni ja analysoituani tarkemmin myös näillä palstoilla esitettyä, olen yhä varmempi tästä, mutta täytyisi löytää parempi ja kestävämpi jakaja kuin tuo Lipponen/Jäätteenmäki. Kaksipuoluejakoon näyttäisi olevan todellinen tarvekin, kun asioiden hoitaminen siinä olisi varmasti mahdollista järkevämmin, kuin nykyisessä pirstaloituneessa puoluekentässä, mikä ei enää vastaa kansalaisten koostumaa ja tarpeita.
Mutta mikä olisi se tekijä, joka tuon nykyisen puoluekentän voisi kahtia jakaa? Enää se ei voi olla omistava luokka/maa- tai muita omaisuuksia omistamattomat. Miksi ei voi olla? Siksi, että tällaista selkeätä jakoa ei enää yhteiskunnassamme ole, kun lähes kaikki ovat vähän kumpaakin, eivätkä ainakaan kaikki hieman maata omistavat ole sitä omistamattomia rikkaampia. Ei voi olla enää jakoa riistäjät/riistetyt – sellaisia ei ole – eikä edes työnantajat/työntekijät, kun sama persoona voi olla molempia ja ainakin edut ovat usein pitkälle yhteisiä. Voiko se olla vain maailmankatsomuksellisesti asennoituen porvarit/sosialistit? Ei, sillä tuollainen uskonnon kaltainen asennoituminen ei vetoa järkeviin ihmisiin ja sitä paitsi sekin on jo vanhentunut jako sikäli, että yhteiskuntamme on nyt jo paljon sosialistisempi kuin minkä sosialistit viime vuosisadan alkupuolella asettivat tavoitteekseen ja ns. porvarillisestikin ajattelevat tämän täysin hyväksyvät.
Vasemmisto/oikeisto – jako on yhtä pätemätön tänä päivänä. Monet keskustan kannattajat, joiden vanhan jaon mukaan tulisi olla porvarillisia, ajattelevat paljon vasemmistolaisemmin kuin monet sosialidemokraatit ja toisella laidalla on kepulaisia, jotka menevät kokoomuksesta viuhuen ohi oikealta. Tämä käy ilmi myös näillä palstoilla esitetyistä mielipiteistä. Kaksilinjaisuus on varsin perinteistä maalaisliitto/keskustassa, viime vuosikymmeninä K-linja Karjalaisen johdolla edusti puolueen vasemmistoa ja Sukselainen, Virolainen ja eräät muut näkyvät puolueen jäsenet oikeistoa. Eivätkä kaikki kokoomuksen kannattajat ole ainakaan kapitalisteja eivätkä kovin oikeistolaisiakaan. Puolueen ”sosiaalitanttalaidan” (ei ole minun keksimäni ilmaus) edustajissa on paljon vasemmistolaisempia kuin oikeistodemareissa. Keskustan tavoin myös sosialidemokraateilla on aina ollut vasen ja oikea laita. Kun ns. ”asevelisosialistit” Unto Varjonen, Väinö Leskinen, Olavi Lindblom, Kaarlo Pitsinki ja eräät muut vaikuttivat oikealla, Emil Skog kumppaneineen erkaantui joksikin aikaa koko puolueesta; Penna Tervo ja Aarre Simonen taisivat kuulua ensin puolueen oikeistoon ja myöhemmin vasemmistoon ja Simonenhan ei enää palannut emäpuolueeseen. Puolueen oikeistoa taitaa tänään edustaa näkyvimmin Paavo Lipponen ja vasemmistoa Erkki Tuomioja.
Vanhastaan tiedetään, että ruotsalaisessa kansanpuolueessa ovat laidat lavealla, vähän kaikki yhteiskunnalliset näkemykset edustettuina. Nykyisestä vasemmistoliitosta on vaikea sanoa mitään; siellä on kyllä vanhoja änkyräkommareita, mutta myös lähellä sosialidemokraatteja ja vielä lähempänä vihreitä olevia. Kristillisten arvopohja tiedetään ja ainakin minä sen täysin hyväksyn, mutta ei siitä ole suuren jaon toiseksi osapuoleksi, ei voida ajatella kristilliset/muut. Perussuomalaiset taitavat olla vain kaikkea vallassaolevaa vastaan, olkoon se ”oikeistolaista” tai ”vasemmistolaista”, ilman tarjottavaa selkeää vaihtoehtoa, joten he eivät tuo paljon aineksia suurta jakoa ajatellen. Entäpä vihreät? Voidaanko ajatella jako tehtäväksi vihreiden edustamia arvoja (luomutuotanto, ydinvoiman vastaisuus, ekologinen teollisuus ja elintavat, globaalit näkemykset mm. maailmankaupasta ja kasvusta jms.) kannattaviin ja niitä vastustaviin? Ei voida, sillä noissa näkemyksissä on paljon kenen tahansa järkevän ihmisen kannattamaa ja yhtä paljon huuhaata, jota järkevä ihminen ei voi kannattaa!
Siis miten näistä aineksista näen kaksipuoluejärjestelmän rakentuvan? On minulla eräitä ajatuksia, mutta tässä vaiheessa heitän pallon Teille, arvoisat näillä palstoilla surffailevat ilmeisesti politiikasta kiinnostuneet kansalaiset! Pyydän siis kannanottojanne ensinnäkin siihen, että olenko oikeassa näkemyksessäni nykyisen puoluekarttamme epätarkoituksenmukaisuudesta, ja jos tästä olette jonkin verran samaa mieltä kanssani niin toiseksi pyydän perusteltuja ehdotuksianne uudeksi puoluejaoksi! Lähetän tämän taipaleelle tuossa politiikka-osastossa demarien, keskustan, kokoomuksen, vasemmistoliiton ja vihreiden fakissa; eivätköhän niitä käy katsomassa myös näiden ulkopuolelle jäävien puolueiden kannattajat. Palaan myöhemmin asiaan!
nimim. sosiaaliliberaalinen radikaalikonservatiivi
Vastaukset 1
Vanhimmat
Eipä tuo aivovoimisteluehdotukseni ”puoluekenttä uusiksi” kovin ketään innostanut! Miksipä olisi, kun sen toteuttaminen ei ole mahdollinen kenellekään yksityiselle ihmiselle ja joukoillekin vain hitaasti ajan myötä syntyvistä tarkoituksenmukaisuuden paineista. Mutta onko tarkoituksenmukaisuuksia, jotka noita paineita loisivat? Katsotaanpa, mitä on ajateltu!
Joidenkin mielestä kyllä kehitys ajan oloon johtaa kaksipuoluejärjestelmään ja nimettiin myös nykypuolueita, joiden ympärille tuo järjestelmä rakentuisi. Oltiin myös sitä mieltä, että selkein jako on aina hallitus/oppositio välissä; ettei ole juuri väliä, mitkä puolueet ovat hallituksessa, sillä puolueiden tärkein motiivi on valtaan pääsy ja siitä kiinni pitäminen ja politiikka on hallituksen koostumasta johtumatta aina samaa, ja sitä oppositio aina vastustaa, vaikka se olisi tehnyt samaa politiikkaa hallituksessa ollessaan. Minusta varsin lähellä totuutta oleva havainto, mutta ei taida tarjota jakoperustetta nykyisen puoluekentän kahtiajaolle, kun meillä puolueiden suuresta määrästä johtuen niin hallituksessa kuin oppositiossakin on aina useita puolueita, mutta kummankin koostuma on kovin heterogeeninen vaihdellen vähintään vaalikausittain.
Yksi avaustani kommentoinut näki vielä olevan olemassa eron vasemmisto/oikeisto, ja tuo ero näkyisi suhtautumisena pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, jossa tunnetaan yhteisvastuuta vähempiosaisista ja heikommista kanssaihmisistä. Tämä vaatii suhteellisen korkeaa verotusta ja varat on otettava sieltä, missä maksukykyä on. Suhtautuminen hyvinvointivaltioon voisi olla veteen piirretty viiva puolueiden välillä.
Oikeisto-vasemmisto-eroa voitaisiin kuvata esimerkillä suhtautumisessa veronalennuksiin. Näitä näkemyksiä esittäneen mielestä olisi toivottavaa, että puoluekenttä polarisoituisi vapaasti (ilman äänikynnyksiä) kaksipuoluejärjestelmäksi.
Tämän näkemyksen edustaja, joka tunnustautuu vasemmistolaisesti ajattelevaksi, on sitä mieltä, että tuo vasemmisto muodostuisi nykyisen sosialidemokraattisen puolueen ympärille. Mutta oikeiston keskiön hän jättää määrittämättä. Olisiko se kokoomus? Vai keskusta?
Eräs toinen esitti selvän jaon: Sinipuna ja punamulta. Tämä hänen mielestään edellyttäisi SDPn hajoamista, mistä edelleen hänen mielestään onkin jo nähty selviä merkkejä (Lipposlainen sinipuna ja Tuomioja/Haloslainen punamulta). Tuo sinipuna sulautuisi kokoomukseen ja jälkimäinen keskustaan. Siis uudet kahden puolueen ytimet olisivat keskusta ja kokoomus. Kaksipuoluejärjestelmän parhaana puolena hän näki mahdollisuuden puolittaa eduskunnan kokoonpano. Hän toteaa, että vasemmisto, vihreät, liberaalit ja perussuomalaiset saisivat tyytyä vähemmistöääniin. Mitä hän sillä tarkoittanee? Ymmärtääkseni hän jättää avoimeksi, kumpaan kahteen suurpuolueeseen nuo sulautuisivat. Oletettavasti keskustaan, kun ehdotuksen tekijä ilmeisesti on keskustan kannattaja. Lienevätköhän esimerkiksi vihreät siihen valmiit? Ja onkohan sosialidemokraattisen puolueen lopettaminen realistinen vaihtoehto? Maailmanlaajuisen liikkeen historian ja nykyisyydenkin huomioon ottaen tuo toive lienee utopistinen!
Eräs vastaaja piti ajatusta kaksipuoluejärjestelmästä liian spekulatiivisena. Hänen mielestään puoluekenttämme kahtiajako ei ole todennäköinen johtuen poliittisesta perinteestämme valita monen puolueen väliltä ja tarpeen tullen jopa perustaa uusia puolueita. Ja kun nykyisten kolmen suuren pohja johtaa tilanteeseen, jossa kaksi on hallituksessa ja yksi oppositiossa, se hankaloittaa blokkiutumista. Tämä on varmaan totta. Mutta tämänkin esittäjän mielestä yksi mahdollisuus puoluekentän kahtiajakoon on olemassa: Mikäli vasemmistoliitto sulautuu demareihin, porvarilliset puolueet saattavat hakeutua vaaliyhteistyöhön estääkseen demareiden jatkuvan pääministeriyden. Mutta hän uskoo, että todennäköisesti silloinkin porvarilliset puolueet jatkavat omina puolueinaan. Kannattajien siirtymiseen tapahtuma ei juuri vaikuttaisi.
Yksi vastaaja toteaa, että ”kirjoituksesi oli ihan hyvä ja ajatuksia antava, mutta näillä palstoilla liikkuvat hyvin yksinkertaiset ihmiset, joiden ainoa päämäärä on nauraa toisille ja vahingonilo mielessä. Kaukana sivistynyt ajattelutapa.” Ei kai sentään noin; liikummehan mekin molemmat täällä ainakin tämän kerran ja ehkä joskus muulloinkin.
Niin, se oma näkemykseni, minkä avauksessa lupasin myöhemmin esittää: Uskon, että meillä vielä joskus aivan vapaaehtoisesti politiikan järkevän hoidon mahdollistamiseksi siirrytään ainakin käytännössä vallitsemaan kaksipuoluejärjestelmään. Uskoakseni se voi nykyisten puolueiden pohjalta tapahtua ainoastaan sosialidemokraattien ja kokoomuksen ympärille. Mielestäni kahdella puolueella pitäisi kummallakin olla periaatteellinen ideologinen profiili, mutta se ei saisi olla liian jyrkkä yhteiskunnallisissa kysymyksissä eikä se missään nimessä saisi olla vain yhden asian liike tai vain tietyn kansalaisryhmän etujen ajamiseen sitoutunut. Mielestäni vain nuo kaksi puoluetta täyttävät tämän vaatimuksen.
Sosialidemokraattien kannattajakunta edustaa hyvin monenlaisia ihmisiä yhteiskuntamme eri tasoilta, joita kai yhdistävät eniten näkemykset siitä, miten yhteiskuntaamme tulisi kehittää, miten ”yhteistä kakkuamme” jakaa ja miten Suomen tulisi toimia maailmassa. Kai tuon näkemyksen voisi nimetä yhteisöllisyyttä korostavaksi. Kai se silloin ideologiana on sosiaalinen. Sosialidemokraatit tai vastaavat yhteiskunnalliset näkemykset ovat toisena voimapoolina lähes kaikissa länsimaissa, niin myös Isossa Britanniassa ja hieman laajemmin ymmärrettynä Yhdysvalloissakin. Kokoomus on meillä jo nyt yleispuolue, jonka kannattajakuntaa myös yhdistää yhteinen näkemys tuotanto- ja talouselämästä ja valtion ja muun julkishallinnon osuudesta kansalaisen elämässä. Voisikohan tuon nimetä porvarilliseksi ideologiaksi? Kokoomuksen kannattajakunta myös on hyvin heterogeeninen ja suuntaus jatkunee ja puolue sitä tietä kasvanee luonnollisesti, vaikka sen kannatus juuri nyt demarit/keskusta-akselin ylikuumenneesta ja siksi puoleensavetävästä tilanteesta johtuen onkin laskusuunnassa. Keskusta ei ymmärtääkseni nimensäkään vuoksi sovellu oikeiston ytimeksi. Vaikka puolueen sisällä on paljonkin oikeistolaista arvokonservatismia, toisaalta sen kannattajakunnassa on jopa sosialidemokraatteja vasemmistolaisemmin ajattelevia, mutta enemmän yksittäisissä asioissa kuin periaatteellisesti. Ja agraarit, jotka edelleen leimaavat keskustaa, on kovin pieni ja yhä pienenevä väestöryhmä; ainakaan sen varaan ei voida toista johtavaa voimaryhmää rakentaa. Olisiko keskusta tuomittu kuihtumaan pois kaksipuoluejärjestelmässä?
Sosialidemokraattien ja kokoomuksen ympärille rakentuva kaksipuoluejärjestelmä luultavasti se edellyttäisi nimenmuutosta kummaltakin, jotta päästäisiin eroon monia rasittavista mielikuvista. Miten olisi ”demokraatit” ja ”konservatiivit”? Nyt tietysti monet demarit älähtävät, että mitä piilotettavaa sosiaalisissa tarkoitusperissä on. Ei mitään, mutta sana sosialismi on saanut tunnetuista syistä johtuen kaikuja, mitkä karkottavat monia demokraattisesti ajattelevia. Jotkut kokoomuslaiset saattavat ajatella, että yritän nyt leimata heidät epädemokraattisiksi ja patavanhoillisiksi. Se ei ole tarkoitukseni, enkä edes näe kokoomusta sellaisena. No, parempi nimi löytyy kummallekin jos tarve siihen tulee ajankohtaiseksi!
No, tämä nyt oli vain tällaista aivovoimistelua. Mutta pienestä kipinästä se suuri palokin voi syttyä! Kaksipuoluejärjestelmä olisi joka tapauksessa paremmin mahdollinen kuin nimimerkkini kuvaama ideologia!
Sosialiliberaaliradikaalikonservatiivi.