KUKA MUISTAA

Kuka muistaa kaukaa 80-luvulta, joskus 80-luvun
puolivälin jälkeen, tuli yhtenä kesänä
sellainen ns. scifi-sarja, jossa nuori poika
lähti aina illan tullen avaruuteen seikkailemaan
kun hänen huoneensa irtosi (!) muusta talosta.

Harva muistaa. Se oli ehkä n. 8 jakson mittainen
ellen nyt ihan väärin muista. Tuli kuitenkin alkuillasta, joten ei liian jännittävä. (esim. V-sarjaan verrattuna)

Olen todella kiitollinen jos joku sattuisi muistamaan sarjan nimen.


Kiitoksia !
3788
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ruotsalainen lastensarja nimeä en muista, tuli uusintana noin 5 vuotta sitten.

Äänestä

Crash.

Menee aikalailla arvauksen puolelle, mutta sarjan muistan.

Äänestä
  • Nyt kun näen sen nimen, muistan että sehän se oli.

    Kiitoksia paljon !


    Voisikin olla mielenkiintoista nähdä
    kyseinen sarja näin varttuneemmalla iällä.
    Se varmasti katsoisi eri silmin kuin silloin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hukassa kirjoitti:

Kuka muistaa kaukaa 80-luvulta, joskus 80-luvun
puolivälin jälkeen, tuli yhtenä kesänä
sellainen ns. scifi-sarja, jossa nuori poika
lähti aina illan tullen avaruuteen seikkailemaan
kun hänen huoneensa irtosi (!) muusta talosta.

Harva muistaa. Se oli ehkä n. 8 jakson mittainen
ellen nyt ihan väärin muista. Tuli kuitenkin alkuillasta, joten ei liian jännittävä. (esim. V-sarjaan verrattuna)

Olen todella kiitollinen jos joku sattuisi muistamaan sarjan nimen.


Kiitoksia !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu