Esko H:lle

Arvoisa ja hyvä Esko H. Olemme varmasti koko suomi24:n keskustelufoorumeissa huomanneet sinun olevan vakaumuksellinen kristitty. Muiden puolesta en puhu, mutta itse arvostan sitä suuresti. On hienoa että joku on löytänyt elämälleen valon ja tarkoituksen. Olettaisin sinun tulleen uskoon lähi aikoina, tarkoittaen viimeistä viittä vuotta. Mikäli näin ei ole, ihmettelen suuresti tarvettasi toitottaa omaa uskoasi meille muille. Asiat eivät kristittyjenkään kesken ole aina niin yksioikoisia, eikä selkeästi luettavissa. Usein ihminen tullessaan uskoon tuntee polttavaa halua saarnata siitä muille ja julistaa omaa uskoaan. Vain ani harvalle se jää kuitenkin päälle. Usein ihminen oppii hyväksymään muitakin elämäntapoja, kuin vain omansa, oli sitten uskossa tai ei. Toistenkin elämäntapoja tulee kunnioittaa, eikä vain saarnata heille pelkkää Jeesusta. On sikälikin sääli että sinun kaltaisiasi uskovaisia löytyy, koska juuri sinun kaltaisesi uskovaiset saavat valtaväestön inhoamaan Jumalaa, Jeesusta ja koko kristinuskoa. Heistä tuntuu että tuputtaminen on vastenmielistä ja painostavaa. Olet varmaan kanssani samaa mieltä, että jokaisen on löydettävä oma uskonsa aivan itse. Ei saarna ketään käännytä, etenkään täällä aivan väärillä keskusteluareenoilla. Tiedän että tarkoituksesi on hyvä, mutta itse asiassa teet karhunpalveluksen. Luulet tekeväsi hyvää, mutta teetkin jotain aivan päinvastaista. Siksi pyydänkin että mietit mitä olet tekemässä. Jos olet löytänyt uskosi vasta lähi aikoina, otat sen todennäköisesti hieman liian kirjallisesti. Raamattuakin tulee Esko oppia tulkitsemaan. Se on tekstiä muinaisilta ajoilta, eikä sovellu suoraan käytettäväksi enää nykymaailmassa. Ei lähetystyö ole että kirjoitat Jeesuksesta foorumeille, jonne se ei kuulu. Edelleenkin toistan, että saat vain ihmiset entistä epäluuloisemmiksi kyseistä asiaa kohtaan. Haluaisinkin Esko että miettisit mitä olet nyt tekemässä. Älä tuhoa hyvää asiaa omalla kiihkollasi!

Terv. Anna-Leena
vakaumuksellinen uskovainen
1140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvä Anna- Liisa, olen kanssasi ihan samaa mieltä. Mutta on myös ymmärrettävä, että juuri uskoon tulleelle on tuollainen käyttäytyminne "normaalia". Silloin on omat käsitykset ne ainoat oikeat, koska muuta käsitystä ei ole. Se on niin kauan kun maailma pääsee hiomaan "uskonnurkkia". Meidän tulisi uskovaisina hyväksyä alkavan uskovaisen innostus, ei kuitenkaan kirjaimellisesti. Vaan neuvoen ja ohjaten. Ei käskien, sillä jos alamme kovin jyrkästi kieltämään ja vaatimaan maailman mukaan elämistä ja maailman "hyväksymistä" niin nuo uskon särmät hiotuvat pois kokonaan ja niin ihminen "vierähtää" takaisin entiseen. Siihen josta on hetki sitten pelastunut.
Olen lukenut Esko H: n tekstejä. Niissä on asia, on kuitenkin juuri tuota mistä kerroit, liian omakeskeistä. Mutta nekin siitä lähtevät kun ihminen pääsee lukemisessa ja ymmärtämisessä hieman laajemmalle.
Se mitä Raamatun teksti on, niin se on Jumalan sanaa joka on kirjoitettu silloin aikanaan. Mutta se sana pätee yhä ja on tarkoitettu myös meille..kaikille. Jos Raamatun Sana nykyaikaistetaan sanomalla, ettei se päde tänä aikana koska se on niin vanhaa sanaa, silloin kaadamme Jumalan tarkoituksen, Hänen antaman pelastuksen tuhlaamme omaan "nokkeluuteemme". Siinä vaiheessa "neuvomme" Jumalaa, asetumme Hänen tasolle jopa yläpuolelle. Ja tuostahan Jeesus varoitti aikanaan ja se varoitus pätee yhä.
Siunattua alkavaa uutta vuotta teille kaikille

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anna-Leena kirjoitti:

Arvoisa ja hyvä Esko H. Olemme varmasti koko suomi24:n keskustelufoorumeissa huomanneet sinun olevan vakaumuksellinen kristitty. Muiden puolesta en puhu, mutta itse arvostan sitä suuresti. On hienoa että joku on löytänyt elämälleen valon ja tarkoituksen. Olettaisin sinun tulleen uskoon lähi aikoina, tarkoittaen viimeistä viittä vuotta. Mikäli näin ei ole, ihmettelen suuresti tarvettasi toitottaa omaa uskoasi meille muille. Asiat eivät kristittyjenkään kesken ole aina niin yksioikoisia, eikä selkeästi luettavissa. Usein ihminen tullessaan uskoon tuntee polttavaa halua saarnata siitä muille ja julistaa omaa uskoaan. Vain ani harvalle se jää kuitenkin päälle. Usein ihminen oppii hyväksymään muitakin elämäntapoja, kuin vain omansa, oli sitten uskossa tai ei. Toistenkin elämäntapoja tulee kunnioittaa, eikä vain saarnata heille pelkkää Jeesusta. On sikälikin sääli että sinun kaltaisiasi uskovaisia löytyy, koska juuri sinun kaltaisesi uskovaiset saavat valtaväestön inhoamaan Jumalaa, Jeesusta ja koko kristinuskoa. Heistä tuntuu että tuputtaminen on vastenmielistä ja painostavaa. Olet varmaan kanssani samaa mieltä, että jokaisen on löydettävä oma uskonsa aivan itse. Ei saarna ketään käännytä, etenkään täällä aivan väärillä keskusteluareenoilla. Tiedän että tarkoituksesi on hyvä, mutta itse asiassa teet karhunpalveluksen. Luulet tekeväsi hyvää, mutta teetkin jotain aivan päinvastaista. Siksi pyydänkin että mietit mitä olet tekemässä. Jos olet löytänyt uskosi vasta lähi aikoina, otat sen todennäköisesti hieman liian kirjallisesti. Raamattuakin tulee Esko oppia tulkitsemaan. Se on tekstiä muinaisilta ajoilta, eikä sovellu suoraan käytettäväksi enää nykymaailmassa. Ei lähetystyö ole että kirjoitat Jeesuksesta foorumeille, jonne se ei kuulu. Edelleenkin toistan, että saat vain ihmiset entistä epäluuloisemmiksi kyseistä asiaa kohtaan. Haluaisinkin Esko että miettisit mitä olet nyt tekemässä. Älä tuhoa hyvää asiaa omalla kiihkollasi!

Terv. Anna-Leena
vakaumuksellinen uskovainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu