Missä järki ?

Naisasialiikkeen jäsenet kutsuvat itseään feministeiksi.
Miksikä kutsuvat itseään miesasialiikkeen jäsenet ?
Ja miksei täällä ole heille keskustelupalstaa ?

Feministit ovat ajaneet naisten asiaa joko kymmeniä vuosia, ja miehet ovat hyväntahtoisuudessaan hyväksyneet kaiken.
No nyt kun naisilla on enemmän valtaa kuin koskaan aikaisemmin, onko naiset tyytyväisiä ? Ei valtaa halutaan entistä ahneemmin ja lisäksi feministeistä on tullut miesvihaajia, ja miehiä syytetään lähes kaikesta.
Miehet ovat antaneet naisten mellastaa ja kahmia valtaa itselleen, koska naiset ovat perustelleet valtansa lisäämistä lasten ja nuorten hyvinvoinnilla.
No onko voivatko lapset ja nuoret paremmin, naisvallan lisääntyumisen myötä ? Ei vaan päinvastoin.

Onko vaikea tajuta, että naiset ja lapset on samanlaisia, molemmat haluavat jatkuvasti lisää oikeuksia ja valtaa, vaikka tilanne siitä vain pahenee.
20880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Lapset ja nuoret voivat nyky-yhteiskunnassamme, jossa lapsien hoidon institutionalisointi senkun lisii, yhä huonommin (esim. prof. Lea Pulkkisen tutkimukset aiheesta valottavat asiaa).

Feminismi on ihan samanlaista pelin politiikkaa kuin mikä tahansa näistä aiemmistakin ismeistä nykyisin... Ja paljon sanoja ja laivaseminaareja.

Todellinen tasa-arvo lähtee aidosta rakkaudesta, jossa ihmiset antavat arvon toinen toiselleen - asemasta, sukupuolesta jne. riippumatta... Feminismi ei minunkaan käsittääkseni nykyisellään tuota pahemmin edusta. Valta turmelee, vanhan sananlaskun mukaan, aina - eivät naiset sille sen immuunimpia ole kuin miehetkään.

Feminismi tuntuu olevan eniten keski-ikäisen sinkku/lapsettoman (tai jo lapsensa aikuiseksi saattaneen) palkansaajanaisen etujen yhä suuremman turvaamisen sekava, ydinaluettaan määrittelemään kykenemätön (tai haluamaton, jos katsotaan, mitä konkreettisesti esim. viimeisen kymmenen vuoden aikaan on tapahtunut - paitsi keski-ikäisten lapsettomien naisten lisääntynyttä nousua johtaviin asemiin - joka on tuo kirjoittamaton pääagenda), löyhä viitekehys.

Äänestä
  • J K Paasikivi:"Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen"

    Äänestä

  • että kun naisella on vihdoin aikaa itselleen, hän haluaa käyttää sitä mielensä mukaan ja vaatii siihen mahdollisuudet?

    Feminismiä tosiaan tarvitaan vielä nykypäivänäkin, jos vain lapsettomilla naisilla on pääsy johtaviin asemiin.

    Esimerkkinä vaikkapa kulttuuriministerimme; ylipäätään hänellä ei minusta ole juurikaan avuja kulttuuriministeriksi, mutta siitä ei synny älämölöä - täällä itketään katkeria säälin kyyneliä hänen viattomien hyljättyjen lapsukaistensa vuoksi *sormet kurkkuun*

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    että kun naisella on vihdoin aikaa itselleen, hän haluaa käyttää sitä mielensä mukaan ja vaatii siihen mahdollisuudet?

    Feminismiä tosiaan tarvitaan vielä nykypäivänäkin, jos vain lapsettomilla naisilla on pääsy johtaviin asemiin.

    Esimerkkinä vaikkapa kulttuuriministerimme; ylipäätään hänellä ei minusta ole juurikaan avuja kulttuuriministeriksi, mutta siitä ei synny älämölöä - täällä itketään katkeria säälin kyyneliä hänen viattomien hyljättyjen lapsukaistensa vuoksi *sormet kurkkuun*

    ...lainkaan kysymys, outoa on juuri se, että feminismi EI tee muuta kuin ajaa sinkkupalkansaajatätien asiaa unohtaen perheenäidit (samalla myös isät) - ollen täysin rinnoin mukana politiikassa, jossa juuri lapsiperheiden taloudellista asemaa toisaalta huononnetaan pakottamalla molemmat vanhemmat töihin ja toisaalta sitten syytämällä yleistä rahaa institutionalisoituihin lastenhoitopaikkoihin... järjetöntä yhteiskunnan resurssien tuhlausta, jossa kaikki stressaantuvat. (Esim. tilanne, jossa ajatellaan, että pienten lasten kanssa kotona olo vaatii päivähoitopaikasta huolimatta työtä - + lisätyö kuskaamisista yms... lisännee lopulta esim. lapsiperheen vanhempien työtaakkaa yhdellä täydellä työpanoksella viikossa vähintään - nykyinen kaikki töihin, lapset hoitoon -politiikka [jota feministit juuri ajavat] lisää siten pariskunnan työtaakkaa 50% per lärvi, jos oletetaan, että molemmat vanhemmat tekevät kotityöt tasa-arvoisesti).

    Kyllä Tanja nyt vähintään yhtä hyvä kulttuuriministeri on kuin vaikkapa Jörn Donnerkin. Ja omaa hyvät suhteet oppositioonkin. Tuommoinen tervejärkinen nuori nainen, jolla on myös kokemusta omista lapsista ja lapsiperheen arjesta aina voittaa monen monta poliittista broileritätiä ja -setää. Tanja on kyllä mun suosikki.

    Äänestä

  • proffa kirjoitti:

    naisen oikeudesta valita - kaikista ei ole kotiäideiksi, mikä ei tarkoita etteikö heistä olisi äideiksi. Tiedäthän toki, että se, kumpaa ryhmää milloinkin suositaan riippuu aivan talouden suhdanteista ja työvoiman saatavuudesta eikä feministisistä tavoitteista.

    Eikös muuten ajatus yhteiskeittiöistä, yhteislapsista yms yhteis ollut kommunistinen idea? Aups, onko femakoista tullut nykypäivän juutalaisia, joiden syytä on kaikki?! Ei, kyllä kai on aika lähteä juomaan kristittyjen lasten verta, alkoi niin hiukoa tässä riistäessä. Uusia vuosia sinne pohjoiseen!

    ...naisten kannattaisi ehkäpä lasten takia sitten valita kiltit ja (mahdollisesti vähemmän koulutetut?) miehet, joiden kannattaisi jäädä jopa taloudellisesti lasten kanssa kotiin. Ei huono ajatus se.

    Tunnettu tosiasiahan on se, että useimmiten juuri korkeasti koulutettu nainen ei halua valita vähemmän koulutettua miestä... jolloin sitten tulee tuo uraristiriita, jossa molemmat osapuolet juoksevat uran ja rahan perässä, lasten ollessa niitä symboleita.

    ...tämä oli nyt vähän kärjistys, mutta ehkä totta toinen puoli.

    Myös nykytyyli, jossa esim. isovanhemmat ovat usein kaukana, eivätkä ole lasten lähellä on omiaan eristämään lapset päiväajoiksi muista kuin institutionalisoiduista kontakteista - ennenhän juuri isovanhemmat olivat mukana lasten hoidossa heillä, jotka maata rakensivat, kun asuivat lähellä.

    Nykyinen perheitä riistävä verotuspolitiikka juuri ehkäisee naisten ja miesten oikeutta valita lasten kotihoito, yhteiskunnallekin (ja kaikille osapuolille) kalliimman subventoidun päivähoidon sijaan.

    Olin itse kotiäiti ensimmäiset vuodet vaikka olin pa. Oma äitini oli aina kotiäiti (vaikka olivat pa) ja olen ihan tyytyväinen - MUTTA toisaalta, me olimme ihan pihalla kaikista niistä asioista mitä muut tiesivät, ja kun kansakoulu alkoi meitä pistettiin aivan kuusi-nolla asiassa kuin asiassa. Jopa niissä, mitkä olivat oikeasti vahvuuksia.

    Eli - kotiäitiys on muuten hyvä, mutta kotiäitien kotilapsille pitäisi järjestää pakollisia päähänpotkimiskursseja :)

    Äänestä

  • proffa kirjoitti:

    ...naisten kannattaisi ehkäpä lasten takia sitten valita kiltit ja (mahdollisesti vähemmän koulutetut?) miehet, joiden kannattaisi jäädä jopa taloudellisesti lasten kanssa kotiin. Ei huono ajatus se.

    Tunnettu tosiasiahan on se, että useimmiten juuri korkeasti koulutettu nainen ei halua valita vähemmän koulutettua miestä... jolloin sitten tulee tuo uraristiriita, jossa molemmat osapuolet juoksevat uran ja rahan perässä, lasten ollessa niitä symboleita.

    ...tämä oli nyt vähän kärjistys, mutta ehkä totta toinen puoli.

    Myös nykytyyli, jossa esim. isovanhemmat ovat usein kaukana, eivätkä ole lasten lähellä on omiaan eristämään lapset päiväajoiksi muista kuin institutionalisoiduista kontakteista - ennenhän juuri isovanhemmat olivat mukana lasten hoidossa heillä, jotka maata rakensivat, kun asuivat lähellä.

    Nykyinen perheitä riistävä verotuspolitiikka juuri ehkäisee naisten ja miesten oikeutta valita lasten kotihoito, yhteiskunnallekin (ja kaikille osapuolille) kalliimman subventoidun päivähoidon sijaan.

    Kotiin lapsiaan hoitavien naisten ongelmia on useita. Ensimmäiseksi mieleen tulevana voisi sanoa työeläkeiden kertymättömyyden. Kotiin jäävä puoliso jää täysin vaille työeläketurvaa.
    Urakehityksen jäädessä vaatimattomaksi, myös se pienentää
    tuloja sitten myöhemmin.
    Nykyisten avioero tilastojen valossa ymmärtää hyvin naisten tarpeen huolehtia myös omasta tulevasta hyvinvoinnistaan.
    Tavoitteena voisi olla eräs, feministien ehdottama ajatus jossa työssäkäyvän puolison kertymää puolitteaisiin kotiin jäävän hyväksi. Ehdotus ei ole saanut juurikaan kannatusta, vastustajina lähinnä miehet.

    Äänestä

  • Tittelityy kirjoitti:

    Kuka edes kuuntelee tuollaista yksikorvaista ehtojen sanelijaa. Aivan kuin olisit joku tunteeton robotti, jolle on ohjelmoitu minä minä paska päähän. Esitä vaatimuksesi enemmän inhimillisesti, niin siihen voi inhimillisemminin suhtauta.
    Kuka tekee mitään kylmällä paskalla. Vaatikoon hän mitä tahansa! Kaikki on sulle ikävää velvollisuuksien täyttämistä ja jonkin pikkuonnenkin saavuttaaksesi sinä syytät omaa rakastasi ja vaikka omaa lastasi! Mene ongelmoimaan, jos saavutat kaiken haluamasi, se tietää vain enemmän paskaa suustasi!

    Äänestä

  • Tittelityy kirjoitti:

    Kotiin lapsiaan hoitavien naisten ongelmia on useita. Ensimmäiseksi mieleen tulevana voisi sanoa työeläkeiden kertymättömyyden. Kotiin jäävä puoliso jää täysin vaille työeläketurvaa.
    Urakehityksen jäädessä vaatimattomaksi, myös se pienentää
    tuloja sitten myöhemmin.
    Nykyisten avioero tilastojen valossa ymmärtää hyvin naisten tarpeen huolehtia myös omasta tulevasta hyvinvoinnistaan.
    Tavoitteena voisi olla eräs, feministien ehdottama ajatus jossa työssäkäyvän puolison kertymää puolitteaisiin kotiin jäävän hyväksi. Ehdotus ei ole saanut juurikaan kannatusta, vastustajina lähinnä miehet.

    Syy tuon eläkekertymän tasaamisen vastustamiseen on selvä; sehän tukee nykyistä mallia, jossa naiset jäävät kotiin hoitamaan lapsia. Se olisi kädenojennus vanhoillisille piireille, joiden mielestä naisen paikka on kotona. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi juuri feministit sitä kannattavat. Toisaalta on kyllä tullut huomattua, että feministit puhuvat aina mieluiten rahasta. Ymmärrän sen kyllä. Itse en ota kantaa siihen, missä määrin lapsia pitäisi hoitaa kotona, mutta en toisaalta suostu tukemaan järjestelyä, joka ohjaa lastenhoidon ja kasvatuksen entistä tukevammin äideille, kuten tämä eläkekertymän tasaamisehdotus.

    Eiköhän tuo eläkekertymän tasaaminen olisi joka suhteessa askel taaksepäin. Saman tien voisitte alkaa kannattaa puolisoiden yhteisverotusta.

    En muuten usko, että Tittelityyllä olisi mitään erityistä tilastoa siitä, kuka mitäkin lastenhoitomallia kannattaa.

    Äänestä

  • Tumppu kirjoitti:

    Nykyisin ei ole olemassa sellaista mallia, että naiset jäisivät kotiin hoitamaan lapsiaan. Päinvastoin Suomessa on länsimaista eniten kokopäivätyössä kayviä naisia. Ehdotuksen ajatuksena on varmaan aikoinaan ollut, edes jotenkin turvata kotiin jäävän puolison tulevaisuus. Feministeillä ei ole tarvetta varsinaisesti puuttua ihmisten tekemiin ratkaisuihin, tässä tapauksessa kotiin jäämiseen, vaan pitää huolta että naisetkin voivat elää ratkaisujensa kanssa.
    Tämä ns. Saksalainen sosiaaliturvanmalli ei ole ollut viime aikoina pinnalla, lähinnä siksi kun siihen ei ole tarvetta enää. Aikoinaan sitä vastustivat niin Sak kuin eläkejärjestötkin(miehisyyden linnakkeita molemmat).
    Eläkekertymää aletaan kyllä laskemaan kotihoidontuesta vuonna 2005. Silloin poistuu eräs kummajainen suomalaisesta sosiaalilainsäädännöstä. Hyvä niin.

    " Nykyisin ei ole olemassa sellaista mallia, että naiset jäisivät kotiin hoitamaan lapsiaan."

    Mutta jos joku jää, se on useimmiten edelleen nainen. Huomattavaa on sekin, että heti kohta toteat, että Feministejä kiinnostaa lähinnä se, että "naiset voivat elää ratkaisujensa kanssa". Et itsekään ilmeisesti kykene näkemään miestä lastenhoitajana tai kasvattajana. Tasa-arvon kannalta isyyden asemaa pitäisi vahvistaa, jotta isät alkaisivat tuntea itsensä edes suunnilleen tasavertaisena vanhempana. Käytännössä tuo eläkekertymän tasaaminen kuitenkin tukisi naisten kotiinjäämistä, sillä nykyisellään isät nähdään kuitenkin sekä virallisisssa yhteyksissä että käytännössä toisena vanhempana.

    Keskustelu käy silloin hankalaksi jos toinen ei joko ymmärrä tai tahallaan haluaa ymmärtää väärin, lukemansa tekstin. Tässä tapauksessa minä kirjoitin yleensä kotiinjäävästä puolisosta. Ainoastaan silloin käytin ilmausta nainen, kun vastasin kysymykseesi NAISTEn kotiin jäämisen turvaamisesta.

    Kieltämättä, minulla on ongelma. Tämän uusimman viestisi asiasisältö jää minulle totaalisesti hämärän peittoon. Olen silti pahoillani jos koet minun hankaloittavan keskustelua -se ei toki ole tarkoitukseni.

    Halusin varmistaa että keskustelemme samasta asiasta, sinun tulkintasi on joskus erikoisia.
    Feministit ovat hyvin tarmokkaasti ajaneet ns. kahden huoltajan mallia. Pakollisia isyyslomiakin on ehdoteltu. Olenkin hyvin hämmästynyt jos minua (feministinä) syytetään naisten kotiin jäämisen puolesta puhuvana. Puhun tietoisesti ja tarkasti kotiin jäävästä puolisosta juuri siksi, koska miesten osuutta lasten hoidossa sekä kasvatuksessa täytyisi, mielestäni, lisätä.
    Ymmärtämisongelmat tekevat keskusteluista hieman ongelmallisia. Toisaalta minua yleensä on syytetty liiankin pikkutarkasta viestinnästä niimpä tämä selittely vaikuttaa virkistävältä, vaihteeksi.

    Viestketjussa keskusteltiin lastenhoidon institutionalisoitumisesta, ja kuten tavallista tämän tyyppisessä keskustelussa syytetyksi tuli feminismi. Vastasin tähän siksi, koska tämä kehityskulku ole feministien aikaan saamaa. Kyse on puhtaasti poliittisesta päätöksenteosta, jossa tietoisesti jätettiin lastaan kotona hoitava vanhempi täysin vaille sosiaali- ja eläketurvaa. Seurauksena on ollut tietenkin lasten hoittaminen kodin ulkopuolella. kehitys kulku on ollut väistämötön ilman feministien vaikkuttamista. Naiset ovat reagoineet väistämättömällä tavalla. On epärehellistä pistää kehitys feministien piikkiin.

    Äänestä

perusta sellanen.. miesasialiike!

Äänestä

Mun tietääkseni niitä miesasialiikkeen miehiä sanotaan sovinisteiksi...

Äänestä
  • on feministijuntan ajamaa mustamaalauspolitiikkaa... on totta, että kaikki FEMINISTIT sanovat sovinisteiksi kaikkia miesasiaan myönteisesti kommentoivia (elleivät satu työskentelemään naistutkimuksen laitoksen alaisuudessa, kuten tampereella... :-) - mutta valistuneet kansalaiset yksinkertaisesti sanovat miesasialiikkeen jäseniä "tasa-arvoa miesnäkökulmasta ajaviksi".

    Ei sinunkaan kannata nyt ihan kaikkea uskoa, mitä feministeiltä kuulet - ellet ole sitten höhlän salakaapuun piiloutunut feministiagentti? :-)

    Äänestä

  • proffa kirjoitti:

    on feministijuntan ajamaa mustamaalauspolitiikkaa... on totta, että kaikki FEMINISTIT sanovat sovinisteiksi kaikkia miesasiaan myönteisesti kommentoivia (elleivät satu työskentelemään naistutkimuksen laitoksen alaisuudessa, kuten tampereella... :-) - mutta valistuneet kansalaiset yksinkertaisesti sanovat miesasialiikkeen jäseniä "tasa-arvoa miesnäkökulmasta ajaviksi".

    Ei sinunkaan kannata nyt ihan kaikkea uskoa, mitä feministeiltä kuulet - ellet ole sitten höhlän salakaapuun piiloutunut feministiagentti? :-)

    ..usko myöskään, mitä proffa julistaa. Tottakai ymmärrämme miesasialiikeen tarpeen, se on kerrottu moneen kertaan tälläkin palstalla, mutta se on MIESTEN asia. Emme ole miehiä vastaan, vaan naisten perinteisesti alistetun aseman kohottamisen puolesta miesten statuksen tasolle, ihmisarvoiseksi. Proffa ei sitä ymmärrä enkä viitsi väitellä hänen kanssaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miekkonen kirjoitti:

Naisasialiikkeen jäsenet kutsuvat itseään feministeiksi.
Miksikä kutsuvat itseään miesasialiikkeen jäsenet ?
Ja miksei täällä ole heille keskustelupalstaa ?

Feministit ovat ajaneet naisten asiaa joko kymmeniä vuosia, ja miehet ovat hyväntahtoisuudessaan hyväksyneet kaiken.
No nyt kun naisilla on enemmän valtaa kuin koskaan aikaisemmin, onko naiset tyytyväisiä ? Ei valtaa halutaan entistä ahneemmin ja lisäksi feministeistä on tullut miesvihaajia, ja miehiä syytetään lähes kaikesta.
Miehet ovat antaneet naisten mellastaa ja kahmia valtaa itselleen, koska naiset ovat perustelleet valtansa lisäämistä lasten ja nuorten hyvinvoinnilla.
No onko voivatko lapset ja nuoret paremmin, naisvallan lisääntyumisen myötä ? Ei vaan päinvastoin.

Onko vaikea tajuta, että naiset ja lapset on samanlaisia, molemmat haluavat jatkuvasti lisää oikeuksia ja valtaa, vaikka tilanne siitä vain pahenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu