Äidille...

Anteeksi Äiti, että sinulla on tällainen tytär. Niin paljon olen sinulle huolia ja murheita aiheuttanut, ihan kuin sinulla ei olisi niitä jo omasta takaa. Olen yrittänyt muuttua, mutta aina tulee jotakin, kerta kerran jälkeen, jolla taas pahoitan mielesi, tahtomatta sinua satuttaa. Tälläkin hetkellä kannan suurta salaisuutta, jota en voi ikimaailmassa sinulle kertoa, mutta tiedän, se hetki vielä tulee, että saat sen tietää, tavalla tai toisella. Mitä voin tehdä? Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, ja muut siinä sivussa. Sanoit jouluna, että kaikki lapsesi ovat sinulle pettymyksiä. Että mitä me olemme koskaan tehneet vanhempiemme hyväksi. Tiedämme sen, emme kai mitään. Mutta mitä meidän olisi pitänyt tehdä? Olet aina niin kova ja et puhu mitä sisälläsi on, en tiedä..
Eilen löit luurin korvaan, riitelimme taas, niinkuin nykyään melkein aina. Sinulla on ollut todella vaikea syksy ja talvi, ja minulla taas huono omatunto kaikesta, salaisuudesta ja siitä etten ole tehnyt mitään hyväksesi. Ei ole ihme, että riitoja syntyy. Anteeksi en voi sinulta suoraan pyytää, koska aina kun olen niin tehnyt, toteat: sääli on sairautta. Mutta eihän anteeksipyyntö ole sääliä?
Toivon, että tuleva vuosi on meillä molemmilla onnellisempi, ja että välimme paranisivat, edes niin, että voisimme viettää edes joulua riitelemättä ja itkemättä, kuten tänä jouluna kävi.
Miten meidän välit tällaiseksi meni? Muistatko kuinka tapasimme kertoa toisillemme kaiken, nauroimme ja vitsailimme yhdessä, kävimme yhdessä ostoksilla, siiderillä, syömässä.. pidimme leffailtoja..
Tahdon tuon ajan takaisin, sillä elämäni on todella tyhjää ilman sinua, äiti.

Rakkaudella: Tyttäresi.