Vastatkaa pyydän!!!!

olen kuullut monien puhuvan rakkaudesta.

Ihmisten välistä rakkautta on vaike määritellä, ja rakkautta Jumalaan on ilmeisesti vielä vaikeampi.

Elävä usko ei ole ihmisen oman ponnistuksen tuote. Se on Jumalan lahja, jonka syntinen ihminen saa vastaanottaa, kun hän katuen hyväksyy Jumalan pelastussuunnitelman Jeesuksen sovitustyön kautta.
http://www.nic.fi/~jlindell/pelastus.htm
Riippuen kokemuksistaan, perinteistään ja luonteestaan ihminen voi kokea Jumalan vaikutusta elämässään eri tavalla. Kaikkein tärkein on avoin asenne Jumalaa ja hänen Sanaansa kohtaan.

Aikaisemmin tänään kirjoitin mm.:
"Miten syntyy hengellinen elämä, iankaikkinen elämä, yhteys Jumalan kanssa tai millä nimikkeellä sitä halutaan nimittää ? Mikä on tämä elämä ? Sitä ei kukaan voi tarkkaan määritellä. Mutta ei kukaan voi myöskään määritellä, mikä meidän fyysinen elämä on, vaikka tiedetään elämän ja ruumiimme toiminnoista erittäin paljon. Elämä ei voi syntyä kuolleesta aineesta. Se on Jumalan lahja. Elän, toimin ja teen monenlaisia asioita, vaikka en tiedä, miten se on mahdollista. Ymmärrykseni pohjalta tämä toiminta on "järjetön", johon en voi "uskoa". Mutta silti elän ja tiedän, että elän. Hengellinen elämä on mielestäni jotain samantapaista. Tärkein kysymyksemme : Elänkö tätä elämää ? Kukaan muu ei voi ratkaista tätä kysymystä puolestamme. Emme voi elää sitä, jos hylkäämme Jumalan pelastussuunnitelman Jeesuksen sovitustyön kautta."

Omalta kohdaltani olen joskus kirjoittanut näin :
"Itse en tunne itseäni säälittäväksi, vaan iloitsen suuresti siitä, että saan luottaa evankeliumin sanomaan. Usko Jeesukseen on antanut sisäistä iloa ja turvallisuutta myös silloin, kun tilanne on ollut vaikea, esim. vakavan sairauden kohdatessa ( http://www.nic.fi/~jlindell/omakokemus.htm). Olen monta kertaa kokenut Jumalan johdatusta jopa yksityiskohtia myötä. En ole aina voinut ymmärtää tätä johdatusta ja joskus olen siinä hetkessä itsekkyyden vallassa jopa voimakkaasti kapinoinut vastaan. Sisäinen ääni on kuitenkin kuiskannut : näin on parasta. En ole silloin voinut tajuta, mihin se johtaa. Vasta paljon myöhemmin olen ymmärtänyt, miten ihmeellisesti Jumala on johdattanut ja olen ollut kovin kiitollinen. Tämä johdatus ei tarvitse välttämättä olla mullistavia tapahtumia. Se voi ilmetä arkipäivän pienissäkin asioissa. "Jumala johdattaa niitä, jotka rukoillen kulkevat."
Joten kysyn vielä : Miksi minun pitäisi hylätä uskoni, joka antaa elämälle tarkoituksen, ja ruveta rakentamaan elämääni jollekin perustalle, joka eräänä päivänä pettää ?"
Enemmän tästä kestävästä perustasta : http://www.nic.fi/~jlindell

..että uskovat kyllä keskustelevat tästä paljon toistensa kanssa mutta niitä asioita on hyvin vaikea kertoa ihmiselle jolla ei ole vastaavia kokemuksia.

Tarkoitan, että kun kaksi näkevää keskustelevat, niin he voivat puhua siitä miten kauniin sininen jokin on, mutta jos sitä pitäisi selittää sokealle, niin värejäkin olisi vaikea kuvailla kun toisella ei ole vastaavanlaisia kokemuksia.

Tämä on aika raju vertaus, mutta on ihan totta, että se, millaista yhteys Jumalaan on Pyhän Hengen kautta, on vaikeaa tai mahdotonta kuvailla sanoin, ellei toisella ole vastaavanlaisia kokemuksia.

Luonnostamme me ihmiset emme voi kokea Hengen yhteyttä Jumalaan, vaan se saadaan vasta uskoontulon myötä. Kun kaksi ihmistä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen keskustelevat siitä miten he ovat sen kokeneet, niin siitä löytyy yhtäläisyyksiä ja henkilökohtaisia kokemuksia, joita asiasta keskustelemiseen tarvitaan.

tässä hirmutekoen ja vääryyksien maailmassa on uskoa siihen, että jossain on ihmistä korkeampi totuus ja oikeus; ja että tämä oikeus kerran tulee voittamaan. Joko ajassa tai iankaikkisuudessa..

Uskoa on vaikea ymmärtää -- ei rakkauttakaan helpolla sanoiksi pueta.

Jossain sydämeni syvissä sopukoissa tiedän, että Isä rakastaa minua ja on lähellä :)

Usko on Paavalin sanoin: "Luottamista siihen, mitä ei voi nähdä" ja "elämistä toivon varassa". Tunteet eivät saa olla uskon ehto. Voi kunpa muistaisin yhen linkin...jokatapauksessa tunteet eivät saa olla perusta uskolle.

Usko on rakkautta hyvyyteen. Jumalan läsnäolo on hyväämieltä rakkaudenteon jälkeen. Näin sen jotenkin ymmärrän - yksinkertaisesti.

olimmepa uskovia tai ateisteja. Tunnemme sen omantuntomme jatkuvana läsnäolona. Avaimia ovat itsetutkistelu ja pyrkimys hyvään.

Voimme säilyttää ja lisätä Pyhänhengen vaikutusta noudattamalla ja tutkimalla tuota meillä kaikilla olevaa ohjausta. Jos vastustamme tuota ohjausta ahdistumme joka tavallisemmin on merkki vääristä teoistamme.

Minä uskon tuon rauhan löytyvän ilman mahdollisesti riitaisia seurakuntiakin. Tärkeintä on tunnustaa väärien tekojensa todellinen luonne itselle Jumalalle ja jollekkin toiselle ihmiselle ja hyväksyä itsensä sellaisena kun on.

Jumalan yksityiskohtainen hahmottaminen ei välttämättä ole ollenkaan ihmisen tehtävä vaikka monet sen yrittävät tehdäkkin.

Usko Jeesukseen on kuin tuuli, jota et voi
siepata käteesi ja sitten tarkastella millainen
se on. Tuulen vaikutuksen puihin voit nähdä,
ja samoin voit nähdä ihmisissä mitä usko saa
heissä aikaan.

Alaa opiskelleena (olen koulutukseltani
psykologian maisteri) ymmärrän kyllä, että
monet muutkin asiat voivat taivutella ja
liikutella ihmisten tunteita, ajattelua ja
käyttäytymistä, myös alitajunta, suggestiot ym.
Kuitenkin: olen uskossa Jeesukseen, ja koen,
että se on lahja, joka on annettu minulle itseni
ulkopuolelta: Jumalan lahjana.

(Melkoisena skeptikko-luonteena minussa mahtoi
kyllä olla Hänelle työstämistä...)

Koen, etten olisi uskossa päivääkään, ellei
Jumala olisi sytyttänyt ja vahvistanut uskoani,
ja Hän ylläpitää sitä jatkuvasti. Se ei ole "omaa"
uskoani, vaan lahjauskoa, "Jumalan Pojan uskoa",
kuten Raamattu sanoo.

Toi on kuitenkin mielestäni mielenkiintoinen
yritys, että koettaa sen kautta saada kiinni
mistä uskossa on kyse, että kuuntelee
mitä uskovat kuvaa itsessään tapahtuvaksi :)

Voin kyllä kertoa millaista uskossa oleminen on,
ja miten koen asioita, mutta sitä kautta tuskin
saat selvitettyä onko se Jumala, josta Raamattu
puhuu olemassa vai ei, ja onko Jeesus todella se,
joka sanoi olevansa.

Toisten kokemusten tarkkailu kun ei ole se tie,
jonka kautta Jumala on luvannut synnyttää
ihmisessä uskon. Se tie, jonka Jumala on valinnut
uskon syntymisen kanavaksi, on Hänen sanansa.
Uskoon tullaan kuullun tai luetun Raamatun Sanan,
evankeliumin kautta. Sen kuulemisen - korvien
avautumisen - synnyttää Kristuksen sana. Uskoon
ei tulla minkään järkeilyn tai päättelyn kautta.

No kuitenkin, kuvailen jotain millaista on olla
uskossa Jeesukseen...

Adjektiiveista valitsisin esim. sanat:
elämänmakuista, häkellyttävää, merkityksellistä,
rakkaudellista ja opettavaista.

On hienoa elää sellaisen Jumalan yhteydessä,
joka meillä on. Elämäntilanteet vaihtelee
tietysti vuosien mukana laidasta toiseen,
ja niiden mukana fiilikset aaltoilee, mutta
tietynlainen "perussoundi" kulkee koko ajan
mukana.

Silloin kun sain palata erinäisten harharetkien
jälkeen takaisin Jumalan yhteyteen, tuntui siltä,
kuin olisin pitkän matkan jälkeen tullut kotiin,
sinne minne kuulun. Jokin sellainen perustunne
siitä, että asiat ovat nyt kohdallaan ja oikein.
Edelleenkin koen niin. Tuntuu ikään kuin jalkojen
alla on kalliopohja, johon voin luottaa, ja joka
kantaa minua.

(On sillä kalliopohjalla nimikin. Se on se armo
ja pelastus, jonka Jeesus hankki kärsimisellään
ja kuolemallaan ristin puussa. Siellä hän sovitti
sen kaiken, mikä erotti minut Jumalasta: synti,
ylpeys, epäusko, jumalattomuus, kapina, pohjaton
itsekkyys - aivan kaikki. Kun saa uskoa olevansa
Kristuksen tähden Jumalan lapsi, se pelastuksen
pohja kestää.)

Pelastuksessa yksin armosta, uskon kautta,
Kristuksen tähden, on minulle riittänyt
ihmeteltävää jatkuvasti. Se on jotain mitä
järki ei käsitä. Mutta se "lahjausko minussa"
ottaa sen vastaan, kiittää ja kunnioittaen
ihmettelee. Syntinen kurja ihminen saa lahjaksi
kaikki taivaan aarteet: Jumalan lapsen nimen,
ikuisen elämän kerran taivaassa, kaikki Jumalan
lupaukset Raamatussa... Syntien anteeksiantamus
Vapahtajan tähden, on edelleenkin, etten sanoisi,
mykistävää:

"Sinä muistat tekosi, sinä häpeät, et tohdi suutasi avata häpeäsi tähden, kun minä annan anteeksi kaiken minkä olet tehnyt.
Näin sanoo Herra Jumala." Hes. 16:63

Luottamus Jumalaan on vuosien myötä syventynyt,
vaikkakin samalla on joutunut monesti myöntämään,
etten aina ymmärrä miksi Hän toimii niin kuin
toimii. Mutta josko tuo nyt on suuri ihme, jos
luotu pienine käsityskykyineen ei pysy perässä
Kaikkivaltiaan Luojan suunnitelmista.

Uskovat sanovat, että heillä on "rauha
sydämessä"... Mitäs se sitten on?

Jumala on Sanassaan, Raamatussa, luvannut:
"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa
pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen
kanssa Jumalalle tiettäväksi. Silloin Jumalan
rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee
teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että
pysytte Kristuksessa Jeesuksessa." (fil. 4:6,7)

Siis tuossa lupauksessa sanottiin, että vaikka
Jumala ei viisaudessaan poistaisi jotakin ihmisen
ongelmaa toistuvistakin hartaista pyynnöistä
huolimatta, ja ihminen joutuisi edelleen
kamppailemaan sen kanssa, Jumala on luvannut
varjella uskon tuon rukoilevan ihmisen sydämessä,
niin ettei hän luovu Jeesuksesta, vaikka
joutuukin kestämään vaikeaa tilannetta.

Jeesuksen antama rauha ei ole sellainen rauha,
jonka maailma antaa, kuten hän sanoi. "Minä jätän
teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille,
EN SELLAISTA JONKA MAAILMA ANTAA. Olkaa rohkeat,
älkää vaipuko epätoivoon."

Se ei ole ulkoisten elämäntilanteiden antamaa
rauhaa, esim. että jokin kipeä asia poistuu.
Vaikeita tilanteita on uskovilla yhtä lailla kuin
muillakin - niitä ei ole luvattu ottaa pois.
Mutta se on jotakin sellaista, jossa ahdistuksen
alla kestetään kuitenkin ilman, että täysin
sorrutaan, ja siten, että usko ei sorru, vaikka
sellaisessa tilanteessa usko rakastavaan, hyvään
Jumalaan todennäköisesti häviäisi.

Tunnen esim. ihmisen, joka menetti koko perheensä
kerralla: miehensä ja pienet lapsensa auto-
onnettomuudessa. Sellaisessa tilanteessa vain
ihmisen ulkopuolelta tuleva usko voi pysyä yllä,
koska omasta uskosta/uskottelu ei tuollaisessa
paljon jää jäljelle. Monet uskovat ovat kuvanneet
sitä, miten vaikeuksien alla ovat kokeneet,
että heitä on ikään kuin kannettu eteenpäin.
Jotkus uskovat ovat myös kertoneet, miten ovat
saaneet Jumalalta voiman antaa anteeksi, hurjiakin
kohtaamiaan vääryyksiä.

Uskovien usko tarttuu Jumalan Raamatussa
antamiin lupauksiin, ja pitää kiinni niistä,
näytti elämä sitten miltä näytti, ja vaikka
oma pieni järki ei niitä käsittäisi. Se voi
tietysti vaikuttaa hullulta, jos ajattelee,
että kyse olisi ihmisen oman mielen tuotteesta,
mutta se tulee ihmisen ulkopuolelta (...ja tämän
voi sinulle todistaa sitten vain Jumala,
puhuttelemalla sinua Sanansa kautta).

Uskoon tuloon liittyi kyllä tunteita,
mutta ne tunteet eivät ole se uskoontulo.

Usko ei ole tunne, vaikka monenlaisia
tunteita herättääkin. Eikä usko ole mielipide,
eikä ajatuskokoelma, vaan se on jotain sellaista,
josta Jeesuskin puhui lähinnä vertausten avulla.

Se on esim. kuin pienenpieni siemen, josta itää
kasvi, ja se alkaa tuottaa hedelmää. Jotkut
uskovat ovat vasta taimella, jotkut nuoria puita,
joka ei vielä tuota hedelmää, ja jotkut sitten
tuottavat kaikenlaista hyvää hedelmää: rakkautta,
iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä,
hyviä tekoja jne.

Vertausten lisäksi Raamattu kertoo kyllä vähän
suorempaankin mitä uskoontulossa tapahtuu.
Jumala antaa ihmiselle "uuden elämän", Hän tulee Pyhän Henkensä kautta asumaan ihmisen sydämeen.
Jumala siirtää ihmisen pimeyden valtakunnasta
rakkaan Poikansa valtakuntaan.

Uskoontuloon liittyviä ajatuksia, kokemuksia...

Niitä on varmaan niin monta kuin on ihmistäkin,
kukin persoonansa mukaan. Jumalalla ei ole
kaavoja ja muotteja tässä, kun on luonutkin
niin monenlaisia ihmisiä.

Esim. yksi ystäväni vaan totesi joskus, että
itse asiassa, hän on kyllä nyt uskossa. Jumala
oli vähitellen, huomaamatta vaikuttanut häneen,
ja Sana oli itänyt hänen sydämessään.

Yksi tuttuni kertoi taas, että pohdittuaan
pitkään mitä eri uskonnot opettavat, hän ei
tahtonut saada mitään tolkkua näistä uskon
asioista. Yhtenä aamuna herätessään, hän huomasi,
että asiat ovat muuttuneet: Hän uskoo nyt Herraan
Jeesukseen.

Ydin on siinä, että ymmärtää tarvitsevansa
Jeesusta ja huutaa häntä avukseen. Saa ottaa
hänet vastaan syntiensä sovittajana. Alkaa
luottaa Jumalan lupauksiin, jotka ovat
Raamatussa.

Yksi nuori kuvasi vähän aika sitten uskoon
tuloaan "...tunne, etten ole koskaan ollut
oikeammassa paikassa oikeampaan aikaan. Minä
kuulun tänne!"

Muistan itse kokeneeni jotain just tuollaista:
"Nyt kaikki on kohdallaan, juuri niin kuin kuuluu
ollakin. Minä olen yhteydessä Häneen, joka loi
minut, olen näin löytänyt sen tarkoituksen, mikä
elämälläni on. Jumala pitää nyt minusta huolen
lupaustensa mukaan. Kaikki on perustavanlaisesti
hyvin, tapahtui sitten mitä vaan. Minulla on
Vapahtaja, syntieni sovittaja. Minua ei nyt voi
kaataa mikään. Ihan niin kuin olisi tullut kotiin
valtavan pitkän ja rasittavan matkan jälkeen.
Harhailtuani hyllyvällä suolla löysin viimein
tukevan kallion jalkojeni alle." - eipä toi tunne
oo väistynyt, vaikka aikaa on kulunut yli 10
vuotta. Hänen armonsa kantaa minua.

Uskossa olo on suhde Vapahtajaan, joka on
todellinen ja elävä.

Tässä nyt vaan nopeesti päivän kiireiden keskellä kyläpaikassa kirjoitan mikä itselleni "uskossa" tärkeintä...

Ensinnäkin sana "usko" saattaa johtaa sikäli harhaan, että usko ois vaan jotakin USKOMISTA, eli ihmisen oman tahtoelämän ja järkeilyn toimintoa. Sellaista itsekin ajattelin uskon olevan, eli uskontoa, jotakin jota ihminen itse harrastaa jonkin systeemin pohjalta ryhtyen vain uskomaan jonkinlaiseen, tietyllä tavalla määriteltyyn "jumalaan", sellaiseen johon voi paeta ja jonka kautta voi selittää elämää, kun elämä tuntuu liian selittämättömältä, hankalalta, ehkä liikaa vastuullisuutta ja selkärankaisuutta vaativalta..

Olen näillä palstoilla oman uskoontuloni (!!!) kertonut moneen kertaan enkä nyt ryhdy niitä vaiheita tässä selittelemään. Raamattu ei sitä paitsi puhu niinkään uskoon tulemisesta, jonkin verran kyllä uskossa olemisesta; enemmän puhutaan Kristuksessa olemisesta, ja sitä on elävä, todellinen usko, sellaisena kuin minä sen koen ja ymmärrän. Se on elämää Jumalassa. Tämän elämän syntymiseen tarvitaan usko, josta Raamattu sanoo, että Jeesus on "uskon alkaja ja sen täyttäjä".

En usko uskooni vaan Jeesukseen. Usko on minulle henkilökohtainen suhde Persoonaan, joka on elävä, toimiva, läsnäoleva, koettava Vapahtaja, joka varoittaa, kehoittaa, nuhtelee, rohkaisee, vastaa rukouksiin, joskus myös rankaisee jne.

Tulin uskoon (=löysin henkilökohtaisen suhteen Jeesukseen, johon uskomalla pääsin yhteyteen Jumalan kanssa) eräiden pitkällisten vaiheiden, kysymysten ja etsinnän kautta, joihin liittyi hengellisiä kokemuksia, jotka sitten johtivat minut Vapaakirkossa pidettyyn kokoukseen, jonka aikana puhuja yllättäen siirtyi puheessaan käsittelemään asioita jotka liittyivät henkilökohtaisiin kokemuksiini ja kysymyksiini. Hän siis puhui "profetaalisessa hengessä" niitä sanoja jotka Jumala vaikutti. Näiden sanojen kautta tuntui kuin joku olisi koskettanut sisimpääni ikäänkuin sanoen: "Minä olen se Rakkaus, jota olet etsinyt, minä olen se, joka olen puhutellut ja kutsunut sinua."

Rukoilin: "Jeesus, jos sinä todella olet tämä rakkaus, jos olet oikeasti kuollut minun pahuuteni tähden, anna väärät tekoni anteeksi ja tule elämääni." Samalla hetkellä tunsin kuinka rakkauden ja hyväksynnän virta tulvahti sisimpääni ja aloin itkeä, itkin ja itkin tietämättä itsekään miksi. En ollut jossakin hysteerisessä tai hallitsemattomassa tilassa kuitenkaan ja ajattelin selkeästi.

Olin kuukausia kärsinyt unettomuudesta ja öisistä ahdistuksista. Seuraavana yönä nukuin kuin pieni lapsi ja ensimmäisenä aamulla oli mielessä sanat "kiitos Jeesus". Raamattua lukiessa teksti alkoi ikäänkuin elää, moni asia - joita olin kokenut etsintäni vaiheissa - tuntui tulevan vastaan Raamatun lehdiltä ja sai sanallisen muodon. Jumala alkoi myöskin vastata rukouksiini.

Olen kokenut parantumista rukouksen kautta, vapauttamista pahoista hengistä - eräs henkilö tarttui kurkkuuni kiinni ja yritti kuristaa minut, tiesin ettei hänellä ollut minua kohtaan pahoja aikomuksia mutta hänessä sai vallan demoni joka hänessä oli, ja kun nuhtelin tuota henkeä Jeesuksen nimessä, ystäväni sinkoutui lattialle ja yritti siitä käsin päästä takaisin kurkkuuni kiinni, mutta kun ei päässyt niin henki laittoi hänet hakkaamaan omaa päätään pöydän reunaan. Tapahtuma oli erittäin todellinen ja Jeesuksessa olevalla auktoriteetilla vapautin hänet eli ajoin pahan hengen pois. Olen nähnyt ja ollut osallisena lukuisissa tilanteissa joissa hengellinen sodankäynti ja Jeesuksessa oleva voima on ollut ilmeinen ja kiistaton.

Rukouksessa tapahtuvasta johdatuksesta yksi pieni esimerkki:
Kysyin rukouksessa Jumalalta löydänkö ystävieni mökin Ahvenanmaalta jos lähden poikani kanssa sinne. En tiennyt missä tuo mökki sijaitsee enkä ollut koskaan edes käynyt Ahvenanmaalla. Koin sisimmässäni syvää rauhaa ja ikäänkuin lempeää puhetta - vaikka en kuullut varsinaisesti sanoja -
ja Herra vakuutti että voimme lähteä.

Vuokrasin Maarianhaminasta polkupyörän ja laitoin
poikani pyörän taa, siinä pyöräillessäni iloitsin uudesta elämästä jonka olen löytänyt, todellisesta vapaudesta ja ilosta, kiittelin Jeesusta että en yhtään tiedä kuinka se mökki löytyy mutta kiitos Jeesus, mielenkiintoista kuinka sinä tämän johdat. Eräässä risteyksessä sitten koin sisimmässä selkeän johdatuksen: "tästä vasemmalle ja seuraavasta oikealle". Tein näin, ja kohta ystäväni tulivat autolla vastaan, tunsivat minut ja jarruttivat, ihmetys oli suuri että mitä minä Ahvenanmaalla teen. Kerroin tulleeni heidän mökilleen. He asuivat kauempana mutta olivat juuri kauppamatkalla Maarianhaminaan. Tässä vain yksi esimerkki.

Suurinta rukouksessa ei ole ne asiat joita rukoilee, vaan se selkeä tuntu että on tekemisissä Persoonan kanssa, joka ilmaisee itseään. Jeesuksen tuntemisen kautta olen oppinut tuntemaan itseäni, elämää. Mitä enemmän olen kiinnostunut Hänestä sen mielenkiintoisempaa elämästä tulee. Tämä ei todellakaan ole jotakin uskomiskeskeistä uskonnollisuutta, jossa oman tahtoelämän ponnisteluin luodaan kokemuksia ja sitten tulkitaan niitä jonkin sanaston mukaan.

Jos olet oikeasti kiinnostunut, ota selvää. On monenlaisia voimia, mutta Jumala tahtoo johtaa ihmisen rakkautensa syliin Jeesuksessa.

Korostan siis, että uskossa minulle ei ole tärkeintä nämä tai nuo kokemukset, vaan Jeesus itse, hänen tuntemisensa. Kokemukset tulevat sen myötä.