MAAILMANLOPPU 2004

ONKO SE TÄMÄ VUOSI?


YHDYSVALLAT:
Presidentti Bush vannoi myös virkavalansa pitäen sormiaan vapaamuuriraamatun päällä. Virkaanastujaisissaan Bush totesi, että nyt "Uusi tuuli puhaltaa kautta maailman..."

NOSTRADAMUS
Nostradamuksella oli kyllä käytössään Herralta peräisin oleva tieto "yksi päivä on Herralle kuin tuhat vuotta"

KIRKKO
Kirkossahan voidaan mennä ennustuksissa pimeämpään kuin "kaikki pysyy sellaisena kuin on ollutkin" eli aletaan uskoa siihen, että Jerusalemin "rauha" tuo rauhan maan päälle.

RAAMATTU
"Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan" (2 Piet. 3: 10)
8862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ilokseni voin ilmoittaa, että maailmanloppua ei tule vielä ainakaan tuhanteen vuoteen, joten Hyvää ja Onnellista Vuotta 2004 kaikille.
Tämän aikakauden loppu voi olla hyvinkin lähellä. Se merkitsee, että kuljemme kohti vaikeampia aikoja, mutta nostakaamme päämme, sillä vapautuksen hetki on lähellä.
Pelastus on meitä lähempänä nyt kuin silloin, kun uskoon tulimme.
Siunausta!

Äänestä
  • Jehovan todistajat
    Charles Taze Russell 1800-luvun lopulla Yhdysvalloissa. Maailmanloppu koittaa lähiaikoina, ja sen jälkeen Jehovan todistajat hallitsevat Kristuksen kanssa muiden kirkkojen joutuessa Saatanan valtaan.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    Jehovan todistajat
    Charles Taze Russell 1800-luvun lopulla Yhdysvalloissa. Maailmanloppu koittaa lähiaikoina, ja sen jälkeen Jehovan todistajat hallitsevat Kristuksen kanssa muiden kirkkojen joutuessa Saatanan valtaan.

    Maailmanloppua ei ole syytä pelätä. Tulee vain uskoa, ja luottaa Jumalan huolenpitoon (Matt 6:30-34).

    Äänestä

  • Ninni kirjoitti:

    Maailmanloppua ei ole syytä pelätä. Tulee vain uskoa, ja luottaa Jumalan huolenpitoon (Matt 6:30-34).

    mulla seissoo

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    Jehovan todistajat
    Charles Taze Russell 1800-luvun lopulla Yhdysvalloissa. Maailmanloppu koittaa lähiaikoina, ja sen jälkeen Jehovan todistajat hallitsevat Kristuksen kanssa muiden kirkkojen joutuessa Saatanan valtaan.

    ovat saatanan vallassa jo nyt.

    Järjestö on ennustanut maailmalopun ajankohdan toistakymmentä kertaa, vaikka Raamattu sanoo, että päivää ja hetkeä ei tiedä kuin Isä yksin.

    Jehovalaisuus = saatanan oppi.

    Äänestä

  • Vanha vuosi kirjoitti:

    ovat saatanan vallassa jo nyt.

    Järjestö on ennustanut maailmalopun ajankohdan toistakymmentä kertaa, vaikka Raamattu sanoo, että päivää ja hetkeä ei tiedä kuin Isä yksin.

    Jehovalaisuus = saatanan oppi.

    Lopultakin on koittanut se pelätty aika, tuomion päivä, jota kaikki kunnon kristityt toki odottavat kiihkeästi - onhan aika heidän päästä taivaan iloon, kun syntiset puolestaan heitetään helvetin tuleen kärsimään iankaikkisesti!

    Äänestä

  • Vanha vuosi kirjoitti:

    ovat saatanan vallassa jo nyt.

    Järjestö on ennustanut maailmalopun ajankohdan toistakymmentä kertaa, vaikka Raamattu sanoo, että päivää ja hetkeä ei tiedä kuin Isä yksin.

    Jehovalaisuus = saatanan oppi.

    Eipä ole mitään erityistä vuotta nyt hehkutettu...

    Ennen tämän asiainjärjestelmän loppua on vielä tapahtuva mm suuren Babylonin kukistuminen, eli väärän uskonnon lopettaminen. Tämän lopettamisen tulee tekemään poliittinen valta, ja YK on tässä hommassa pääosassa. Ilmestys 17.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


namaty kirjoitti:

ONKO SE TÄMÄ VUOSI?


YHDYSVALLAT:
Presidentti Bush vannoi myös virkavalansa pitäen sormiaan vapaamuuriraamatun päällä. Virkaanastujaisissaan Bush totesi, että nyt "Uusi tuuli puhaltaa kautta maailman..."

NOSTRADAMUS
Nostradamuksella oli kyllä käytössään Herralta peräisin oleva tieto "yksi päivä on Herralle kuin tuhat vuotta"

KIRKKO
Kirkossahan voidaan mennä ennustuksissa pimeämpään kuin "kaikki pysyy sellaisena kuin on ollutkin" eli aletaan uskoa siihen, että Jerusalemin "rauha" tuo rauhan maan päälle.

RAAMATTU
"Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan" (2 Piet. 3: 10)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu