Sana

KEITÄ OLIVAT KERETTILÄISET?

© Timo Kervinen

Kerettiläiseksi kutsutaan oppia, joka on ristiriidassa virallisen oppirakennelman kanssa. Tämän opin levittäjä ja sen kannattaja on kerettiläinen. Tuomas Akvinolaisen mukaan kysymyksessä oli tahallinen uskonnollinen erhe, johon kerettiläinen syyllistyi vielä senkin jälkeen, kun virallinen totuus oli toimivaltaisten kirkollisten viranomaisten toimesta vahvistettu.

Katolinen kirkko halusi säilyttää saavuttamansa valta-aseman ja joutui taistelemaan virallisesta opista poikkeavia ryhmiä vastaan. Kirkon kannalta vaarallisimpia harhaoppia edustavia joukkoliikeitä olivat valdolaiset eli valdesilaiset, albigenssit ja kataarit. Nämä uskonnolliset vähemmistöryhmät uhkasivat kirkon valtaa, mitä ei voitu hyväksyä. Saatuaan ylivallan kirkko alkoi edellyttä, ettei sen opista poikkeavaa uskonnollista ajattelua saanut esiintyä.

Harhaoppien vastainen taistelutehtävä annettiin 1200-luvulla erityiselle elimelle: inkvisitiolle. Inkvisiosta kehittyikin aikansa johtava tiedustelu- ja tutkintalaitos, joka edelleenkin hakee vertaistaan tehokkuudessaan ja järjestelmällisyydessään.

Kerettiläisyys oli luopumista Jumalasta. Lähellä - ellei aivan ilmeisenä - oli ajatus, että samalla se merkitsi antautumista paholaisen valtaan. Myöhemmin myös noidat määriteltiin kerettiläisiksi ja kirkko alkoi soveltaa heihin samoja menettelytapoja kuin muihinkin harhaoppisiin.

Harhaoppisten vastaista taistelua käytiin aluksi etenkin Pyreneillä ja alppiseuduilla. Nämä seudut olivat kaukana vauraimmista ja hallinnollisesti kehittyneimmistä seuduista, joilla katolisen kirkon asema oli vahva.

Vuonna 1022 Ranskan kuningas Robert määräsi Orleansin kerettiläiset mestattaviksi. Tätä pidetään keskiajan ensimmäisenä laajamittaisena kerettiläisteloituksena. Orleansin kerettiläisiä syytettiin sukupuoliorgioiden järjestämisestä yöllä. He kokoontuivat muka salaiseen paikaan soihtuineen manaamaan esiin demonia kunnes paha henki ilmestyi. Tämän jälkeen kokousten osanottajan harjoittivat sukupuolista kanssakäymistä keskenään ja sukulaisuussuhtaista piittaamatta. He syyllistyivät myös kannibalismiin. Näissä orgioissa alkunsa saaneet lapset murhattiin polttamalla kahdeksan päivän ikäisinä.

Orleansin kerettiläisiä syytettiin myös siitä, että he olisisivat kokeneet yliluonnollisia elämyksiä ja matkanneet pitkiä matkoja "pyhän hengen" vallassa ilman, että siihen kului lainkaan aikaa.

Nämä kerettiläiset palvoivat syytteiden mukaan paholaista ja maksoivat hänelle veroa. Paholainen ilmestyi heille lentävä enkelinä, petoeläimen hahmossa tai mustana miehenä.

Nämä tarinat eivät olleet totta. Ne olivat ennakkoluulojen, vanhojen uskomusten ja myyttien sekä tarkoituksellisten valheiden keitos.

Kataarit muodostivat 1000 luvulta lähtien kasvavan kerettiläislahkon. He edustivat omasta mielestään "puhdasta uskoa". Kataarien maailmankuva oli voimakkaan dualistinen. He painottivat paholaisen osuutta ja uskoivat, että kaikki materia ja ylipäänsä maallinen elämän vaihe oli paholaisen luomaa ja hallitsemaa.

Monet kataarit katsoivat, että Paholainen vangitsi ihmisen sielun lihan vangiksi luomalla myös ihmisen. Suvunjatkaminen oli synneistä suurin, sillä se saattoi yhä uusia ja uusia sieluja lihan vangeiksi. Koska vanhan testamentin Jumala raamatun mukaan loi materian, täytyi hänen olla itse paholainen. Oikea Jumala sen sijaan oli hengellinen ja tämän maailman tavoittamattomissa. Koska myös Vanhan Testamentin mainitsemat henkilöt olivat olleet materiaa, olivat hekin pahan hengen luomia ja osa pimeyden valtakuntaa.

Kristus puolestaan ei ollut ollut materiaa, vaan puhtaasti henki, joka oli piilossa pysyttelevän Jumalan luoma ja hänen ruumiinsa oli pelkkä illuusio. Jeesus oli lähetetty maan päälle opastamaan siitä, kuinka vapautua maallisista kahleista. Koska Jeesus ei ollut materiaa, ei hän myöskään ollut voinut kärsiä ristinkuolemaa. Risti olikin kaiken pahan symboli.

Katolinen kirkko oli paholaisen perustama. Paholainen halusi sen avulla harhauttaa ihmisiä, joilla kuitenkin oli kyky yksilöinä vapauttaa itsensä lihallisen olemassaolon kahleista seuraamalla kataarilaisia oppeja. Kataarit eivät suinkaan palvoneet paholaista vaan taistelivat mielestään sen valtaa vastaan. Kataarien opin teki kuitenkin vaaralliseksi se, että kaikki maallinen selitettiin paholaisen aikaansaamaksi. Tästä voitiin päätellä, että maallisen hyvinvoinnin tavoittelussaan monet ihmiset antautuivat paholaisen palvelukseen - muutoinhan maallista vaurautta, hyvinvointia ja nautintoa ei ollut muualta saatavissa. Paholaisen hallitseva rooli saattoi johtaa ajattelemaan, että maailmaa hallitsikin kokonaan hän eikä Jumala.

Kataarit alkoivat saada kasvavaa jalansijaa 1100-luvulta lähtien. 1400-luvulla tämä organisoitunut pääasiassa mannereurooppalainen kerettiläislahko oli jo kokonaan hävitetty.

Valdolaiset eli valdesilaiset ovat saaneet nimensä Lyonissa syntyneen varakkaan kauppiaan Peter Valdon mukaan, joka luopui koko omaisuudestaan ja alkoi noudattaa omaa katolisen opin kanssa kilpailevaa oppiaan. Hän sai lukuisia seuraajia, mikä uhmasi katolisen kirkon valta-asemaa. Liike syntyi 1100-luvulla ja heitä alettiin vainota kuten albigensseja. Paavi Eugenius IV määräsi heitä vastaan hyökättäväksi vuosina 1440 ja 1445. Vuonna 1487 paavi Innocentius VIII uudisti nämä määräykset.

Valdolaiset liittyivät vuonna 1532 kalvinilaiseen uskonpuhdistuksen suuntaan. Lahko on edelleen muutamia kymmeniä tuhansia jäseniä ja se kokoontuu vuosittain Italiassa.

Albigenssit olivat etelä-Ranskalaisen kaupungin (Albi) mukaan nimensä saanut kerettiläisryhmä. Hekin uskoivat voimakkaan dualistiseen maailmaan, jossa hyvä ja paha taistelivat alinomaan keskenään. Albigenssit uskoivat kataarien tavoin pahan hallitsevan materiaalista maailmaa. Ainoa hyvä oli ihmisen henki (sielu). He vastustivat avioliittoa, lasten saamista ja lihan sekä muiden eläintuotteiden käyttämistä ihmisen ravingoksi. Monet albigenssit tekivät itsemurhan nälkälakon avulla.

Vaikka albigenssitkin julistettiin kerettiläisiksi, heidän kannattajiensa määrä lisääntyi ja paikallinen väestö suojeli heitä kirkon kostotoimista piittaamatta. Paavi Innocentius III käynnisti albigensseja vastaan ristiretken (1209-1229) Pohjois-Ranskassa. Vuoteen 1350 mennessä katolinen kirkko oli onnistunut hävittämään tämän lahkon kaikkialta länsi-Euroopasta.