Miksi ihmisiä...

... pitää yrittää käännyttää/pelastaa jos Jehovantodistajien mukaan taivaspaikkoja on muistaakseni vain 140000? Luulisi että tällainen määrä olisi jo ajat sitten tullut täyteen, joten minne nämä loput ihmiset joutuu?
10446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat
  • Raamatun mukaan Seurakunnassa ei ole kastijärjestelmää. Kaikki Herran omat on kutsuttu yhteen ja samaan toivoon. Vartiotornin oppi kahden kerroksen väestä tuli tarpeelliseksi vasta, kun huomattiin ylitetyn 144000 jäsenen rajan.

    Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? (Joh.14:2)

    Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. (1Tess.4:16,17)

    Äänestä

  • Rintti kirjoitti:

    Raamatun mukaan Seurakunnassa ei ole kastijärjestelmää. Kaikki Herran omat on kutsuttu yhteen ja samaan toivoon. Vartiotornin oppi kahden kerroksen väestä tuli tarpeelliseksi vasta, kun huomattiin ylitetyn 144000 jäsenen rajan.

    Ei varmasti ole kastijärjestelmää kastijärjestelmän takia, vaan jonkunlainen organisaatio jo ihan matteus 24:14:n takia. Jeesus organisoi toimintaa omana aikanaan, ja pyhä henki olisi hänen seuraajiensa apuna hänen poismenonsa jälkeen. Mitä mieltä itse olet, onko Jumalan palvojien järjestäydyttävä?

    Tuossa jollain "ruohonjuuri"-sivulla, silmiin pisti ajatus, jonka mukaan "ei voi olla osana mitään ryhmää, ettei tulisi osallisiksi tuon ryhmän erheisiin". Onko tämä raamatun mukainen ajatus? Raamatun mukaan jokainen on syntinen, jokainen tekee virheitä, jopa viisaina ja kokeneina pidetyt henkilöt. Jopa Jeesuksen lähimmät apostolit riitelivät välillä, kuka heistä on suurin ja laittoivat jopa äitinsä hommaamaan Jeesukselta hyvää asemaa pojilleen taivaassa. Joidenkin välillä syntyi jopa kova riita siitä kuka lähtee mininkäpäin ja kenen kanssa (Apt 15:39). Olit sitten osa jotain ryhmää tai et, mokaamiselta ja väärintekemiseltä et voi välttyä, joten siihen on turha takertua.

    Olisiko niin että raamattu opettaisi "kahden kerroksen" oppia? Jeesus rukoili: "Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa". Mikä on Jumalan tahto? Ilmestys 21:5 "Valtaistuimella istuva lausui: "Uudeksi minä teen kaiken." Hän sanoi: "Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet"". Siis taivaat ja maa uusiksi? Tuleeko taivaita ja maata kukaan asuttamaan?

    "Kuolleet nousevat ylös". Siis, kuolleet, jotka ovat menneet taivaaseen, vai jotka ovat menneet helvettiin, vai molemmat? Ilmestys 20:13-15 kertoo kuinka jopa kuolema tuhotaan iäksi. Siis eikä helvetti olekkaan pahiksien päätepysäkki? Mikä sitten on kuolema, jos sekin tullaan tuhoamaan lopullisesti? Taivas/Helvetti -oppi falskaa pahasti, jopa evenkelisluterilaisesta käännöksestä luettuna.

    suuresta joukosta eli niistä jotka pääsevät paratiisiin maan päälle tiedettiin jo ennen kuin 144000 tuli täyteen

    Äänestä

  • Critical-Masa kirjoitti:

    Evankeliumin julistus ei vaadi organisaatiota. Olen kuullut sellaisen perustelun, että järjestö ja tuntikirjaukset tarvitaan, jotta tiedettäisiin, milloin työ on tehty. Mihin Jumala tarvitsee meidän kirjauksiamme? Veikkaan, että hän on aika tarkkaan selvillä siitä missä mennään.

    Alkuseurakunta käsitti kaikki uskovat. Sillä ei ollut varsinaista organisaatiota, vaan se oli Pyhän Hengen ohjauksessa. Virat, joita siinä oli, olivat palvelusvirkoja, eikä minkään hierarkkisen järjestelmän laatikoita, joiden avulla kiivetään muiden silmissä ylemmäs.

    Kunkin paikkakunnan seurakunta oli itsenäinen. Ei ollut mitään paavia, hallintoelintä tai muuta keskushallintoa. Jumalan seurakunnassa ei siis ole minkään tason ”Jumalan Pojan sijaista maan päällä”, joka harhaan mennessään eksyttää kaikki. Seurakunnan toimintaa johtaa Pyhä Henki, mikä käy ilmi Apostolien tekoja lukiessa (esim. 8:29, 13:2, 16:7, 20:28) käy ilmi. Sellainen käsite kuin ”Jerusalemin hallintoelin” on Vartiotorniseuran hallintoelimen keksimä tekosyy perusteluksi oman olemassaolonsa oikeudelle.

    Tämä 15 luvussa ollut tapaus voidaan vaikka tutkia:
    – Juudeasta tuli muutamia harhaopin levittäjiä, jotka väittivät, ettei usko riittänyt, vaan tarvittiin lain tekoja.
    – Tämä aiheutti riitaa joten asiaa päätettiin lähteä selvittämään sinne, mistä harha oli lähtöisin.
    – Jerusalemin seurakunnassa oli fariseuksia, jotka tahtoivat, että myös pakanat oli ympärileikattava
    – Paavali kertoi koko seurakunnalle, mitä Jumala oli tehnyt pakanoiden keskuudessa ja mikä oli hänen käsityksensä lakivahurskaudesta.
    – Jerusalemin vanhimmat tajusivat Pietarin puheen jälkeen että näinhän se asia onkin.
    – Tämä harhaoppi haluttiin heti oikaista lähettämällä arvostettuja veljiä juutalaisten vaikutuspiirissä olleisiin seurakuntiin.

    Mietitään nyt, oliko Jerusalemissa pysyvä hallintoelin, jota Vartiotorniseura pitää esikuvanaan. Tukeeko Raamattu tätä käsitystä?
    – Tämä oli yksi ainoa kerta, kun oltiin koolla opillisen kysymyksen takia. (ei tue)
    – Keskustelu oli avointa. (ei tue)
    – Eriävää mielipidettä kuunneltiin. (ei tue)
    – Virhe myönnettiin. (ei tue)
    – Päätöksestä tiedotettiin aktiivisesti. (ei tue)

    Vartiotorniseuran hallintoelimen olemassaololle ei siis ole mitään Raamatullista perustetta!

    Paikallisseurakunnassa oli vanhimpia, joiden tehtävä opastaa uskossa nuorempiaan. Lisäksi oli seurakunnanpalvelijoita, joiden vastuulla oli lähinnä käytännön tehtäviä. Näiden lisäksi oli Apostolit, joiden tehtävä oli saarnata evankeliumia uusilla alueilla ja perustaa niille seurakuntia.

    Seurakuntaan ei voi liittyä jäseneksi. Siihen synnytään uskoontulon ja kasteen myötä. Jokainen, joka on tullut raamatullisesti uskoon ja kastettu Jeesuksen nimeen, kuuluu Seurakuntaan, vaikka hän tahtoisi olla ainoastaan oman lahkonsa yhteydessä. Kaikki tällaiset ns. kirkot ovat niitä lihan tekoja, eikä semmoisiin ole siksi mitään syytä enää erikseen liittyä. Nehän hajottavat Seurakuntaa, jonka Jumalan tahdon mukaan on yksi.

    Ei tietenkään voida väittää, että uskovat tulisivat yksin kirkkoihin liittymättömyydellään muita pyhemmiksi. Kaikki perinteen painolasti tällä kuitenkin saadaan pois. Näin kaikki voi lähteä kasvamaan puhtaalta pöydältä Raamatun esikuvan mukaan. Yhteys perustuu siihen, että olemme Jeesuksen omia, eikä siihen että kuulutaan tähän meidän kuppikuntaan. Tällä perusteella ei voi hylkiä niitä uskovia, jotka jostain syystä ovat lahkoissa.

    Tällainen alkuperäisen mallin mukainen seurakuntajärjestys on toimiva. Siitä on osoituksena Kiinan usein länsimaisessa kirjallisuudessa lahkoiksi kutsutut ”kotiseurakunnat”. Ne vain levisivät kulttuurivallankumouksen aikaan vainojen keskellä samalla kun perinteiset kirkot kuihtuivat ja maallistuivat.

    Mainitsemasi riidat ja virheet eivät liity seurakuntajärjestykseen. Ne olivat esimerkkejä meidän inhimillisistä heikkouksistamme. Ne olivat yksilötapauksia. Missään näissä tapauksissa ei riidan takia perustettu uutta ”seurakuntaa”. Kuten näemme Ilmestyskirjan kirjeistä seitsemälle seurakunnalle, eivät nämä alkuperäisen mallin mukaiset seurakunnatakaan olleet täydellisiä. Ne olivat yhtä kuin sen paikkakunnan uskovat. Jeesus ei käskenyt perustaa uutta, vaan käski tekemään parannuksen.

    ― ― ―

    Muistanet Jeesuksen kertomuksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Siinä mainitaan, että rikas kohotti katseensa tuonelassa ja näki Lasaruksen Aabrahamin helmassa. Rikas ei ollut helvetissä, koska siitähän päätetään vasta viimeisellä tuomiolla. Lasaruskaan ei ollut vielä taivaassa. Molemmat heistä kuitenkin olivat täysin tietoisia tilastaan. Synnissään kuollut katui elämäänsä ja tunsi tuskaa, mutta Lasarus sai lohdutusta.

    Jumala teki ihmisen maan tomusta ja laittoi häneen sielun, jolloin ihmisestä tuli elävä olento. Kuolema on käänteinen tapahtuma, jossa ihmisen sielu lähtee ruumiista, minkä jälkeen ruumis maatuu. Ylösnousemuksessa sielu saa sitten katoamattoman ruumiin.

    Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. (Matt.10:28)

    Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen. Mutta kun katoava pukeutuu katoamattomuuteen ja kuolevainen kuolemattomuuteen, silloin toteutuu kirjoitusten sana: ― Kuolema on nielty ja voitto saatu. (1Kor.14:53,54)

    ― ― ―

    Jumalan tahdosta voi sanoa, että se on hyvä. Hän on ilmaissut sen Raamatussa. Osa siitä on oleellista ja edellytys pelastumiselle, mutta paljon on sellaista, jonka tietäminen tai oikein ymmärtäminen ei ole samalla tavalla tärkeää. Näiden lisäksi on paljon asioita, joista Hän ei ole puhunut mitään. Eikä ole tarkoituskaan rakentaa mitään Vanhan liiton mallin mukaista kielto/käsky-järjestelmää. Uudesta liitosta Jeremia ennusti seuraavasti:

    Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra.' Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä. (Jer.31:33,34)

    Siis "Tuleeko taivaita ja maata kukaan asuttamaan?" En halua vastata siihen. Voin esittää muutamia kohtia, jotka osoittavat ainakin hallintoelimen esityksen mukaisen tulkinnan mahdottomaksi:

    Raamatussa puhutaan kahdesta ylösnousemuksesta, vanhurskaiden ja väärien. Ensimmäinen on Jeesuksen saapumisen yhteydessä. Jälkimmäinen on tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen, ennen viimeistä tuomiota.

    Raamatussa sanotaan, että ne autuaat, joilla on osa ensimmäisessä yösnousemuksessa, saavat hallita Jeesuksen kanssa tuhat vuotta. (Ilm.20:6) Ketkä sitten ovat näitä autuaita? 1Tess.4 kertoo, että Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin (ja jotka eivät ole kuolleet muuttuvat). Heidät kaikki temmataan pilvissä Herraa vastaan. Keitä jäi jäljelle? Jehovan todistajat? Mahdollisesti.

    Ymmärrän, ettei tänne jäänyt yhtään kristittyä. Maan päällä elossa olevien täytynee olla niitä, sodasta kotiin jääneitä. He saavat asua maan päällä tuhat vuotta. En osaa sanoa, mikä heidän kohtalonsa on sitten sen loppukapinan jälkeen ― osallistuuko siihen jokainen? Tämän jälkeen Johannes jatkaa:

    Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.

    Äänestä

  • joanna kirjoitti:

    suuresta joukosta eli niistä jotka pääsevät paratiisiin maan päälle tiedettiin jo ennen kuin 144000 tuli täyteen

    >>suuresta joukosta eli niistä jotka pääsevät paratiisiin maan päälle tiedettiin jo ennen kuin 144000 tuli täyteen

    Mielenkiintoista:

    a) Tarkoitatko 144000 täyttymisellä vuotta 1931 á la Fred Franz vai 1935 á la Rutherford?

    b) Missä tuolle suuren joukon edeltäjälle osoitettiin maallinen toivo. Eli siis milloin tuon suuren joukon edeltäjän, eli toisarvoisen taivaallisen luokan, toivo vaihdettiinkaan maalliseksi?

    Äänestä

  • joanna kirjoitti:

    suuresta joukosta eli niistä jotka pääsevät paratiisiin maan päälle tiedettiin jo ennen kuin 144000 tuli täyteen

    ... ymmärsinkö oikein että puheet, joissa sanottiin että taivas ja helvetti ovat todellisia ja että niitä ei ole olemassa maan päällä ovatkin puppua? Miksi alunperinkään määrä oli se 144000 eikä heti alkuunsa vaikkapa 700 miljardia? Tai äärettömästi? Miksi näissä uskonnollisissa asioissa on aina niin mielettömästi epäselvyyksiä ja ristiriitoja? Olisi tietysti helppoa mennä massan mukana ja uskoa että asiat ovat siten kuin on aina kerrottu mutta silloin ei jäisi yhtään tilaa terveelle kritiikille. En yhtään ihmettele että ihmisiä on eronnut kirkosta, sillä koko soppa on ihan älyttömän sekava. Ja lisäksi joutuu maksamaan kirkollisveroa, vaikka ainakaan minä en ole saanut mitään vastineeksi maksamistani veroista.

    Äänestä

Verkostokauppa amerikan sedille

Äänestä
  • että keneltäkään ei pyydetä rahaa vaan lahjoituksilla toimii järjestö

    Äänestä

  • joanna kirjoitti:

    että keneltäkään ei pyydetä rahaa vaan lahjoituksilla toimii järjestö

    Joo ja jos seurakunnan lahjoitukset alittavat kipukynnyksen tulee seurakunnalle lasku. Tosin lahjoituksilla se laskukin maksetaan, mutta vapaaehtoisuus on hieman kauempana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kysyn vaan kirjoitti:

... pitää yrittää käännyttää/pelastaa jos Jehovantodistajien mukaan taivaspaikkoja on muistaakseni vain 140000? Luulisi että tällainen määrä olisi jo ajat sitten tullut täyteen, joten minne nämä loput ihmiset joutuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu