Olen tähän asti karttanut tarkasti kaikkia jehovantodistajiin liittyviä keskustelupalstoja ja jättänyt järjestelmällisesti kaiken aihetta sivuavan lukematta. Päätinpä nyt lopultakin minäkin tulla kapista ulos:P!
Eli olen entinen toditaja, todistaja kodissa kasvanut ja varhaisteini-iässä kasteelle mennyt. Peruskoulun päättyessä totesin, että en usko kuten todistajat, eikä ole muutenkaan syytä enää roikkua mukana, koska opiskelun takia olin jokatapauksessa muuttamassa paikkakunnalta. Minulle sanottiin, että vaihtoehtoja on 2, kirjoittaa erokirje tai tulla erotetuksi. Erokkirjeen kirjoittamista ei suositeltu, se kuulema bvaikeuttaisi myöhemmin takaisn paluuta. Minulle oli ihan sama, miuten asia hoidetaan, ja totesin pääseväni itse vähemmällä, kun ilmoitan kerran kantani ja senjälkeen jätän asian siihen. Joten ilmeisesti minut sitten erotettiin noin viikon päästä.
En ole kuitenkiaan ikinä ymmärtänyt sitä,
mikä tarve entisillä todistajilla on parjata todistajia. Jos minulla on uskonnonvapaus ja oikeus kieltäytyä seurakuntaan kuulumisesta, enkö minä voi suoda muille vapauden kuulua seurakuntaan? Todistaja perheessä lapset saavat sentään itse päättää liittyvätkö seurakuntaan vai ei, toisin kuin monissa luterilaisissa perheissä, joissa lapset kastetaan automaattisesti.
Yhtävähän ymmärrän niitä, jotka roikkuvat seurakunnassa, kun on pakko. Mikä helvetin pakko Suomessa kenenkään on yhtään mitään. On oikein helppo juttu lakata käymästä kokouksissa ja kentällä ja sitten kun vanhimmat tulee kysymään asiasta ilmoittaa, että kun minä en usko niin. Varmasti tulee erotetuksi, kun kieltäytyy ottamasta hengrellistä apua vastaan.
Jokaisella on elämässään jotain, josta voi ongelmiaan syyttä, on ihan turha väittää, että vanhempoien uskonto, sen enempää kuin työ tai alkoholismikaan pilaisi jonkun KOKO elämän. Voihan se toki vaikuttaa niin, että joku asia vaatii tavallista enemmän miettimistä, mutta jokainen on itse vastuussa elämästään, ja sitäöpaitsi mikä ei tapa se vahvistaa. Turha syyttää vanhempiaan, tai mitään muutakaan omista ongelmistaan. Jos on aikuisen liittynyt seurakuntaan, on turha syyttää seurakuntaa omasta virhearvioinnista - todistajaksi kun ei voi vaan ruveta, vaan on tiukka tutkistelu ennen kasteelle menoa, joten varmasti asian on jokainen itse pohtinut.
Eli olen entinen toditaja, todistaja kodissa kasvanut ja varhaisteini-iässä kasteelle mennyt. Peruskoulun päättyessä totesin, että en usko kuten todistajat, eikä ole muutenkaan syytä enää roikkua mukana, koska opiskelun takia olin jokatapauksessa muuttamassa paikkakunnalta. Minulle sanottiin, että vaihtoehtoja on 2, kirjoittaa erokirje tai tulla erotetuksi. Erokkirjeen kirjoittamista ei suositeltu, se kuulema bvaikeuttaisi myöhemmin takaisn paluuta. Minulle oli ihan sama, miuten asia hoidetaan, ja totesin pääseväni itse vähemmällä, kun ilmoitan kerran kantani ja senjälkeen jätän asian siihen. Joten ilmeisesti minut sitten erotettiin noin viikon päästä.
En ole kuitenkiaan ikinä ymmärtänyt sitä,
mikä tarve entisillä todistajilla on parjata todistajia. Jos minulla on uskonnonvapaus ja oikeus kieltäytyä seurakuntaan kuulumisesta, enkö minä voi suoda muille vapauden kuulua seurakuntaan? Todistaja perheessä lapset saavat sentään itse päättää liittyvätkö seurakuntaan vai ei, toisin kuin monissa luterilaisissa perheissä, joissa lapset kastetaan automaattisesti.
Yhtävähän ymmärrän niitä, jotka roikkuvat seurakunnassa, kun on pakko. Mikä helvetin pakko Suomessa kenenkään on yhtään mitään. On oikein helppo juttu lakata käymästä kokouksissa ja kentällä ja sitten kun vanhimmat tulee kysymään asiasta ilmoittaa, että kun minä en usko niin. Varmasti tulee erotetuksi, kun kieltäytyy ottamasta hengrellistä apua vastaan.
Jokaisella on elämässään jotain, josta voi ongelmiaan syyttä, on ihan turha väittää, että vanhempoien uskonto, sen enempää kuin työ tai alkoholismikaan pilaisi jonkun KOKO elämän. Voihan se toki vaikuttaa niin, että joku asia vaatii tavallista enemmän miettimistä, mutta jokainen on itse vastuussa elämästään, ja sitäöpaitsi mikä ei tapa se vahvistaa. Turha syyttää vanhempiaan, tai mitään muutakaan omista ongelmistaan. Jos on aikuisen liittynyt seurakuntaan, on turha syyttää seurakuntaa omasta virhearvioinnista - todistajaksi kun ei voi vaan ruveta, vaan on tiukka tutkistelu ennen kasteelle menoa, joten varmasti asian on jokainen itse pohtinut.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Sinä olet selvästi jehovantodistaja. Yritä teokraattisella sodankäynnillä (valehtelulla) puhdistaa uskontosi mainetta.
Jos olisit erotettu, varmasti tietäisit, ettei sen jälkeinen elämä ole noin helppoa. Erotettu menettää vanhempansa ja sisaruksensa.
Joten sinä olet tosi paska puhuessasi noin typeriä. HÄPEÄ!
Elämä on ihan yhtä helppoa, kuin muillakin. Kaikilla on omat ongelmansa, mutta niistä on turha syyttää muita. Toki esim. välit vanhempiin olivat hetken tulehtuneet (isä sairastyui erottamiseni jälkeen vakavaan verenpainetautiin ja toki tunsin syyllisyyttä), mutta kenellä teini-ikäisellä ei olisi ristiriitoja vanhempiensa kanssa?
Tosin myönnän, että minulla on yksi etu;asun niin pienellä paikalla, että muita ikäisiäni todistajia ei ollut, joten kaveripiiri pysyi samana, luokkakaverit. Tietysti välit juuri luokkakavereihin tavallaan lähenivät, koska sen jälkeen he muutuivat ainoiksi kavereiksi, ja toisaalta aloin samaan aikaan seurusrtella ei todistaja miehen kanssa, joten sitäkautta tuli turvaa ja kavereita.
Edelleen olen sitämieltä, että jokaisella on ongelmia, mutta niistä on turha syyttä¨muita tai olosuhteita, jokainen katsokoon peiliin ja kantakoon itse vastuun teoistaan, vain tyhmä syyttää olosuhteita, kuten vanhempiensa uskontoa (tai työnantajaansa, opettajaa, joka ei kannustanut, alkoholisti puolisioa, joka varasti elämän jne...)
En minä ainakaan menettänyt vanhempiani kun minut erotettiin, ei kaikki ole niin nuijia että välit poikki ja sillä selvä. Tiedän muutenkin paljon esimerkkejä siitä, että erotetut ovat bisnesasioissa tekemisissä jt-ihmisten kanssa ihan vaikka kuinka paljon ja kaikki on tyytyväisiä (kunhan vaan ei vietä saunailtaa erotetun kaa...).
siinä saunaillassa mättää?
Joskus tuntuu, että kaikki erotetut ovat katkeria ja ennenkaikkea paikalleen jymähtäneitä! Eli eivät pääse elämässä eteenpäin ja omasta saamattomuudesta syytetään uskontoa. Toki se on tavallaan turvallinen tapa elää, kun jää roikkumaan kiinni johonkin, ei tavitse ottaa itse vastuuta mistään. Mutta varmaan se on niin, että ne jotka jatkavat elämäänsä, sitten jatkavat sitä, eivätkä jää jauhamaan sitä menneisyyttään, eli heillä ei ole tarvetta puhua siitä niin paljoa.
Itse olen karttanut kaikkea keskustelua aiheesta tähänasti, koska kaikesta huolimatta se kaikki solvaaminen tuntuu pahalta; onhan paljon minulle rakkaita ihmisiä kuitenkin todistajia, ja ainakin he ovat ihan tavallisia ihmisiä.
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/jehova1.html
Nämä sivut ja uskontojen uhrit järjestönä toimii samoin kuin uskonnotkin; et saa hyväksyä toisinajattelevia, jokainen uskovainen on paha. Joten ei kiitos minulle.
On rekisteröity yhdistys, jonka tavoitteena on auttaa uskontojen väkivallan uhreja. Heiltä voi hakea apua kuka tahansa yksilö uskontoon katsomatta!
Apu on täysin vapaaehtoista eikä sido sen hakijaa mihinkään.
Jokainen ihminen on yksilö, ja jokainen kokee uskonnollisesta yhteisöstä lähtemisen eri tavalla. Joillekin se voi olla äärimmäisen paha asia, joka johtaa kenties jopa teoista kaikkein äärimmäisimpään, toiselle se voi olla jopa suhteellisen helppo kokemus. Tämän takia pitäisi ainakin olla varovainen tuomitessaan toisia omalla mittapuullaan. Epäilen kuitenkin, ettei eroaminen ole yhdellekään Jehovan todistajalle helppo ratkaisu, ainakin jos hän on ollut asiassa tosissaan.
Eroaminen tai erottaminen on tietysti helpompaa, mikäli on vähitellen kasvanut erilleen Jehovan todistajista, niin ettei enää jaa heidän uskonnäkemystään. Mikäli erotettu on edelleenkin vakaumuksellinen Jehovan todistaja, on erottaminen tietysti hengellinen kuolemantuomio. Tällöinhän hän kokee tulleensa erotetuksi Jumalan omasta järjestöstä ja turvapaikasta maan päällä.
Toinen asia on tietysti sosiaalisten kontaktien määrä ja laatu. Mikäli suurin osa sosiaalisista kontakteista on ei-Jehovan todistajien kanssa, on eroaminen tietysti helpompaa. Tällaisia kontakteja ei vain monellakaan Jehovan todistajalla ole vaivaksi asti. Henkilöiden kyky löytää uusia kontakteja on tietysti muutenkin hyvin erilainen. Joku löytää niitä helposti, toiselle se on hyvin vaikeaa.
Jälkikäteen on tietysti aina helppo olla viisas ja sanoa: "miksi liityit". Jokainen tekee kuitenkin ratkaisunsa sen ajan tilannearvion pohjalta. Harvoin kai sitä aviokriisistä kärsivällekään sanotaan: "mitäs olit niin tyhmä, että menit naimisiin".
Uskontojen uhrien tuki ry:stä voidaan tietysti olla monta mieltä, mutta aivan varmasti monin itsensä kolhinut tai kolhituksi tunteva on saanut sieltä aitoa tukea ja apua, kun on ollut vaikeinta. Jo tämän takia se puolustaa paikkaansa. Ainakaan Suomessa Uskontojen uhrien tuki ei ole ateistinen eikä uskonnonvastainen järjestö, vaikka kehnot kokemukset uskonnosta ovatkin voineet saada monet sen aktiiveista kriittisiksi.
*Mikäli erotettu on edelleenkin vakaumuksellinen Jehovan todistaja, on erottaminen tietysti hengellinen kuolemantuomio. Tällöinhän hän kokee tulleensa erotetuksi Jumalan omasta järjestöstä ja turvapaikasta maan päällä.*
Eli yllä oli lainaus tekstistäsi. Mutta eihän inmistä, joka edelleenkin on vakaumuksellinen todistaja eroteta! Jos kokee todistajat oman jumalansa järjestöksi ja turvapaikakseen ei kyseenalaista järjestön toimintaa vaan järjestö on todellakin turvapaikka pahaa maailmaa vastaan. Jos taas on joistakin asoista eri mieltä, miksi haluaa roikkua sellaisessa mukana.
Erottaa voidaan myös muiden kuin oppikysymysten takia (esim. esiaviollinen seksi).
Erotettu voi kärsiä vielä esim. harmagedoninpelosta. Sitä kai tuossa tarkoitettiin.
Eli jos todella sydämestään uskoo, ei harrasta esiaviollista seksiä! Ja katuvat synnintekijät saavat anteeksi, ts. heitä ei eroteta.
Puhut kuin Veli Vanhin, jonka maailmankuva on vartiotornimaisen mustavalkoinen.
Uskontokunnasta riippumatta, uskonto yleensä vaatii melko mustavalkoisen maailmankuvan uskontoon liittyvissä asioisa. Mitä ihmettä ihminen pelkää, erotessaan uskonnosta, johon ei edes usko? Jos uskonto kerran on väärä, ei uskonnon esittämistä uhkauksista tarvitse välittää ja jos uskonto on oikeea, miksi se pitäisi kyseenalaistaa?
Tiivistettynä, uskonto on elämän osa-alue, jolla ei voi olla kuin mustavalkoinen, jos haluaa olla "oikea uskovainen", oli uskonto mikä hyvämsä.
George Orwell kuvaa kirjassaan "1984" osuvasti myös "musta-valko-ajattelua". Siinä uskovainen voi uskoa yhtä aikaa kahteen täysin päinvastaiseen "totuuteen".
Näitähän löytyy vaikka Quotes-sivulta (JT:ta koskien, rattoisia lukuhetkiä).
http://quotes.jehovahswitnesses.com/
Itse ennätin sivulle vasta nyt, mutta tarkoitin juuri sitä, mitä sanoit! Kiitoksia avusta!
On kovin yksioikoista väittää, että jokainen vakaumuksellinen Jehovan todistaja toimii aina ja joka suhteessa Järjestön ohjeiden mukaisesti. Esim. juuri esiaviollinen seksi on asia, jossa vakaumuksellisinkin veli ja sisar saattaa horjahtaa. Henki kun on altis, mutta liha heikko, niin kuin Sanassa sanotaan.
Oppikysymyksetkään eivät ole niin yksioikoisia. Osa Jehovan todistajista tuntee kyllä, että jotkut Seuran opeista ovat kovin heppoisella pohjalla (kuten esim. verikielto). Silti he voivat uskoa Seuran julistamiin uskontotuuksiin ja pitää Jehovan todistajia Jumalan omana järjestönä. He kenties ajattelevat ja toivovat, että valo lisääntyisi tässäkin asiassa. Jonain päivänä varmasti lisääntyykin, mutta erotettujen kannalta liian myöhään.
"(kuten esim. verikielto). Silti he voivat uskoa Seuran julistamiin uskontotuuksiin ja pitää Jehovan todistajia Jumalan omana järjestönä. He kenties ajattelevat ja toivovat, että valo lisääntyisi tässäkin asiassa. Jonain päivänä varmasti lisääntyykin, mutta erotettujen kannalta liian myöhään."
Veikaat siis, että muutoksia olisi taas odotettavissa, mutta henkensä menetäneiden kannalta liian myöhään. Erotetut kyllä selviävät muutenkin, ja vielä paremmin, kunhan nuppi ensin selviää.
>On kovin yksioikoista väittää, että jokainen vakaumuksellinen Jehovan todistaja toimii aina ja joka suhteessa Järjestön ohjeiden mukaisesti.
Yksioikoista tai ei, mutta juuri näin yksioikoista asennetta jehovantodistajien virallinen liturgia tarjoaa. Seuran näkemysten kyseenalaistaminen johtaa helposti tuskallisiin kokemuksiin.
Arvelen, että verikiellon suhteen on muutoksia odotettavissa. Kyseisen kiellon raamatullinen perustelu on sangen heppoista (Raamattu puhuu vain veren syömisestä, ei sen lääketieteellisestä käytöstä), ja varmasti Järjestössäkin ymmärretään tämä. Itse asiassa verikielto on jo hiljalleen vesittymässä, koskapa Seura nykyään erottelee sallitut ja kielletyt veren ainesosaset.
Toisaalta on toki myös sanottava, että veren käyttö lääketieteessä on vähenemässä, ja sitä korvaavia aineita pyritään kehittämään.
Verensiirtokiellon uhrien kannalta kaikki muutokset tulevat tietysti liian myöhään.
Varmasti ainakin suurin osa erotetuista selviää, ja ajan oloon se nuppikin varmasti selviää. Toisaalta heidän kokemiaan traumoja ja ongelmia ei ole mitään syytä vähätellä.
[Itse asiassa verikielto on jo hiljalleen vesittymässä, koskapa Seura nykyään erottelee sallitut ja kielletyt veren ainesosaset.]
Olen samaa mieltä. Uutta valoa on alettu ajamaan sisään. Verikorttien uudistaminen on "unohtunut".
sinulle, että olet noin vahva. Valitettavasti kaikki eivät ole! Alatyylinen haukkuminen puolin ja toisin ei tietenkään ole kaunista luettavaa, mutta erotettuna useimmat joutuvat tulemaan vähillä eväille toimeen. -Esim. seksuaalikasvatusta ei ole annettu, jolloin sinisilmäisyydessään voi joutua vaikeuksiin. Kotiin ei ole menemistä j.n.e. Ei ihminen ole läheskään kypsä 12-vuotiaan, jolloin moni menee kasteelle, on jopa joku ollut siihen kypsä 9-vuotiaanakin. Eikö tällöin ole kyse lapsikasteesta.
Moni aikuisuuden kynnyksellä alkaa pohtia asioita ja eroaa/erotetaan seurakunnasta. Rakkaudellisuutta osoitetaan ja vaaditaan vanhemienkin niin tekemään, eli eronnutta ei tunneta ja nuoren koko elinpiiri menee uusiksi. Erikoista rakkautta!
Olemme mieheni kanssa puhuneet viimeaikoina paljon seksistä, ja esim. siitä,miksi meillä ei ole seksiongelmia vaan parisuhde kukoistaa silläkin saralla viellä 13 vuoden jälkeen. Tulos on ollu tnimenomaan kotona saamani kasvatus: Minulle opetettiin, että seksi on jumalan lahja ihmiselle ja läheisyyden ja rakkauden osoittamisen kaunein ja puhtain muoto. Minua ei myöskään häiritse se, ettei minulla ole muita seksikokemuksia, koska kotoa saamani arvot ovat sellaiset, että seksi ei ole jotain kivaa, mitä kuuluu tehdä koska se on kivaa ja hakea siitä mahdollisimman voimakkaita elämäksyi, vaan seksi on rakkauden osoittamisen muoto. Joten minun ei ole tarvinnut pilata suhdettani tekemällä tuhoisia kokeiluja.
Vanhempoien suhde erotettuun taas on tietysti henkilökohtaisen omantunnon asia, mutta minun mielipeeni on se, että niillä jotka kokonaan katakaisevat suhteet erotettuun lapseen on ongelmia oman uskon kanssa ja tarvetta pönkittää omaa uskovaista identiteettiään.Omat vanhempani ovat jopa sanoneet voivansa kunnioittaa miua ihmisenä, vaikka ratkasuni toki heille raskas olikin, koska olen kaikestahuolimatta ollut kokoajan rehellinen enkä ole lähtenyt mukaan kasoiselämän oravanpyörään. Tässä on varmasti myös syy siihen, että olemme voineet kutakuinkin normalisoida välimme, koska tuskasta huolimatta luottamus on säilynyt. Ja kyllä se vaatii nöyrtymistä molemmilta osapuolilta kun erottamisen jälkeen lähdetään luomaan suhdetta uskovaan sukuun uudelleen, eli monesti on lapsessakin vikaa, eikä vain vanhemmissa.
Hyvä, etteivät vanhempasi ole nielleet kaikkea lahkohömppää.
Tässä liuta kokemuksia, joissa asiat eivät ole yhtä auvoisesti:
suomeksi:
http://medlem.spray.se/aaac/kokemuksiaFI.html
englanniksi:
http://medlem.spray.se/aaac/kokemuksia.html
kaikkea ne luopiot keksii pilatakseen todistajien maineen...
mikään ei tuolla pitänyt paikkaansa.
"lapset raahataan vessaan ja pistetään hiljaiseksi..."
no huh huh...
get a life...
noin onnellisessa asemassa. vanhempasi ovat tavallista viisaampia todistajia ja ehkäpä seurakunnan vanhimmissa voi olla eilaisia filosofioita, jolloin hylkimistä esiintyy vähemmän. Valitettavasti aina ei näin ole.
Seksiasiassa en suinkaan tarkoittanut äärimmäisiä kokeiluja, vaan ihan normaalia seksuaalista heräämistä.
vessassa hiljentaminen on monissa seurakunnassa käytäntö. Jos niin ei toimi saa uskontovereilta nuhteita ja opastusta kuinka lapsi hiljennetään. Aikuisethan ovat jo niin aivopestyjä, että eivät uskalla omilla aivoilla ajatellakaan. ainakin nämä lauman nöyrät ja hiljaiset.
Pointti on juuri se, että miksi leimata koko järjestö, jos joukossa on nipoja? Omat vanhempani tuskin ovat poikkeuksellisen avarakatseisia todistajia; molemmat ovat olleet kai parikymmentä vuotta tienraivaajia, isä on vanhin, muutimme aikoinaan monesti tarve alueelle. Ennemminkin sanoisin, että kyse on siitä, että heillä ei ole ulkoisilla teoilla tarvetta korostaa uskoaan asioissa, joista ei selkeitä ohjeita ole, vaan kyse on omantunnon mukaan toimimisesta.
On mielestäni inhimmillistä, että erotetun lapsen kohtelussa tapahtuu ylilyöntejä, koska monelle aidosti uskovalle vanhemmalle se on lapsen kuolemaa kovempi paikka. Tunsin perheen, jossa yksi lapsi kuoli syöpään ja toinen erotettiin ja se kuolema oli todellakin vanhemmille helpompi kestää; hehän tapaisivat paratiisissa, erotettu lapsi oli menetetty iäksi.Lisäksi yksi syy siihen, että suoranaisia vääryyksiä erotetun lapsen kohtelussa pääsee tapahtumaan, on varmasti se, että näillä lapsilla ei ole enää mahdollisuutta hakea seurakunnan vanhimmilta tukea, jos kokevat tulleensa perheen osalta väärin kohdelluksi. Eli vanhemmat voivat ymmärtämättömyyttään ja omissa syyllisyydentuntyeissaan (tuntevat epäonnistuneensa kasvattajina) mennä hyvinkin äärimmäisiin tekoihin saadakseen lapsensa takaisin, eikä lapsella ole mahdollisuutta hakea enää seurakunnasta tukea vanhempien huonoa kohtelua vastaan.
Mitä seksiin tulee, en ole saanut vanhemmilta minkäänlaista seksikasvatusta, vaan nuo periaatteet ovat juuri konventeista ja kokouksista sekä kirjallisuudesta imettyjä. Ainoa keskustelu aiheesta käytiin kotona, kun (tietoisesti kiusatakseni) kysyin mistä lapset tulee, kun äiti odotti siskoani. Olin tuolloin noin 8-9 vuotias, ja vastaus oli, "Jumala on luonu ihmiselle sellaiset systeemit, kyllä sä sen tiedät, olet kumminki lukenu jostain". Äiti oli kyllä tasan tarkkaan oikeassa, olinhan minä tiennyt jo kauan mistä lapset tuli, mutta ihmettelen silti vastausta yhä.
>>kaikkea ne luopiot keksii pilatakseen todistajien maineen...
mikään ei tuolla pitänyt paikkaansa.
Kaikkea jehofiilit keksivät, jotta totuus ei tulisi ilmi. Lasten kurittamisen ihannointi oli arkipäivää jo omassa lapsuudessani. Jotta et levittelisi valheellisia näkökantojasi voisit vaikka tutustua kirjaan, jonka periaatteilla minua läpsittiin. "Tämä merkitsee iankaikkista elämää" (Jehovan todistajain kirjapaino 1951) ja erityisesti luku 24 "LASTEN KASVATTAMINEN JUMALAN SUOSIOSSA" (sivut 245-254). Tuon kun luet ensin, niin palataan sitten asiaan tuoreemman kirjallisuuden parissa.
>>Pointti on juuri se, että miksi leimata koko järjestö, jos joukossa on nipoja?
Vai olisiko oikeampi tapa leimata entinen Seura ja nykyinen Järjestö, siellä niitä nipoja kasvatetaan? Itse asiassa järjestö edellyttää etenkin vanhimmilta ja siitä hierarkiassa ylöspäin, ehdotonta ja sovittelematonta kuuliaisuutta ja se on nipotusta ylläpitävä voimavara.
Järjestön yhteydessä olevat yksittäiset julistajat eivät ole olleet luomassa sääntöjä, mutta täällä netissä he ovat niitä puolustamassa. Minua ei tuo puolustelu häiritse ennen kuin se menee perättömyyksien puolelle. Oli perättömyys sitten julistajan omaa tietämättömyyttä tai järjestön masinoimaa harhaa, aivan saman tekevää.
Kultteihin kuuluu voimakas tosiasioiden kieltäminen. Jos jehovantodistajalle näytetään vihreää kirjaa, mutta jos Seura on sanonut, että kirja on musta, ei jehovantodistaja usko ketään muuta kuin Seuraa.
-------------
"---entinen Jehovan todistajien Hallintoelimen jäsen Raymond Franz kertoo kirjassaan Crisis of Conscience. Sivulla 296 hän kertoo piirivalvoja Bart Thompsonista, joka eräässä vanhimmille tarkoitetussa koulutustilaisuudessa näytti kädessään olevaa vihreäkantista kirjaa ja sanoi yleisölle: "Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'""
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/jehova2.html
--------------
Jehovan todistajat syyttävät katolilaisia "tarkoitus pyhittää keinot" -ajattelusta. Mutta todistajilla itsellään on aivan samanlainen ajattelutapa, se vain tunnetaan "teokraattisena sodankäyntinä". Teokraattinen sodankäynti mahdollistaa valehtelun, harhaanjohtamisen ja puolitotuudet, jos näin vain edistetään "Valtakunnan etua". Lue otteita Vartiotorni-seuran kirjallisuudesta, joissa käsitellään viranomaisten (ja siinä sivussa omien jäsenten) huiputtamista.
http://www.jehovahs-witness.com/6/35689/1.ashx
Eli jos leimataan Järjestö (oho, moista isolla kirjoitettua termiä en ollut ennen kuullut, mutta sopinee tähän) mistä löytyy vastaava ajatusten muokkaaja ja vastuu henkilö vaikkapa ev.lut. papille, joka ei kasta avoparin lasta? Tai anopille joka tuo lapsenlapselleen yhä uudelleen ja uudelleen lahjaksi Raamatun, Virsikirjan tai Katekismuksen eikä koskaan muuta (ja mitä alle koyuluikäinen niillä edes tekee?) Tai isälle joka ei hyväksy uskonnollisista syistä ehkäisyä, vaikka äidilta on puhti loppu (eivät olee lestadiolaisia, vaan ihan tavallisia ev.lut. ihmisiä)? Kenen vastuulla on vanhemmat, jotka pakottavat lapsensa kirkkokuoroon? Onko ev.lut. kirkko järjestönä vastuussa siitä, että sen helmoissa kasvaa outoja hiippareita?
Miksi jalkapallojoukkueesta voidaan heivata nuori yli laidan, jos hän ei käy treeneissä ja vapaa-aikanaa elää kaikinpuolin holtittomasti? Elämässä on useimmiten tietyt säännöt. Johonkin yhteisöön kuuluminen voi tuoda niitä lisää, mutta ainoakaan järjestö ainakaan Suomessa ei ole sellainen, että siitä ei pääsisi pois, jos siihen on sattunut ajattelemattomuuttaan ajautumaan.
>Eli jos leimataan Järjestö (oho, moista isolla kirjoitettua termiä en ollut ennen kuullut, mutta sopinee tähän)
Tein selväksi mistä on kyse, koska asiassa sitä ei oltu aiemmin määritetty. Tämä siitä syystä, että jehofiilit eivät pääsisi takertumaan tuohon yksitysikohtaan.
> mistä löytyy vastaava ajatusten muokkaaja ja vastuu henkilö vaikkapa ev.lut. papille, joka ei kasta avoparin lasta?
Mitä hiton merkitystä sillä on käsiteltävään aiheeseen? Jehofiilit ovat sitten sitkeitä olkkinukkeurakoitsijoita. Näinhan Vartiotorni opettaa suhtautumaan asiaan; vaikenee omista mokista ja moittii siinä ohessa muita vastaavasta toiminnasta. Hyvänä esimerkkinä katolisen kirkon mollaaminen sijoituksistaan tupakkateollisuuteen.
> Johonkin yhteisöön kuuluminen voi tuoda niitä [sääntöjä] lisää, mutta ainoakaan järjestö ainakaan Suomessa ei ole sellainen, että siitä ei pääsisi pois, jos siihen on sattunut ajattelemattomuuttaan ajautumaan.
Jehovantodista irtautuminen on merkinnyt monille normaalin perhe- ja sukuyhteyden katkeamista, Tuollaista tiedän tapahtuvan ainoastaan uskonnollisissa kulteissa. Kallis hinta, etenkin sellaiselle joka on pienestä pakotettu kulttiin mukaan. Aikuisena kääntynyt on jo sitten toisessa sarjassa, mutta se ei lievennä lopputulosta.
Mielestäni tämä oli käsiteltävä aihe; niin jokainen jehovantodistaja kuin muukin ihminen on valinnoissaan viime kädessä vastuussa vain itselleen. (No, jos uskoo kovin vahvasti yhteen persomoituneeseen jumalaan, kuten toditajat tekevät, sitten luulee vastaavansa sille.)
Jos elämässä on ollut jotain ei niin onnistunutta, vaikka nyt jollekin kuuluminen Jehovan todistajiin, ei hän ainakaan sillä pääse elämässä eteenpäin, että uhraa lopun elämänsä suomeksi sanottuna paskan tinkimiseen. Ihan itse hän käytöksellään silloin aiheuttaa sen, että on vielä vuosienkin jälkeen "uskonnon vanki". Ihan samat säännöt ja lainalaisuudet pätee tähän asiaan kun vaikkapa selviämiseen vanhempien alkoholismista tai puolison väkivaltaisuudesta, on nähtävä, että jokainen on vastuussa itse itsestään, ja alkoholisti vanhempia ei tarvitse hyysätä koko ikäänsä tai väkivaltaoista kyumppania sietää. Elämä pitää ottaa omiin käsiin ja luoda muualle, jos se ei tässä ja nyt ole hyvä.
Minun henkiökohtainen pointtini ainakin on se, että ei voi elää loppuelämäänsä ottamatta vastuuta mistään, kun on niin kamalia traumoja siksi, että kasvoi todistaja perheessä. Niitä kamalia traumoja ja outoja hiippareita löytyy kaikkialta, ei vain todistajien joukosta. Itse näen, että joka ainoa pulju on samanlainen, ei jehovantodistajat ole sen kummempi kuin mikään muukaan uskonto ja on melko mustavalkoista ajattelua, jos luullaan, että haukkumalla ja solvaamalla heitä ei enää ikinä törmätä mihinkään ikävään, kun sitä ikävää on ihan jokapaikassa!
>Mielestäni tämä oli käsiteltävä aihe;
Minä vastasin nimimerkillesi ja kerroin seurasta sekä järjestöstä oikein versaalialkukirjaimilla. Siinä, tämän forumin alaotsikonkin mukainen, aihe.
> niin jokainen jehovantodistaja kuin muukin ihminen on valinnoissaan viime kädessä vastuussa vain itselleen.
Sinä olit siirtämässä vastuuta evluteille ja mille kaikille, huomauttamalla, että muuallakin on uskonnollista huuhaanäkemystä.
>Jos elämässä on ollut jotain ei niin onnistunutta, vaikka nyt jollekin kuuluminen Jehovan todistajiin, ei hän ainakaan sillä pääse elämässä eteenpäin, että uhraa lopun elämänsä suomeksi sanottuna paskan tinkimiseen.
Mitä sitten on elämässä eteenpääseminen tässä asiassa? Jos entinen jehovantodistaja auttaa epäileviä todistajia saamaan näkemystä niistä valheista joilla todistajia hallitaan, niin koen sen edistykseksi. Aivan samalla tavalla kuin entiset juopot voivat auttaa raitistumaan pyrkivää toveriaan.
Totta kai entisistä (etenkin erotetuista) jehovantodistajista sikiää osin jehofiilejä, jotka elävät edelleen Vartiotornin varjossa, tietämättä juurikaan todellisuutta liikkeen menneisyydestä tai nykypäivästä.
>Minun henkiökohtainen pointtini ainakin on se, että ei voi elää loppuelämäänsä ottamatta vastuuta mistään, kun on niin kamalia traumoja siksi, että kasvoi todistaja perheessä.
Täsmälleen samaa mieltä vastuusta, siksi en vaihtanutkaan eriväriseen uskontoon, niissä kun enemmän tai vähemmän lakaistaan hankalat asiat maton alle "odottamaan Jehovaa."
Jehovantodistaja-aikanani minä saarnasin, että parasta lähimmäisenrakkautta on "totuuden" saarnaaminen ja (järjestelmällisen) hyväntekeväisyyden karttaminen. Nyt minulla on aivan toinen näkemys lähimmäisenrakkaudesta ja siitä kannan vastuuta.
> Itse näen, että joka ainoa pulju on samanlainen, ei jehovantodistajat ole sen kummempi kuin mikään muukaan uskonto
Onneksi olet unohtanut jt-hengennostatuskirjoitukset "maailman onnellisimmista ihmisistä."
> ja on melko mustavalkoista ajattelua, jos luullaan, että haukkumalla ja solvaamalla heitä ei enää ikinä törmätä mihinkään ikävään, kun sitä ikävää on ihan jokapaikassa!
Niin, mitä kullekin on haukkuminen ja solvaaminen? Joillekin valheen osoittaminen valehtelijan omalla kirjallisuudella on haukkumista ja solvaamista. Siinä varmaan ikävää aivan riittämiin.
Sinä olit siirtämässä vastuuta evluteille ja mille kaikille, huomauttamalla, että muuallakin on uskonnollista huuhaanäkemystä
Nimeomaan tarkoitus oli korostaa sitä, että kenellekään ei tule mieleenkään väittää näiden muiden hörhöjen taustalla olevan järjestön olevan jollakin tavalla vastuussa heidän käytöksestää. Korostin tuota kaikkialta löytyvää huuhaata koska on yksisilmäistä vaittää, että yksi liike olisi jotenkin pahempi kuin toinen. Jokapaikasta löytyy ikävyyksiä ja ristiriitaisuuksia, ja usko tai älä, myös paljon niitä, jotka ovat onnellisia nimeomaan siksi, että saavat ajattelematta itse kuulua järjestöön, joka kertoo heille mikä on oikein tai väärin.
Onneksi olet unohtanut jt-hengennostatuskirjoitukset "maailman onnellisimmista ihmisistä."
Tuota noin... to hengen nostatuskin kuuluu kyllä muidenkin kuin Jehovantodistajien oikeuksiin. Esimerkkinä voisin vmainita GNLD verkostomarkkinointi järjestön, jonka tilaisuudessa joskus olin, tunnelma oli täysin sama kuin konventissa. Tai Mary Kay- verkostomarkkinoitsijan rekrytointi tilaisuuden aivan sama yhteenkuuluvuuden ihannointi nousi taas esiin, rekrytoija kertoi, miten hän oli MK:n avulla selvinnyt vaikeasta ajasta, oli yhteisiä tilaisuuksia ja sai tavata ihmisiä (ja kaiken lisäksi siitä sai vielä tuloja).
Sen tunnustan heti, että en todellakaan edes ymmärrä mihin sillä kaikella historian ja kairjallisuuden penkomisella pyritään. itse en ole koskaan miettinyt uskontoa niin sybvällisesti, minulle on selvää, ettei ole vain yhtä muiden yläpuolella olevaa luoja jumalaa, joten nuo syvälliset teologiset pohdiskelut ja ajanlaskuista saivartelu ovat jääneet osaltani kokonaan väliin. Minulle on niin selvää, että kaikki uskonnot ylipäätään ovat vain USKOA (sana uskontohan sen jo kertoo) että ei ole koskaan tullut mieleen hakea niitä perusteluja miksi se ei näin olisi. Jossakin toisessa viestiketjussa joku oli kirjoittanut todella hyvin uskosta ja tuosta miten jo sana uskonto kertoo, että kyseessä on usko.
>Nimeomaan tarkoitus oli korostaa sitä, että kenellekään ei tule mieleenkään väittää näiden muiden hörhöjen taustalla olevan järjestön olevan jollakin tavalla vastuussa heidän käytöksestää.
Minä olen pitkään ollut sitä mieltä, että kaikki uskonnot ovat syvältä ahterista. Kautta aikain hallinnan välineitä ja ovat edelleen. Saat tietysti pitää yleistävän mielipiteesi, minä vastaan ainoastaan omista tekemisistäni ja muut omistaan.
> Korostin tuota kaikkialta löytyvää huuhaata koska on yksisilmäistä vaittää, että yksi liike olisi jotenkin pahempi kuin toinen.
Vielä yksisilmäisemmältä minun korvissani kuulostaa Vt-seuran väite, että heidän liikkeensä on se ainoa, oikea ja väki onnellisinta. Tätä väittävät tietoisina monista tutkimuksista, joissa jt-mielenterveysongelmia on havaittu muuta väkeä enemmän.
Monet muut liikkeet ovat loivempia mielipiteissään. On toki samanlaisia kiihkoilijoita, mutta kuten sanottu tunnen parhaiten jehovantodistajuuden ja se on tämän forumin alaotsikkokin.
>Tuota noin... to hengen nostatuskin kuuluu kyllä muidenkin kuin Jehovantodistajien oikeuksiin. Esimerkkinä voisin vmainita GNLD verkostomarkkinointi järjestön, jonka tilaisuudessa joskus olin, tunnelma oli täysin sama kuin konventissa. Tai Mary Kay- verkostomarkkinoitsijan rekrytointi tilaisuuden aivan sama yhteenkuuluvuuden ihannointi nousi taas esiin, rekrytoija kertoi, miten hän oli MK:n avulla selvinnyt vaikeasta ajasta, oli yhteisiä tilaisuuksia ja sai tavata ihmisiä (ja kaiken lisäksi siitä sai vielä tuloja).
Tekeekö tuo muiden, kommunistista järjestelmää muistuttava, meno jehovantodistajien vastaavasta jotenkin hyväksyttävämpää? Olet sittenkin tainnut unohtaa, että jehovantodistajille uskotellaan, että he ovat muita moraalisempia jne......
>Sen tunnustan heti, että en todellakaan edes ymmärrä mihin sillä kaikella historian ja kairjallisuuden penkomisella pyritään.
Samaa sanovat kaikki, jotka haluavat säästyä yllätyksiltä. Jehofiilejä vaivaa näemmä pahemminkin muiden ajankäyttö/mielenkiinnon kohteet. Tuntuuhan se pahalta kun järjestön valehtelu osoitetaan järjestön omalla kirjallisuudella. Tuolla sinun asenteellasi kaikki menneisyyden penkominen olisi turhaa, aina löytyy joku, jonka varpaille menneisyys astuu jollain tavalla.
> itse en ole koskaan miettinyt uskontoa niin sybvällisesti, minulle on selvää, ettei ole vain yhtä muiden yläpuolella olevaa luoja jumalaa,
Niin, minulla ei ole vakavasti otettavaa havaintoa ensimmäisestäkään jumalasta.
Pakko luovuttaa, minulla ei todellakaan ole tuollaista tunteenpaloa ja tarvetta perustella miksi Jehovantodistajat ovat väärässä, vaikka itse en heihin haluakkaan kuulua.
Kantasi muitakin uskontoja kohtaan teki keikauksen tuossa keskustelujen varrella, ensin olit sitämieltä, että muissa järjestöissä se järjestö ei ole ihmisten nipotuksen takana, vaan yksilö itse on vastuussa siitä jos on hurahtanut. Viimeisessä viestissäsi sanoit *Minä olen pitkään ollut sitä mieltä, että kaikki uskonnot ovat syvältä ahterista. Kautta aikain hallinnan välineitä ja ovat edelleen*
Siitä olen aivan samaa mieltä, että uskonto on vallankäytön väline. Uskontoja on turha ruveta laittamaan kuitenkaan arvojärjestykseen, siinä kilpailussa pääuskonnot pärjäävät lajkoille erinomaisesti, ne vain käyttävät valtaa hiemen eri tavalla. Valtionpäämiehetkin ovat sen kautta aikojen tienneet, kannattaa vaihtaa uskontoa ihan sen mukaan, missä valta on.
*Vielä yksisilmäisemmältä minun korvissani kuulostaa Vt-seuran väite, että heidän liikkeensä on se ainoa, oikea ja väki onnellisinta.* Eivätkö KAIKKI järjestöt väitä tavalla tai toisella näin? Eli jo ne mainitut GNLD ja MK:kin käyttivät juuri tätä keinoa, tulet ONNELLISEKSI, kun liityt onnelliseen harmoniseen yhtenevään joukkoomme, jossa taustasta riippumatta työskentelette yhteisen hyvän puolesta. Jopa Marttayhdistys markkinoi itseään vähän tuohon tapaan; samoista asioista kiinostuneet kokoontuvat yhteen viettämään laadukasta vapaa-aikaa keskenään Martta-kerhoon kiinostavan alustuspuheen pitäjän johdolla.
Ja mitä tuohon historian penkomiseen tulee: Ei kai sillä ole merkitystä mitä on joskus ollut? Eikö elämässä aina juuri TÄMÄ HETKI ole se joka merkitsee! Jos joku USKOO johonkin, on kyse nimeomaan uskosta. Ei uskovan Jehovantodistajan uskoa horjuta se, jos sinä osoitat hänelle jonkun ristiriidan, hän toteaa, että valo on kirkastunut, tämä asia on ymmärretty vasta myöhemmin, joskus luultiin, että tuo on oikein, mutta nyt ymmärrämme, että näinhän se menikin.
Usko kun on niin käsittämätön asia, kun se perustuu ihan pelkkään USKOON! Tuulimyllyjä vastaan taistelee, ken yrittää järjellä kumota uskon... Joten onnea valitsemallasi tiellä, et ainakaan helpommalla pääse kun Jehovantodistajat;).
>Kantasi muitakin uskontoja kohtaan teki keikauksen tuossa keskustelujen varrella, ensin olit sitämieltä, että muissa järjestöissä se järjestö ei ole ihmisten nipotuksen takana, vaan yksilö itse on vastuussa siitä jos on hurahtanut. Viimeisessä viestissäsi sanoit *Minä olen pitkään ollut sitä mieltä, että kaikki uskonnot ovat syvältä ahterista. Kautta aikain hallinnan välineitä ja ovat edelleen*
Vaikea sanoa tuohon mitään, koska et lainaa alkuosassa tarkoittamaasi kohtaa. Siihen asti se on sinun mielipiteesi. Kävin läpi vitjan tämän haaran viestini, enkä löydä tukea näkemyksellesi.
>Siitä olen aivan samaa mieltä, että uskonto on vallankäytön väline. Uskontoja on turha ruveta laittamaan kuitenkaan arvojärjestykseen, siinä kilpailussa pääuskonnot pärjäävät lajkoille erinomaisesti, ne vain käyttävät valtaa hiemen eri tavalla.
Vältän uskontojen arvottamista ja se tulkitaan usein Vt-seuran parjaamiseksi. Syy on yksinketaisesti se usein mainittu, että tunnen ainoastaan jehovantodistajuuden. Ja siksi kykenen puuttumaan ainoastaan Vartiotorniseuraan ja jehovantodistajuuteen liittyviin väitteisiin.
>*Vielä yksisilmäisemmältä minun korvissani kuulostaa Vt-seuran väite, että heidän liikkeensä on se ainoa, oikea ja väki onnellisinta.* Eivätkö KAIKKI järjestöt väitä tavalla tai toisella näin? Eli jo ne mainitut GNLD ja MK:kin käyttivät juuri tätä keinoa, tulet ONNELLISEKSI, kun liityt onnelliseen harmoniseen yhtenevään joukkoomme, jossa taustasta riippumatta työskentelette yhteisen hyvän puolesta. Jopa Marttayhdistys markkinoi itseään vähän tuohon tapaan; samoista asioista kiinostuneet kokoontuvat yhteen viettämään laadukasta vapaa-aikaa keskenään Martta-kerhoon kiinostavan alustuspuheen pitäjän johdolla.
Tietyssä mielessä yhteenliittymät kilpailevat jäsenistä. Mutta yhdessäkään Martta-liiton sienineuvontatilaisuudessa ei minun kuullen ole esitetty, että ellet ryhdy martaksi, niin menetät tarjolla olevan ikuisen elämän ja Jehova tappaa sinut aivan varmasti hyvin pian. Tuskin Martta-liitto erottaa jäsentään sillä perusteella, että jäsen liittyy samanaikaisesti myös 4H-porukkaan. Tuskin Martta-liiton ohjeet kehottavat suhtautumaan jäsenyydestä eronneseen samalla tavalla kuin Vt-seura. Tuskin Martta-liitto on antanut ohjetta välttää jotakin sairaanhoitoon liittyvää piirrettä kuolemankin uhalla. Uskoisin, että martoilla on vapaus myös omaan julkiseen ja poikkeavaan näkemykseensä.
>Ja mitä tuohon historian penkomiseen tulee: Ei kai sillä ole merkitystä mitä on joskus ollut? Eikö elämässä aina juuri TÄMÄ HETKI ole se joka merkitsee!
Jos Vartiotorniseura opettaisi esittämälläsi tavalla, niin miksi se sitten valehtelee menneisyydessään, jopa väärentämällä jo julkaistua tekstiä?
>Ei uskovan Jehovantodistajan uskoa horjuta se, jos sinä osoitat hänelle jonkun ristiriidan, hän toteaa, että valo on kirkastunut, tämä asia on ymmärretty vasta myöhemmin, joskus luultiin, että tuo on oikein, mutta nyt ymmärrämme, että näinhän se menikin.
Minua ei tippaakaan kiinnosta mitä jehofiili ajattelee omassa uskossaan. Jos joku haluaa ylläpitää uskoaan tuolla valonkirkastuslitugialla, niin se ei minua kiinnosta. Sen sijaan käytän oikeuttani mielipiteeseen silloin kun jehofiili esittää mielestäni epätarkkaa tai valheellista tietoa Vartiotorniseurasta tai jehovantodistajuudesta.
>Usko kun on niin käsittämätön asia, kun se perustuu ihan pelkkään USKOON!
Totta, ja monelle pelkkä usko on riittävä syy antaa uskonnon nimissä kaikki liikenevä aika, tarmo ja raha amerikkalaiselle kirjankustantamolle.
> Tuulimyllyjä vastaan taistelee, ken yrittää järjellä kumota uskon...
Kuten jo olen maininnut, en ole tippaakaan kiinnostunut käännyttämään uskonnollisessa kultissa eläviää henkilöä, lähinnä kertomassa sen, mitä Vartiotorniseura/jehovantodistajat jättävät käännytystyössään täällä kertomatta tai vääristelevät.