Rasismista

Tämä on vastaukseni erääseen jostain syystä poistettuun keskusteluketjuun. Viestissä, johon tämä vastaukseni oli, epäiltiin rasismin syinä olevan huonot elinolosuhteet valtaväestöllä ja samanaikainen ulkomaalaisen väestön huono sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Haluan julkaista sen kuitenkin vielä uudelleen:


Kirjoitit tosissasi asiallisen viestin, mikä on näissä keskusteluissa todella harvinaista. Kiitos siitä. Ansaitset myös asiallisen vastauksen.

Ymmärsin sinun mieltävän ihmisten olevan joko rasisteja tai suvaitsevaisia. Itse en näe jakoa tuollaisena vaan rasistien vastakohtana ovat normaalit ihmiset, jotka eivät arvioi kanssaihmisiään ihonvärin perusteella vaan tekojen ja ajatusten. Näinhän meistä valtaosa tekee. Se että en suvaitse rikollisuutta, julmuutta tai moraalittomuutta tekee minusta ainakin näissä asioissa suvaitsemattoman, joissain asioissa on oltava suvaitsematon, mutta eivät nämä näkemykseni tee minusta rasistia.

Rasisti on minusta ihminen, joka näkee rodut tärkeimpänä tai lähes tärkeimpänä ihmisen laatua osoittavana asiana. Lisäksi hän katsoo kuuluvansa itse parempaan rotuun. Tästä lähtökohdasta seuraa, että he haluavat pitää rodut erillään, jottei oma jalompi rotu saastuisi alemmasta rodusta. Näkemys rotujen laadullisesta eroavuudesta aiheuttaa myös, että maailma nähdään rotujen välisenä kamppailuna vallasta, jolloin kaikki tappiot alemmille roduille on voittoja omalle rodulle. Täysin looginen joskin kylmän moraaliton ajatteluketju, kun lähtökohtana on rotujen eriarvoisuus.

Minä uskon ihmisten erilaisuuteen. Kaikilla meistä on kokemuksia ilkeistä ja pahoista ihmisistä tai hyvistä ja ystävällisistä ihmisistä. Nämä ihmisten moraalin erot eivät vain kulje rotujen mukaan. Jotkut ihmiset ovat ilkeämpiä tai julmempia kuin toiset rodustaan riippumatta. Minulla on kokemuksia ilkeästä ruotsalaisesta, todella typerästä italialaisesta, ystävällisestä ugandalaisesta, mukavasta venäläisestä, inhottavasta espanjalaisesta, erittäin älykkäästä malesialaisesta jne. Näiden kokemusten perusteellako minun pitäisi järjestää maailman kansoja järjestykseen. Näinhän ei järkevä ihminen tee, mutta rasistien mielestä näin kuuluisikin tehdä.

Kerrot ihmisistä tulevan rasisteja, kun he joutuvat asumaan ”halvoilla” asuinalueilla, joissa ulkomaalaisten häiritsevä elämä haittaa heitä ja yhteiskunta suhtautuu välinpitämättömästi heidän ongelmiinsa. Näin varmasti käy. Historiassa fanaattiset ääriliikkeet ovat aina saaneet kannatusta juuri sellaisten ihmisten joukossa, jotka ovat kokeneet itsensä, kuten sanoit, hylätyiksi. Näin on varmasti Suomessakin. Olennaista onkin se, että tämän tosiasian myöntäminen ei tee rasismista yhtään parempaa aatetta. USAn etelävaltioiden rasistinen äärijärjestö Ku Klux Klan on saanut kannatuksensa juuri valkoisen, itsensä hylätyksi kokeneen, alaluokan piiristä. Tekeekö se lynkkaukset oikeutetuiksi? Ei tietenkään. Samoin on täällä meillä. Ei se, että meillä on yhteiskunnallisia ongelmia ja ne kohdistuvat pahimmin juuri kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin, oikeuta rasismia.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että noihin yhteiskunnallisiin ongelmiin, joihin viittasit, pitäisi puuttua paljon tehokkaammin kuin tällä hetkellä tehdään. Nuo ongelmat ovat yhteisiä niin valtaväestölle kuin tänne muuttaneillekin. Ulkomaalaisväestön integroituminen Suomeen on noissa oloissa hidasta ja suomalaisten aktiivisuus, jonka tulisi kohdistua olojen parantamiseen, kohdistuukin toiseen yhteiskunnan heikoimmassa olevaan joukkoon – ulkomaalaisiin.

Nämä täällä kirjoittelevat rasistit pyrkivät hyödyttämään tätä yhteiskunnallista tyytymättömyyttä ja kanavoimaan sen oman, historian roskatynnyristä kaivamansa, rotuaatteen avuksi. Tätä vastustan näissä keskusteluissa.
5607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kysymys ei välttämättä ole niinkään genetiikasta ja lajien sekoittumisesta ja rodun "saastumisesta". Monilla, itseni mukaanlukien, on huoli elämäntapansa, elinympäristönsä ja kulttuurinsa säilymisestä. Suojelemmehan luonnon ekosysteemejä vierailta lajeilta, jotka voisivat aiheuttaa niille vahinkoa ja lajien häviämisiä. Miksi emme siis saisi suojella kulttuureja. Inhimilliset kulttuurit, kuten luonnon aikaansaannokset, ovat ainutlaatuisia ja sinällään arvokkaita. Täytyykö kaikki sekoittaa, sulauttaa ja yhdenmukaistaa.

Äänestä
  • Ei suomalaista kulttuuria voi säilöä, jotta se pysyisi muuttumattomana. Kulttuurin ollakseen elinvoimainen on oltava liikkeessä. Varmin tapa tuhota kulttuuri on sulkea se kuvainnollisesti lasikuvun alle joksikin ulkoilmamuseoksi.

    Ei suomalainen kulttuuri ole nyt eikä aiemminkaan tarvinnut selviämiseensä, mitään erillistä suojelua. Suomalaiset eivät tarvitse omalle kulttuurileen mitään reservaattia.

    Pelkosi on täysin turha, ei pieni ja hajanainen ulkomainen vähemmistö muuta suomalaisuutta miksikään. Ei se tee kulttuuristamme somalialaista, vietnamilaista tai venäläistä. Kyllä me pysymme kulttuuriltamme suomalaisina ja tämän meidän hyvän kulttuurimme on annettava edelleen kehittyä.

    Äänestä

Tällä kertaa en postaa vakiokirjoitustani, jossa selvitän mitä rasismilla ymmärrän, vaan kommentoin Factumin tekstiä.

"Ymmärsin sinun mieltävän ihmisten olevan joko rasisteja tai suvaitsevaisia. Itse en näe jakoa tuollaisena vaan rasistien vastakohtana ovat normaalit ihmiset, jotka eivät arvioi kanssaihmisiään ihonvärin perusteella vaan tekojen ja ajatusten."

Haiskahtaako täällä demonisointi? Ihmiset ja rasistit... onkos katsottu liikaa Spielbergin leffoja? Itse katson ihmisten olevan rasisteja, antirasisteja ja suurin osa on e.v.v.k.


"Näinhän meistä valtaosa tekee. Se että en suvaitse rikollisuutta, julmuutta tai moraalittomuutta tekee minusta ainakin näissä asioissa suvaitsemattoman, joissain asioissa on oltava suvaitsematon, mutta eivät nämä näkemykseni tee minusta rasistia."

Rasistin virallinen määritelmä on henkilö, joka syrjii toisia rodun perusteella. Joten ei syytä huoleen. Itse asiassa itsekään en ole rasisti tällä mitattuna, koska minä en "syrji" ketään. Missä muuten kulkee tämä "syrjinnän" raja, onko se syrjimistä jos ei kannata rajatonta maahanmuuttoa, mutta ei näe maahanmuuttaja-yksilöä mitenkään välttämättä pahana?

"Rasisti on minusta ihminen, joka näkee rodut tärkeimpänä tai lähes tärkeimpänä ihmisen laatua osoittavana asiana. Lisäksi hän katsoo kuuluvansa itse parempaan rotuun."

:) Onko siis ghettoneekeri rasisti?

Rasisti on minusta ihminen, joka ei pidä rotuja samantekevänä asiana, vaan oleellisesti ihmiskunnan monimuotoisuuden tärkeänä osana. Niinpä rasisti ei pidä rotujen tuhoamisesta (sekoittamisesta). Huomaa, että erilaiset somalinpotkijat eivät välttämättä täytä näitä ehtojani.

Rotu ei välttämättä kerro millainen ihminen on, mutta tilastojen valossa ovat eri rotujen ominaisuudet kiistattomia ja yllättävänkin erilaisia, mm. ÄO, jälleen kerran, skaalaa löytyy sellaiset 40-50 pistettä!

"Tästä lähtökohdasta seuraa, että he haluavat pitää rodut erillään, jottei oma jalompi rotu saastuisi alemmasta rodusta."

Toki runollisia kielikuviakin voi käyttää, mutta ehkä ne sopivat paremmin tälle 30-luvun nostalgiaosastolle...

"Näkemys rotujen laadullisesta eroavuudesta aiheuttaa myös, että maailma nähdään rotujen välisenä kamppailuna vallasta, jolloin kaikki tappiot alemmille roduille on voittoja omalle rodulle."

ÅhaC niinQn. Huomaa muuten, että on ghettoneekerimäistä olettaa, että "oma rotu" on se "jaloin". Aasialaiset ovat älykkäin rotu, sitten tulevat eurooppalaiset jne. Näistä on tilastoja.


"Täysin looginen joskin kylmän moraaliton ajatteluketju, kun lähtökohtana on rotujen eriarvoisuus."

Ja millähän tavoin kylmän moraaliton? Ei niitä muunrotuisia vihata tarvi.

"Minä uskon ihmisten erilaisuuteen. Kaikilla meistä on kokemuksia ilkeistä ja pahoista ihmisistä tai hyvistä ja ystävällisistä ihmisistä. Nämä ihmisten moraalin erot eivät vain kulje rotujen mukaan."

Trinidadissa on ainakin tehty joskus 70-luvulla tms. testi, jolla tutkittiin paikallisten lasten impulssikontrollia rodun mukaan. Tulokset olivat vekkuleita. Kyllä näitä testejä muitakin löytyy, jos sitä murehdit. Muuten, tuo sinun esittämäsi mustavalkoinen moraali on kai omaksuttu Spielbergin leffoista, vai mistä syystä kannatat 4-8 vuotiaille ominaista moraalikäsitystä? Omien kokemuksieni perusteella antirasisteille on ominaista mustavalkoinen moraali, että silleen...


"Jotkut ihmiset ovat ilkeämpiä tai julmempia kuin toiset rodustaan riippumatta. Minulla on kokemuksia ilkeästä ruotsalaisesta, todella typerästä italialaisesta, ystävällisestä ugandalaisesta, mukavasta venäläisestä, inhottavasta espanjalaisesta, erittäin älykkäästä malesialaisesta jne. Näiden kokemusten perusteellako minun pitäisi järjestää maailman kansoja järjestykseen."

Ehei. Yhden ihmisen kokemusmaailma on liian suppea, tiedät sen itsekin. Otosta on laajennettava. Hanki tilastoja. Huomiotakiinnittävää on muuten se, että katsot rasistien pitävän muunrotuisia ilkeinä tai pahoina. Mitäköhän tästäkin olisi sanottava?


"Näinhän ei järkevä ihminen tee, mutta rasistien mielestä näin kuuluisikin tehdä."

Syllogismi päättyy: Rasistit eivät ole järkeviä ihmisiä.

"Kerrot ihmisistä tulevan rasisteja, kun he joutuvat asumaan ”halvoilla” asuinalueilla, joissa ulkomaalaisten häiritsevä elämä haittaa heitä ja yhteiskunta suhtautuu välinpitämättömästi heidän ongelmiinsa. Näin varmasti käy. Historiassa fanaattiset ääriliikkeet ovat aina saaneet kannatusta juuri sellaisten ihmisten joukossa, jotka ovat kokeneet itsensä, kuten sanoit, hylätyiksi."

Jep jep.

"Näin on varmasti Suomessakin. Olennaista onkin se, että tämän tosiasian myöntäminen ei tee rasismista yhtään parempaa aatetta. USAn etelävaltioiden rasistinen äärijärjestö Ku Klux Klan on saanut kannatuksensa juuri valkoisen, itsensä hylätyksi kokeneen, alaluokan piiristä. Tekeekö se lynkkaukset oikeutetuiksi? Ei tietenkään. Samoin on täällä meillä. Ei se, että meillä on yhteiskunnallisia ongelmia ja ne kohdistuvat pahimmin juuri kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin, oikeuta rasismia."

Joo... Ehkäpä kaikki ihmiset eivät halua asua monikulttuurisessa onnelassa, varsinkin kun ovat saaneet jo makupaloja siitä. Mutta kuinka ollakkaan tämä mielipide on laiton, oikeudeton...


"Olen ehdottomasti sitä mieltä, että noihin yhteiskunnallisiin ongelmiin, joihin viittasit, pitäisi puuttua paljon tehokkaammin kuin tällä hetkellä tehdään. Nuo ongelmat ovat yhteisiä niin valtaväestölle kuin tänne muuttaneillekin. Ulkomaalaisväestön integroituminen Suomeen on noissa oloissa hidasta ja suomalaisten aktiivisuus, jonka tulisi kohdistua olojen parantamiseen, kohdistuukin toiseen yhteiskunnan heikoimmassa olevaan joukkoon – ulkomaalaisiin."

Joopa joo mutta sanoisin, että väitteesi ulkomaalaisten asemasta o melkein "rasistinen". Eivät he tunnu olevan mitään "heikompia" vaan todellista herrakansaa...


"Nämä täällä kirjoittelevat rasistit pyrkivät hyödyttämään tätä yhteiskunnallista tyytymättömyyttä ja kanavoimaan sen oman, historian roskatynnyristä kaivamansa, rotuaatteen avuksi. Tätä vastustan näissä keskusteluissa."

Joo. Itse en tunne olevani näitä vähäosaisia, vaan asiani ovat ihan pikkuporvarillisesti... Vaikka naapurissani ei asu somaleita vaan akateemista bättre folkia, kannan huolta ihmiskunnan monimuotoisuudesta, länsimaisen kulttuuriperinnön säilvyydestä - ilman sitä meillä ei olisi mitään - ja näistä nykyisistä, hyviksi havaituista roduista. Vastustan samanlaista kansanmurhaa, mitä Baltian maissa tapahtui venäläisten toimesta.

http://www.network54.com/Hide/Forum/message?forumid=171225&messageid=1062331057

Joo... Tiedän kyllä ennakolta miten huono vastaus tämä oli ja miten teidänlaisillanne on taipumusta haukka erimieliset lyttyyn, mutta tällaista sunnuntairasistikirjoittelijaa se nyt ei paljoa haittaa. Eli olkaapa niin suvaitsevaisia kuin tahdotte.

Äänestä
  • "Joo... Tiedän kyllä ennakolta miten huono vastaus tämä oli ja miten teidänlaisillanne on taipumusta haukka erimieliset lyttyyn, mutta tällaista sunnuntairasistikirjoittelijaa se nyt ei paljoa haittaa. Eli olkaapa niin suvaitsevaisia kuin tahdotte."

    Ei et sinä ole pelkkä sunnuntairasistikirjoittelija, olethan sinä ori Robespierren tallissa. Joku päivä Robespierre ratsastaa sinulla vielä pitkälle Neohumanistiseen onnelaan!

    Äänestä

  • Kerroit kommentoivasi tekstiäni. Pyrit varmaankin tähän, vaikka välillä lipsuitkin kommentoimaan omaa tekstiäsi. Yhtä kaikki, minäkin päätin kommentoida.

    Epäilet sen haiskahtavan demonisoinnilta, kun oletan normaalien ihmisten arvioivan kanssaihmisiään tekojen ja ajatusten ei ihonvärin perusteella kuten rasistit tekevät. Oletin esittäväni vain toteamuksen, jonka kaikki voisivat hyväksyä. Se, että pidit sitä rasistien demonisointina, on hyvin paljastavaa. Haetaanko rasismista nuorison joukossa joitain demoonisia tunnelmia (vrt. saatanan palvonta)? En ymmärrä, mitä tarkoitat Spielbergillä tässä yhteydessä, joku lapsellinen heittoko johonkin Indiana Jones -elokuvaan?

    Ei pienen ideologialtaan muista poikkeavan vaikkakin äänekkään vähemmistön mukaan voida luokitella koko kansaa. Tyyliin saatananpalvojat, ei-saatananpalvojat tai murtomiehet, ei-murtomiehet tai rasistit, ei-rasistit. Tällaisia jakoja kirjoituksessani kritisoin. Ikävää, jos koit sen olevan demonisointia.

    Seuraavaksi kerrot rasismilla olevan virallisen määritelmän ja ilmeisesti pyrit kritisoimaan sen epäselvyyttä. Pointtisi ei oikein auennut. Mutta toisaalta, jos olisit lukenut kirjoitukseni huolellisemmin, olisit nähnyt, mikä on minun käsitykseni rasismista.

    Kysyt onko ghettoneekeri(?) rasisti. Hauska ja omituinen kysymys. Vastaan: ei aavistustakaan. Joku voi ollakin, muttei tuskin kaikki sentään. En tosin tiedä, keitä nämä ghettoneekerit ovat ja mitä mahtavat ajatella.

    Seuraavaksi kerrot aivan ikioman määrittelyn sanalle rasismi. Aivan vapaasti, mutta kieli perustuu yhteiseen sopimukseen. Keskustelusta tulee kovin hankalaa, jos kehittelet sanoille aivan omia yleisestä käytännöstä poikkeavia sisältöjä.

    En lähde kinastelemaan kanssasi älykkyyden mittauksista. Kaikilla näistä asioista keskustelevilla luulisi olevan tiedossa mittausten voimakas korreloiminen yhteiskunnan peruskoulutustason kanssa sekä niiden kulttuurisidonnaisuus. Jonkin geneettisen populaation perinnöllisen älykkyyden mittaamiseen niistä ei ole. Geneettisesti samat populaatiot ovat saaneet eri aikoina hyvinvoinnin noustessa hyvin paljon aiempaa korkeampia tuloksia. Keskustelun käyminen älykkyystestien soveltuvuudesta eri rotujen perinnöllisen älykkyyden mittaamiseen on järjetöntä, jos vasta-argumetit ovat tuollaisia suoranaisia valheita. Suo anteeksi, jos et tahallasi levittänyt disinformaatiota, vaan teit sen vain tietämättömyyttäsi.

    Kirjoitin ilmeisesti, yrityksistäni huolimatta, liian vaikeasti. Kylmän moraaliton oli ajattelu, jossa jokainen tappio toiselle rodulle on voitto omalle. Siis esimerkiksi ajattelu, että jokainen kuollut afrikkalaislapsi on voitto valkoiselle rodulle, koska valkoisen rodun ominaisuuksien selviäminen evoluutiossa paranee tällöin. Tämä on minusta kylmän moraalitonta, mutta loogista, jos uskoo rotujen olevan eriarvoisia.

    Mikä moraalikäsityksessäni on jotenkin "spielbergimäistä". Sekö, että minusta jotkut asiat ovat enemmän väärin kuin toiset vai pelkästäänkö se että näen rasismin inhimillisyydelle vieraana aatteena sekä lisäksi erittäin typeränä ideologiana. Pitäisiköhän sinun hakea moraalifilosofisia oppejasi myös muualta kuin pelkästään amerikkalaisista elokuvista.

    On mukavaa, että asut "akateemisten" ja ruotsin kielisten ihmisten keskellä.

    Länsimaista kulttuuriperintöä ei puolusteta nyt kuten ei ennenkään sulkemalla mahdollisuudet ulkopuolisilta vaikutuksilta. Länsimaisen kulttuurin elinvoima ei ole ollut eristäytymisessä, vaan parhaiden vaikutteiden ottamisesta ulkoa. Egyptin kulttuuri, kristinusko, arabien tiede renesanssin alussa ja vaikkapa ruuti. Mikään rasistisen ideologian esiinmarssi ei minusta kyllä mitenkään olisi siunauksellsta kulttuuriperinnöllemme.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Factum kirjoitti:

Tämä on vastaukseni erääseen jostain syystä poistettuun keskusteluketjuun. Viestissä, johon tämä vastaukseni oli, epäiltiin rasismin syinä olevan huonot elinolosuhteet valtaväestöllä ja samanaikainen ulkomaalaisen väestön huono sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Haluan julkaista sen kuitenkin vielä uudelleen:


Kirjoitit tosissasi asiallisen viestin, mikä on näissä keskusteluissa todella harvinaista. Kiitos siitä. Ansaitset myös asiallisen vastauksen.

Ymmärsin sinun mieltävän ihmisten olevan joko rasisteja tai suvaitsevaisia. Itse en näe jakoa tuollaisena vaan rasistien vastakohtana ovat normaalit ihmiset, jotka eivät arvioi kanssaihmisiään ihonvärin perusteella vaan tekojen ja ajatusten. Näinhän meistä valtaosa tekee. Se että en suvaitse rikollisuutta, julmuutta tai moraalittomuutta tekee minusta ainakin näissä asioissa suvaitsemattoman, joissain asioissa on oltava suvaitsematon, mutta eivät nämä näkemykseni tee minusta rasistia.

Rasisti on minusta ihminen, joka näkee rodut tärkeimpänä tai lähes tärkeimpänä ihmisen laatua osoittavana asiana. Lisäksi hän katsoo kuuluvansa itse parempaan rotuun. Tästä lähtökohdasta seuraa, että he haluavat pitää rodut erillään, jottei oma jalompi rotu saastuisi alemmasta rodusta. Näkemys rotujen laadullisesta eroavuudesta aiheuttaa myös, että maailma nähdään rotujen välisenä kamppailuna vallasta, jolloin kaikki tappiot alemmille roduille on voittoja omalle rodulle. Täysin looginen joskin kylmän moraaliton ajatteluketju, kun lähtökohtana on rotujen eriarvoisuus.

Minä uskon ihmisten erilaisuuteen. Kaikilla meistä on kokemuksia ilkeistä ja pahoista ihmisistä tai hyvistä ja ystävällisistä ihmisistä. Nämä ihmisten moraalin erot eivät vain kulje rotujen mukaan. Jotkut ihmiset ovat ilkeämpiä tai julmempia kuin toiset rodustaan riippumatta. Minulla on kokemuksia ilkeästä ruotsalaisesta, todella typerästä italialaisesta, ystävällisestä ugandalaisesta, mukavasta venäläisestä, inhottavasta espanjalaisesta, erittäin älykkäästä malesialaisesta jne. Näiden kokemusten perusteellako minun pitäisi järjestää maailman kansoja järjestykseen. Näinhän ei järkevä ihminen tee, mutta rasistien mielestä näin kuuluisikin tehdä.

Kerrot ihmisistä tulevan rasisteja, kun he joutuvat asumaan ”halvoilla” asuinalueilla, joissa ulkomaalaisten häiritsevä elämä haittaa heitä ja yhteiskunta suhtautuu välinpitämättömästi heidän ongelmiinsa. Näin varmasti käy. Historiassa fanaattiset ääriliikkeet ovat aina saaneet kannatusta juuri sellaisten ihmisten joukossa, jotka ovat kokeneet itsensä, kuten sanoit, hylätyiksi. Näin on varmasti Suomessakin. Olennaista onkin se, että tämän tosiasian myöntäminen ei tee rasismista yhtään parempaa aatetta. USAn etelävaltioiden rasistinen äärijärjestö Ku Klux Klan on saanut kannatuksensa juuri valkoisen, itsensä hylätyksi kokeneen, alaluokan piiristä. Tekeekö se lynkkaukset oikeutetuiksi? Ei tietenkään. Samoin on täällä meillä. Ei se, että meillä on yhteiskunnallisia ongelmia ja ne kohdistuvat pahimmin juuri kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin, oikeuta rasismia.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että noihin yhteiskunnallisiin ongelmiin, joihin viittasit, pitäisi puuttua paljon tehokkaammin kuin tällä hetkellä tehdään. Nuo ongelmat ovat yhteisiä niin valtaväestölle kuin tänne muuttaneillekin. Ulkomaalaisväestön integroituminen Suomeen on noissa oloissa hidasta ja suomalaisten aktiivisuus, jonka tulisi kohdistua olojen parantamiseen, kohdistuukin toiseen yhteiskunnan heikoimmassa olevaan joukkoon – ulkomaalaisiin.

Nämä täällä kirjoittelevat rasistit pyrkivät hyödyttämään tätä yhteiskunnallista tyytymättömyyttä ja kanavoimaan sen oman, historian roskatynnyristä kaivamansa, rotuaatteen avuksi. Tätä vastustan näissä keskusteluissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu