Kuulun jt-perheeseen,mutta en itse TODELLAKAAN uskoa sitä satua,vaikka pienestä pitäen on tuputettu.Tein aika mokan ku menin suoraan sanoon systerille ja mutsille,mitä mieltä olen tästä hölyn pölystä.Aiemmin olen vaiennut vaan.En vaan enää pystyny,vaan annoin kaiken tulla ulos.Ois vaan pitäny pitää turpa kii niin sopu ois säilyny.Nyt ne suhtautuu ku itse piruun ku totuutta arvostelin.En mä vaan jaksanu enää pitää kaikkea sisällä.Vaikka olen saanut elää suht normaalisti,huomaan,et olen katkera jt:lle monista jutuista.Varsinki lapsena se vaikutti tosi paljo.Pienenä olinki ihan kybällä mukana koko touhussa,eikä ihme,ku sitä oli iskostettu joka päivä päähän.Eli kentällä ja kokouksissa käytiin ja jos koulus oli verilättyjä,niin nälissään oltiin se päivä sit jne.Ei se uskonto niin paha juttu päällisin puolin ollu,vaikka kavereiden silmissä vähän outo olinki.MUTTA se aivopesu muokkas tosi paljo mun ajatusmaailmaa ja tuotti kaikenlaisia pelkoja lapsen mieleen(en ole edes mitenkään erityisen herkkä).Muistan kuinka uni ei tahtonu silmään tulla ku mietin,pääsenkö paratiisiin vai koenko kamalan kuoleman jos olin jotain tuhmaa tehnyt.Ja hädissäni rukoilin jehovaa.Onneksi nuorena silmäni avautuivat monelle seikalle ja huomasin,kuinka läpimätä koko järjestö on.Nykyään vietän onnellista,normaalia nuoren naisen elämää.Olen ihmisenä vapautuneempi ja suvaitsevaisempi kuin ollessani mukana.Nyt ongelmani ovat sukulaiseni.Haluan kaiken olevan ok välillämme,muttei se enää taida onnistua.Itse he koko ajan tuppaavat uskoaan,mutta jos sanon totuuden,mitä ajattelen,välit ovat mennyttä.Haluaisin avata heidän silmänsä huomaamaan,et ei elämä ole musta-valkoista,vaan siinä on monia monia sävyjä.En enää muutenkaa jaksa olla hiljaa.Vaikeneminenhan on hyväksymisen merkki ja on niin paljon asioita,mitä en todellakaa voi siinä lafkassa hyväksyä.
ihmettelyä
hohhoijaa
6260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuuluupa uskovainen mihin uskontoon hyvänsä, hänen elämänsä on mustavalkoista; hyvät uskovaiset, pahat pakanat.
Suosittelen olemaan vanhempiesi kanssa asiallinen ja jättämään kovin syvälliset oman mielipiteen perustelut siksseen, jos he eivät niitä nimeomaan kysy. Vaikka loukkaatkin vanhempiasi, kun sanot ettet usko kuten he, eiväthän he voi ymmärätää sitä, koska kyse on nimenomaan uskosta, ei uskolle ole järkeviä perusteita, se perustuu tunteeseen, voit säilyttää keskinäisen kunnioituksen.
Itse olin vielä huhtikuussa osa-ajan tienraivaaja ja toukokuussa minut erotettiin. En ollut ollut mikään varsinainen ongelmanuori millään tavalla, joten shokki oli toki vanhemmilleni melkoinen, kun ilmoitin seurustelevani maailmallisen miehen kanssa ja kerroin, etten uko yhteen jumalaan. Syvällisemmin en ole omista uskomuksistani vanhempieni kanssa koskaan puhunut. Lopetin kerralla niin kokouksessa kuin kentällä käynnin, ja itseasiassa koko prosessi oli´ohi muutamassa päivässä. Olisiko ollut tiistai kuhn kerroin asiasta vanhemmilleni ja perjantain kokouksissa minut erotettiin virallisesti.
Lopputulos kuitenkin oli se, että kun taas välit alkoivat pikkuhiljaa normalisoitua, vanhempani sanoivat melko suoraan voivansa kunnioittaa minua, koska olin ollut rehellinen enkä ollut lähtenyt mukaan kaksoiselämän oravanpyörään, kuten monet nuoret tekivät. Heille oli kuitenkin helpompaa saada varmuut minun menettämisestäni, kuin mitä oli niillä vanhemmilla, joiden nuoret joipa vuosia välillä antoivat toivoa ja taas veivät kaiken.
Rehellisyys kannattaa aina, mutta hienotunteisuuteen kannattaa mahdollisuuksien mukaan pyrkiä.
Olet jo hyvässä vaiheessa kun olet jättänyt tuon itsemurhakultin.
Vähän samantapaisia ajatuksia herättää tämä Sara, vaikka hänen kokemuksensa onkin vähän karmea:
http://medlem.spray.se/aaac/2/sara.html
Kiinnostavaa luettavaa ja linkkejä http://www.jttuki.info
Älä keskustele vanhempiesi kanssa uskonnosta. Väännä muuta asiaa vaikka tikusta. Älä yritä käännyttää heitä pois näkyvästi, vaan anna hieman lankaa kerrallaan, jotta he voivat "keksiä" itse totuuden.
Kun aikaa kuluu, niin sinulle tuputetaan vähemmän ja vähemmän "valoa".
On se vaan kumma... aika outo JT-suku sulla, kun vieläkin tuputtavat sulle uskontoaan vaikka olet erotettu/eronnut... on se hassu juttu... aika outoa.
Eikös tapana ole yleensä vähän niinku kartella sua, nyt kun olet saanut suusi puhuttua puhtaaksi ja haukkunut perheesi ja sukulaisesi täydelliseen "hölynpölyyn" uskoviksi.
Ja vielä oudompaa on, jos ovat pikkuisen suivaantuneita suhun... ethän sä käytännössä ole kuin sanonut, että kaikki mihin perheesi/sukulaisesi uskoo on läpimätää ja koko heidän elämänsä ja elintapansa perustuu valheelliseen hölynpölyyn ja aivopesuun.
Aika outoa, että noin pientä juttua eivät voi jo unohtaa.
Varsinkin kun olet jo kovaa kyytiä tuputtamassa HEILLE OMAA näkemystäsi, kuinka "haluaisit avata heidän silmänsä huomaamaan,et ei elämä ole musta-valkoista,vaan siinä on monia monia sävyjä. Etkä enää muutenkaa jaksa olla hiljaa."
Jatka ihmeessä samaa rataa, kyllä ne sua alkavat varmasti vielä diggaamaan... :)
Jos ei ole käynyt kasteella niin ei voi erotta.
Uima-allasriitti on "tienristeys". Ihminen on "paha"
jos järkiintyy vasta altaassa käynnin jälkeen.
en ole koskaan käynyt kasteella.En siis koskaan ole-luojan kiitos,hih-ollut varsinainen jt.Jos olisin eronnut/erotettu,sukulaisenihan eivät ottaisi mitään kontaktia minuun.Katson,että minullakin on oikeus ilmaista mielipiteeni heille,koska he jatkuvasti tyrkyttävät omaansa.Huom.vuosikaudet olen vaiennut hienotunteisesti,koska en ole heitä halunnut loukata.Olen todella onnellinen vapauduttuani liikkeen pauloista kokonaan.Kunpa sukulaisenikin sen tajuaisivat ja antaisivat minun elää rauhassa ilman tuomitsemista ja tuputtamista.En koskaan saanut itse muodostaa maailmankuvaani,vaan "totuus" iskostettiin heti päähäni kun jotain aloin ymmärtämään.Vanhempieni uskon ansiosta koin itseni erilaiseksi,kärsin lapsena pelkotiloista ja koko elämäni minua on vaivannut selittämätön syyllisyyden tunne,vaikka tiedän olevani ihan hyvä ihminen aidosti myös sydämestäni.Olen kuitenkin vahva ja ihmeen hyvin olen selvinnyt elämässä eteenpäin.Tunnen monia herkempiä samat taustat omaavia,joille on jäänyt todella syvät traumat.