Kiitän sekä Arjaa että Ohikulkijaa kiinnostuksesta kommenttiini otsikkokirjoitukseen
"Tästähän se on kysymys" 2.1.2004.
Myönnät "Hyvin perusteltu"-vastauksessasi samassa keskustelussa, Arja, että kommenttini ovat täyttä totta.
Mutta sitten alkaa tulla outoa tekstiä:
"Sinä oikeutat valtion ryöstötoimet ja rikollisuuden sillä perusteella, että se tarvitsee jotakin, tässä tapauksessa öljyä. Oikeutat siis primitiivisen viidakon lain, vahvimman lain."
Nyt ihmettelen, mistä vedät sen johtopäätöksen, että minä oikeuttaisin nuo mainitsemasi asiat?
Lue tarkemmin tekstini ja kerro sitten, missä kohtaa ilmaisen oman kantani esille ottamaani USA:n riippuvuuteen öljytuonnista!
Kaikki mainitsemani asiat kertoivat ainoastaan USA:n ehdottomuudesta öljynsaantinsa turvaamiseksi, eivät mistään muusta eivätkä ainakaan omasta kannastani siihen.
Joku saattaisi jopa löytää verhottua kritiikkiä supervaltion suuntaan tuossa tekstissäni.
Seuraavissa kahdessa pikkukappaleessa puhut minun logiikastani ja tulkitset sitä sitten aivan omien kuvitelmiesi pohjalta:
"Sinun logiikkasi mukaan Venäjällä olisi oikeus valloittaa esim.Suomi hyvinvointinsa parantamiseksi."
Missä kohtaa ilmoitin, että hyväksyisin USA:n oikeuden valloittaa jokin maa hyvinvointinsa parantamiseksi?
Miksi tulkitset pahansuovasti esille ottamiani toteamuksia jättivaltion toiminnasta, vaikka nimenomaan jätin oman kantani sanomatta?
Seuraava kömmähdyksesi on jo vakavaa luokkaa:
"Monella ihmisellä on pulaa rahasta. Sinun logiikkasi mukaan ryöstäminen ja tappaminen siinä sivussa ei ole moraalisesti väärin, sitä voi harjoittaa, kunhan vain siihen on voimaa riittävästi ja tarvitsee jotakin, mitä toisella on."
Kuka on antanut sinulle oikeuden arvioida minun moraaliani, kun en ottanut moraalinäkökulmaa tuossa kirjoituksessani ollenkaan käsiteltäväksikään?
Vielä pahempaankin vihjailuun syyllistyt:
"Perustelet USA:n toteuttaman ryöstämisen ja tappamisenkin oikeutuksen sillä, että`he tarvitsevat sitä`. Olet ajautunut todella kauas kristillisistä arvoista, jotka neuvovat antamaan pois ylimääräisen ihokkaansa."
Tuo on jo tökeröä panettelua. Kerro nyt minulle, missä kohtaa tekstiäni löydät aihetta tuollaisin syytöksin!?
Sinä et todellisuudessa tiedä mitään minun periaatteistani ryöstämiseen tai tappamiseen, ja kuitenkin heität lonkalta tuollaisia päätelmiä.
Olen pettynyt sinuun, jota sentään olen pitänyt arvossa harkitsevana kirjoittajana. Tuossa kirjoituksessa harkintasi petti pahan kerran.
Käännetäänpä peliä vähän eri suuntaan.
Lainaan tekstiäsi ainoastaan pienin muutoksin:
"Suomi pyrkii pitämään kansalaistensa elintasoa korkeana talousjärjestelmällä, joka mahdollistaa köyhien maiden ihmisten orjuuttamisen pääoman turvin tekemään työtä nälkäpalkalla ja allekin. Kyse ei ole todellakaan siitä, että yritettäisiin reiluin keinoin, tai yleensäkään millään keinoin turvata raa´asti, härskisti ja toisista piittaamatta maksimaalinen elintaso, elintaso, johon murto-osallakaan maailman kansoista ei olisi varaa olemassaolevien luonnonvarojen puitteissa. Kyse ei todellakaan ole vain hengissä pysymisestä, vaan ahneudesta, joka kumpuaa itsensä niin korkealle jalustalle nostamisesta, että viisimiljoonainen kansa katsoo oikeudekseen käyttää maailman luonnonvaroja keinolla millä hyvänsä. Voi sokeuttasi Arja."
Huomasitko tekstisi piikin osuvan meidän suomalaistenkin lihaan?
Tiedät kai, että mamme elintaso on yksi maailman korkeimmista?
Kaikilla länsimailla ja niiden asukkailla on yhteinen syyllisyys kehitysmaiden hylkäämisessä.
Se painaa myös minua, ja toivottavasti Arja sinuakin.
Sen itsekkyyden poistamiseen pitäisi meidän suomalaisten ensisijassa keskittyä.
Sitten meillä voisi olla vähän paremmat edellytykset alkaa arvioida muiden maiden rikkeitä.
Jälleen ote sinun sanoistasi vähän muutettuna:
"Mitenkähän Suomen toimet sopivat Raamatun ohjeisiin; `älä varasta`, `älä himoitse lähimmäisesi huonetta`. Vai yritätkö oikeuttaa ne sanomalla, että nuo ohjeet koskevat yksilön toimintaa?"
Niinpä, miten vastaisit omaan kysymykseesi, Arja?
Koska sinä olet lainaillut Raamatun sanoja, saanen lopettaa tämän kirjoituksen yhdellä sen ohjeista:
Ota ensin malka omasta silmästäsi,että näet ottaa rikan lähimmäisesi silmästä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen pahoillani, jos olen tuominnut sinut oman väärinkäsitykseni vuoksi sellaisista asenteista, mitä sinä et edusta. Se selviää vastauksestasi tähän viestiini. Jos olen tuominnut sinut kristillisten arvojen vastaiseksi aiheetta, pyydän jo etukäteen anteeksi väärää arviotani.
Jotta voisin olla varma, että ymmärrämme toisiamme oikein, haluan kuitenkin sinulta suoria vastauksia suoriin kysymyksiin, ei mitään poliitikkojen kierteleviä selityksiä.
" Myönnät "Hyvin perusteltu"-vastauksessasi samassa keskustelussa, Arja, että kommenttini ovat täyttä totta. Mutta sitten alkaa tulla outoa tekstiä: "
Kommenttisi olivat täyttä totta. En silti tarkoittanut, että USA:n toiminta mainituilta osin olisi moraalisesti oikein. Myönsin siis sen, että esittämäsi näkemykset USA:n toiminnan motiiveista ovat totta.
" Nyt ihmettelen, mistä vedät sen johtopäätöksen, että minä oikeuttaisin nuo mainitsemasi asiat? Lue tarkemmin tekstini ja kerro sitten, missä kohtaa ilmaisen oman kantani esille ottamaani USA:n riippuvuuteen öljytuonnista! "
Luin tekstisi uudelleen ja kerron, miksi tulkitsin sinun asenteesi sellaiseksi, että hyväksyt ryöstämisen ja orjuuttamisen öljyn saannin turvaamiseksi;
" Voi vain toivoa, että USA on tehnyt Irakin miehityksellään asian riittävän selväksi muille suurille öljyntuottajamaille, ettei Irakin sodan kaltainen tilanne pääse jossain muussa valtiossa toistumaan. "
Jos pidät "toisen huoneen ja omaisuuden" himoitsemista vääränä, kuten raamattu opettaa, kuinka voit toivoa sitä, että muut ihmiset hyväksyisivät sen, jotta vältyttäisiin väkivallalta? Jos siis kristillisistä arvoista luopumisella vältytään USA:n väkivalta muita kohtaan, onko se silloin toivottavaa? Juudaskin kielsi kristuksen oman nahkansa vuoksi. Jos ihmisjoukko jossakin päin maailmaa joutuu tilanteeseen, että luopumalla moraalistaan, he välttyvät joutumasta väkivallan uhriksi, voiko silloin vain toivoa, että heille on tämä tullut selväksi?
" USA:n yhteiskuntarakenne ja talous pyörii öljyn saatavuuden ehdoilla. Huipputehokas jättiarmeija tarvitsee toimiakseen absoluuttisen varmasti saatavilla olevan öljyn liike-energiansa lähteeksi. Siviili- ja sotilasmerenkulku ja -ilmaliikenne vaativat oman osansa. "
Tuo kuulosti minusta perustelulta sille, että USA:lla on oikeutus öljyyn hinnalla millä tahansa. Ehkä käsitin väärin.
" Vain typerykset eivät voi tajuta, että USA:n öljyn varma saatavuus on koko planeetan rauhantilaa ajatellen kohtalonkysymys. "
Tuohan on totta. Mutta tarkoittaako se sinun mielestä sitä, että maailman pitää hyväksyä USA:n moraalitonkin toiminta, toisen omaisuuden himoitseminen ja ryöstäminen? Siis sinun mielestäsi? Onko mielestäsi parempi kieltää arvonsa, jotta vältytään väkivallalta?
Vastaapa nyt sitten selkeästi kyllä vai ei? Ei mitään turhia selityksiä;
Toivotko sinä, että maailma luopuu moraalistaan, jotta vältyttäisiin USA:n tai minkä muun maan tahansa taholta tulevalta väkivallalta?
Sitten vielä kommenttiisi;
" Suomi pyrkii pitämään kansalaistensa elintasoa korkeana talousjärjestelmällä, joka mahdollistaa köyhien maiden ihmisten orjuuttamisen pääoman turvin tekemään työtä nälkäpalkalla ja allekin. Kyse ei ole todellakaan siitä, että yritettäisiin reiluin keinoin, tai yleensäkään millään keinoin turvata raa´asti, härskisti ja toisista piittaamatta maksimaalinen elintaso, elintaso, johon murto-osallakaan maailman kansoista ei olisi varaa olemassaolevien luonnonvarojen puitteissa. Kyse ei todellakaan ole vain hengissä pysymisestä, vaan ahneudesta, joka kumpuaa itsensä niin korkealle jalustalle nostamisesta, että viisimiljoonainen kansa katsoo oikeudekseen käyttää maailman luonnonvaroja keinolla millä hyvänsä. Voi sokeuttasi Arja. "
Ihan hyvä kommentti, mutta pahasti liioiteltu. Se on totta, että olemme osaltamme valtiona riistämässä kehitysmaita. Siihen voimme kukin vaikuttaa kansalaisina äänestämällä ja vaikuttamalla erilaisten järjestöjen kautta. Suomea ei voi kuitenkaan todellakaan syyllistää siitä, että katsoisimme oikeudeksemme käyttää maailman luonnonvaroja "keinolla millä hyvänsä". Siinä liioittelet pahasti.
Jo omissa selityksissäsi toivot kovasti, että USA olisi nyt kyennyt osoittamaan maailmalle, miten käy, jos sen öljynsaanti vaarantuu. Siis sitähän minä nimenomaan tässä ihmettelen, että sinä esität tuollaisia toiveita. Toiveita siitä, että ihmiset ymmärtäisivät luopua oikeista moraalisista arvoista (ovat myös kristinuskossa sisällä), sen vuoksi että rauha säilyisi maailmassa.
Olet itse omissa kirjoituksissasi selkeästi havainnollistanut eron Suomen ja USA:n välillä tässä asiassa käyttäessäsi runsaasti palstatilaa sen perustelemiseksi, että toivot maailman nyt käsittäneen, mitä siitä seuraa, jos USA:n riippuvuutta öljystä ei oteta tarpeeksi vakavasti. En näe nykypäivän suomea sellaisena, joka lähtisi aseelliselle ryöstöretkelle turvaamaan etujaan.
Otan vastaan pahoittelusi ja yritän vielä selventää asiaani.
Koko ensimmäinen kirjoitukseni käsitteli öljyn tärkeyttä USA:n yhteiskunnan toiminnan edellytyksenä.
Se ei siis ole oma mielipiteeni, vaan fakta, joka perustuu öljyn hallitsevaan asemaan energialähteenä, jonka jalostustuotteina ovat maaliikenteen käyttämät diesel-öljy ja bensiini.
Lentoliikenne taas edellyttää kerosiinin käyttöä.
En ottanut kantaa asian moraaliseen puoleen, totesin vain tosiasian suurvallasta, jonka pyörien pyörittämiseen tarvitaan öljyä raaka-aineeksi.
En siis väitä itse, että USA:n pitää ehdottomasti saada haluamaansa öljyä toimiakseen teollisuusvaltiona, vaan se vain on tosiasia.
Lause" Voi vain toivoa, että USA on tehnyt Irakin miehityksellään asian riittävän selväksi muille suurille öljyntuottajamaille, ettei Irakin sodan kaltainen tilanne pääse jossain muussa valtiossa toistumaan" on passiivimuotoinen, jos luet sen tarpeeksi tarkkaan. En kirjoita siinä, että minä toivon, että USA..jne.
Vaihtoehto tuohon yleistoivomukseen, joka toivottavasti olisi koko ihmiskunnankin toivo, on se, että joku USA:lle todella tärkeä öljymaa kieltäytyy ehdottomasti myymästä öljyään USA:lle, kuten Saddam viime vuosikymmenet teki.
Mihin se johtaisi maailmantilanteen?
Muistan parin vuosikymmenen taakse, jolloin öljykriisi sai meidätkin paniikkiin(katuvalot pimennettyinä, liikennerajoituksia, hissinkäyttöohjeita ym.), niin hypoteesina esitettiin, että Persianlahti ehkä suljetaan täysin öljykaupalta.
Joku instanssi kysyi silloin USA:lta, mitä sellainen merkitsisi USA:n kannalta.
Yhdysvaltojen vastaus oli hätkähdyttävä: Se merkitsisi sotaa!
Asia ei jäänyt keneltäkään epäselväksi, enkä ole kuullut, että USA olisi muuttanut mieltään tuossa asiassa.
Tuo ei taaskaan siis ollut minun mielipiteeni asiasta, enkä taaskaan sano asian moraalisesta puolesta mitään, vaan kerroin vain , miten silloin selvisi, kuinka tärkeänä USA pitää öljynsaantiaan Persianlahdelta.
Sanalla sanoen: Voi vain toivoa, että vastaavan tilanteen uusiutuminen ei johtaisi meitä kolmanteen maailmansotaan!
Teinköhän tilannearvion tarpeeksi selväksi?
En katso hylkääväni omaksumiani kristillisiä arvoja sillä, että totean yleisesti olevan toivottavaa, ettei joku maa ajattelemattomuuttaan johda ihmiskuntaa tuhoon.
Johonkin se öljy ajallaan kuitenkin kaupataan.
Niin kauan kuin USA suostuu normaaliin kaupankäyntiin suurten öljytuottajien kanssa, saa ihmiskunta lisäaikaa elää rauhan oloissa.
Tämä on realismia, ja valitettavasti idealismin pelisäännöt eivät ole koskaan sitoneet suurvaltoja, kuten omasta historiastammekin olemme katkerasti oppineet.
Edellinen kirjoituksesi päättyi vähän naiiviin kuvitelmaan siitä, että "joku" kaataisi maailman diktaattorit epäitsekkäästi, ilman oman edun tavoittelua.
Jos ajattelet realistisesti, niin varmaankin tajuat, että niin jaloa voimatekijää ei tältä planeetalta löydy, joka suostuisi uhraamaan omia tai edes toisten kansojen sotilaiden henkiä jonkun tyrannin kaatamiseksi saamatta siitä mitään muuta etua itselleen kuin kehumiset niiltä sivustakatsojavaltioilta, jotka säästelivät tilanteessa omia sotilaitaan.
Ihmiskunta on valitettavasti pimeyden tilassa, ja ainoa asia, joka minulle tuo lohtua, on toivo siitä, että Raamatun lupauksen mukaan tämä pimeys tulee joskus muuttumaan valoksi.
" Koko ensimmäinen kirjoitukseni käsitteli öljyn tärkeyttä USA:n yhteiskunnan toiminnan edellytyksenä. Se ei siis ole oma mielipiteeni, vaan fakta, joka perustuu öljyn hallitsevaan asemaan energialähteenä, jonka jalostustuotteina ovat maaliikenteen käyttämät diesel-öljy ja bensiini. "
Tuo on täysin selvä juttu. Oli jo ensimmäisen kirjoituksesi luettuani, jonka silloin totesinkin.
" Sanalla sanoen: Voi vain toivoa, että vastaavan tilanteen uusiutuminen ei johtaisi meitä kolmanteen maailmansotaan! Teinköhän tilannearvion tarpeeksi selväksi? "
" En katso hylkääväni omaksumiani kristillisiä arvoja sillä, että totean yleisesti olevan toivottavaa, ettei joku maa ajattelemattomuuttaan johda ihmiskuntaa tuhoon. "
Sinä sanot, että sinä et toivo mitään. Sitten kuitenkin esität toiveita siitä, miten ihmiskunnan sinun mielestäsi pitäisi käyttäytyä USA:n ilmoittaessa, että jos se ei saa muilta haluamaansa, siitä seuraa sota! Siis suoraan sanottuna ajatus sisältää toiveen siitä, että toiset alistuisivat tyranniaan, että vältyttäisiin sodalta. Asia ymmärretty.
" Muistan parin vuosikymmenen taakse, jolloin öljykriisi sai meidätkin paniikkiin(katuvalot pimennettyinä, liikennerajoituksia, hissinkäyttöohjeita ym.), niin hypoteesina esitettiin, että Persianlahti ehkä suljetaan täysin öljykaupalta.
Joku instanssi kysyi silloin USA:lta, mitä sellainen merkitsisi USA:n kannalta. Yhdysvaltojen vastaus oli hätkähdyttävä: Se merkitsisi sotaa! "
Muistan, kuinka parikymmentä vuotta sitten Italiassa päätettiin, että mafian toiminta ei ole hyväksyttävää, että korruptiolle on pistettävä loppu ja väkivallan uhkan edessä ei pidä taipua. Siitä seurasi sota mafiaa vastaan ja se tiedettiin. Niinhän se on G.oldman hyvä, se että vääryydelle ei anneta periksi, seuraa yleensä sota, koska se on osa vääryyden tekijän luonnetta.
Minä esitän tähän nyt kristillisen näkökulman; Voi vain toivoa, että ihmiset eivät hyväksyisi vääryyttä ja moraalitonta toimintaa, vaikka sen seurauksena syntyisi väkivaltaa.
" Yhdysvaltojen vastaus oli hätkähdyttävä: Se merkitsisi sotaa!
Asia ei jäänyt keneltäkään epäselväksi, enkä ole kuullut, että USA olisi muuttanut mieltään tuossa asiassa.
Tuo ei taaskaan siis ollut minun mielipiteeni asiasta, enkä taaskaan sano asian moraalisesta puolesta mitään, vaan kerroin vain , miten silloin selvisi, kuinka tärkeänä USA pitää öljynsaantiaan Persianlahdelta. "
" Sanalla sanoen: Voi vain toivoa, että vastaavan tilanteen uusiutuminen ei johtaisi meitä kolmanteen maailmansotaan! "
No kenen mielipide ja toive tuo sitten on jos ei sinun? Miksi muuten kiertelet ottamasta kantaa moraaliseen puoleen. Sano suoraan, hyväksytkö väkivallalla kiristämisen vai et, jos joku haluaa jotain toisen omaa? Kyllä vai ei.
" Johonkin se öljy ajallaan kuitenkin kaupataan.
Niin kauan kuin USA suostuu normaaliin kaupankäyntiin suurten öljytuottajien kanssa, saa ihmiskunta lisäaikaa elää rauhan oloissa.
Tämä on realismia, ja valitettavasti idealismin pelisäännöt eivät ole koskaan sitoneet suurvaltoja, kuten omasta historiastammekin olemme katkerasti oppineet. "
Näinhän se on. Myös kristilliset arvot ovat kovin idealistisia joidenkin mielestä. Pitäisikö niistä sitten luopua ja valita "realistisemmat" tilalle. Mielestäni ei.
" Jos ajattelet realistisesti, niin varmaankin tajuat, että niin jaloa voimatekijää ei tältä planeetalta löydy, joka suostuisi uhraamaan omia tai edes toisten kansojen sotilaiden henkiä jonkun tyrannin kaatamiseksi saamatta siitä mitään muuta etua itselleen kuin kehumiset niiltä sivustakatsojavaltioilta, jotka säästelivät tilanteessa omia sotilaitaan. "
Tuo on silkkaa potaskaa. Esim. YK:n alaisuudessa olevat joukot voisivat toimia noin aivan hyvin. Eiväthän poliisivoimatkaan yksittäisen maan sisällä ryöstä rikollisten omaisuutta itselleen. Paitsi korruptoituneissa maissa. Toki hyötyä saavutetaan. Hyöty on yhteiskuntarauha. Mutta poliisi, joka ryöstää rikollisen omaisuuden itselleen, muuttuu rikolliseksi. Esittämäni ajatus ei ole lainkaan naivi. Sinun esittämäsi näkemys on taas hyvin kyyninen. Hyvin suuri osa meistä ihmisistä pitää ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa tärkeänä. Sen vuoksi arvostamme myös aitoa demokratiaa ja pidämme sitä puolustamisen arvoisena asiana. Jo tämä toimisi kansainvälisen yhteisön moottorina tuollaisissa operaatioissa. Toinen "hyöty" olisi maailman turvallisuuden varmistaminen. Niin kauan, kun nuo operaatiot eivät ole YK:n johtamia ja käsissä, vaan sinun "realismisi" mukaisia operaatiota, on kyse ennemminkin rikollisjoukkioiden välisistä rettelöistä; toisia pannaan kuriin, jotta niistä hyödyttäisiin itse.
Sinäkin olet myöntänyt, että rauhan vuoksi voisi toivoa, että maailma taipuisi USA:n vaatimuksiin. Samalla selität, että on naivia kuvitella, että joku toimisi maailmanpoliisina ilman oman edun tavoittelua. Varmaan siinä on perää. Sen vuoksi tuollaiset maailmalla rettelöivät mafiajoukkiot oman edun tavoitteluineen pitäisi saada kuriin, eikä toivoa että heille annettaisiin periksi.
Jos nyt haluat realismipläjäyksen tähän niin kerron, miten minun mielestäni pitäisi toimia. Pitäisi ryhtyä kehittämään vastavoimia, jotta yksi "realistisesti" muita vaatimuksillaan uhkaileva ja omia etujaan ajava taho ei olisi liian ylivoimainen. Vasta sen jälkeen YK:stakin saataisiin toimiva. Tarvittaisiin myös sotilaallisesti vahva EU ja mielellään vastaava konklaavi myös aasian valtioista. Sopisi joukkoon muitakin. Voiman tasapaino toisi tilanteen, että sinunkaan ei tarvitsisi esittää universaaleja toivomisia sen suhteen, että kiristyksen ja uhkailun edessä on annettava periksi moraalittomille vaatimuksille.
Toivoisin, että kun luette tekstejä täällä, ette niin nopeasti tee johtopäätöksiänne nikin takana olevan henkilön asenteista tai päätelmistä, ettei sitten joudu jälkikäteen selittämään, mitä todella tarkoitettiin.
Viittaan oheiseen uuteen kirjoitukseeni tässä.
Säästäisi vaivaa molemmin puolin. :)
Vakuutat hyvin kyllä lukijat siitä, mitä varmuudella seuraa, jos muut eivät taivu amerikan kiristyksen ja uhkailun edessä. Siitä seuraa sota.
Omana kantanasi sanot, että et ole ottanut siihen moraalisesti kantaa.
Minun mielestä se on moraalinen kannanotto, että toivot maailman taipuvan uhkailun ja kiristyksen edessä. Tietysti voit sanoa, että et sinä ole sellaista toivonut, olet vain sanonut että "toivoa sopii". Kuka tuossa sitten toivoo, jollei tuon lauseen kirjoittaja?
Jos minä sanoisin, että toivoa sopii, että jonkun rikollisjärjestön vaatimat suojelusrahat maksetaan, koska maksamatta jättäminen johtaisi väkivaltaan, on se mielestäni selkeä moraalinen kannanotto sen puolesta, että katson paremmaksi että moraalittomuuden edessä taivutaan, jottei uhkaaja käyttäisi väkivaltaa. Näinhän sinäkin esität toivomuksen "toivoa sopii", että amerikalle annettaisiin uhan edessä se, mitä se vaatii, jotta tämä ei pistäisi maailmaa tuleen. Mielestäni tuollaisen toivominen on moraalinen kannanotto sen puolesta, että toivoo ihmisten ennemmin taipuvan vääryyteen.
Vastaan loppiaisen jälkeen, mutta ette ole vieläkään käsittäneet pointtiani oikein, ei kai liene tahallista?
Selittäminen on vaikeaa, kun arvomaailma ei ole selkeä. Näin käy säännönmukaisesti joillekin kristityille, jotka lipeävät selkeistä arvoistaan; " Jumala on tehnyt polut suoriksi, mutta ihminen tekee niihin turhia mutkia "
Sinäkin joudut selittelemään loputtomiin, kun väen vängällä haluat esittää toiveita siitä, että USA:n sinällänsä kiistattomia toimintansa perusteita ymmärrettäisiin, jotta vältyttäisiin sodilta, mutta samaan aikaan yrität selittää, että et esitä kannantottoja.
"Toivoa sopii" "en ota kantaa moraalisesti"..."en minä itse ole toivonut mitään"....huh huh.