Jumalaa ei ole

Jumalaa ei ole olemassa, Jumala on mielikuvitusolento. Tiedemiehet on jo aikoja sitten selvittäneet ettei mitään jumalia ole olemassa.
Charles Darwinin evoluutioteoria selittää elämän hyvin perusteellisesti, mitään yliluonnollista ei tarvita. Evoluutio on vain järjetön sattumaan perustuva tapahtumaketju joka on ohjelmoinut meihin elossapysymisvietin ja lisääntymisen, kun suku jatkuu, ei yksilöä enää tarvita ja yksilö kuolee pois. Luontoa ei kiinnosta jos joku kärsii taikka kuolee, luonto vain on. Elämä on puhdasta sattumaa, elämällä ei ole mitään tarkoitusta.

Jumalaa ei ole.
662175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

*viiltelee ranteita*

Äänestä
  • Tämän kysymyksen johdosta on ihka turhaa viillellä ranteita tahi mitään muitakaan kehon osia. Jos joku ymmärtämätön puhuu lämpimikseen, mitä sylki mieleen tuo, sen voi jättää omaan arvoonsa.

    Jumala on ollut paljon ennen meitä ja tulee varmaan olemaan meidän jälkeemmekin. Hän on luvannut huolehtia meistä, sekä ruumiin että sielun tarpeistamme. Mitäs, jos kiittäisimme Luojaamme siitä, että Hän loi meidät juuri sellaisiksi kuin olemme. Täällä Suomessa on vähän kylmä, mutta kesällä varsin lämmintä, sopiva maa asua ja elää. Meillä on paljon oikeuksia, joita ei muilla ole. Niistäkin voimme kiittää. Kenenkään ei tarvitse kuolla nälkään. Ei ole maanjäristyksiä eikä suuria luonnonmullistuksia. Meillä on oikeus oppimiseen valtion varoilla. Voimme päästä niin pitkälle kuin huvittaa.

    Sanoisin, että Jumala on kyllä olemassa. Hän varmaan asuu täällä Suomessa.

    Äänestä

  • Teresia kirjoitti:

    Tämän kysymyksen johdosta on ihka turhaa viillellä ranteita tahi mitään muitakaan kehon osia. Jos joku ymmärtämätön puhuu lämpimikseen, mitä sylki mieleen tuo, sen voi jättää omaan arvoonsa.

    Jumala on ollut paljon ennen meitä ja tulee varmaan olemaan meidän jälkeemmekin. Hän on luvannut huolehtia meistä, sekä ruumiin että sielun tarpeistamme. Mitäs, jos kiittäisimme Luojaamme siitä, että Hän loi meidät juuri sellaisiksi kuin olemme. Täällä Suomessa on vähän kylmä, mutta kesällä varsin lämmintä, sopiva maa asua ja elää. Meillä on paljon oikeuksia, joita ei muilla ole. Niistäkin voimme kiittää. Kenenkään ei tarvitse kuolla nälkään. Ei ole maanjäristyksiä eikä suuria luonnonmullistuksia. Meillä on oikeus oppimiseen valtion varoilla. Voimme päästä niin pitkälle kuin huvittaa.

    Sanoisin, että Jumala on kyllä olemassa. Hän varmaan asuu täällä Suomessa.

    jumala saattaa kohta siirtää konttorinsa Viroon jos verotusta ei saada laskemaan siedettävälle tasolle.

    Äänestä

  • Ei toivoa kirjoitti:

    jumala saattaa kohta siirtää konttorinsa Viroon jos verotusta ei saada laskemaan siedettävälle tasolle.

    Kyllä Häntä varmaan Virossakin tarvitaan. Entäs sitten, kun alkaa se kauhea viinaralli Virosta Suomeen? Jumalan olisi ehkä hyvä pitää jokin haarakonttori laivoilla ja satamissa varmuuden vuoksi, ettei alkaisi vallan jumalaton meininki.

    Äänestä

Jumalan olemassaoloa tai olemattomuutta ei pysty kukaan todistamaan puoleen tai toiseen, niin naiviilta ja ihmisenomaiselta, kuin esim. kristinuskon Jumala tuntuukaan, ei kukaan häntä olemattomaksikaan pysty osoittamaan. Miksi siis tarjota ehdottomuuksia puoleen tai toiseen.

Itse pidän itsäni ateistina/agnostikkona, mutta niskavillani nousevat aivan yhtäpystyyn väitettäessä tieteen sitten todistaneen Jumalan olemassaolon, tai olemattomuuden. Tiede ei yksinkertaisesti ota kantaa tähän asiaan.

Evoluutio ei myöskään ole mitään järjettömään sattumaan perustuvaa, sanottakoon sen olevan yhdistelmä niin luonnonlakeja, luonnon valintaa kuin tietysti sattumaakin. On myös mielestäni väärin sanoa, ettei luontoa kiinnosta kärsimys tai kuolema. Voidakseen olla välittämättä pitäisi pystyä myös välittämään. Luonto on neutraali, ilman tarjoamiasi vivahteita välinpitämöttömyydestä. Se että luonto ei tarjoa elämälle mitään tarkoitusta ei myöskään tarkoita etteikö sellaisia voisi olla. Ihminen ajattelevana ja tiedostavana olentona on täysin kykenevä määrittelemäänitse itselleen tarkoituksia ja päämääriä ilman luontoa tai Jumalia.

Kysyisinkin, mikä saa sinut tuntemaan näin ehdottomasti näistä asioista? Vaivaako sinua samantyyppinen kykenemättömyys hyväksyä asioita epävarmoina kuin kiihkouskovaisia jotka vuoren varmasti uskovan jonkinlaiseen Jumalaan? Miksi muodostaa ehdottomia käsityksiä asioista joista kenelläkään ei ole absoluuttista tietoa.

Äänestä
  • Meissä on jokin sisäänrakennettu tieto siitä, että Jumala on olemassa. Ihan niin kuin minä olen olemassa, niin Jumalankin nimi on "minä olen". En epäile omaa olemassaoloani, en myöskään Jumalan. Niin kuin Hän on minulle tärkeä, minäkin olen hänelle tärkeä, kuten taiteilijalle hänen teoksensa, onnistuneemmat ja vähemmän onnistuneet.

    Äänestä

  • Uskoisin kysymyksen olevan siinä että alkaa löytää hyviä syitä pitää raamattua ja kristittyjen puheita palturina. Tässä vaiheessa ruvetaan yleensä ajattelemaan että "ei helvetti kun on tyhmää uskoa jumalaan (kristinuskoon)". Sitten siirrytään helposti porukkaan jossa on muita ihmisiä jotka eivät pidä kristinuskoja totena (esim.hevipiirit), näitten kautta voidaankin sitten ajautua jos jonkinlaisten ihmisryhmien pariin, pahimpana merkkinä jotkin uususkonnot ym. esim. wiccat tai satanistit, toisaalta henkilöstä voi tulla myöskin tervehenkinen ateisti. Että silleen minä asian näen.

    Äänestä

  • Elvis kirjoitti:

    Uskoisin kysymyksen olevan siinä että alkaa löytää hyviä syitä pitää raamattua ja kristittyjen puheita palturina. Tässä vaiheessa ruvetaan yleensä ajattelemaan että "ei helvetti kun on tyhmää uskoa jumalaan (kristinuskoon)". Sitten siirrytään helposti porukkaan jossa on muita ihmisiä jotka eivät pidä kristinuskoja totena (esim.hevipiirit), näitten kautta voidaankin sitten ajautua jos jonkinlaisten ihmisryhmien pariin, pahimpana merkkinä jotkin uususkonnot ym. esim. wiccat tai satanistit, toisaalta henkilöstä voi tulla myöskin tervehenkinen ateisti. Että silleen minä asian näen.

    Itsekkin näen useita syitä miksi epäilen esim. kristinuskon mielekkyyttä, mutta vastauksessani alkuperäiselle kirjoittajalle, ideana lähinnä oli, että hänen osoittaman kaltainen ehdottomuus ei myöskään perustu mihinkään, saa vain aikaan tällekkin palstalle lisää kirjoituksia siitä kuinka ateismi on "uskonto"

    Siinä olen kanssasi hieman erimieltä että ateistit jotenkin ajatutuisivat mainitsemiesi ihmisryhmien pariin. Satanisteista nyt löytyy ihmisiä jotka nimittävät itseään ateisteiksikin, wiccojen taas en näkisi edes olevan ateisteja, onhan heilläkin käsittääkseni jumalhahmonsa. Määrällisesti taas satanisteja on häviävän pieni osa ateisteista.

    Äänestä

  • Teresia kirjoitti:

    Meissä on jokin sisäänrakennettu tieto siitä, että Jumala on olemassa. Ihan niin kuin minä olen olemassa, niin Jumalankin nimi on "minä olen". En epäile omaa olemassaoloani, en myöskään Jumalan. Niin kuin Hän on minulle tärkeä, minäkin olen hänelle tärkeä, kuten taiteilijalle hänen teoksensa, onnistuneemmat ja vähemmän onnistuneet.

    Niin... Sinusta saattaa näin tuntua, mutta tietosi ovat täysin subjektiivisia. Minä en esimerkiksi mitään tällaista sisäänrakennettua tietoa tunne omaavani. En niin sinun kuin minkään muunkaan uskontokunnan jumalan/jumalien kohdalla.

    Sanot että uskot Jumalaan yhtä vankasti kuin omaan olemassaoloosi. Tiedätkö että tämä hieman pelottaa minua, koska juuri tälläisen uskon koen vaarallisimmaksi. Vaarallinen nyt tarkoittaa tässä sitä, että ehdotonta sokeaa uskoa voidaan kovin helposti käyttää hyväksi ja se voi saada muotoja, joista on hyvin epämiellyttäviä seuraamuksia muille. Ehdottomuudet puoleen tai toiseen, maailmassa jossa absoluuttisia totuuksia ei ole, ovat aina hankalia. Vaatiiko Jumalasi todella ehdotonta uskomista, eikö ole sijaa edes pienelle epäilylle?

    Onhan meillä kullakin sisäänrakennettuina tunteemme. Kiusallisesti vielä suuri osa tiedostamattomassa, mistä käsin ne aikaansaavat selittämättömiä pelkoja ja pakkoja.
    Voimakkaista tunnelatauksista lienee lyhyt matka subjektiiviseen kokemukseen, mikä on kokijalleen totta, mutta ei kuitenkaan absoluuttisesti totta.

    Voisi kuvitella, että ne (tunteet) saavat aikaan mielikuvan, että joku meitä kokoajan seuraa.
    Kenties esim. antiikin jumalat ovat tällätavoin syntyneitä. Kaksitoista pääjumalaa= kaksitoista pääluonnetyyppiä.

    Miksei kristinuskon Jumala voisi olla syntynyt samalla tavalla? Ihmisen luomus omaksi kuvakseen?

    ...

    Vähän niin kuin sinulla oli "tieto" siitä, että Saddam Husseinia ei löydetä? :P

    Äänestä

  • Timppa kirjoitti:

    Itsekkin näen useita syitä miksi epäilen esim. kristinuskon mielekkyyttä, mutta vastauksessani alkuperäiselle kirjoittajalle, ideana lähinnä oli, että hänen osoittaman kaltainen ehdottomuus ei myöskään perustu mihinkään, saa vain aikaan tällekkin palstalle lisää kirjoituksia siitä kuinka ateismi on "uskonto"

    Siinä olen kanssasi hieman erimieltä että ateistit jotenkin ajatutuisivat mainitsemiesi ihmisryhmien pariin. Satanisteista nyt löytyy ihmisiä jotka nimittävät itseään ateisteiksikin, wiccojen taas en näkisi edes olevan ateisteja, onhan heilläkin käsittääkseni jumalhahmonsa. Määrällisesti taas satanisteja on häviävän pieni osa ateisteista.

    Wicca kulttuurilla tarkoitin lähinnä sellaista nuorten wicca kulttuuria joka tuntuu keskittyvän luonnon ihmeellisyyksiin ja synkistelyyn.

    Äänestä

  • Y.B kirjoitti:

    Vähän niin kuin sinulla oli "tieto" siitä, että Saddam Husseinia ei löydetä? :P

    Tuo Saddam-juttu oli hyvä todiste, että olet seurannut palstaa jonkin aikaa. Hyvähän se oli, että Saddam jäi kiinni ja sitä kautta oikeuteen. Tuskinpa hän kovin kauan olisi voinut maakuopassa elelläkään, olisi kai kuollut sinne ennen pitkää.

    Äänestä

  • Elvis kirjoitti:

    Uskoisin kysymyksen olevan siinä että alkaa löytää hyviä syitä pitää raamattua ja kristittyjen puheita palturina. Tässä vaiheessa ruvetaan yleensä ajattelemaan että "ei helvetti kun on tyhmää uskoa jumalaan (kristinuskoon)". Sitten siirrytään helposti porukkaan jossa on muita ihmisiä jotka eivät pidä kristinuskoja totena (esim.hevipiirit), näitten kautta voidaankin sitten ajautua jos jonkinlaisten ihmisryhmien pariin, pahimpana merkkinä jotkin uususkonnot ym. esim. wiccat tai satanistit, toisaalta henkilöstä voi tulla myöskin tervehenkinen ateisti. Että silleen minä asian näen.

    että olet tervehenkinen ateisti kuin sairashenkinen wicca tai satanisti. Niistä ei oikein saa selvää, mitä ovat...

    Äänestä

  • Timppa kirjoitti:

    Niin... Sinusta saattaa näin tuntua, mutta tietosi ovat täysin subjektiivisia. Minä en esimerkiksi mitään tällaista sisäänrakennettua tietoa tunne omaavani. En niin sinun kuin minkään muunkaan uskontokunnan jumalan/jumalien kohdalla.

    Sanot että uskot Jumalaan yhtä vankasti kuin omaan olemassaoloosi. Tiedätkö että tämä hieman pelottaa minua, koska juuri tälläisen uskon koen vaarallisimmaksi. Vaarallinen nyt tarkoittaa tässä sitä, että ehdotonta sokeaa uskoa voidaan kovin helposti käyttää hyväksi ja se voi saada muotoja, joista on hyvin epämiellyttäviä seuraamuksia muille. Ehdottomuudet puoleen tai toiseen, maailmassa jossa absoluuttisia totuuksia ei ole, ovat aina hankalia. Vaatiiko Jumalasi todella ehdotonta uskomista, eikö ole sijaa edes pienelle epäilylle?

    Tiedot ovat aivan varmasti subjektiivisia. Minun ajatusmaailmaani ei kenenkään silti tarvitse pelätä mitenkään, koska Jumala on minun kohdallani Rauhan Jumala. Taistelen vain joutuessani puolustusasemiin, mutta se on välttämättömyyden sanelema pakko.

    Sokeaa uskoa voidaankin käyttää hyväksi, mutta sen vuoksi on hyvä tuntea uskonsa perusteet, ettei kuka tahansa "noita" tule käännyttämään minua vaikkapa wiccalaiseksi. En siis missään tapauksessa kannata sokeaa uskoa.

    Äänestä

  • Kontsuales kirjoitti:

    Onhan meillä kullakin sisäänrakennettuina tunteemme. Kiusallisesti vielä suuri osa tiedostamattomassa, mistä käsin ne aikaansaavat selittämättömiä pelkoja ja pakkoja.
    Voimakkaista tunnelatauksista lienee lyhyt matka subjektiiviseen kokemukseen, mikä on kokijalleen totta, mutta ei kuitenkaan absoluuttisesti totta.

    Voisi kuvitella, että ne (tunteet) saavat aikaan mielikuvan, että joku meitä kokoajan seuraa.
    Kenties esim. antiikin jumalat ovat tällätavoin syntyneitä. Kaksitoista pääjumalaa= kaksitoista pääluonnetyyppiä.

    Miksei kristinuskon Jumala voisi olla syntynyt samalla tavalla? Ihmisen luomus omaksi kuvakseen?

    Usko ei ole tunne siinä mielessä, kun vetosit pelkoihin ja pakkoon. Kyllä uskovakin pelkää, saattaapa tuntea pakkoakin. Mutta perustunne on kuitenkin turvallisuus ja vapaus. Omaan järkeensä ja omiin tunteisiinsa voi luottaa. Uskovat ovat toki ihmisiä, eivät robotteja.

    Kokijalleen totta ei olekaan sama kuin absoluuttisesti totta. Kukas sen absoluuttisen toden mittaa? Ja onko sillä ihmisyhteisössä merkitystä siinä mielessä, että jokainen koko ajan muuttuu. Onhan niitä paljon totuuksia, joita kristitty ei epäile sen kummemmin kuin muutkaan ja lisää tulee koko ajan. Myös kristitty erehtyy, mutta ei näissä pääkysymyksissä.

    Se ei ole ollenkaan paha tunne, että joku meitä koko ajan seuraa. Jos se tunne alkaa tuntua pahalta, meillä on tunnollamme selvittämättömiä asioita, joista olisi syytä puhua.

    Antiikin jumalilla oli tehtävänsä, osittain sama kuin kristinuskon Jumalallakin. Ihminen oli vastuussa teoistaan, kuten kristinuskossakin. Mutta antiikin jumalat eivät pelastaneet ihmisiä synnin, kuoleman ja perkeleen ikeestä, niin kuin meidän Jumalamme tekee ja on jo tehnyt Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Onko tämä tieto se, mikä kristityissä eniten pelottaa?

    Jumala olisi surkuhupaisa kääpiö, jos ihmiset olisivat Hänet luoneet. Kenen kuvaksi?

    Mahtoikohan niillä ankiitin ihmisillä olla mitään Perkelettä olemassakaan?. Vaikka he olivatkin jumalissaan rikkaampia kuin nykyuskovaiset, heillähän oli paljon jumalia. Eikös se määrä ole rikkautta näin markkinatalousyhteiskunnan aikaan. Minusta näyttää siltä että Perkele on kristinuskon luomus. Ennen kristinuskon valtaa oli nainenkin vielä arvossaan, olihan jumalatkin naisia. Kristinuskon jumalaksi tuli mies ja miehelle piti saada valta ja kunnia.
    Ihminen (mies)loi jumalan omaksi kuvakseen.

    Äänestä

  • Elvis kirjoitti:

    Uskoisin kysymyksen olevan siinä että alkaa löytää hyviä syitä pitää raamattua ja kristittyjen puheita palturina. Tässä vaiheessa ruvetaan yleensä ajattelemaan että "ei helvetti kun on tyhmää uskoa jumalaan (kristinuskoon)". Sitten siirrytään helposti porukkaan jossa on muita ihmisiä jotka eivät pidä kristinuskoja totena (esim.hevipiirit), näitten kautta voidaankin sitten ajautua jos jonkinlaisten ihmisryhmien pariin, pahimpana merkkinä jotkin uususkonnot ym. esim. wiccat tai satanistit, toisaalta henkilöstä voi tulla myöskin tervehenkinen ateisti. Että silleen minä asian näen.

    Tuo oli kyllä mahdollisesti yksi harhaantuneimmista kommenteista mitä olen lukenut. "Siirrytään hevi piireihin ja sen seurauksena ajautua wiccalaisuuteen tai satanismiin"... Se on suurin piirtein sama kuin sanoisi, että "suurin osa kristityistä on pappeja ja pahimmat kristityt ovat jopa helluntaiseurakuntalaisia" mieti hiukan mitä puhut, pidä musiikki ja usko erillään.. Eikös Satanistit muuten usko saatanaan? Silloinhan he eivät ole millään muotoa ateisteja, jotka eivät usko mihinkään suurenpaan voimaan..

    Äänestä

  • Epäilevä Tuomas kirjoitti:

    antiikissa oli myös jumalten vastustaja, mutta minkä niminen? Onko tietoa? Jumalat eivät olleet kaikkivaltiaita, sillä heidän yläpuolellaan oli Kohtalo, joka sanoi viimeisen sanan.

    Jumalat olivat miehiä ja naisia, heillä oli inhimillisiä heikkouksia. Herakin oli mustasukkainen, kun Zeus kiinnostui liikaa maan päällä asuvista naisista.

    Voi olla, että mies on aina halunnut olla luomakunnan kruunu. Ehkä hänen paikkansa on kuitenkin naisen päässä.

    Äänestä

  • Epä kirjoitti:

    että pysy ateistina, niin pysyt sentään tervejärkisenä. Sitä on kaikenlaista liikettä nykyään, jossa voi mennä ne viimeiset järjen rippeetkin.

    Äänestä

  • Epä kirjoitti:

    Tuo oli kyllä mahdollisesti yksi harhaantuneimmista kommenteista mitä olen lukenut. "Siirrytään hevi piireihin ja sen seurauksena ajautua wiccalaisuuteen tai satanismiin"... Se on suurin piirtein sama kuin sanoisi, että "suurin osa kristityistä on pappeja ja pahimmat kristityt ovat jopa helluntaiseurakuntalaisia" mieti hiukan mitä puhut, pidä musiikki ja usko erillään.. Eikös Satanistit muuten usko saatanaan? Silloinhan he eivät ole millään muotoa ateisteja, jotka eivät usko mihinkään suurenpaan voimaan..

    Vastauksesi olikin Elvikselle. Hän se puhui "hevipiireistä". (Huolimattomuutta minun taholtani.)

    Äänestä

  • Teresia kirjoitti:

    Vastauksesi olikin Elvikselle. Hän se puhui "hevipiireistä". (Huolimattomuutta minun taholtani.)

    ..mitäpä tuosta

    Äänestä

  • Teresia kirjoitti:

    antiikissa oli myös jumalten vastustaja, mutta minkä niminen? Onko tietoa? Jumalat eivät olleet kaikkivaltiaita, sillä heidän yläpuolellaan oli Kohtalo, joka sanoi viimeisen sanan.

    Jumalat olivat miehiä ja naisia, heillä oli inhimillisiä heikkouksia. Herakin oli mustasukkainen, kun Zeus kiinnostui liikaa maan päällä asuvista naisista.

    Voi olla, että mies on aina halunnut olla luomakunnan kruunu. Ehkä hänen paikkansa on kuitenkin naisen päässä.

    Tottakai antiikin jumalat olivat inhimillisiä, koska olivat peilikuvia ihmisten mielistä (psyykestä). Kuvaavat siis tunteita tai tunneryppäitä.

    Zeus oli pääjumala ja Hera hänen puolisonsa. Lue kuvaus heistä tarkoin ja huomaat vielä nykyihmistenkin yleisimmät luonteenpiirteet. Ei nimittäin ole ihminen muutamassa tuhannessa vuodessa juuri miksikään muuttunut.

    No, kenties et ole yleisintä tyyppiä, etkä löydä Herasta riittävästi tuttuutta. Sittenpä voit siirtyä seuraviin, jospa löytyisi Pallas Athenesta tai Artemiksesta tuttuja piirteitä. Ovat nimittäin tänäpäivänä nämä maskuliiniset naistyypit aika yleisiä.
    Itse olen eniten Hermes. Se on varsin hauskaa puuhaa itsensä tutkiminen vaikkapa näinkin.

    Jos kristinuskon Jumala on syntynyt (kuten uskon) erittäin autoritaarisen, patriarkaalisen juutalaisyhteisön kollektiivisen psyyken kuvaksi, muistuttaa se epäilemättä eniten terästettyä Zeusta.

    Äänestä

  • Elvis kirjoitti:

    Uskoisin kysymyksen olevan siinä että alkaa löytää hyviä syitä pitää raamattua ja kristittyjen puheita palturina. Tässä vaiheessa ruvetaan yleensä ajattelemaan että "ei helvetti kun on tyhmää uskoa jumalaan (kristinuskoon)". Sitten siirrytään helposti porukkaan jossa on muita ihmisiä jotka eivät pidä kristinuskoja totena (esim.hevipiirit), näitten kautta voidaankin sitten ajautua jos jonkinlaisten ihmisryhmien pariin, pahimpana merkkinä jotkin uususkonnot ym. esim. wiccat tai satanistit, toisaalta henkilöstä voi tulla myöskin tervehenkinen ateisti. Että silleen minä asian näen.

    ...Mutta en ole elämäni aikana tavannut yhtään henkilöä joka olisi siirtynyt ko.piireihin jotain muuta kautta. Ei hevimusiikkipiireistä ole pakko siirtyä tuollaiseen, mutta se on vain paljon todennäköisempää. Kyllähän minä itsekin kuuntelen heviä.

    Ehkä itsekin sitten alan odotella, että koska tulee himo uhrata lammas saatanalle.. Hevimusiikki, kuten kaikki muukin musiikki, tuottaa hyvänolontunteen itse musiikin ja lyriikan kautta, sillä ei ole mitään tekemistä jumaliin uskomisen tai uskomattomuuden kanssa.

    Musiikilla ei olekkaan mitään tekemistä tuon kanssa, vaan ihmisillä jotka sitä musiikkia kuuntelevat. Aivan sama kuinka paljon asiasta tappelet, tämä on kyllä fakta.

    Juurihan sinä itse väitit että hevimusiikin kuuntelijat jalostautuvat ennen pitkää satanisteiksi. Väität siis:

    Hevimusiikki -> hevimusiikin kuuntelijat -> satanismi

    Sitten väität ettei musiikilla ole mitään tekemistä asian kanssa, järkevää sanoisin.

    >>

    Ei herranjumala kun kaikki pitää vääntää rautalangasta. Hevimusiikki tuotaa hevimusiikinkuuntelijoita, jotka puolestaa muodostavat ryhmiä. Näiden ryhmien kautta ihmiset ajautuvat satanistien ja wicca-hihhuleiden pariin. Ei sillä musiikilla ole muuta tekemistä asian kanssa kuin se että nämä ryhmät tuntevat jostain syystä vetoa idioottimaisuuksiin enemmän kuin esim.popparit ja hopparit.

    Sä nyt vaan olet totaalisen väärässä. Olet kyllä hyvin vähän tietoinen niin hevi-ihmisistä, kuin wicca-hihhuleistakin. Typerää stereoptyypien vahvistamista ja olettelua sanon minä. Tiedän monia "wicca-hihhuleita", joita on mahdoton luokitella mainitsemiisi lokeroihin.

    Hevimusiikkiryhmät menevät helpommin mukaan idioottimaisuuksiin? Tuo on erittäin ärsyttävää yleistämistä, noiden poppari-hoppari lokerointien kanssa. Ei mitään logiikkaa väitöksissäsi.

    ...joo, jätän sanomatta.

    Äänestä

  • Epä kirjoitti:

    Tuo oli kyllä mahdollisesti yksi harhaantuneimmista kommenteista mitä olen lukenut. "Siirrytään hevi piireihin ja sen seurauksena ajautua wiccalaisuuteen tai satanismiin"... Se on suurin piirtein sama kuin sanoisi, että "suurin osa kristityistä on pappeja ja pahimmat kristityt ovat jopa helluntaiseurakuntalaisia" mieti hiukan mitä puhut, pidä musiikki ja usko erillään.. Eikös Satanistit muuten usko saatanaan? Silloinhan he eivät ole millään muotoa ateisteja, jotka eivät usko mihinkään suurenpaan voimaan..

    En ole seurannut mihin satanistit uskovat. Ihmettelen kyllä jos he uskovat saatanaan kuten väität. Olen uskonut tähän saakka etteivät satanistit usko mihinkään henkimaailmaan. Lienenkö sitten "vääräuskoinen"

    Äänestä

  • Teresia kirjoitti:

    antiikissa oli myös jumalten vastustaja, mutta minkä niminen? Onko tietoa? Jumalat eivät olleet kaikkivaltiaita, sillä heidän yläpuolellaan oli Kohtalo, joka sanoi viimeisen sanan.

    Jumalat olivat miehiä ja naisia, heillä oli inhimillisiä heikkouksia. Herakin oli mustasukkainen, kun Zeus kiinnostui liikaa maan päällä asuvista naisista.

    Voi olla, että mies on aina halunnut olla luomakunnan kruunu. Ehkä hänen paikkansa on kuitenkin naisen päässä.

    En tiedä oliko Pan jumalien vastustaja, mutta oli kuitenkin huilua soitteleva sarvipäinen sorkkajalka (vuohi), joka kuiskutteli ihmisten korviin kaikenlaisia arveluttavia ajatuksia.

    Jos ajattelemme antiikin mytologiassa lampaita hyvien ajatusten vertauskuvaksi (käyttäytyvät hyvin ja ovat paimennettavissa), vastaavasti vuohi voisi olla pahan ajatuksen symboli. Vuohihan tunnetusti tuhoaa kaiken mikä kohdalle sattuu, eikä tottele paimenta.

    Äänestä

  • Tuomas kirjoitti:

    En ole seurannut mihin satanistit uskovat. Ihmettelen kyllä jos he uskovat saatanaan kuten väität. Olen uskonut tähän saakka etteivät satanistit usko mihinkään henkimaailmaan. Lienenkö sitten "vääräuskoinen"

    Satanismissa on ymmärtääkseni enemmän kyse elämän synkemmän puolen tutkailusta.

    Äänestä

  • Kontsuales kirjoitti:

    En tiedä oliko Pan jumalien vastustaja, mutta oli kuitenkin huilua soitteleva sarvipäinen sorkkajalka (vuohi), joka kuiskutteli ihmisten korviin kaikenlaisia arveluttavia ajatuksia.

    Jos ajattelemme antiikin mytologiassa lampaita hyvien ajatusten vertauskuvaksi (käyttäytyvät hyvin ja ovat paimennettavissa), vastaavasti vuohi voisi olla pahan ajatuksen symboli. Vuohihan tunnetusti tuhoaa kaiken mikä kohdalle sattuu, eikä tottele paimenta.

    Korvaan kuiskuttelu tuntuu Jumalan vastustamiselta, ikään kuin huhupuheiden levittämiseltä. Sitähän Jumalan vastustaja tekee. Hän ei sano mitään ääneen kaikkien kuullen, ei ole todistajia, että hän olisi sanonut juuri niin tai näin. Yksilö voi muistaa väärin...

    Lampaat ja vuohet, hyvä vertaus. Entäs sudet?

    "Korvaan kuiskuttelu tuntuu Jumalan vastustamiselta, ikään kuin huhupuheiden levittämiseltä. "
    -Umm... En nyt kyllä löydä mitään logiikkaa tuosta, perusteleppa vähän. Minun ei tarvitse olla mikään korvaankuiskuttelija ollakseni ateisti, olen ihan rehellisesti ateisti mikäli joku kysyy.

    " Sitähän Jumalan vastustaja tekee. Hän ei sano mitään ääneen kaikkien kuullen, ei ole todistajia, että hän olisi sanonut juuri niin tai näin. Yksilö voi muistaa väärin... "
    -Kyllä minä sanon ihan suoraan. En kyllä löydä logiikkaa mistään tästä. Siis; jos minä olen ja pystyn yksilönä perustelemaan mielipiteeni epäilyilleni jumalan olemassaolosta niin miksi se tekee minusta huonomman ihmisen kuin siitä joka vain kylmän päättäväisen sokeasti palvoo jotain jumalaa, monien muiden joukosta, jota ei ehkä ole olemassa.

    - Sudet ovat mielestäni molempien puolien ryhmittymät; sekä ryhmittynyt uskon tuhoaminen että ryhmittyneet uskonnot. Ei minulla kylläkään mitään ole pieniä ryhmittymiä vastaan, sehän on nyt aivan luonnollista, mutta siinä vaiheessa kun jokin ryhmä alkaa olemaan sen verran iso että se pystyy oikeasti aiheuttamaan tuhoa ja levittämään propagandaa niin jossain ollaan menty pieleen. Mutta tämä on minun mielipiteeni.

    Tuostapa tulikin mieleeni. Susi, hmm, susi lampaan vaatteissa, jess.
    Lueskelin juuri tarinaa Trojan sodasta. Trojan kaupunki pani sitkeästi hyökkääjilleen hanttiin, eikä sitä saatu valloitettua ennenkuin kaupungin muurien sisäpuolelle ujutettiin sotajoukko puuhevosen sisällä. Senjälkeen kaupunki sitten nopeasti tuhottiin.

    Miten on, onko kristillinen lähetystyö "pakanamaissa" tällainen puuhevonen?
    Alkuasukkaita lähestytään evankeliumin kanssa luvaten kuolemattomuutta ja taivaan ikuista iloa. Samalla kuitenkin ujutetaan heille kovat länsimaiset arvot, kuten materialismi kilpailu, ahneus jne.

    No, kenties tämä on väistämätöntä muutenkin, globalisaation myötä. Jo antiikin tarinoissa Zeus raiskasi Euroopan. Taitaa olla sama kohtalo muullakin maailmalla.

    Äänestä

..harvinaisen lahjaton ja ponneton alustus, joka
kuvaa suurta tietämättömyyttä ja aliarvostusta,
joka kohdistuu satoihin miljooniin eläviin, ja
elontien varrella kuolleisiin ihmisiin.

Ja miten viet viestin niille kaikille muille jotka
eivät suomen kieltä taida tai joilla ei ole tätä
internet yhteyttä käytössä tai ovat lukutai-dottomia tai kuuroja tai sokeita tai henkisesti
kykenettömiä ottaa viestisi vastaan, sillä kun
kerrot näinkin merkittävän uutisen, sen pitää
tavoittaa kaikki ihmiset yhteiskunnalisesta ase-masta, syntyperästä, ihonväristä, sukupuolesta ja
uskonnolisesta suuntauksesta huolimatta.

Eli missä on vastuusi tiedottaja "suurisuu" etkö
ole tasa-arvon ja ihmisoikeuksien kannattaja kun
alustat/viestität tuollaista tekstiä joka on
täyttä lööperiä minkä itsekkin kyllä tiedät, ja
jos sinulla ei ole muuta sanottavaa kuin tämä
ikivanha toteamus "jumalaa ei ole" niin suosit-
telen että etsit itsellesi hyvän työpaikan jossa
voit toteuttaa itseäsi vaikka neiti "taulapäänä".

Äänestä

ne tiede miehet ovat sen voineet todistaa. Ne jotka tuollaista väittävät ovat vain uskoneet ettei Jumalaa ole ja ovat menneet asioden edelle.

Äänestä

Sinä Jumalankieltäjä julistat täällä antijumaluusoppiasi..mihinköhän se perustuu..
Ja mikä pakkomielle sinulla on kieltää Jumala?miksi koet siihen niin suurta tarvetta? Teet itsellesi hallaa sillä eniten. Ei ole kivata herätä helvetistä vain sen takia,ettei suostunut edes etsimään..
Mutta eihän sinun ole pakko uskoa..mutta mikset edes etsi?miksi vain kiellät?

Äänestä
  • ainiin,KOSKA SINÄ TIEDÄT,HOHHOIJAA.
    sille joka haluaa nähdä,on riittävästi valoa.ja joka ei,hänelle on riittävän pimeää

    Äänestä

  • tino kirjoitti:

    ainiin,KOSKA SINÄ TIEDÄT,HOHHOIJAA.
    sille joka haluaa nähdä,on riittävästi valoa.ja joka ei,hänelle on riittävän pimeää

    Ilmeisesti kuulut jälkimmäiseen ryhmään...

    Äänestä

  • Ifrit kirjoitti:

    Ilmeisesti kuulut jälkimmäiseen ryhmään...

    entäs itse?

    Äänestä

  • Ihminen kuolee,se kuopataan ja madot syö,maatuu...

    Äänestä

  • Ateisti kai kanssa kirjoitti:

    Ihminen kuolee,se kuopataan ja madot syö,maatuu...

    Kuoleminen, hautaaminen ja matojen ruuaksi joutuminen kohtaavat ihmisen fyysistä ruumista. Mutta ihminen itse on kuitenkin se henkinen osa hänestä, se arvokas olento (arvotonkin?), jonka tunsimme. Mihin hänet kadotimme?

    Ilmeisesti joillekin on vain mahdotonta hyväksyä mahdollisuus, että arvokas henkinen osa ihmisestä on menetetty. Onhan se toisaalta ymmärrettävää; on kuitenkin surullista, että koko ajatusmaailma on tällöin rakennettava kuoleman kieltämisen ympärille. Siinä on omat lieveilmiönsä.

    Äänestä

  • raamatun mukaan helvettiä ei ole...

    Äänestä

  • jos ja jos ja jos kirjoitti:

    Ilmeisesti joillekin on vain mahdotonta hyväksyä mahdollisuus, että arvokas henkinen osa ihmisestä on menetetty. Onhan se toisaalta ymmärrettävää; on kuitenkin surullista, että koko ajatusmaailma on tällöin rakennettava kuoleman kieltämisen ympärille. Siinä on omat lieveilmiönsä.

    En minä mitään kuolemaa kiellä? Jokainen potkaisee tyhjää joku kaunis päivä kun kroppa lyö oikosulkuun? Henki eli ilma ihmisessä poistuu peräsuolen kautta ja se on siinä sitten se tarina....

    Äänestä

  • Ateisti kai kanssa kirjoitti:

    Ihminen kuolee,se kuopataan ja madot syö,maatuu...

    Hei olipas isoja uutisia!ruumis kuolee ja mätänee.enpäs tuota ollutkaan ennen kuullut! mihin se sielu sitten menee? siitä on kyse--vai onko oletko mielestäsi sieluton?

    Äänestä

  • tino kirjoitti:

    Hei olipas isoja uutisia!ruumis kuolee ja mätänee.enpäs tuota ollutkaan ennen kuullut! mihin se sielu sitten menee? siitä on kyse--vai onko oletko mielestäsi sieluton?

    Aika epäilyttävä koko sielu-käsite. Ettei vain Agricola olisi ujuttanut sitä kieleemme uskonnon kylkiäisenä.
    Varmaa kuitenkin on, ettei tuollaista sanaa äidinkielemme alunperin tunne. Jos tuntisi, se esiintyisi kyllä Kalevalassa.

    Niinpä pitäydynkin käsitteessä mieli, joka mielestäni on ruumiista riippuvainen ja myös niinpäin, että ruumis on riippuvainen mielestä.
    Jos ruumis kuolee, kuolee mielikin. Sensijaan, jos mieli kuolee saattaa ruumis vielä jäädä elämään, jos terveydenhoitojärjestelmämme näin päättää.

    Äänestä

  • Ateisti kai.. kirjoitti:

    En minä mitään kuolemaa kiellä? Jokainen potkaisee tyhjää joku kaunis päivä kun kroppa lyö oikosulkuun? Henki eli ilma ihmisessä poistuu peräsuolen kautta ja se on siinä sitten se tarina....

    No et sinä kai kielläkään, mutta tuo jolle vastasin käsittääkseni kieltää.

    Äänestä

  • Muistan lukeneeni että Helvetti oli Jerusalemin kaatopaikka jossa jätteet poltettiin. Siinä ikuisen tulen salaisuus

    Äänestä

  • tino kirjoitti:

    Hei olipas isoja uutisia!ruumis kuolee ja mätänee.enpäs tuota ollutkaan ennen kuullut! mihin se sielu sitten menee? siitä on kyse--vai onko oletko mielestäsi sieluton?

    Kun kuolen niin se on yksi pieraisu ja ilmat on pihalla. Etkö tiennyt että ruumis päästää ilmaa vielä kauan kuoltuaan? Minulla yksi kaveri tekee ruumiinavauksia niin se sano että melkoinen pierurumpa käy. Se siitä.

    Äänestä

KIRJOTUKSES OLI TUULESTA TEMMATTU
HOHHOIJAA :O

Äänestä

...kunkin,siihen uskovan yksilön mielessä käsitteenä - joten väitelmäsi todenperäisyys lienee kyseenalainen,kö ?!?
Terminä jumal-olento tunnettaneen kaikissa ihmiskunnan kulttuureissa...jossakin määrin ?!?
Mutta n.s. `yliluonnollisena olentona´ ei moista otusta lienen tosiaan olemassa ?!?
Mielikuvituksen luoma harha lienee yhtä todellista siihen uskovien keskuudessa,kuin jokapäiväisessä käytössä toimivat yhteisesti sovitut(?) termit/sanat/luvut ym.-kin,kö ?!?
Suhteellistahan kaikki täällä(ja siellä?) lienee ?!?
lol
;-)

Äänestä
  • ei varmaankaan tarkoita sitä, että kyseisiä ilmiöitä ei olisi olemassa. Olkoot sitten millä tahansa abstraktiotasolla.

    Äänestä

  • Teresia kirjoitti:

    ei varmaankaan tarkoita sitä, että kyseisiä ilmiöitä ei olisi olemassa. Olkoot sitten millä tahansa abstraktiotasolla.

    Jumala on kyllä olemassa ja olen kokenut hänet..en häntä kokonaan,mutta hänen kosketuksensa.

    Äänestä

  • tino kirjoitti:

    Jumala on kyllä olemassa ja olen kokenut hänet..en häntä kokonaan,mutta hänen kosketuksensa.

    Osaatko määritellä oliko kyseessä noin puolet vai kenties kolme kahdeksasosaa Jumalasta?

    Äänestä

  • Teresia kirjoitti:

    ei varmaankaan tarkoita sitä, että kyseisiä ilmiöitä ei olisi olemassa. Olkoot sitten millä tahansa abstraktiotasolla.

    ...jumal-olentoa vaiko tuota `suhteellisuus´-termiä ?!?
    Ilmiönähän molemmat lienevät n.s. todellisuutta,mutta juuri todellisena olevaisena vain toinen lunastanee paikkansa,kö ?!?
    Riippuu ehkäpä uskomuskannasta kumpaan luottaa... tai on luottamatta - suhteellistahan sekin lienee,kö ?!?
    lol
    ;-)

    Äänestä

  • Saddu ;-) kirjoitti:

    halkaista hiuksen?

    Äänestä

Itselläni ei ole uskoa (mihinkään) jumalaan, ja (mitään) jumalaa ei ole minulle olemassa. Silti elämällä sinänsä on jokin tarkoitus.

Olisi hyvin ahdistavaa, jos elämällä ei olisi mitään merkitystä; Tämä olisi silloin kovin epämielekästä. Ja suurta tuhlausta koko olemassaolomme! Miten muuten niin järkevässä systeemissä (lue: maailmankaikkeus) olisi sitten tapahtunyt tällainen virhe, että olisi syntynyt elämää vailla tarkoitusta?!

Toki teoria sattumasta mielestäni on ihan järkevä, ja voin itse seistä mielipiteissäni sen takana. Silti sattumatkin ovat tavallisesti seurausta jostain niitä edeltäneestä tapahtumasta. Joskus mielessä on käväissyt ajatus siitä, että jospa maapallolle kehittyi elämää, koska ainetta "piti" tasapainon säilymisen vuoksi tavallaan kierrättää...

Ehkä on kuitenkin parempi, ettei se todellinen olemassaolon syy koskaan paljastu 100% varmuudella; Ei sekään selitys kuitenkaan kaikkia tyydyttäisi ;)

Äänestä
  • Taitaa sinua vaivata se tunne, että olemassaolo olisi jotenkin lunastettava? Arvoa ja merkitystä et ehkä koe elämällesi ilman jotakin aikaansaannosta?

    Oma käsitykseni on se, että elämällä ei ole mitään erityistä tarkoitusta, tai kenties niin, että tarkoitus on elämä itse, oleminen (vertaa Jahve: minä olen se, joka olen). Onnellinen se, joka kykenee hyväksymään itsensä sellaisena kuin on ja on vapaa olemaan.

    Äänestä

  • Kontsuales kirjoitti:

    Taitaa sinua vaivata se tunne, että olemassaolo olisi jotenkin lunastettava? Arvoa ja merkitystä et ehkä koe elämällesi ilman jotakin aikaansaannosta?

    Oma käsitykseni on se, että elämällä ei ole mitään erityistä tarkoitusta, tai kenties niin, että tarkoitus on elämä itse, oleminen (vertaa Jahve: minä olen se, joka olen). Onnellinen se, joka kykenee hyväksymään itsensä sellaisena kuin on ja on vapaa olemaan.

    Mielenkiintoinen päätelmä... Joskin meni metsään. Miten ihmeessä tulit siihen tulokseen, että mielestäni olemassaolo pitäisi ansaita? Ihan mielenkiinnosta vaan kysyn, kun tekstini noin erikoisesti onnistuit tulkitsemaan...

    Ei kai olemassaoloaan tarvitse sen kummemmin ansaita; Emmehän me voi edes sitäkään itse päättää synnymmekö tänne, vai mitä?

    Äänestä

  • Tuittu kirjoitti:

    Hyvä kuitenkin, jos sinua ei ahista. Ilmeisesti olet löytänyt elämällesi tarkoituksen.

    Tarkoitin kuitenkin sitä, ettei ahdistuksesta täysin voi päästä, ellei tiedosta ja hyväksy sitä, ettei ihmisen olemassaololla ole mitään erityistä tarkoitusta. Muuta kuin kenties se, että on olemassa.

    Jotkut ihmiset ovat selvästi kokeneet elämänsä tarkoituksen, joidenkin tarkoitus on selvinnyt historian edetessä. Kuninkaat ja sellaiset varmaan kokevat tarkoituksensa selvemmin kuin rivikansalaiset. Suurmiehillä ja naisilla on selvästi tarkoitus. Vastaavasti kansan vihollisilla. Hyvä ja paha täällä taistelevat enemmän tai vähemmän näkyvästi.

    Toisaalta tarkoituksetonta ei kai ole olemassa.

    Äänestä

aivan samaa mieltä olen... uskonto on kansakunnan sairaus, josta vielä parannutaan! aikanaan vain ihmiset eivät pystyneet selittämään luonnonilmiöitä, joten nimesivät ne kaikki jumalan teoiksi. nyt kun tiede ne pystyy selittämään, ja tiedetään, että se puu ihan itse ne lehtensä kasvattaa, niin mitähän se jumala vieläkin tekee kuvioissa?!? äh, kiihkouskovaisia... plääh!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mirka.. .. .. kirjoitti:

Jumalaa ei ole olemassa, Jumala on mielikuvitusolento. Tiedemiehet on jo aikoja sitten selvittäneet ettei mitään jumalia ole olemassa.
Charles Darwinin evoluutioteoria selittää elämän hyvin perusteellisesti, mitään yliluonnollista ei tarvita. Evoluutio on vain järjetön sattumaan perustuva tapahtumaketju joka on ohjelmoinut meihin elossapysymisvietin ja lisääntymisen, kun suku jatkuu, ei yksilöä enää tarvita ja yksilö kuolee pois. Luontoa ei kiinnosta jos joku kärsii taikka kuolee, luonto vain on. Elämä on puhdasta sattumaa, elämällä ei ole mitään tarkoitusta.

Jumalaa ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu