Ef.4:5

Ef.4:
5. yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
6. yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.

Jos olenkin kastettu lapsena, lapsikasteen kautta kristitty niin kuka pentele voi sanoa etteikö se olisi riittävä kun olen joskus uskossa sillä lapsikasteellani ollut ?!?
Jos olenkin siitä uskostani horjahtanut niin en silti tarvitse uudelleen uskoon tullakseni mitään kastetta nr. 2 !
Yksi Jumala ja yksi kaste!
Jos sen lapsikasteen saaneena tulee uskoon niin silloinhan sen lapsikasteen tunnustaa, tunnustaa Jumalansa sekä kasteensa!
Horjua voi kuka tahansa uskossaan ja jos jossain lahkossa näin tapahtuu niin ei tietääkseni tarvitse kastettaan uusia, eller hur?
Silloinhan riittää myös lapsikaste pitkälle jos sen on edes kerrankin tai edes kerran kuitannut eläessään itseään koskevaksi ja siten päteväksi.
Lahkot ovat kovia kosimaan ihmisiä "kasteilleen", sille "yhdelle" kasteelle, kristillisessä elämässä.
Lahkon kasteen saadessaan, on se kaste numero kaksi, yhdelle Jumalalle!!!
Tunnen tapauksen jossa yhden ainoan Jumalan tunnustaja sai peräti kolme kastetta.
Lutherilaisen, helluntalaisen sekä Jehovan todistajien kasteen.
Kollaavatko lahkot aivopesemiensä ihmisten aikaisemmat kasteet?
Lahkoja on lukematon määrä ja näin ollen myös aivopestyjen mahdollisesti saamat kasteet, jokainen toistaan oikeammat ja vain yhdelle ainoalle Jumalalle!
Minulle henkilökohtaisesti riittää vain yksi kaste, tulen sitten jälleen uskoon tai en!
Yritän sillä yhdellä ainoalla kasteellani palloilla niin pitkään kuin mahdollista!
Sittenhän sen kuoltuani tajuan että olisiko pitänyt kierrellä ahkerasti eri lahkojen ammeissa saamassa vettä korviinsa.
Minulle, vielä kerran, riittä se kun lutherilainen pappi huonosti pesi tukkani.
Anteeksi!
Vitsailen kai väärissä asioissa?!?
Minulle, vielä kerran, riittä se kun lutherilainen pappi kastoi minut lapsena!
Mikähän muuten on etsivällä kristityllä etsivällä ennätys?
Montako ompi ennätyksen tekijällä kasteita, yhden Jumalan tunnustajalle?
Meitähän on niin moneksi, joku ottaa Raamatun todesta, ainakin tässä aiheessa ja joku taas jossain muussa, piispa Terseruksen hengessä (Vain lapsikasteen saanut. Pitäisköhän sittenkin hommata lapsikasteen lisäksi myös tusina muita, niinkuin vain varmuuden vuoksi.).
Nykypäivän "terseruksilla" niitä kasteita on enempi kuin yksi!!!
Kuinka moni kristitty muuten nykyään omassa mielessään kieltää kolmiyhtenäisyyden, uskaltamatta sitä ääneen lausua?
Moni!
Moni Aabrahamin, yhden Jumalan tunnustajan jälkeläinen (noin niinkuin henkisenä isänään, häntä pitävän)!
Olisikohan iskulauseella: "Sauna, Jumala ja Isänmaa" mitään tolkkua tässä jutussa?
Miettikää ja kertokaa että mitä ajan takaa!
Ha det så bra, mina finska vänner!
Meitä lukeneita on montaa sorttia, jotkut lukee Aku Ankkaa ja jotkut paljon muutakin.
Tunnustan!
Pidän Aku Ankasta!
Vaikka mitäpä se tähän nyt kuuluu, se Aku Ankka, kyselee moni mutta sehän nyt tähän juuri kuuluukin!!!
6146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Uusintakasteen vaatiminen Jeesukselta, on kuin vaatisi Häntä uudelleen kärsimään Getsemanen ja Golgatan kauhut, Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Ja se on täytetty! Siksi yksi kaste riittää, koska se on täytetty!

"Mutta Jeesus sanoi heille: Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, tahi tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?

He sanoivat hänelle: Voimme. Niin Jeesus sanoi heille: Sen maljan, jonka minä juon, te tosin jotte, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin." Mark.10:38-39

"Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?" Room.6:3

Äänestä
  • ""Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?" Room.6:3 "

    Mietippä että miten tämä kohta poikkeaa siitä edellisestä!

    PS: Jeesus on Jeesus ja Paavali on Paavali!
    Paavalin sanat eivät ole Jeesuksen!

    Mietippä että kuinka , kuinka...............

    Vastaan huomenna tai ylihuomenna för jag håller på att dricka starköl just nu, utanför finska gränser och för..... jag är ....finsk.......svensk.........tokig...........JA. DET ÄR JAG när jag byte mitt finskhet till svenskhet länge, länge sedan.
    Det måste vara mellan trettio eller två år sedan..Eller närmare fyrtio eller ett halvt år sedan.
    Huvudsaken i allafall är det att jag älskar ER alla finnar! Jopa sitä tupla Vee Ville. Ehkäpäeniten häntä koska hän on nin kaukana Jumalasta ja tarvitsee eniten tukea, tullakseen Jumalan luo.
    Pakanoita on aina olemassa, toiwottawasti Willekin. Turun paawi sen joskus wielä tajuaa!

    Jos Willw haluat löytää Jumalasi, tulla uskoon niin rukoile täll viisiin:
    Isä meidän, joka olet taivaassa.........

    Wai saatko Wille Mersusikin, aiwopesemiesi maksaman Mersusi sinne taiwaaseesi (=HELWETTI !!!). Se on paikkasi, se "taiwaasi"!!!

    Mitäpäs tuohon muuta!
    Paikkansa itse kullakin!
    Itse tähtään Taivaaseen!

    Äänestä

  • jätkä kirjoitti:

    ""Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?" Room.6:3 "

    Mietippä että miten tämä kohta poikkeaa siitä edellisestä!

    PS: Jeesus on Jeesus ja Paavali on Paavali!
    Paavalin sanat eivät ole Jeesuksen!

    Mietippä että kuinka , kuinka...............

    Vastaan huomenna tai ylihuomenna för jag håller på att dricka starköl just nu, utanför finska gränser och för..... jag är ....finsk.......svensk.........tokig...........JA. DET ÄR JAG när jag byte mitt finskhet till svenskhet länge, länge sedan.
    Det måste vara mellan trettio eller två år sedan..Eller närmare fyrtio eller ett halvt år sedan.
    Huvudsaken i allafall är det att jag älskar ER alla finnar! Jopa sitä tupla Vee Ville. Ehkäpäeniten häntä koska hän on nin kaukana Jumalasta ja tarvitsee eniten tukea, tullakseen Jumalan luo.
    Pakanoita on aina olemassa, toiwottawasti Willekin. Turun paawi sen joskus wielä tajuaa!

    Jos Willw haluat löytää Jumalasi, tulla uskoon niin rukoile täll viisiin:
    Isä meidän, joka olet taivaassa.........

    Wai saatko Wille Mersusikin, aiwopesemiesi maksaman Mersusi sinne taiwaaseesi (=HELWETTI !!!). Se on paikkasi, se "taiwaasi"!!!

    Mitäpäs tuohon muuta!
    Paikkansa itse kullakin!
    Itse tähtään Taivaaseen!

    kun ihminen on tietoinen ja tulee tietoiseksi uskostaan ja julistaa sen julkisesti. Pikkulapsi ei tajua mitä hänelle tapahtuu eikä voi sanoa omaa mielipidettään asiassa. Siksi aikuiskaste olisi sopivampi. Ja niin monissa isoissa uskonnoissa onkin. Roomalaiskatolisessa kirkossa esimerkiksi on tosi pitkä rippikoulu jonka jälkeen on sitten isot juhlallisuudet ja nuori kastetaan uskoonsa jonka hän on opetuksen kautta omaksunut. Siinä mielessä ymmärtää sen että toisissa seurakunnissa kastetaan vasta sitten kun on asian ensin kunnolla tutkinut,että tietää minkä eteen kastetaan.

    Äänestä

Kyllä kasteen uusiminen on kuin Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman aliarvioiminen, tyhjäksi saattaminen. Sillä kasteessa meidät kuoletetaan pois synnistä Jeesuksen kuoleman kautta. Ja kasteen armoon saadaan palata horjahdellessamme. Uusintakasteet vaatisivat Taivaan tieltä horjahtaneen aina uudelleen kasteelle ja kuinka usein miedän kasteella tulisi sitten käydä. Hyvin usein.
Raamattu sanoo "teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton".

Äänestä
  • Aamen!

    Äänestä

Kirjoittelisit joskus selvinkin päin. Voisivat juttusi olla toisenlaisia ja järkevämpiä. Näytät tahallasi vain härnäävän täällä muita. Täyttä asiaakin sinulta varmaan löytyisi kirjoitettavaksi selvin päin täällä jopa tuolla kouluruotsillasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jätkä kirjoitti:

Ef.4:
5. yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
6. yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.

Jos olenkin kastettu lapsena, lapsikasteen kautta kristitty niin kuka pentele voi sanoa etteikö se olisi riittävä kun olen joskus uskossa sillä lapsikasteellani ollut ?!?
Jos olenkin siitä uskostani horjahtanut niin en silti tarvitse uudelleen uskoon tullakseni mitään kastetta nr. 2 !
Yksi Jumala ja yksi kaste!
Jos sen lapsikasteen saaneena tulee uskoon niin silloinhan sen lapsikasteen tunnustaa, tunnustaa Jumalansa sekä kasteensa!
Horjua voi kuka tahansa uskossaan ja jos jossain lahkossa näin tapahtuu niin ei tietääkseni tarvitse kastettaan uusia, eller hur?
Silloinhan riittää myös lapsikaste pitkälle jos sen on edes kerrankin tai edes kerran kuitannut eläessään itseään koskevaksi ja siten päteväksi.
Lahkot ovat kovia kosimaan ihmisiä "kasteilleen", sille "yhdelle" kasteelle, kristillisessä elämässä.
Lahkon kasteen saadessaan, on se kaste numero kaksi, yhdelle Jumalalle!!!
Tunnen tapauksen jossa yhden ainoan Jumalan tunnustaja sai peräti kolme kastetta.
Lutherilaisen, helluntalaisen sekä Jehovan todistajien kasteen.
Kollaavatko lahkot aivopesemiensä ihmisten aikaisemmat kasteet?
Lahkoja on lukematon määrä ja näin ollen myös aivopestyjen mahdollisesti saamat kasteet, jokainen toistaan oikeammat ja vain yhdelle ainoalle Jumalalle!
Minulle henkilökohtaisesti riittää vain yksi kaste, tulen sitten jälleen uskoon tai en!
Yritän sillä yhdellä ainoalla kasteellani palloilla niin pitkään kuin mahdollista!
Sittenhän sen kuoltuani tajuan että olisiko pitänyt kierrellä ahkerasti eri lahkojen ammeissa saamassa vettä korviinsa.
Minulle, vielä kerran, riittä se kun lutherilainen pappi huonosti pesi tukkani.
Anteeksi!
Vitsailen kai väärissä asioissa?!?
Minulle, vielä kerran, riittä se kun lutherilainen pappi kastoi minut lapsena!
Mikähän muuten on etsivällä kristityllä etsivällä ennätys?
Montako ompi ennätyksen tekijällä kasteita, yhden Jumalan tunnustajalle?
Meitähän on niin moneksi, joku ottaa Raamatun todesta, ainakin tässä aiheessa ja joku taas jossain muussa, piispa Terseruksen hengessä (Vain lapsikasteen saanut. Pitäisköhän sittenkin hommata lapsikasteen lisäksi myös tusina muita, niinkuin vain varmuuden vuoksi.).
Nykypäivän "terseruksilla" niitä kasteita on enempi kuin yksi!!!
Kuinka moni kristitty muuten nykyään omassa mielessään kieltää kolmiyhtenäisyyden, uskaltamatta sitä ääneen lausua?
Moni!
Moni Aabrahamin, yhden Jumalan tunnustajan jälkeläinen (noin niinkuin henkisenä isänään, häntä pitävän)!
Olisikohan iskulauseella: "Sauna, Jumala ja Isänmaa" mitään tolkkua tässä jutussa?
Miettikää ja kertokaa että mitä ajan takaa!
Ha det så bra, mina finska vänner!
Meitä lukeneita on montaa sorttia, jotkut lukee Aku Ankkaa ja jotkut paljon muutakin.
Tunnustan!
Pidän Aku Ankasta!
Vaikka mitäpä se tähän nyt kuuluu, se Aku Ankka, kyselee moni mutta sehän nyt tähän juuri kuuluukin!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu