Soluttautuminen maailmalle

Ensinnäkin pitää sanoa, että olen noviisi tällä saralla ja ehkä siksi haluankin täällä vaikuttavilta tietäjiltä heidän näkökulmiaan asiaan.

Siis kyse on USA:n tukikohdista ympäri maailmaa.
Voisiko olla mahdollista, että kyseinen maa yrittää näitä tukikohtiaan 'hyväksi käyttäen' soluttaa/sulauttaa kansalaisiaan vieraisiin kulttuureihin/rotuihin.
Sinänsä ajatus ei ole mitenkään vieras, sillä samantapaista taktiikkaa käytti aikanaan myös silloinen Neuvostoliitto ja monet muut ns. valloittajat.
Hyvä esimerkki on Baltian maat, tosin sinne kyllä roudattiin ihan puhtaasti Venäläistä siviiliväestöäkin, mutta tarkoitusperä voisi olla sama, kuin ehkä USA:n tukikohdillakin.
4178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Näetpä kauhut kaikkialla. Okinavassa ovat olleet jo 50-vuotta. Mitään soluttautumista tai ainakaan sen onnistumista ei ole havaittavissa.

Äänestä
  • En näe kauhuja kaikkialla ja en kirjoittanut kirjoitustani kauhukuvana, sinällään...

    Oletko kenties paremminkin perillä Okinavan asioista ja jos olet, niin kuinkahan monta suvunjatkamistapahtumaa siellä on ollut tämän 50-vuoden aikana, missä on USA:lainen ja paikallinen kohdanneet, sekä kuinka moni USA:lainen on asettunut sinne 'taloksi' eli muuttanut sinne pysyvästi?
    Jos määrä on yli marginaalisuuden, niin voidaan kai puhua sulautumisesta/soluttautumisesta?

    Äänestä

  • aivosolu kirjoitti:

    En näe kauhuja kaikkialla ja en kirjoittanut kirjoitustani kauhukuvana, sinällään...

    Mustia Amerikan sulatusuuni ei pystynyt eikä pysty sulattamaan samaksi roduksi. Etelä-Amerikassa tämä onnistui hyvin.
    Kotimaassakaan ei Jenkeillä enään mene hyvin. Maahan muuttavat "Latinot" eivät enään opettele englantia. Ne muodostavat jo omakielisiä asuma-alueita. Tästä taas seuraa......

    Äänestä

  • aivosolu kirjoitti:

    En näe kauhuja kaikkialla ja en kirjoittanut kirjoitustani kauhukuvana, sinällään...

    Oletko kenties paremminkin perillä Okinavan asioista ja jos olet, niin kuinkahan monta suvunjatkamistapahtumaa siellä on ollut tämän 50-vuoden aikana, missä on USA:lainen ja paikallinen kohdanneet, sekä kuinka moni USA:lainen on asettunut sinne 'taloksi' eli muuttanut sinne pysyvästi?
    Jos määrä on yli marginaalisuuden, niin voidaan kai puhua sulautumisesta/soluttautumisesta?

    Aivosolu on syystä huolissaan noista suvunjatkamis tapahtumista.Ennen mm,Vietnamilainen sika oli valkea mutta näiden
    sota vuosikymmenten jälkeen ne on tummia
    jostakin kumman syystä.Eli kyllä olet oikeessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aivosolu kirjoitti:

Ensinnäkin pitää sanoa, että olen noviisi tällä saralla ja ehkä siksi haluankin täällä vaikuttavilta tietäjiltä heidän näkökulmiaan asiaan.

Siis kyse on USA:n tukikohdista ympäri maailmaa.
Voisiko olla mahdollista, että kyseinen maa yrittää näitä tukikohtiaan 'hyväksi käyttäen' soluttaa/sulauttaa kansalaisiaan vieraisiin kulttuureihin/rotuihin.
Sinänsä ajatus ei ole mitenkään vieras, sillä samantapaista taktiikkaa käytti aikanaan myös silloinen Neuvostoliitto ja monet muut ns. valloittajat.
Hyvä esimerkki on Baltian maat, tosin sinne kyllä roudattiin ihan puhtaasti Venäläistä siviiliväestöäkin, mutta tarkoitusperä voisi olla sama, kuin ehkä USA:n tukikohdillakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu