Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa, mikään maailmassa ei viittaa siihen että Jumala olisi olemassa. Maailmankaikkeudella on juuri ominaisuudet jotka sillä voisi olettaakin olevan juuri silloin kun mitään Jumalaa ei ole.
Maailmassa on paljon kärsimystä, koska luontoa ei kiinnosta kärsiikö joku taikka kuolee, luonto vain on. Luonto on julman ja raa-an evoluution tulosta, heikot karsiutuvat pois, siinä ei ole sijaa millekään rakkauden Jumalalle.
Kerrankin kävi niin että bussi täynnä koululaisia lapsia tippui rotkoon ja kaikki kuolivat. Elämä on täysin sattumanvaraista. Jos Jumala olisi olemassa, niin miksei hän ruoki nälkää näkeviä afrikassa esimerkiksi?
Parhaimpia todisteita Jumalan olemattomuudesta on tiede. Tiede on selvittänyt luontoa ja kaikkia asioita niin ettei Jumalaa tarvita mihinkään, kaikelle löytyy luonnollinen selitys, Jumalaa ei yksinkertaisesti tarvita mihinkään.
Lisäksi ei ole olemassa yhtäkään seikkaa mikä viittaisi Jumalaan. Jumalaa ei ole kukaan pystynyt todistamaan ja se johtuu siitä koska Jumalaa ei ole, mitenkäs todistat semmoisen jota ei ole? Ei ole olemassa yhtäkään todistetta Jumalasta.
Jumalaa ei ole.
Maailmassa on paljon kärsimystä, koska luontoa ei kiinnosta kärsiikö joku taikka kuolee, luonto vain on. Luonto on julman ja raa-an evoluution tulosta, heikot karsiutuvat pois, siinä ei ole sijaa millekään rakkauden Jumalalle.
Kerrankin kävi niin että bussi täynnä koululaisia lapsia tippui rotkoon ja kaikki kuolivat. Elämä on täysin sattumanvaraista. Jos Jumala olisi olemassa, niin miksei hän ruoki nälkää näkeviä afrikassa esimerkiksi?
Parhaimpia todisteita Jumalan olemattomuudesta on tiede. Tiede on selvittänyt luontoa ja kaikkia asioita niin ettei Jumalaa tarvita mihinkään, kaikelle löytyy luonnollinen selitys, Jumalaa ei yksinkertaisesti tarvita mihinkään.
Lisäksi ei ole olemassa yhtäkään seikkaa mikä viittaisi Jumalaan. Jumalaa ei ole kukaan pystynyt todistamaan ja se johtuu siitä koska Jumalaa ei ole, mitenkäs todistat semmoisen jota ei ole? Ei ole olemassa yhtäkään todistetta Jumalasta.
Jumalaa ei ole.
Vastaukset 8
Vanhimmat
En nyt ala väittämään,että Jumala on jne...Keskustelun kannalta se olisi turhaa.Enkä ole edes välttämättä varma omasta mielipiteestäni.
Mutta asiaa voi myös miettiä siltä kannalta,että tiede ja Jumala ei sulje toisiaan mitenkään pois.
Kristillisessä mielessähän voisi ajatella,että tiede,todisteet evoluutio teoriasta ym. vastaavat ovat sen vastapuolen aikaan saannosta,joka nimenomaan pyrkii luomaan vaikutelman Jumalattomasta maailmasta.
Minä voi todistaa Jumalan olemassaolon.Jeesuksen Kristuksen jonka uskon kuolleen ristilla syntieni vuoksi ja nousseen kuolleista että minäkin saisin elää iankaikkisesti.
Minulta kuoli vauva -85.En uskonut jumalaan sitä ennen.
Tiesin vain sen mitä uskontotunnilla koulussa opetettiin.Vauvan kuolema vaikutti niin että halusin löytää hänet joka vauvani otti minulta.
Minä joka kävin kapakoissa mieheni kanssa ja vietimme hyvin maallista elämää,ryyppäsimme ja juhlimme,muutuin hetkessä.
Ainoa päämäärä oli löytää jotakin konkreettista,että tietäisin että olisi olemassa joku joka antaa kaiken takaisin moninkertaisena,niinkuin raamatussa sanotaan.
Ja löysin sen, Jeesuksen elämääni.
-Mieheni joka oli juonut 20 vuotta jätti alkoholin.
-Saimme uuden lapsen.
-Mieheni joka sairastui syöpään.
Syöpä ei saanut häntä.
miehenikin on uskossa.
Monia asioita on tapahtunut.Ainoastaan se kuitenkin että voin uskoa on jo ihme.
Siitä täytyy kiittää jokapaäivä ja pyytää että Hän Jeesus pitäisi minusta kiinni.
Se että joku sanoo että hän uskoo,on toditus.
Eiväthän kaikki usko.
Jä näiden uskovien elämässä on luottamus siihen että elämä jatkuu ikuisesti.
Se on aivan mahtavaa.
Joka ei usko pelastukseen,uskoo jäävänsä siihen kun kuolema hänet kaataa.
Se on surullista.
Kunpa sinäkin voisit uskoa.
En ole samaa mieltä, itse olen huomennut että tieteessä on liian paljon aukkopaikkoja, kun kysymyksessä on ihmisen kehitys. Minkä takia apinoita on vielä, jos ne kerran olisivat muuttuneet toiseksi lajiksi?
Entäs välimuodot jne...?
Tiede ei selitä yliluonnollisia asioita, vaan väittää että niitä ei ole olemassakaan, koska ei kykene vastaamaan vaadittuihin kysymyksiin.
Luonto ei ole kone eikä lelukaan, ja ihmisen pitäisi pitää siitä huolta!
Mutta ihminen on sydämeltänsä paha, ja on saanut aikaiseksi kaikenlaista inhottavaa, ja useasti vielä painokelvottomista syistä.
Ei ole mikään ihme, että uhanalaisia lajeja häviää joka päivä maailmasta, kun ihmisistä on tullut välinpitämättömiä oman edun tavoittelijoita.
Ja mihinkö minä uskon?
Minä olen kristinuskovainen, ja olen ollut jo monta vuotta, ja aion jatkaakkin tällä tiellä.
Ei Jumala halunnut mitään pahuutta tänne maailmaa ihmisten keskuuteen.
Tuo pahuuden takana on Jumalan vihollinen.
Tiedät tyypin.
Hän on erikoistunut olemaan hyvä tuossa.
Vakuuttaen ihmisille että mitään jumalaa ei ole ja yrittää viedä ihmisen yhä vain kauemmas asioista jotka Jumala tarkoitti ihmisiä varten.
- Rakkauden
- Ystävallisyyden
- Toinen toisensa kunnioittamisen
- Vilpittömän rehellisyyden
- Nöyryyden
ja USKON Iankaikkisee Jumalaan Jeesukseen Kristukseen.
Näin ei ollut alussa.
Tuo tyyppi tuli esiin ja sai otteen ihmisestä.
Mutta on voittoisa joukko kuitenkin,joka pystyy vastustamaan tuota pahaa.
Se onnistuu vain Hänen avullaan johon me turvaamme kaikessa hädässä niinkuin suuressa ilossakin.
Minä en pohdi noita asioita tieteen näkökulmasta.
se on turhaa mielestäni.
ERÄÄN KUULUISAN FILOSOFIN MUKAAN MAAILMAMME ON KAIKISTA PARAS MAHDOLLISIN.
MIETIPPÄ ASIA NÄIN:
SYÖT SUKLAATA 3 PÄIVÄÄ JATKUVASTI. ALUSSA SE ON HYVÄÄ MUTTA TURRUT SIIHEN KOHTA. SE EI MAISTUKAAN ENÄÄ NIIN HYVÄLLE.
TARVITAAN KÄRSIMYSTÄ, JOTTA VOIMME SAAVUTTAA ONNEA.
OLET VIIKON METSÄSSÄ NÄLKÄISENÄ, SAAT SUKLAAPALAN,SE MAISTUU TAIVAALLISEN HYVÄLTÄ.
2. KAIKKI PERUSTUU USKOON JA VAPAAN TAHTOON.
VOIMME TEHDÄ ELÄMÄSSÄMME LÄHES MITÄ VAIN KOSKA MEILLÄ ON VAPAA TAHTO. JUMALAN ASETTAMA KOETINKIVI ONKIN TÄSSÄ: MITÄ TEET VAPAALLA TAHDOLLASI?
JUMALA EI ANNA MERKKEJÄ ITSESTÄÄ KOSKA:
SINUN USKOSI EI OLE ENÄÄ PYYTTEETTÖMÄN VAKUUTTAVAA JUMALAN IHMEIDEN JA ILMESTYSTEN JÄLKEEN, KOSKA USKOT SIIHEN MITÄ NÄET... SILLOINHAN KAIKKI USKOISIVAT.
3. VAIKKA JUMALAA EI JOSTAIN SYYSTÄ OLISI, VOISIN KUOLLA TYYTYVÄISENÄ OLLEN TIETOINEN ETTÄ OLEN TEHNYT ELÄMÄSSÄNI HYVIÄ ASIOITA JA NOSTAA TIETYLLÄ TAVALLA EGOISTISESTI ITSENI MUIDEN YLÄPUOLELLE.
MITÄ SEURAA JOKAISESTA KÄRSIMYKSESTÄ POIKKEUKSETTA? ONNI. SE ON MATEMAATTINEN TOSIASIA.
Usko on ihmisen päässä.
Kun et jaksa enää omin voimin, sekoat ja rupeat luulemaan että sinua vahtii ja kaitsee joku näkymätön tyyppi.
Ja niin taas ihminen jaksaa.
Evoluutio on keksinyt keinonsa jatkaa ihmisrotua.
Mutta valitettavasti kristinusko pyrkii tuhoamaan suurimman osan siitä koska he ovat "vääräuskoisia" tai "pakanoita"
Kristittyjen käsitys omasta ylivertaisuudestaan on sytyttänyt lukemattomia sotia ja vaatinut lukemattomien viattomien ihmisten hengen kautta aikain.
Näköjään sua kiinnostaa nää asiat kun oot oikeen käyttänyt aikaa foorumin selailuun:)))!!
Niin todellakin onhan ristin nimeen tehty monia verisiä vaelluksia mutta nämä ovatkin ihmisen itse keksimiä fanaattisia äärimuotoja JOITA JUMALA EI OLE KOSKAAN TARKOITTANUT SUORITETTAVAKSI.
Kääntöpuolena voidaan tarkastella kuinka monta ihmishenkeä Kristinusko ja sen etiikka on todella pelastanut!!!! Ilman etiikkaa ihmiset varmasti tappaisivat toisiaan moninkertaisesti verrattuna nyky-yheiskunnan kristinuskoon pohjautuvaan eettiseen ajatteluun. Ja vastaappa tähän kiitos:))
Ei se ihan niin mene, koska kysymys on todellisista asioista, mutta kaikilla ei ole sitä tarvittavaa uskoa.