Miksi olemme olemassa?

Tällä areenalla on varmasti tätäkin asiaa käsitelty perin juurin, mutta haluan minäkin panna lusikkani soppaan kun olen siihen sopivasti provosoitunut. Erästä erittäin paljon arvostamaani henkilöä (neroa), kun on niin kovin sanoin näillä kentillä parjattu; hän kun meni ja käänsi Koraanin suomen kielelle.

Tunnettu dogmatiikan professori Miikka Ruokanen selittää olomassaoloamme kirjassaan ”Milloin maailma loppuu” näin (s.75): ” Jumala on olio, joka lahjoittaa hyvää, antaa toiselle mitä tältä puuttuu. Maailmankaikkeudelta ja meiltä pieniltä ihmisiltä puuttui olemassaolo, Jumala lahjoitti sen meille. Hän teki meidät rakkautensa kumppaneiksi.” Tämä on varmasti lapsellisin ajatelma mitä kukaan suomalainen professori on koskaan kirjoittanut. Kuinka ”olemassa olemattomalle pienille ihmisille” voi lahjoittaa jotain? Hänen kirjansa on täynnä vastaavia päättömyyksiä, ne vetävät vertoja Paavalin hullutuksille. Ihmisen olemassaolon tarkoituksen hän selittää: ”Ihmisen olemassaolon tarkoitus on rakkaus: olemme Jumalan rakkauden kohteita ja hän tarkoitti meidät oman rakkautensa kumppaneiksi.” (Tässä kohtaa kuulet varmaan remakkaa naurua!)

Ruokanen osaa myös vääristellä asioita ja asettua itse profeetaksi kirjoittamalla : ”Tiede etsii vastauksia kysymykseemme, mitä on olemassa. Uskonto sen sijaan etsii suuntaa ihmisen etsintään: miksi tämä kaikki on olemassa, mikä on meidän ja maailmankaikkeuden lopullinen kohtalo? Tiede ei koskaan voi vastata tällaisiin kysymyksiin.” Kuinka hän voi olla niin varma, ettei esim. 100 miljoonan vuoden kuluttua tunnettaisi perin pohjin maailmankaikkeuden ja kaiken muunkin olevaisen rakenne ja toiminta? Kuinka uskonto siihen pystyisi vastaamaan paremmin, eihän se tähänkään päivään mennessä ole tuottanut muuta kuin hullutuksia: Aurinko kiertää Maata, Kuu luo valoaan, linnut syövät ruohoa ja käärmeet maan tomua, maa on pannukakku, ajattelemme sydämellä, sairaudet ovat riivaajien aiheuttamia jne. jne.. Tämän (ehkä ratkaisemattomaksi jäävän) ongelman kimppuun on käytävä nimenomaan järjen eikä taikauskon voimalla.

Kristityt teologit ja julistajat, ovat pysähtyneet ajassa, sillä jo Antonius Suuri opetti 300-luvulla kuten Miikka Ruokanen nyt: ”Miksi ihminen luotiin? Jotta hän tajuaisi Jumalan teot ja näkisi Jumalan sekä ylistäisi Häntä, joka on luonut kaiken ihmistä varten. Rakkauden sitein Jumalaan kiintynyt mieli on näkymätön siunaus, jonka Jumala suo niille, jotka ovat kelvollisesti kilvoitelleet ja nuhteettomasti vaeltaneet.” (Pyhä Antonios Suuri: Opetuksia ihmisen luonteesta ja kehotuksia nuhteettomaan elämänvaellukseen, Filokalia I, s.27, kohta 55).

Kolmas ”Miikka Ruokanen” eli 600-luvulla, sillä kun lukee Maksimos Tunnustajan tekstejä, voisi aivan hyvin luulla lukevansa Ruokasen aforismeja: Kuinka vähän dogmatiikka onkaan kehittynyt 1400 vuoden aikana: ”Saattaessaan järjelliset ja henkiset olennot olemattomuudesta olemiseen Jumala äärettömässä hyvyydessään lahjoitti niille neljä jumalallista ominaisuutta, joilla Hän ylläpitää, suojelee ja varjelee luotujaan. Nämä neljä ovat olemassaolo ja iankaikkinen olemassaolo sekä hyvyys ja viisaus. Kaksi ensin mainittua Jumala on sisällyttänyt itse luotujen olemukseen; toiset kaksi Hän on antanut siveellisenä mahdollisuutena, että luotu sitä kautta voisi tulla sellaiseksi kuin Jumala luonnostaan on. Tämän vuoksi sanotaankin, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Hänet on luotu Jumalan kuvaksi, koska hänen olemassaolonsa on Jumalan olemassaolon kuva ja hänen ikuinen olemassaolonsa on Jumalan ikuisen olemassaolon kuva - siinä mielessä, että vaikka se ei olekaan aluton, se on kuitenkin loputon. »Kaltaisuus» taas tarkoittaa, että ihmiselle on annettu mahdollisuus tulla hyväksi ja viisaaksi niin kuin Jumala, että hän armon avulla tulisi sellaiseksi kuin Jumala on luonnostaan. Jokainen järjellinen olento on siis Jumalan kuva, mutta Hänen kaltaisiaan ovat vain hyvät ja viisaat.”(Pyhä Maksimos Tunnustaja: Rakkaudesta, FilokaliaII, s. 105, kohta 25)

On hyvin todennäköistä, ettei olemassaolollamme olekaan mitään tarkoitusta. Me vain satumme olemaan olemassa. Ellei avaruus, aine, energia ja luonnonlait olisi juuri sellaisia kuin ne ovat, meitä ei olisikaan olemassa, emmekä siis olisi sitä nyt ihmettelemässä. Olemassaolomme syyn pohtiminen on aivan sama kuin se, että pohtisimme sitä, miksi kukaan ei saanut loton päävoittoa kuuteen viikkoon vuonna 1985. Oliko silläkin muka jokin tarkoitus? Ei, se oli vain sattumaa.

Kerran eräs nuori mies kysyi minulta: ”Miten kaikki aine on alun perin syntynyt?” Vastasin, että kysymys on nykytieteelle vielä avoin, johon hän vastasi ivallisesti ja voitonriemuisesti naureskellen. ”Tietenkin sen on Jumala luonut, niin kuin kaiken muunkin!” Kun sitten kysyin: ” Kuka Jumalan on sitten luonut?” Vastaus kuului : ”Ei tietenkään kukaan, Jumala on ollut aina olemassa.” Tähän ivaan oli jotenkin vastattava, joten kysyinkin: ”Entäpä, jos avaruuden ainekin on ollut aina olemassa, eikä sitäkään ole kukaan luonut?” Nuori mies jäi miettimään vastaustaan. Ilmeisesti hänelle ei tullut mieleen yhtään sopivaa Raamatun ”totuutta”, jolla olisi siinä tilanteessa vastannut, joten mielenkiintoisesti alkanut keskustelumme loppui lyhyeen.