Huumeiden salakuljettaja. Murtovaras.
Kiinassa; kuolemantuomio, vuosia vankeutta
USA:ssa; elinkautinen psykologista kidutusta (ehkä pahempi kuin kuolemantuomio), vuosia vankeutta ja psykologista kidutusta.
Suomessa; vuosia vankeutta tai uudenlainen yhteiskuntaan sopeuttava vankeus, jonka tulokset erinomaisia.
4D esitteli erilaisia rangaistuskäytäntöjä eri maissa. Yhdysvalloissa on vallalla kova linja. Elinkautisia tuomioita jopa ei-väkivaltarikoksista (esim. murroista). Erilaisia vankiloita. Arizona aavikkovankila, jossa ihmisiä nöyryytetään ja kuljetetaan ketjuissa. Tulokset. Kova linja ei vähennä rikollisuutta, mutta tulee kalliiksi pitkinä vankeusaikoina ja huonona sopeutumisena yhteiskuntaan.
Yllättäin parhaat tulokset Suomesta, jossa pienemmistä rikoksista selviää suurilla sakoilla ja jossa sakot ovat suhteutetut henkilön tuloihin, jotta niillä olisi sama tehovaikutus kaikkiin. Lisäksi uusimpana linjana sopeuttavat vankilat, jossa ympäristölle turvallisia vankeja sopeutetaan palkkatyön kautta ja inhimillisissä oloissa. Vantaan vankilassa väkivaltarikolliset oppivat koskettamaan ihmistä ja saamaan kosketusta, niin että he kokevat sen miellyttäväksi, ilman väkivaltaa. Tulokset; ohjelmassa esiteltiin, kuinka Suomen vanki- ja rikosluvut ovat vähentyneet 60 -luvulta lähtien.
Suomessa olisi paljon esikuvaa ja opittavaa maailman diktatuureille kuten Kiinalle, Venäjälle ja USA:lle.
Kiinassa; kuolemantuomio, vuosia vankeutta
USA:ssa; elinkautinen psykologista kidutusta (ehkä pahempi kuin kuolemantuomio), vuosia vankeutta ja psykologista kidutusta.
Suomessa; vuosia vankeutta tai uudenlainen yhteiskuntaan sopeuttava vankeus, jonka tulokset erinomaisia.
4D esitteli erilaisia rangaistuskäytäntöjä eri maissa. Yhdysvalloissa on vallalla kova linja. Elinkautisia tuomioita jopa ei-väkivaltarikoksista (esim. murroista). Erilaisia vankiloita. Arizona aavikkovankila, jossa ihmisiä nöyryytetään ja kuljetetaan ketjuissa. Tulokset. Kova linja ei vähennä rikollisuutta, mutta tulee kalliiksi pitkinä vankeusaikoina ja huonona sopeutumisena yhteiskuntaan.
Yllättäin parhaat tulokset Suomesta, jossa pienemmistä rikoksista selviää suurilla sakoilla ja jossa sakot ovat suhteutetut henkilön tuloihin, jotta niillä olisi sama tehovaikutus kaikkiin. Lisäksi uusimpana linjana sopeuttavat vankilat, jossa ympäristölle turvallisia vankeja sopeutetaan palkkatyön kautta ja inhimillisissä oloissa. Vantaan vankilassa väkivaltarikolliset oppivat koskettamaan ihmistä ja saamaan kosketusta, niin että he kokevat sen miellyttäväksi, ilman väkivaltaa. Tulokset; ohjelmassa esiteltiin, kuinka Suomen vanki- ja rikosluvut ovat vähentyneet 60 -luvulta lähtien.
Suomessa olisi paljon esikuvaa ja opittavaa maailman diktatuureille kuten Kiinalle, Venäjälle ja USA:lle.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Yhdysvallat ei olekaan oikeus´- ja sivistysvaltio, vaan täydellinen holtiton paskiainen löysine aselakeineen.
Missään sivistysmaassa ei ole kuolemantuomioita, kuten esim. Usa:ssa. Vankien jalkaraudat kertovat törkeästä alistamisisesta. Kuubassa pidetään ihmisiä vangittuina ilman, että oikeudenkäynneitä edes puhutaan. Joukossa voi olla aivan syyttömiäkin, mutta vitut USA siitä piittaa.
Katseltiin tuossa juuri Michael Mooren tekemä filmi. Suosittelenpa jokaiselle, niin USA:n ystäville kuin sen kriitikoillekin. Ystävät näkevät ettei ainoa USA ole se jota haukutaan - USA:ssa on myös Mooren tapaisia erittäin fiksuja ihmisiä. Myös kriitikot näkevät tämän.
Elokuva on todella kokemus, äärimmäisen vakava mutta ratkihauskasti annosteltuna.
http://www.hardylaw.net/Truth_About_Bowling.html
http://www.moorelies.com/
Outoa että mainitset vain USA:n..
Usein USA:ta vastaan olevat puhuvat VAIN USA:sta kun kyse on kuolemantuomioista tai ihmisten tappamisesta. Entäpä Venäjä, Kiina ja kaukoidän maat?
Kiinassa riittää jos ajattelet "väärin" niin häkki heilahtaa tai pahempaa.. Joukossa on ihmisiä jotka ovat eri mieltä yhteiskunnasta. Syyttömiä siis.. Mutta kun se ei ole USA joka tekee pahaa niin vitut sinä siitä piittaat.
Entäpä muutama viikko sitten tullut uutinen kaukoidässä käytävästä huumesodasta jossa yhdessä ainoassa maassa oli tuomittu n. 1500 ihmistä kuolemaan huumerikoksista. Tarkkaa lukumäärää ei ollut edes tiedossa. Luuletko tosiaan ettei joukossa ollut syyttömiäkin? Mutta kun se ei ole USA joka tekee pahaa niin vitut sinä siitä piittaat.
Tuleeko vielä mieleesi afrikkalaiselle äidille annettu kivitystuomio (joka käsittääkseni peruttiin uskovaisten suureksi kauhuksi)? Vaikutti minusta aika syyttömältä kuolemantuomiolle!! Mutta kun se ei ole USA joka tekee pahaa niin vitut sinä siitä piittaat.
Sinä vaan haluat keskittyä yhden maan ratkaisuihin ja haukkumaan USA:ta, koska se on nykyään niin vitun muodikasta.
Taidat itse olla pellelandia. Entäpä jos ottaisit ne punaiset lasit pois silmiltäsi niin huomaisit että muutkin maat tappavat ihmisiä kuin USA... nöyryyttämisestä puhumattakaan.
Valitettavast vain jäävät aika vaatimattomaksi sen rankan asian rinnalla jolla Moore jyrää. Ei näitä juttuja tyylikysymyksillä ratkaista. Kyse ei ole siitä mihin dokumentin ja fiktion rajanvedot tehdään. Ja kyllä saavat kerjätä toisenkin $5 avustuksen ennen kuin Mooren "virheistä" valittaminen vastaa vaikkapa "Dude" -kirjan miljoonamyyntiä.
Tosiasia on että Amerikassa on moni ihan perustavanlaatuinen asia - joista "Bowling" käsitteli pelkoa ja asehulluutta - pahasti pielessä, eivätkä nämä asiat poistu vaikka viestintuojat niistä ikiaikaiseen tyyliin eliminoitaisiinkin.
Mooren "valheet" contra Bushin valheet... hmm.
Voisit vastata itse omaan kysymykseesi: eikö todellakaan ole soveliasta odottaa vapauden ja demokratian ideoiden varaan perustetulta USA:lta jotain enemmän kuin tuhatvuotisen totalitaristisen perinteen ja historian omaavilta Venäjältä tai Kiinalta? Eikö USA:lta todellakaan voi odottaa enemmän kuin afrikkalaisilta heimovaltioilta?
USA:a arvostellaan siksi että se sijaitsee omien ihanteittemme suunnassa ja se on pettänyt raaalla tavalla nämä omat ihanteensa. Se on suorittanut omien etujensa mukaisia dollari-invaasioita lukemattomiin tarkoituksella velkaannuttamiinsa maihin, se on kaatanut hallitsijoita - myös demokraattisesti valittuja - ja se on pannut pystyyn sen omille liiketoimille suopeita nukkehallituksia, kuten se nyt Irakissa on tekemässä entisen vasallin, Saddamin, heittäydyttyä uskottomaksi.
USA on typerä ja verinen valtio, joka ei ansaitse sitä arvostusta jota sille haluaisimme antaa. Olisi USA:n oma etu että siellä nykyisen hallinnon vastaiset oppositiovoimat pääsisivät valtaan ja kelkkaa käännettäisiin niin ettei se ole törmäyskurssilla niin USA:n omien ihanteiden kuin muun sivistyneen maailman kanssa. Sillä vaikka maa olisi miten suuri sotilasmahti tahansa, sen sotilasvoima on vain tyranniaa ellei sillä pystytä ajamaan niitä arvoja joita sillä ilmoitetaan ajettavan. Siitä me kaipaisimme jotain todistusta, mutta ainoa mitä olemme kuulleet on yhä tyjempiä ja typerämpiä valheita sekä onttoa uskonnollista ja isänmaallista paatosta.
Ensin: Joku on sanonut että "mitä muuta voi odottaa valtiolta joka on syntynyt kansanmurhasta."
Tiedät varmaan mitä tarkoitan?
Käytit itse nimimerkkiä "tässä ja nyt", miki sitten etsit historiasta oikeutusta joidenkin maiden toiminnalle? Voihan niitä lähtökohtia ottaa miten päin tahaansa.. Eikö Kiinalta (kaukoidältä yleensä) jossa on ollut sivitystä jo tuhansia vuosia voisi odottaa enemmän kuin valtiolta joka on perustettu muutama sata vuotta sitten? Ihmisrodun sanotaan olevan afrikasta lähtöisin, joten eikö niiltä seuduilta voisi odottaa vähän enemmän kuin valtiolta joka on perustettu muutama sata vuotta sitten?
Onko esim. Kiinalla ja Venäjällä jotenkin erilaiset ihanteet kuin meillä niinkun ihmisenä ja jos on, tekeekö se julmuudet hyväksyttäväksi?
Väitätkö etteivät Kiina, Venäjä(NL) ja Irak ole ainakin pyrkineet kaatamaan hallitsijoita ja hallitsemaan rajojensa ulkopuolella nukkehallituksilla? Käykö mielessä Latvian-maat? Ent-sosialistiset valtiot? Tibet? Taiwan? Kuwait?
USA on typerä ja verinen valtio, mutta ei todellakaan ainoa. Erona on se että USA:ssa oppositiovoimat pystyvät toimimaan kannatuksen mukaan, useissa muissa maissa oppositio pyörii enimmäkseen vankiloissa ja mielisairaaloissa.
Olisi hyvä jos muodin mukainen politikointi loppuisi ja nähtäisi että paskoja valtioita on maailma pullollaan.. muotivirtausten ulkopuolellakin.
"USA:ssa; elinkautinen psykologista kidutusta (ehkä pahempi kuin kuolemantuomio), vuosia vankeutta ja psykologista kidutusta. "
Tulihan sieltä taas se näpäytys. Viihteellistä.
Saman ohjelman katsoin, mutta en kyllä huomannut siinä mainittavan tällaista "Yllättäin parhaat tulokset Suomesta" tai "Suomen vanki- ja rikosluvut ovat vähentyneet 60 -luvulta lähtien"
'Kolmen hudin' ohjelma olisi saatava Suomeenkin - kun rikollinen on kolmatta kertaa tuomiolla, niin hän on osoittanut olevansa yhteiskuntaan sopeutumaton ja joutaa 'ulos puhalletuksi' eli telkien taa vähintään 25 vuodeksi.
Niin, siinä ohjelmassa puhuttiin vankien määrän laskemisesta Suomessa 60-luvulta lähtien. Ei kai välttämättä rikosten määrän vähenemisenä, tosin onhan rikoslaki muuttunut 40 vuoden aikana. Ennen oli rikoksia monet sellaiset asiat, joista nykyisin viis veisataan. Esim. irtolaisuus, seksuaalinen poikkeavuus, juopuneena oleminen yleisellä paikalla jne.
"Kolmen hudin" ohjelma ei sovi mihinkään maahan. Ei siinä ole mitään järkeä. USA:ssakin sitä käytetään poliittisten päämäärien tavoittelemisessa. Tervejärkiset eivät sitä kannata.
Huumeiden salakuljettaja. Murtovaras.
Suomessa; Ankarat nuhteet tai tuloihin sopeutetut sakot, vakavissa tapauksissa ehdollinen vankeustuomio.
Lapsenraiskaaja
Suomessa; Ehdollinen vankeusrangaistus, mikäli tekijällä on esittää työtodistus.
Sarjamurhaaja, terroristi
Suomessa; Ei missään olosuhteissä 15 vuotta pitempää kakkua, ensikertalainen pääsee puolella.
Ehdottaisin varmuuden vuoksi kuolemantuomiota kaikista rikoksista. Kun jo valmiiksi sekopäinen rikollinen joutuu vaikkapa 1-20 vuodeksi häkkiin ilman puheoikeutta kenenkään kanssa, niin kuka takaa, että rikollinen vaikkapa 20 vuotta istuttuaan ei tappaisi heti vapaaksi päästyään n. 15 ihmistä/tunti.
En oikein jaksa uskoa eristyssellien parantavaan vaikutukseen rikollisuuden vähentämisessä.
Kyllä se on tiedetty aina. Suomen alhaiset vankeusrangaistukset alentavat kynnystä tehdä henkirikos!
Jos haluat ottaa jonkun hengiltä, niin ei se vaikeaa ole. Rangaistuskin on ensikertalaisella tuollaiset 5-7 vuotta.
Isoko rangaistus tuo on, jos tosissaan haluat jonkun hengiltä? Taposta pitäisi tulla vähintään 25 vuotta ja murhasta 50!!!
Noilla tuomioilla, mitkä nyt ovat voimassa henkirikoksista varmistaa vain sen, että olemmme lähiaikoina kusessa!
kuinka pieniä rangaistusten tulisi olla jotta itse alkaisit ottaa vihamiehiäsi hengiltä? Ihan vaan kiinnostuksesta kysyn. Jos kymmenen vuotta vielä saa sinut epäröimään, miten olisi kaksi vuotta? Kuusi kuukautta? Puolitoista? Viikko putkassa ja käynti psykologin päänsilityksessä? Kerro toki, missä raja omalla kohdallasi menisi, kun noin kovasti mitoituksen merkityksestä paasaat.
Jos joku tyyppi vituttaisi oikein paljon, esim. varastaisi minulta jotain, pahoinpitelisi ystäväni tai murtautuisi kotiini niin...
Pistäisin pojun kylmäksi, jos istuisin ensikertalaisena tuollaiset 3-4 vuotta. Ei olisi paljon mitään.
Joten ei nuo nykyisetkään rajat ensikertalaisella paljon tunnu.
Mielestäsi siis nykyiset rangaistukset riittävät? Sitten olet joko rikollinen tai pääsi on tyhjä aivoista.
pelkäsinkin. Ja puhut omatunnosta samaan hengenvetoon?
Kriminologit muuten tietävät - tämä taitaa olla yksi niistä jutuista joista kaikki asiantuntijat ovat yhtä mieltä - ettei rangaistuksien kovuudella ole rikollisuuden esiintymiseen ja laatuun nähden mitään yhteyttä. Kuuntelin tästä aiheesta kerran erään vankilanjohtajan esitelmän.
Rikollinen en ole, eikä minusta sellaista tule (kuten siis sinusta ilmeisesti?), vaikka houkuteltaisiinkin matalilla rangaistuksilla.
Mutta kyllä mielestäni tuomioiden pituuksilla on merkitystä.
Ainoastaan mielenhäiriössä ja kauheassa humalatilassa tapahtuneet rikokset ovat sellaisia, joissa tuskin tekijä on paljoa ajatellut.
Ikävä kyllä, surmatöistä varmaan tapahtuu noin 80%-85% noissa mielentiloissa. Ei siinä siis paljoa ajatella.
olla omantunnon kysymys, jos se kohdallasi on vain hinnasta kiinni?
Eikös se ole omantunnon kysymys, tappaako vai eikö tappaa?
Mitä tekisit itse kotiisi murtautujalle, joka uhkaisi sinua vaikkapa puukolla?
Veikkaan, ettet ainakaan rupea miettimään paljon saat kakkua jos murtautujalta menee henki lyödessäsi sitä tuolilla päähän?
sanoa... sinullahan se oli vain hinnasta kiinni. Tiedän siis mikä olet, kyse oli ainoastaan siitä paljonko maksaa.
Oikeasti rangaistusten kovuudella ei ole mitään vaikutusta rikosten esiintymiseen. Voidaan tietysti kysyä, koventavatko kovat rangaistukset yhteiskuntailmapiiriä. Vai kuuluvatko ne muuten vaan yhteen, kovat rangaistukset ja väkivaltainen yhteiskunta. Sen tiedän sataprosenttisen varmasti että väkivaltainen kasvatus tuottaa väkivaltaisen yksilön. Se on tutkittu juttu, siitä ovat kaikki yhtä mieltä.
"Sen tiedän sataprosenttisen varmasti että väkivaltainen kasvatus tuottaa väkivaltaisen yksilön. Se on tutkittu juttu, siitä ovat kaikki yhtä mieltä"
Kyllä tuosta löytyy päinvastaisiakin tapauksia vaikka kuinka paljon. Väkivaltaisia yksilöitä on tullut myös ns. hyvien perheiden kasvattamista jälkeläisistä.
hieman hukassa?
Väkivaltainen kasvatus tuottaa väkivaltaisen yksilön. Toki moni muukin asia voi kasvatuksessa olla pielessä.
Ns. irrationaalisen väkivallan lisääntyminen, joka pahimmillaan ilmenee esim. Amerikassa tapahtuneissa ampumakohtauksissa kouluissa, voi olla merkki siitä että väkivaltainen kulttuuri voi tehdä kasvavasta väkivaltaisen.
...kun täällä Suomessa uskovaisen perheen lapsesta tulee raiskaaja, tai tappaja ja häntä on sentään pienestä pitäen kuljetettu kirkoissa ja seuroissa ja kasvatus on ollut väkivallatonta?
väkivallatonta se kasvatus on sitten ollut? Minulle on noista asiantuntijoiden puheista jäänyt selvästi mieleen, että yksittäisiä (muilla selvillä perusteilla selittyviä) poikkeuksia lukuunottamatta on voitu osoittaa että jokainen väkivallantekijä on kokenut väkivaltaa lapsuudessaan.
Siinä ei auta kodin uskovaisuus tai yläluokkaisuus. Siitä onko uskonnollisen elämän seurauksena sitten erityinen taipumus tiettyihin rikosmuotoihin (kuten pedofiliaan) voidaan perustellusti olla myös sitä mieltä että saattaa olla. (Esim. Freudin pohjalta.) Ei ehkä ole sattumaa että pedofiliatapauksia tulee ilmi juuri katolisen kirkon ja erilaisten pienten lahkojen keskuudesta.
Pieni osa rikollisista on psykopaatteja ja sellaisia parantumattomia tapauksia kuin pedofiilit tai raiskaajat. Heidän suhteensa kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Rankaiseminen on sairaan yksilön suhteen turha toimenpide, ja jos yhteisön turvallisuuden kannalta asiaa ajatellaan, heitä varten pitäisi olla olemassa jokin sataprosenttisesti valvottu elinympäristö.
"Rankaiseminen on sairaan yksilön suhteen turha toimenpide, ja jos yhteisön turvallisuuden kannalta asiaa ajatellaan, heitä varten pitäisi olla olemassa jokin sataprosenttisesti valvottu elinympäristö."
Tuota juuri odotinkin ja olen täysin samaa mieltä.
Se elinympäristöhän heille löytyy nyt helposti, kun maaseutu autioituu. Autioitetaan vaan joku alue kokonaan ja sijoitetaan nuo parantumattomat tapaukset sinne omaan yhteiskuntaansa. Annetaan vaan tontti jostain ja kasa rakennustarvikkeita, tehköön itse mökkinsä ja raivatkoon peltonsa ja toimikoon joku kyläkauppiaanakin. Alueelta olis sitten täydellinen poistumiskielto, eikä valvontaakaan olis vaikea järjestää.
Vankilaan joutuminen johtaa usein vankilakierteeseen ja taposta selviää liian lyhyellä tuomiolla. Puukotustuomion lusinut puukottaa kohta siviiliin päästyään uudestaan ja sitten taas uudestaan. Ei puukottais ainakaan niin usein elämänsä aikana jos pidettäisiin pitempään vankilassa.
Kai tuo malli on sitten hyvä bisnes asianajajille ja tuomareille, eikä asialle haluta tehdä mitään?
Juuri noin se on! Tuota minäkin tarkoitin jutussani.
Toinen vika muuten Suomen laissa on se, että jos joku tulee kimppuusi esimerkiksi kaupungilla puukon kanssa ja junttaat kaveria naamariin. Kaatuessaan hyökkääjä iskee takaraivonsa asfalttiin ja kuolee.
Itseään henkensä uhalla puolustava ihminen joutuu todennäköisesti taposta linnaan.
Ei saatana! Tuo lakipykälä pitäisi poistaa niin nopeasti, ettei ehdi lakimies kissaa sanoa.
Muuta Amerikkaan. Ammu itsepuolustukseksi. Ole sankari.
Se olisi liian helppo ratkaisu. Ja toisaalta viihdyn muuten hyvin rakkaassa Suomessa, hyvin täällä muuten on asiat!
Etkö tiedä, että jonkun ampuminen ei tee sinusta sankaria. Ainoastaan sodassa voi asia niin olla.
Sankaruuteen vaaditaan ihan muita asioita kuin jonkun ampuminen. Kyllä se sinunkin pitäisi tietää?
"Etkö tiedä, että jonkun ampuminen ei tee sinusta sankaria. Ainoastaan sodassa voi asia niin olla."
Olen kyllä aivan eri mieltä kanssasi. Eivätkö monet suomalaiset pitäneet ja pidä vieläkin Eugen Schaumania sankarina, vaikka hän ei kuuluisia laukauksiaan sodassa ampunutkaan?
Niinpä tietysti, en osannut sinulta yhtenevää mielipidettä odottaakaan.
Schaumanista sen verran, että hänen tapauksessaan voidaan puhua sankaruudesta. Kyllä Bobrikofin oli aika saadakin nikkeliä ohimoon.
Siis, ehkä on muutamia poikkeuksia. Mutta HYVIN VÄHÄN.
"Niinpä tietysti, en osannut sinulta yhtenevää mielipidettä odottaakaan."
Älä nyt suutu, jos sinua vedetään alta lipan myös asiallisessa keskustelussa.
Kerro muuten millaisia henkilöitä ja keitä erityisesti pidät sankareina, kun kerran sankareista puhumme. Kerroit muuten toisessa viestissäsi suurinpiirtein niin, että ampumalla ei sankariksi pääse. Millä keinoilla sankariksi sitten pääsee?
Sankariksi pääsee lopettamalla kyykytysjutut palstoilla.
Vedetään alta lipan? Kuulepas olavi, jos sanon oman mielipiteeni, se ei silloin tarkoita sitä että minua vedetään alta lipan.
Toinen juttu, turha yrittää provoilla ja haastaa riitaa. En nyt jaksa ruveta lapsellisiin kinauksiiin sinunkaan kanssa.
Joten keskity sinä vaan noihin mikkihiiripelleihin, jos kinata haluat.
Vastaa nyt edelliseen kysymykseeni asiallisesti äläkä huutele. En puhunut viestissäni mistään kyykytyksistä.
Jos se ei riittänyt, niin ei voi mitään.
Sankareitako etsit? No, ota vaikka esimerkiksi Suomen sotaveteraanit ja sodassa Neuvostoliittoa vastaan kaatuneet.
He ovat SANKAREITA. Ilman heitä, sinäkin olavi puhuisit venäjää äidinkielenäsi.
Jos pidät sotaveteraaneja sankareina, niin miksi sitten sanoi pari viestiä sitten näin: "Sankaruuteen vaaditaan ihan muita asioita kuin jonkun ampuminen. Kyllä se sinunkin pitäisi tietää?"
Onko sinulle epäselvä kuva sotaveteraaneista vai sankaruudesta vai miksi puhut koko ajan ristiin?
"He ovat SANKAREITA. Ilman heitä, sinäkin olavi puhuisit venäjää äidinkielenäsi."
Puhuvatko virolaiset äidinkielenään venäjää?
...olisi käynyt peräti niin, että olavin vanhemmat, tai isovanhemmat, olisi viety Siperiaan ja tapettu sinne, jolloin olavin vanhempia ja olavia ei olisi edes koskaan syntynytkään.
Noin ajatellen Suomi osana venäjää ei niin pahalta tuntuisikaan.
Sanoin sanatarkasti eräässä viestissäni:
"Etkö tiedä, että jonkun ampuminen ei tee sinusta sankaria. Ainoastaan sodassa voi asia niin olla."
Sotaveteraanit eivät siis olleet mielestäsi sodassa?
Yritätkö tahallista provoa vai haastatko riitaa? Sanoin jo äsken, että etsi riitakaverisi mikkihiirimiken porukasta.
Minua ei huvita kinata kanssasi, jos tulit vain nussimaan pilkkuja.
Niin ei se kuulostanut hassummalta. olavin kaltainen poskisolisti olisi voinut jäädä syntymättä.
Ääh, se olisi jo liikaa vaadittu. Maailma ilman olavia, paratiisihan se olisi ollut.
Viime viestissäni ollut lainaus oli sinun käsialaasi. Näytät muutenkin unohtavan paljon sellaista, mitä olet kirjoittanut, mutta se on kai ihan luonnollista, jos on päästään eläk... no en viitsi sanoa.
Suusi nimittäin pulputtaa paskaa harva se päivä.