USA rules!

Hieno homma. Meinaan, kun USA pisti Saddamin ja Irakin kuriin, niin nyt on roistovaltiot kilvan jonossa kertomassa, että niiden ydinasepelleily loppuu nyt. Viimeisimpinä Libya ja P-korea!

Tämä hommahan taitaa edetä nopeammin kuin osasimme uneksiakaan. USA pistää diktatuurit ja muut takapajulat kuriin asein tai niillä uhaten ja muu maailma tullaan yhdistämään esim. Naton avulla pienellä pakolla.

Minä olen täysin rinnoin jenkkien rinnalla ja kannalla, kun maailmasta tehdään yksi iso globaali valtio yhtenäisine lakeineen ja systeemeineen. Nyt siihen on tuhannen taalan paikka ja se pitää tehdä kans! Odotan innolla ja toivottavasti nään sen päivän, kun USA on koko maailman valtias, mutta mehän ollaan silloin osa sitä globaalia maailmanvaltiota, joten ei sitä tarvii pelätä.

Jenkit tulee nyt lähi-itään ja laajentavat läsnäoloaan kaikkialla niin kuin ne on suunnitelleetkin strategioissaan. Niitähän on kommarit täälläkin esitelleet ja linkanneet, yrittäen tehdä niistä negatiivisia juttuja. Kyllä minäkin olen ne lukenut ja en näe niissä kuin hyvää. Samalla, kun jenkit turvaa itsensä aluksi, ne lopuksi turvaa meidät kaikki ja rakentaa tästä maailmasta pienellä painostuksella yhden ison valtion.

Sitä ei saisi ikinä syntymäänkään millään "demokraattisella" kansojen yhteistyöllä, koska joka maassa on nippu johtajia, jotka haluais säilyttää asemansa kansan eduista riippumatta. Niinpä on hyvä, että USA käyttää pikku painostusta ja änkyröiden kohdalla tykin piippua ja hoitaa homman. Me voidaan kaikki auttaa tässä osaltamme. Se vaan harmittaa, että nyt poltetaan turhaan ruutia esim. jollain EU leikillä, kun kohta ollaan kuitekin osa isompaa kokonaisuuta ja standardit ja direktiivit menee uusiksi ja luultavasti selkeemmiksikin globaalin USA vetoisen maailmanvaltion mukaan.
251058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Oisko tullu liikaa luettua scifi-kirjoja? Niissähän esitellään näitä maailmanvaltioita.

Maailmankatsomuksesi näyttää rakentuvan kovin hataralle pohjalle - scifi, korkkarit ja jenkkipropaganda.

Muuttaisit jenkkilään niin pääsisit jonottamaan avustuskuponkeja muiden kaltaistesi kanssa.

Äänestä
  • "Muuttaisit jenkkilään niin pääsisit jonottamaan avustuskuponkeja muiden kaltaistesi kanssa."

    ...ja näin huutelee Jurpo leipäjonojen Suomesta, hyvinvointivaltiosta, jossa viime vuonna jopa satatuhatta kansalaista joutui elämään EU:n ruoka-avun ym. armonpalojen varassa.

    Äänestä

  • Vaikka nämä asiat on ennustettu scifi -elokuvissakin, se ei estä niitä toteutumasta.

    Jos olisit ollut siellä apukoulun historian tunnilla hereillä, tietäisit että nykyisetkin valtiot ovat olleet aikanaan joukko pieniä itsenäisiä alueita. Maailman historia on vääjäämättä kulkenut eteenpäin niin, että pienemmät itsenäiset alueet ovat yhdistyneet isommiksi kokonaisuuksiksi. Vaikka välillä on otettu vähän takapakkiakin.

    Maailmankatsomukseni ei perustu scifiin eikä jenkkipropagandaan. Se perustuu realistiseen näkemykseen valtioiden voimasuhteista ja USA:n omiin suunnitelmiin.

    USA:n sotilaallinen voima on käytännössä suurempi kuin koko muun maailman yhteensä. Vaikka ei aivan rahassa mitaten, mutta teknologinen etumatka huomioiden. USA:n suunnitelmat omissa (jopa julkisissa) strategioissa ovat sen suuntaiset, että sen sotilaallinen läsnäolo levitetään kaikkialle maailmassa ja esim. maailman energiavarat otetaan vähitellen haltuun keinolla millä hyvänsä.

    Sen aseteknologian kehitys painottuu nyt avaruusteknologiaan ja täsmäaseisiin. Tulevaisuudessa, ennen maailman lopullista yhdistämistä, niskuroivat takapajulat saadaan kuriin helpommin kuin nykyisillä ilmavoimien hitailla siirroilla, koska avaruus aseistetaan täysin ja täsmäohjattu pommisade voidaan ohjata sinne, missä on tarvetta. Nämä eivät ole scifiä, vaan suunnitelmia, joita varten tehdään parasta aikaa kehitystyötä. Onhan helpompi hoitaa ilmapommitus täsmäohjatuista avaruudessa jatkuvasti olevista asemista kuin vaivalloisesti lentokonein.

    Alkuvaihessa jenkit piirittävät lähi-idän ja Irakin kaltaisilla operaatioilla painostavat tyrannimaat luopumaan ydinaseistaan. Nythän näin tapahtuu jo Iranissa, Libyassa ja P-koreassa. Tämän jälkeen ne on helppo valloittaa ja demokratisoida.

    Demokratisoidut ja ennestään demokraattiset maat saadaan pikku painostuksella, kepillä ja porkkanalla mukaan Natoon, jonka kautta USA voi ottaa sotilaallisen johdon kaikkien maiden sotavoimista ja valvoa koko maailman tilaa. Lopuksi yhtenäistetään lainsäädäntö ja poistetaan eri alueiden väliset rajat kaupankäynniltä ja ihmisten liikkuvuudelta. Viimeisenä sulautetaan kaikki valtiot yhdeksi valtioksi, jonka johto on luonnollisesti keskitetty nykyisen Yhdysvaltojen alueeseen. Tämä on upeaa kehitystä ja toivottavasti näemme sen pian.

    Äänestä

  • White Power kirjoitti:

    Vaikka nämä asiat on ennustettu scifi -elokuvissakin, se ei estä niitä toteutumasta.

    " Vaikka nämä asiat on ennustettu scifi -elokuvissakin, se ei estä niitä toteutumasta.
    "

    Yliarvion sinua sanomalla, että olet lukenut scifi-KIRJOJA.

    Äänestä

  • Leipäjonot rules! kirjoitti:

    "Muuttaisit jenkkilään niin pääsisit jonottamaan avustuskuponkeja muiden kaltaistesi kanssa."

    ...ja näin huutelee Jurpo leipäjonojen Suomesta, hyvinvointivaltiosta, jossa viime vuonna jopa satatuhatta kansalaista joutui elämään EU:n ruoka-avun ym. armonpalojen varassa.

    jenkkilästä pilvin pimein, erilaisten yhteisöjen hoitamina, parakkimajoitusta köyhille satojen asuessa samoissa tiloissa, sänkyjä vieri vieressä kuin jossain katastrofialueella. Sikäläisen avustusjärjestö Caritasin johtoon kuulunut henkilö aikonaan ihmettelikin, että "mitä me teemme kehitysmaissa, kun meillä on kolmas maailma omilla takapihoillamme".

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Luksusmajoitusko pakolaisille ja laittomille siirtolaisille pitäisi järjestää? Tai niille, jotka ovat omaa tyhmyyttään hoitaneet asiansa päin persettä? Se on Suomen heiniä tuollainen typeryys.

    Äänestä

  • White Power kirjoitti:

    Vaikka nämä asiat on ennustettu scifi -elokuvissakin, se ei estä niitä toteutumasta.

    Jos olisit ollut siellä apukoulun historian tunnilla hereillä, tietäisit että nykyisetkin valtiot ovat olleet aikanaan joukko pieniä itsenäisiä alueita. Maailman historia on vääjäämättä kulkenut eteenpäin niin, että pienemmät itsenäiset alueet ovat yhdistyneet isommiksi kokonaisuuksiksi. Vaikka välillä on otettu vähän takapakkiakin.

    Maailmankatsomukseni ei perustu scifiin eikä jenkkipropagandaan. Se perustuu realistiseen näkemykseen valtioiden voimasuhteista ja USA:n omiin suunnitelmiin.

    USA:n sotilaallinen voima on käytännössä suurempi kuin koko muun maailman yhteensä. Vaikka ei aivan rahassa mitaten, mutta teknologinen etumatka huomioiden. USA:n suunnitelmat omissa (jopa julkisissa) strategioissa ovat sen suuntaiset, että sen sotilaallinen läsnäolo levitetään kaikkialle maailmassa ja esim. maailman energiavarat otetaan vähitellen haltuun keinolla millä hyvänsä.

    Sen aseteknologian kehitys painottuu nyt avaruusteknologiaan ja täsmäaseisiin. Tulevaisuudessa, ennen maailman lopullista yhdistämistä, niskuroivat takapajulat saadaan kuriin helpommin kuin nykyisillä ilmavoimien hitailla siirroilla, koska avaruus aseistetaan täysin ja täsmäohjattu pommisade voidaan ohjata sinne, missä on tarvetta. Nämä eivät ole scifiä, vaan suunnitelmia, joita varten tehdään parasta aikaa kehitystyötä. Onhan helpompi hoitaa ilmapommitus täsmäohjatuista avaruudessa jatkuvasti olevista asemista kuin vaivalloisesti lentokonein.

    Alkuvaihessa jenkit piirittävät lähi-idän ja Irakin kaltaisilla operaatioilla painostavat tyrannimaat luopumaan ydinaseistaan. Nythän näin tapahtuu jo Iranissa, Libyassa ja P-koreassa. Tämän jälkeen ne on helppo valloittaa ja demokratisoida.

    Demokratisoidut ja ennestään demokraattiset maat saadaan pikku painostuksella, kepillä ja porkkanalla mukaan Natoon, jonka kautta USA voi ottaa sotilaallisen johdon kaikkien maiden sotavoimista ja valvoa koko maailman tilaa. Lopuksi yhtenäistetään lainsäädäntö ja poistetaan eri alueiden väliset rajat kaupankäynniltä ja ihmisten liikkuvuudelta. Viimeisenä sulautetaan kaikki valtiot yhdeksi valtioksi, jonka johto on luonnollisesti keskitetty nykyisen Yhdysvaltojen alueeseen. Tämä on upeaa kehitystä ja toivottavasti näemme sen pian.

    Heh

    Kyllä se Jenkkikin on pelkkää luuta ja lihaa. Siihen puree pommi ja lyijyluoti. KAikki isot valtiot ovat aina hajonneeet. Jo antiikin valtakunnat sen osoittivat. Nykyaikiaset Roomat Neuvostoliitot, ja USA t ovat hyvin lyhyaikaisia ilmentymiä. Eu:kin hajoaa kunhan se nyt ensin synnytetään.

    Äänestä

  • Karpaasi kirjoitti:

    Stalinisti-taistolaiset ne vaan porskuttaa, pelastavat maailman ikiliikuja keksinnöllä, työnimi KOMMUNISMI vaatii vain vähän säätöä, niin kaikki on kunnossa!

    Elintaso köyhille, kuolema kapitalisteille, sanoo nämä "elämänviisaat"!

    Äänestä

Juu ei muuta kuin aletaan kerätä rahaa IRAkissa toimiville tarkka-ampujille ja pommintekijöille.
Kerätään myös asiantuntijoita suunnittelemaan kauko ohjattavia pommeja ja avustamaan tarvikehankinnassa irakilaisia vastarintaliikkeen sotureita.

Itse olen heti valmis avustamaan kunhan luotettava rahankerääjä ilmestyy kuvioihin

Olen täysin rinnoin IRAKIN vastarintaliikkeen kanalla. Voin avustaa itsekin heti mukavalla pikku summalla kunhan keräysorganisaatio ottaa yhteyttä

Äänestä
  • ...levottomuutta löytyy aina niin kauan kuin näitä idiootteja löytyy
    :-(

    Hyvänä esimerkkinä käy myös Filipineissä sattunutta räjähdys koska vastustetaan PORMESTARIA!!!! "Vain" muutama ihminen kuoli... 3 henkivartijaa ja muutama muu sivustaseurajaa.

    "Juu ei muuta kuin aletaan kerätä rahaa IRAkissa toimiville tarkka-ampujille ja pommintekijöille."

    Uskomatonta mutta totta: Saddam on arabien ja monen suomipojan sankari!!!

    Äänestä

  • Jo Paasikivikin luonnehti suomalaisia poliittisesti heikkolahjaisiksi.

    Mitä jos sitten menisit Irakiin pommittamaan tavallisia irakilaisia sillä heihinhän vastarintaiskut ovat eniten osuneet?

    Fanaattiset ajatollahit ja saddamin kannattajatko sitten edustavat mielestäsi "demokratiaa"?

    Äänestä

  • Paikallinen "talipaani" on taas vauhdissa!

    Äänestä

Bush ja hänen tukemansa White Trash on valitettavasti koko armeijallaan nyt Irakissa. Ei pysty enää muihin toimiin muualla maailmassa ennen kuin saavat uuden armeijan kokoon. Tästä tosiasiasta tosin ollaan hyvin hiljaa juuri nyt.

Äänestä
  • "on valitettavasti koko armeijallaan nyt Irakissa"

    Irakissa on vasta n. 9-10% sotilaista. Vielä löytyy yli 1 300 000 lisää, ennenkuin täytyy aloittaa kutsunnat.

    http://www.dior.whs.mil/mmid/military/ms1.pdf

    Äänestä

  • Ehei poju kirjoitti:

    "on valitettavasti koko armeijallaan nyt Irakissa"

    Irakissa on vasta n. 9-10% sotilaista. Vielä löytyy yli 1 300 000 lisää, ennenkuin täytyy aloittaa kutsunnat.

    http://www.dior.whs.mil/mmid/military/ms1.pdf

    Todellakin näin on. Yhdysvalloilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta muihin Irakin kaltaisiin operaatioihin tällä hetkellä; sen vuoksi ovatkin enemmän kuin hermona juuri nyt.
    Hih!

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    Sivuutat kokonaan sen tosiasian, että Irakissa on vain pieni osa asevoimista/kalustosta ja se pieni osa ei vaikuta juurikaan mihinkään. Kuten sanoin, vielä löytyy n. 1.3 miljoonaa miestä (irakissa olevan n. 100 000 lisäksi) muihinkin operatioihin, mikäli tarve sitä vaatii. Turha edes kuvitella muuta.

    Ensinnäkin USA:lla ei todellakaan ole läheskään koko sotilaallinen voima kiinni Irakissa. Olisit tutustunut tuohon linkkiin, minkä joku pisti alempana.

    Toiseksi USA:n aseteknologia kehittyy koko ajan. Seuraava askel on pienet porautuvat ydinpommit, joilla saadaan tuhottua vaikka kuinka syvällä maassa olevat bunkkerit ja avaruuden aseistaminen, jolloin rangaistus-, pelote- ja ilmasotaoperaatioihin ei tarvita lentotukialuksia. Pistetään vain avaruudessa valmiina olevia aseita satelliittiohjatusti kohteisiin. Eli aseet pidetään valmiiksi avaruudessa ja pudotetaan täsmäohjattu pommisade sinne, mihin tarvitaan.

    Ja suurimman osan kehittyneestä maailmasta USA saa liittolaisikseen, joten maailmanvaltion sotilaallinen voima kasvaa sitäkin myöden. Vaikka nämä visiot on esitetty scifi -elokuvissa ja tarinoissa, ne ovat myös USA:n suunnittelemaa tulevaisuutta.

    Kun tutustut ihmiskunnan historiaan, huomaat että nykyiset valtiotkin ovat olleet aiemmin pienempiä itsenäisiä alueita. Yhdistyminen on ihmiskunnan kehitystä. Maailmasta tulee lopulta globaali yksi valtio ja USA on se, joka toteuttaa tämän 50 vuoden sisällä. Ehkä nopeamminkin, jos heidän suunnitelmansa toteutuvat.

    varmasti usasta löytyy materiaali ja miehiä, mutta ongelmana on se että nämä materiaalit ja miehet pitäisi saada siirettyä sinne sotatoimialueelle, perustaa tukikohdat/huoltoketjut yms. mikä taas syö pirusti rahaa ja käsittääkseni usalla ei mene tällä hetkellä taloudellisesti kovinkaan hyvin.

    itse ainakin uskoisin että se olisi bushilta poliittinen itsemurha jos ajaisi nyt maansa toiseen sotaan. äänestäjät ei välttämättä tykkäisi ajatuksesta..

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    Olet ehkä oikeassa siinä mitä sanot poliittisesta itsemurhasta. Se ei kuitenkaan ole pointti, eikä tarkoita, etteikö toinenkin sota olisi mahdollista tarpeen vaatiessa niin taloudellisestikin kuin resurssienkin puolesta. Onhan USA ennenkin pystynyt tarpeen vaatiessa sotimaan useammalla rintamalla samanaikaisesti ilman minkäänlaisia ongelmia, miksei siis myös tänäänkin?

    Onneksi kuitenkaan sellaista uhkaa ei tällä hetkellä ole näköpiirissä.

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    varmasti usasta löytyy materiaali ja miehiä, mutta ongelmana on se että nämä materiaalit ja miehet pitäisi saada siirettyä sinne sotatoimialueelle, perustaa tukikohdat/huoltoketjut yms. mikä taas syö pirusti rahaa ja käsittääkseni usalla ei mene tällä hetkellä taloudellisesti kovinkaan hyvin.

    itse ainakin uskoisin että se olisi bushilta poliittinen itsemurha jos ajaisi nyt maansa toiseen sotaan. äänestäjät ei välttämättä tykkäisi ajatuksesta..

    ...USA on sodassa esim. Afganistanissa

    Äänestä

  • White Power kirjoitti:

    Ensinnäkin USA:lla ei todellakaan ole läheskään koko sotilaallinen voima kiinni Irakissa. Olisit tutustunut tuohon linkkiin, minkä joku pisti alempana.

    Toiseksi USA:n aseteknologia kehittyy koko ajan. Seuraava askel on pienet porautuvat ydinpommit, joilla saadaan tuhottua vaikka kuinka syvällä maassa olevat bunkkerit ja avaruuden aseistaminen, jolloin rangaistus-, pelote- ja ilmasotaoperaatioihin ei tarvita lentotukialuksia. Pistetään vain avaruudessa valmiina olevia aseita satelliittiohjatusti kohteisiin. Eli aseet pidetään valmiiksi avaruudessa ja pudotetaan täsmäohjattu pommisade sinne, mihin tarvitaan.

    Ja suurimman osan kehittyneestä maailmasta USA saa liittolaisikseen, joten maailmanvaltion sotilaallinen voima kasvaa sitäkin myöden. Vaikka nämä visiot on esitetty scifi -elokuvissa ja tarinoissa, ne ovat myös USA:n suunnittelemaa tulevaisuutta.

    Kun tutustut ihmiskunnan historiaan, huomaat että nykyiset valtiotkin ovat olleet aiemmin pienempiä itsenäisiä alueita. Yhdistyminen on ihmiskunnan kehitystä. Maailmasta tulee lopulta globaali yksi valtio ja USA on se, joka toteuttaa tämän 50 vuoden sisällä. Ehkä nopeamminkin, jos heidän suunnitelmansa toteutuvat.

    Pakko tuottaa sinulle pettymys, että USA itse hajoaa seuraavan 20 vuoden aikana. Et se siitä maailman valloituksesta. Galtung on se jo jonkin aikaa sitten ennustanut; ennusti muuten myös aika tarkkaan Neuvostoliiton romahtamisen.

    Mikäli muistat tämän kommenttisi vielä 20 vuoden päästä, tulet tuntemaan itsesi nykyistäkin typerämmäksi.

    Äänestä

USA:n natsitulevaisuus maailmanhallitsija ei tule tapahtumaan.

Äänestä
  • Toisin kuin natsi-Suomen seikkailut Hitlerin petikaverina, USA tulee onnistumaan kaikissa itselleen asettamissa tavoitteissaan.

    Äänestä

  • USA Power! kirjoitti:

    Toisin kuin natsi-Suomen seikkailut Hitlerin petikaverina, USA tulee onnistumaan kaikissa itselleen asettamissa tavoitteissaan.

    Miten joku voi ihannoida jenkkejä? Ei voi ymmärtää.....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

White Power kirjoitti:

Hieno homma. Meinaan, kun USA pisti Saddamin ja Irakin kuriin, niin nyt on roistovaltiot kilvan jonossa kertomassa, että niiden ydinasepelleily loppuu nyt. Viimeisimpinä Libya ja P-korea!

Tämä hommahan taitaa edetä nopeammin kuin osasimme uneksiakaan. USA pistää diktatuurit ja muut takapajulat kuriin asein tai niillä uhaten ja muu maailma tullaan yhdistämään esim. Naton avulla pienellä pakolla.

Minä olen täysin rinnoin jenkkien rinnalla ja kannalla, kun maailmasta tehdään yksi iso globaali valtio yhtenäisine lakeineen ja systeemeineen. Nyt siihen on tuhannen taalan paikka ja se pitää tehdä kans! Odotan innolla ja toivottavasti nään sen päivän, kun USA on koko maailman valtias, mutta mehän ollaan silloin osa sitä globaalia maailmanvaltiota, joten ei sitä tarvii pelätä.

Jenkit tulee nyt lähi-itään ja laajentavat läsnäoloaan kaikkialla niin kuin ne on suunnitelleetkin strategioissaan. Niitähän on kommarit täälläkin esitelleet ja linkanneet, yrittäen tehdä niistä negatiivisia juttuja. Kyllä minäkin olen ne lukenut ja en näe niissä kuin hyvää. Samalla, kun jenkit turvaa itsensä aluksi, ne lopuksi turvaa meidät kaikki ja rakentaa tästä maailmasta pienellä painostuksella yhden ison valtion.

Sitä ei saisi ikinä syntymäänkään millään "demokraattisella" kansojen yhteistyöllä, koska joka maassa on nippu johtajia, jotka haluais säilyttää asemansa kansan eduista riippumatta. Niinpä on hyvä, että USA käyttää pikku painostusta ja änkyröiden kohdalla tykin piippua ja hoitaa homman. Me voidaan kaikki auttaa tässä osaltamme. Se vaan harmittaa, että nyt poltetaan turhaan ruutia esim. jollain EU leikillä, kun kohta ollaan kuitekin osa isompaa kokonaisuuta ja standardit ja direktiivit menee uusiksi ja luultavasti selkeemmiksikin globaalin USA vetoisen maailmanvaltion mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu