pumpulissa kasvaneet

Termihän on meille kaikille tullut suorastaan surullisen tutuksi. Lukuisista pyynnöistä huolimatta termin käyttöönottaja ei ole suostunut (kyennyt?) täsmällisesti kertomaan, mistä on kyse.

Onneksi Suomessa toimii vapaa lehdistö, valtakunnan ykköslehti Helsingin Sanomat on antanut aiheesta lyhyen ja ytimekkään selvityksen: "pumpulissa kasvaneet, joiden ei ole lapsena tarvinnut kohdata puutetta, perheriitoja, sairautta, alkoholismia tai kuolemaa." Siis kaikki, jotka ovat onnistuneet elämään lapsuutensa kuten lasten kuuluisi elää (otaksun, että sairaudella ei tarkoiteta sikotautia vaan jotain oleellisempaa) ovat pumpulissa kasvaneita.

Omista kokemuksista sen verran, olen sekä lapsuudessa että aikuisena kohdannut sairautta, kuolemaa ja köyhääkin on ollut joskus. Siis en ole kriteerien mukaan pumpulissa kasvanut, mutta juuri se sen tekeekin, tiedän elämäni olevan se ainut ja lyhyt, sitä ei pidä tuhlata epäoleellisuuksiin. Pumpulissa kasvanut voisi kokemattomuuttaan heltyäkin jonkun mies vain'in itkulle, ei tämmöinen vanha noita.
2249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lisään vielä hesarin määritelmään että pumpulissa kasvanut ei ole koskaan joutunut pettymään mihinkään, kaikki tahto on saatu läpi, voisin käyttää tunnetumpaa sanontaa "kultalusikka suussa syntynyt".
Eikö helsingin sanomilla ole oikeita uutisia jos pitää kirjoitella meikäläisen juttuja sinne, paljonkohan hesari maksaisi varastamastaan juttuideasta...

Äänestä

Sairautta, kuolemaa ja äkillistä köyhyttä on koettu, en siis pumpuliporukkaa. Mä olen aina pitänyt tätä slogania ihastuttavan hellyttävänä..en pysty kunnolla äyskimään Mies vainille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sanelma kirjoitti:

Termihän on meille kaikille tullut suorastaan surullisen tutuksi. Lukuisista pyynnöistä huolimatta termin käyttöönottaja ei ole suostunut (kyennyt?) täsmällisesti kertomaan, mistä on kyse.

Onneksi Suomessa toimii vapaa lehdistö, valtakunnan ykköslehti Helsingin Sanomat on antanut aiheesta lyhyen ja ytimekkään selvityksen: "pumpulissa kasvaneet, joiden ei ole lapsena tarvinnut kohdata puutetta, perheriitoja, sairautta, alkoholismia tai kuolemaa." Siis kaikki, jotka ovat onnistuneet elämään lapsuutensa kuten lasten kuuluisi elää (otaksun, että sairaudella ei tarkoiteta sikotautia vaan jotain oleellisempaa) ovat pumpulissa kasvaneita.

Omista kokemuksista sen verran, olen sekä lapsuudessa että aikuisena kohdannut sairautta, kuolemaa ja köyhääkin on ollut joskus. Siis en ole kriteerien mukaan pumpulissa kasvanut, mutta juuri se sen tekeekin, tiedän elämäni olevan se ainut ja lyhyt, sitä ei pidä tuhlata epäoleellisuuksiin. Pumpulissa kasvanut voisi kokemattomuuttaan heltyäkin jonkun mies vain'in itkulle, ei tämmöinen vanha noita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu