Tuossa

Jehovan todistajien perustelut, että jokin on pakanallista on ontuvaa. Tämä palvelee pikemminkin pyrkimystä erottua muusta, Jt:en mukaan "pahasta maailmasta".

Kristilliset juhlat eivät ole pakanallisia tai pakanallista alkuperää, niitä vietetään nimenomaan raamatun pohjalta. Juhlatapoihin liittyy pakanoilta omaksuttuja elemenntejä, jotka myöhemmin ovat saaneet kristillisen merkityksen.

Esim.
Ei joulu ole pakanallista alkuperää, sitähän vietetään Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeiden pohjalta. Joulun viettoon on aikojen saatossa tullut pakanallista alkuperää olevia elementtejä, jotka ovat saanet kristillisen merkityksen.

Nykyihminen näkee, että pakanalliset symbolit ovat kuolleet ja saaneet uuden kristillisen merkityksen. Tämä on kuulunut kristinuskon kehitykseen.

Jt:t vetoavat usein siihen, että esim. joulua ei käsketty viettää. Samalla täytyy muistaa, että ei juhlien viettämistä ole raamatussa myöskään kielletty. Esim. Syntymäpäivien viettämisen kielto perustuu täysin Jt:en omaan logiikkaan ja tulkintaan. Raamattu ei syntymäpäivien viettoa kiellä.

Sitä paitsi, jos ajatellaan, että kaikkea pakanallista alkuperää olevaa tulee välttää, on tämä länsimaisessa yhteiskunnassa lähes mahdotonta. Esim. länsimainen kalenteri on roomalaista alkuperää:

Sunday Auringon päivä. Omistettu alunperin Apollolle, auringon jumalalle.
Monday Kuun päivä. Omistettu alunperin Dianalle, kuun jumalattarelle.
Tuesday Tyrin päivä. Tyr oli viikinkien sodanjumala ja Thorin, ukkosenjumalan, veli.
Wednesday Anglo-Saksisissa maissa päivän nimi Wednesday tulee Odinin nimenmuunnoksesta Woden, eli päivä "Woden's day".
Thursday Ukkosenjumala Thorin päivä.
Friday Freyjan/Friggin päivä.
Saturday Saturnuksen, ajan jumalan, päivä
090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Untti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu