Irakista ei ole paljon hyviä uutisia kuulunut. Ei ennen sotaa ja miehitystä eikä sen jälkeen.
Saddamin aikana kansa kärsi puutteesta YK:n taloussaarron ja Saddamin pimittämien rahojen vuoksi. Saddamin kerrotaan pimittäneen 32 miljardia, joka tekee vajaa kaksi tuhatta euroa asukasta kohden. Sekin raha olisi ollut kansalle tarpeen, vaikka jokainen kyllä käsittää, että ei parilla tonnilla pitkälle pötkitä. Mutta kyllä siitä olisi ollut suuri apu kansalle.
Miehityksen jälkeen tilanne ei ole tainnut pahemmi korjaantua. Kansa kärsii edelleen puutteesta. Ihmisten elämä on edelleen kovin turvatonta, mikä on aika tavanomaista miehityksen aikana. Miehittäjän ja sitä vastaan taistelevien sissien sota kansan keskuudessa tekee elämän vaaralliseksi tavalliselle kansalaiselle. Pommeja räjähtelee niin, että sivullisetkin kärsivät. Miehittäjä tekee rynnäkköjä ihmisten koteihin sekä iskee asein tavallisille asuinalueille etsiessään vastustajiaan, jolloin yhtä vastustajaa kohden taitaa kuolla iso joukko syyttömiä sivullisia, mikä lisäneen kansan vihaa miehittäjää kohtaan.
On esitetty näkemyksiä, että vaaleja ja demokratiaa ei voida järjestää ennen kuin olot ovat vakiintuneet. Onkohan se noinkaan. Mietin vain sitä, että jos jostain syystä Suomi olisi ensin ajautunut diktatuuriin ja sen jälkeen Venäjä olisi miehittänyt Suomen ja miehittäisi edelleen, miten me suhtautuisimme miehitystilaan. Moniko nousisi vastarintaan heti. Moniko miehityksen kestettyä puoli vuotta - vuoden. Hyväksyisimmekö selitykset siitä, että vaalit järjestetään ja demokratia tulee, kunhan olot ensin vakiintuvat.
Miksei epävakaammissa oloissa voi järjestää vaaleja ja demokratiaa. Eihän maassa sentää ole kaaos, siellä pitää järjestystä 150.000 vieraan vallan sotilasta ja omat päälle. Yksittäisiä pommi-iskuja sattuu, mutta sattuuhan niitä pakistanissa ja Intiassakin, mutta silti elämä jatkuu, vaaleja pidetään ja yhteiskunta pyörii, kansalaiset osallistuvat.
Kun ajattelen tuota vertausta, että Venäjä miehittäisi Suomea ja sanoisi, että vaalit järjestetään vasta sitten, kun on rauhallisempaa. Epäilempä, että nousisin vastarintaan, ryhtyisin taistelemaan miehittäjää vastaan ja vaatimaan valtaa suomalaisille, kansalle. Demokratiaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sanoit:
"Miksei epävakaammissa oloissa voi järjestää vaaleja ja demokratiaa. Eihän maassa sentää ole kaaos, siellä pitää järjestystä 150.000 vieraan vallan sotilasta ja omat päälle. Yksittäisiä pommi-iskuja sattuu, mutta sattuuhan niitä pakistanissa ja Intiassakin, mutta silti elämä jatkuu, vaaleja pidetään ja yhteiskunta pyörii, kansalaiset osallistuvat."
Ja minä sanon:
Vieläkö olet todella noin sinisilmäinen:
Olisi hyvä yrittää näyttää demokratia-esimerkkiä ensin 'vakaissa' oloissa. Tällaiseksi 'demokratian' kokeilukohteeksi sopisi hyvin Saudi-Arabia, jossa maan nykyhistoria (=sotilasjuntta, kuningashuone siloiteltu termi) ei tunne vapaita vaaleja. Tämän järjestelmän takuumiehenä ovat impperialistit. Ei heillä ole aikomustakaan järjestää vaaleja Saudi-Arabiassa.
Miksi sitten "demokratiaa" ajetaan väkivalloin Irakiin?
Kysymys on saanut vastauksensa monta kertaa, toistettakoon se vieläkin:
Ei impperialistit ole alueelle demokratiaa tuomassa, kun heidän nykyisiinkään alusmaihin ei sitä ole tuotu. Tarkoitus on rakentaa nimenomaa Saudityyppinen sotilasjuntta, ei muuta.
JA TÄMÄ SIKSI, ETTÄ NÄIN ALUEEN ÖLJYVARAT SAADAAN TIUKASTI IMPPERIALISTIEN HALLINTAAN!!!
Ainakin asetarkastajat läksivät Irakista.
Ei tainnut löytyä enää tutkittavaa.
Hyvä vai huono uutinen?
"Saddamin aikana kansa kärsi puutteesta YK:n taloussaarron ja Saddamin pimittämien rahojen vuoksi. Saddamin kerrotaan pimittäneen 32 miljardia"
Tuota Saddamin pimitystä minä ihmettelen. Irak oli saarrossa. Se sai tuloja rajoitetulla öljyn myynnillä. Tästä myynnistä saadut tulot menivät YK:lle, joka päätti mitä rahoilla hankitaan. Mistä Saddam ne miljardit sai kun rahat menivät suoraan YK:n tilille?
Vai pari tuhatta euroa per asukas...
Otat kai huomioon rahan erilaisen arvon korkean elintason maassa verrattuna maihin, joissa ihmisten tulotaso on murto_osa rikkaisiin maihin kuten meihin verrattuna?
Olojen kohentumista on todella aihetta odottaa, ennenkuin valta annetaan kokonaan Irakille itselleen.
Suomen vertaaminen Irakin tilanteeseen on vain asioiden perusteellista sotkemista, jossa puhutaan kahdesta aivan toisenlaisesta maailmasta.
Kaaos on estetty juuri siten, kun maassa ovat USAn
sotilaat.
Jos he katoavat tuntiakaan liian aikaisin, alkaa Irakissa valtava paniikki...shiiat vastaan sunnit, kurdit vastaan arabit, turkkilaiset vastaan kurdit jne.
Toivottavasti kukaan ei sellaista heille toivo.