Bush & Co

ULKOMAAT YLE24 TORSTAI

Irakista ei löytynyt laittomia aseita

Irakista laittomia aseita etsinyt 400
sotilaan asiantuntijaryhmä on poistunut
maasta vähin äänin ja tyhjin käsin.

Amerikkalaisiin virkamieslähteisiin
nojaavan The New York Times -lehden
mukaan Irakin sodan tärkein syy on nyt
jäämässä vaille pohjaa.

- He keräsivät kaiken sen, mikä oli
keräämisen arvoista, yhdysvaltalais-
viranomainen sanoi lehdelle.

Ryhmä etsi maasta ohjusten laukaisu-
alustoja ja laittomia asevarastoja.

Maassa vielä oleva ryhmä etsii tietoja
biologisista- ja kemiallisista aseista.

----------------------------------------

Nythän olisi hyvä hetki asettaa myös G.W.Bush Irakissa sotarikoksistaan tuomiolle, yhdessä Saddamin kanssa...
12628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kuten olen jo aiemminkin kirjoittanut minulle Saddamin hallinnon kaatamisen perusteeksi riittää se että kyse oli käsittämättömän verisestä tyrannista joka oli vaaraksi sekä omalle kansalleen että naapureilleen. Näyttökin on vesiselvä.

Saddamin hallinnon jäljiltä on Irakissa löydetty kymmeniä joukkohautoja. Todennäköisesti niitä on satoja. Niissä arvioidaan makaavan 300-500 000 irakilaista, mukana huomattavan paljon naisia ja lapsia joiden ainoa "rikos" oli kuulua väärään heimoon tai kansanosaan, esimerkkinä kurdit.

Saddamin järjetön hyökkäyssota Irania vastaan vuosina 1980-1986 vaati noin 1 000 000 - 1 500 000 henkeä. Tässä sodassa hän muuten käytti todistetusti kemiallisia joukkotuhoaseita iranilaisia sotilaita vastaan.

Saddamin Irakin hyökkäyssota Kuwaitiin vuonna 1991 ja sitä seurannut Persian lahden sota vaati noin 300 000 uhria. Sodan jälkeen Saddamin joukot käyttivät kemiallisia aseita ainakin pohjoisen kurdeja ja etelän shiioja vastaan. Esimerkiksi Halabjan kylässä kuoli tämän seurauksena tuhansia kurdisiviilejä.

Joskus kannattaa miettiä sitä marssiko lännessä kukaan koskaan Saddamin uhrien puolesta...

Ja tällainen diktaattori rosvokoplineen olisi siis sinun mielestäsi pitänyt jättää rauhaan???!!! Hei mitä jos tulisit järkiisi ja lopettaisit keuhkoamisen Saddamin puolesta?

Äänestä
  • Siinähän menisi myös Bush samalla. Saddam Husseinin valtakoneisto on USA:n rahoittama.

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    Siinähän menisi myös Bush samalla. Saddam Husseinin valtakoneisto on USA:n rahoittama.

    ...ei kuitenkaan tämän Bushin syytä ole vanhat USA:n teot.

    Äänestä

  • Aivan samalla kannalla olen.

    Jos hallitsija piinaa kansaansa Saddamin tavoin, tyrannin kaatamisen oikeus olisi taattava maailmalle ainaisesti joka maanosassa.

    Tuntuu ulkokultaiselta pohtia, onko maassa joukkotuhoaseita vai ei, jos Irakin kansa on joutunut kidutetuksi ja tapetuksi oman hallitsijansa taholta.

    Onko tuo niin vaikeaa tajuta.

    Äänestä

  • Hitman kirjoitti:

    Aivan samalla kannalla olen.

    Jos hallitsija piinaa kansaansa Saddamin tavoin, tyrannin kaatamisen oikeus olisi taattava maailmalle ainaisesti joka maanosassa.

    Tuntuu ulkokultaiselta pohtia, onko maassa joukkotuhoaseita vai ei, jos Irakin kansa on joutunut kidutetuksi ja tapetuksi oman hallitsijansa taholta.

    Onko tuo niin vaikeaa tajuta.

    Jos näin kerran on, niin miksi ihmeessä Bushin ja Blairin piti valhedella kaikelle maailmalle, että on todisteita joukkotuhoaseista ja että Saddam kykenee käyttämään niitä 45 minuutin varoitusajalla. Bush ja Blair perustelivat sotaretkeä Irakiin ensisijaisesti Irakin joukkotuhoasepotentiaalin eliminoimisella ja toissijaisesti Irakin yhteyksillä kansainväliseen terrorismiin. Hyökkäystä ei perusteltu sillä, että Saddam on saatava pois vallasta hänen tyrannimaisten otteidensa vuoksi. Kummankaan perustelun tueksi ei ole löytynyt lihaa luiden päälle. Joukkotuhoaseista puhuttiin sellaisella varmuudella, että kyse ei voi olla muusta kuin täysin tietoisesta valehtelusta USAn ja Iso-Briatnnian kansalaisille, YK:lle ja koko maailman kansalaisille. Miksi nämä valheet tarvittiin, jos kyse oli hirmuhallitsijan kaatamisesta. Eikö se olisi ollut yhtä käypää tavaraa? Uskon, että olisi ollut, mutta kun kyse on siitä, että peitetarina keksittiin ihan muuta varten ja siksi haettiin valheet, jotka parhaiten purevat. Ja parhaiten puree jenkki sen, kun puhutaan sienimäisestä pilvestä.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    Jos kerran näin oli,niin miksi ihmeessä Saddam ei
    päästänyt asetarkastajia vapaasti tarkastamaan kohteita.Ja sitäpaitsi noita aseita voidaan helposti siirtää paikasta toiseen.

    Saddamin joukkotuhoaseet voivat olla vaikkapa Libyassa tällä hetkellä.

    Äänestä

  • Tuossahan ehdotettiin Bushin laittamista syytteeseen rikoksista yhdessä Saddamin kanssa.

    Esimerkiksi "järjetön hyökkäyssota Irania vastaan". Sillä sodalla oli täysi Yhdysvaltojen tuki. Kanssasyyllinen?

    "Saddamin Irakin hyökkäyssota Kuwaitiin vuonna 1991 ja sitä seurannut Persian lahden sota vaati noin 300 000 uhria."

    Jotkut väittävät, että Saddam kysyi tähän Kuwaitin miehitykseen luvan Yhdysvalloilta. Olet varmaan sinäkin täällä törmännyt niihin esityksiin. Kanssasyyllinen? Tai vielä syyllisempi, uhrithan tulivat USA:n käännettyä kelkkansa...Itse Kuwaitin miehitys oli ymmärtääkseni veretön. Ja minua ihmetyttää Saddamin käsitys siitä, että USA:lla olisi ollut valtuudet antaa lupa miehitykseen ;)

    Kaasun käytöstä sodan jälkeen ei ole mitään näyttöä. Halabja tapahtui 80-luvulla. Siellä kuoli ihmisiä kaasuun. Alueella käytiin taistelua Iranin ja Irakin välillä. Molemmat käyttivät kaasua.

    Äänestä

  • niili kirjoitti:

    Tuossahan ehdotettiin Bushin laittamista syytteeseen rikoksista yhdessä Saddamin kanssa.

    Esimerkiksi "järjetön hyökkäyssota Irania vastaan". Sillä sodalla oli täysi Yhdysvaltojen tuki. Kanssasyyllinen?

    "Saddamin Irakin hyökkäyssota Kuwaitiin vuonna 1991 ja sitä seurannut Persian lahden sota vaati noin 300 000 uhria."

    Jotkut väittävät, että Saddam kysyi tähän Kuwaitin miehitykseen luvan Yhdysvalloilta. Olet varmaan sinäkin täällä törmännyt niihin esityksiin. Kanssasyyllinen? Tai vielä syyllisempi, uhrithan tulivat USA:n käännettyä kelkkansa...Itse Kuwaitin miehitys oli ymmärtääkseni veretön. Ja minua ihmetyttää Saddamin käsitys siitä, että USA:lla olisi ollut valtuudet antaa lupa miehitykseen ;)

    Kaasun käytöstä sodan jälkeen ei ole mitään näyttöä. Halabja tapahtui 80-luvulla. Siellä kuoli ihmisiä kaasuun. Alueella käytiin taistelua Iranin ja Irakin välillä. Molemmat käyttivät kaasua.

    "Bushin laittamista syytteeseen rikoksista"

    Siinähän laitatte, mutta menestys voi olla hieman laihaa, sillä GWB:llä ei ole voinut olla minkäänlaista osaa eikä arpaa sen enempää Iranin sotaan kuin Kuwaitinkaan miehitykseen.

    Samalla oikeuteen voisi haastaa mm. Ranskan, Saksan, NL/Venäjän, Kiinan, Britannian, P-Korean, jotka kaikki toimittivat Saddamille aseita ja tekniikkaa, sekä Suomen, joka rakensi Saddamille bunkkereita ja kidutuskammioita.

    "Jotkut väittävät, että Saddam kysyi tähän Kuwaitin miehitykseen luvan Yhdysvalloilta"

    Se, että jotkut täällä väittävät niin, ei välttämättä tarkoita sitä että se olisi niin.

    "Itse Kuwaitin miehitys oli ymmärtääkseni veretön"

    Olet ymmärtänyt väärin.

    Äänestä

  • Heti kirjoitti:

    sikäli veretön, että maata hallitsevat suvut prisseineen pakenivat paikalta jumboilla Amerikkaan, missä he herättivät jonkin verran julkisuuden huomiota - siihen aikaan näet kyseltiin myös uteliaina mikä maa se on tämä Kuwait, jossa yläluokka on maailman rikkaimpia ihmisiä ja muualta tuotetut orjat tekevät työt.

    Isä Bushin oli mukana siinä propagandassa, jolla selitettiin että olot Kuwaitissa muuttuvat "demokraattisiksi" heti sen jälkeen kun Ihana Amerikka on vallannut sen takaisin epälojaaliksi heittäytyneeltä Saddamilta. Eipä vain tainnut tapahtua mitään edistystä hallinnon demokratisoitumisen suhteen. Siis: ei mitään edistystä.

    Saddamin "verinen diktatuuri" ei koskaan ole painanut mitään amerikkalaisten öljysukujen mittareissa. Puheet demokratiasta ovat vain samaa typerää retoriikkaa kuin puheet Jumalastakin.

    Äänestä

  • valloitus kirjoitti:

    http://www.kuwait-info.com/sidepages/gulfwar_invasion.asp

    http://www.kuwait-info.com/sidepages/gulfwar_iraqioccupation.asp

    Äänestä

  • Just kirjoitti:

    Kuwaitin omistava luokka oli paennut turvaan Yhdysvaltoihin, maa oli käytännössä jätetty miehittäjän armoille. Maanpaossa olleet prinssit selittelivät lehtimiehille suuria suunnitelmiaan maan demokratisoimiseksi sen jälkeen kun se ensin on USA:n avulla vallattu takaisin. Nämä puheet menivät silloin yhtä täydestä kuin Bush nuoremman puheet Irakin "demokratisoimisesta" nyt.
    Kyse oli kuitenkin vain öljystä, niin silloin kuin nytkin.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    Jos näin kerran on, niin miksi ihmeessä Bushin ja Blairin piti valhedella kaikelle maailmalle, että on todisteita joukkotuhoaseista ja että Saddam kykenee käyttämään niitä 45 minuutin varoitusajalla. Bush ja Blair perustelivat sotaretkeä Irakiin ensisijaisesti Irakin joukkotuhoasepotentiaalin eliminoimisella ja toissijaisesti Irakin yhteyksillä kansainväliseen terrorismiin. Hyökkäystä ei perusteltu sillä, että Saddam on saatava pois vallasta hänen tyrannimaisten otteidensa vuoksi. Kummankaan perustelun tueksi ei ole löytynyt lihaa luiden päälle. Joukkotuhoaseista puhuttiin sellaisella varmuudella, että kyse ei voi olla muusta kuin täysin tietoisesta valehtelusta USAn ja Iso-Briatnnian kansalaisille, YK:lle ja koko maailman kansalaisille. Miksi nämä valheet tarvittiin, jos kyse oli hirmuhallitsijan kaatamisesta. Eikö se olisi ollut yhtä käypää tavaraa? Uskon, että olisi ollut, mutta kun kyse on siitä, että peitetarina keksittiin ihan muuta varten ja siksi haettiin valheet, jotka parhaiten purevat. Ja parhaiten puree jenkki sen, kun puhutaan sienimäisestä pilvestä.

    Jesuiitat ovat muuten olleet tökeröä porukkaa, mutta joskus heillä oli ajatuksissaan tolkkuakin.

    "Tarkoitus pyhittää keinot". Se lause toteutui tuossa Irakin iskussa erittäin hyvin, sillä pienillä totuuden kierroilla saatiin Saddam kaadetuksi vallasta, ja se oli koko maailmaa ajatellen varmasti hyvä asia.

    Erittäin hyvä asia se oli Irakin kidutettua kansanenemmistöä ajatellen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Grustnij kirjoitti:

ULKOMAAT YLE24 TORSTAI

Irakista ei löytynyt laittomia aseita

Irakista laittomia aseita etsinyt 400
sotilaan asiantuntijaryhmä on poistunut
maasta vähin äänin ja tyhjin käsin.

Amerikkalaisiin virkamieslähteisiin
nojaavan The New York Times -lehden
mukaan Irakin sodan tärkein syy on nyt
jäämässä vaille pohjaa.

- He keräsivät kaiken sen, mikä oli
keräämisen arvoista, yhdysvaltalais-
viranomainen sanoi lehdelle.

Ryhmä etsi maasta ohjusten laukaisu-
alustoja ja laittomia asevarastoja.

Maassa vielä oleva ryhmä etsii tietoja
biologisista- ja kemiallisista aseista.

----------------------------------------

Nythän olisi hyvä hetki asettaa myös G.W.Bush Irakissa sotarikoksistaan tuomiolle, yhdessä Saddamin kanssa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu