Tuntuu vähintäänkin paradoksaaliselta se, mitä itsenäisyytensä ja kansainvälisen asemansa toisen maailmansodan jälkeen harjoittamansa puolueettomuuspolitiikan avulla vakiinnuttaneen viiden miljoonan asukkaan Suomen poliittinen johto ja muu valtaeliitti on Itä-Euroopan sosialistisen järjestelmän hajottua tehnyt.
Ne ajoivat maansa ideologialtaan Neuvostoliittoon nähden vastakkaiseen, korkeakapitalistiseen, mutta sitä rakenteeltaan ja harvainvaltaiselta hallinnoltaan sekä suurvaltapyrkimyksiltään melkoisesti muistuttavaan, Ranskan ja Saksan johtamaan länsi-eurooppalaiseen federaatiooon, Euroopan neuvostoliittoon, EU:hun.
Ruotsissa, johon Suomi oli kuulunut maakuntana vuoteen 1809, hallitsijan, kuninkaan, valta oli vuoden 1772 hallitusmuodon ja vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjan perusteella ollut suuri.
Hän saattoi veto-oikeudellaan estää valtiopäivien säätämän lain voimaantulon, mutta ei määrätä lain sisältöä ja oli myös uusien verojen perimisen osalta sidottu valtiopäivien päätökseen.
Koska Ruotsin vallan aikainen hallitusmuoto jäi voimaan myös Venäjän v. 1809 liitetyssä, sisäisen itsehallinnon, autonomian, saaneessa Suomessa, ei venäjän keisari ollut Suomen suuriruhtinaskunnassa korkeimman vallan haltijana itsevaltias vaan perustuslakien sitoma monarkki.
Mitkään lait tai uudet verot eivät voineet tulla autonomisessa Suomessa voimaan, elleivät Suomen valtiopäivät niitä hyväksyneet.
Jo Ruotsin vallan aikana vuoteen 1789 asti ja autonomian aikana vuodesta 1886 lähtien suomalaisella valtiopäiväedustajalla oli lakiesitysten teo-oikeus.
Ulko- ja sotilaspoliittiset asiat jäivät autonomisessa Suomessa sisäiseen itsehallintoon kuulumattomina maan omien valtioelinten päätösvallan ulkopuolelle ja siis Venäjän määrättäväksi.
Suomella oli kuitenkin sen ajan, jonka Venäjä salli, oma sotalaitos sekä oma Suoen valtiopäivillä hyväksytty asevelvollisuuslaki.
Suomen ja Venäjän välinen konflikti ja Suomen oikeustaistelu puhkesivat v. 1899 nimenomaan sen vuoksi, että Venäjä halusi kumota Suomen oman asevelvollisuuslain ja pakottaa suomalaiset hyväksymään Venäjän haluaman Suomen oikeuksia ja autonomiaa loukkaavan uuden asevelvollisuuslain.
Vastoin aikaisempaa käytäntöä venäläiset eivät enää hyväksyneet Suomen autonomisen aseman perustana ollutta hallitusmuodon säädöstä ja sen mukaista käytäntöä, jonka mukaan lainsäädäntöoikeus suomalaisia koskevissa asioissa oli yksinomaan Suomen valtiopäivillä.
Venäläiset katsoivat, että ns. yleisvaltakunnallisissa asiossa eli asioissa, joiden Venäjän keisari katsoi koskevan myös Venäjän etuja, ei Suomessa valtiopäivillä ollut enää lainsäädäntöoikeutta.
Nikolai II Julisti sen olevan vain Venäjän valtioelimillä, joille Suomen eduskunta saisi antaa mainitunlaisista lakiesityksistä lausuntonsa.
Venäjällä syksylä 1905 puhjenneen suurlakon aiheutttamassa vallankumouksellisessa tilanteessa keisari-suuriruhtinas joutui palauttamaan Suomelle sen perustuslakien mukaiset oikeudet ja hyväksymään v. 1906 voimaan tulleen kansanvaltaisen valtiopäiväjärjestyksen.
Sen mukaisesti Suomessa toteutettiin ensimmäisenä maana Euroopassa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus.
Tämä ei kuitenkaan vielä merkinnyt kansansuvereniteettiperiaatteen omaksumista Suomen valtiosäännön perustaksi, sillä korkein valta kuuluin edelleen hallitsijalle, keisari-suuriruhtinaalle, jonka päätöksistä riippuivat uuden yksikamarisen eduskunnan säätämien lakien voimaantulo samoin kuin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen asema ja kohtalo.
Vuonna 1908 alkaneella toisella sortokaudella Suomen hallintoa ja yhteiskuntaelämää määräsi entistä avoimempi venäläistämispyrkimys.
Vasta ensimmäisen maailmansodan aikana maaliskuussa 1917 Venäjällä puhjennut vallankumous, joka johti koko keisarivallan kukistumiseen ja uuden, demokraattisen hallinnon aikaansaamiseksi toimivan väliaikaisen hallituksen muodostamiseen, palautti Suomelle sen Ruotsin vallan aikaisiin perustuslakeihin nojaavan autonomian.
Kun Venäjän väliaikainen hallitus allekirjoitti 20.3.1917 Suomen asemaa ja oikeuksia koskevan manifestin, Suomen eduskuntapuolueet hyväksyivät yksimielisesti v. 1809 alkaneen valtionyhteyden jatkumisen ja samalla tosiasiallisesti tunnustivat välikaisen hallituksen kukistuneen keisari-suuriruhtinaan seuraajaksi Suomen korkeimman vallan haltijana.
Maan itsenäistymistä ajoi (niin silloin kuin nykyäänkin) ainoastaan harvalukuiset ihmiset.
Aktivistit sekä näiden vaikutuksesta ylioppilasnuorison keskuudessa syntynyt jääkäriliike, jonka jäsenet saivat sotilaskoulutusta Saksassa Ruotsin kieltäydyttyä sitä järjestämästä.
Nyt v. 2004 maamme oikeuksista ja itsenäisyysasiasta sekä Suomen vapauttamisesta vieraiden pistimien alaisuudesta on kiinnostut ainoastaan Vapaan Suomen Liitto -puolue.
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Itsenäisyysvaihtoehdon puolesta esiintyivät heti Nikolai II:n kukistumisen jälkeen maaliskuussa 1917 laatimassaan ruotsinkielisessa lehtiartikkeleissa aktivistipoliitikot Otto Åkesson ja Rafael Erich.
Heidän mielestään suomalaisilla olisi ollut hallitsijasuvun sammumista koskevan hallitusmuodon 38 §:n mukaan oikeus ottaa valtiolliset ohjat omiin käsiinsä ja olla tunnustamatta Venäjän väliaikaista hallitusta uudeksi korkeimman vallan haltijaksi.
Syksyllä 1917 järjestettyihin eduskuntavaaleihin osallistuneista puolueista vain maalaisliitto julisti tavoitteekseen Suomen valtiollisen itsenäisyyden, samoin kuin alkuvuodesta 2004 ainoastaan Vapaan Suomen Liitolla on selkeästi sama tavoite.
Sosiaalidemokraattien johtajat odottivat sosialistien valtaannousua Venäjällä ja olivat kesällä 1917 eduskunnassa ajamassa ns. valtalain sisältämien periaatteiden mukaisesti valmiit jättämään Suomen autonomisena valtiona edelleen ulko- ja sotilaspoliittisesti Venäjän määräsysvaltaan.
Bolshevikkien noustua Venäjällä valtaan marraskuussa 1917 sosiaalidemokraattisen puolueen johtoa ohjasivat sosialistisen internationalismin ja siihen kuuluvan solidaarisuuden aatteet.
Niiden ohjaamana suomalaiset sosialistijohtajat pitivät tärkeämpinä kuin kansallisia, valtiollisia itsenäisyyspyrkimyksiä läheistä yhteistyötä sosialistista integraatiota, Venäjän uutta federaatiota, rakentavien bolshevikkien kanssa.
Nykyiset sosiaalidemokraatit höyläävät optioita mutta edelleenkin pitävät vieraan vallan alaisuutta Suomelle parempana kuin itsenäisyyttä. Pitävät tärkeämpinä kuin kansallisia, valtiollisia itsenäisyyspyrkimyksiä läheistä yhteistyötä äärikapitalistista integraatiota, Euroopan integraatiota, rakentavien berlusconien kanssa.
Ne ajoivat maansa ideologialtaan Neuvostoliittoon nähden vastakkaiseen, korkeakapitalistiseen, mutta sitä rakenteeltaan ja harvainvaltaiselta hallinnoltaan sekä suurvaltapyrkimyksiltään melkoisesti muistuttavaan, Ranskan ja Saksan johtamaan länsi-eurooppalaiseen federaatiooon, Euroopan neuvostoliittoon, EU:hun.
Ruotsissa, johon Suomi oli kuulunut maakuntana vuoteen 1809, hallitsijan, kuninkaan, valta oli vuoden 1772 hallitusmuodon ja vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjan perusteella ollut suuri.
Hän saattoi veto-oikeudellaan estää valtiopäivien säätämän lain voimaantulon, mutta ei määrätä lain sisältöä ja oli myös uusien verojen perimisen osalta sidottu valtiopäivien päätökseen.
Koska Ruotsin vallan aikainen hallitusmuoto jäi voimaan myös Venäjän v. 1809 liitetyssä, sisäisen itsehallinnon, autonomian, saaneessa Suomessa, ei venäjän keisari ollut Suomen suuriruhtinaskunnassa korkeimman vallan haltijana itsevaltias vaan perustuslakien sitoma monarkki.
Mitkään lait tai uudet verot eivät voineet tulla autonomisessa Suomessa voimaan, elleivät Suomen valtiopäivät niitä hyväksyneet.
Jo Ruotsin vallan aikana vuoteen 1789 asti ja autonomian aikana vuodesta 1886 lähtien suomalaisella valtiopäiväedustajalla oli lakiesitysten teo-oikeus.
Ulko- ja sotilaspoliittiset asiat jäivät autonomisessa Suomessa sisäiseen itsehallintoon kuulumattomina maan omien valtioelinten päätösvallan ulkopuolelle ja siis Venäjän määrättäväksi.
Suomella oli kuitenkin sen ajan, jonka Venäjä salli, oma sotalaitos sekä oma Suoen valtiopäivillä hyväksytty asevelvollisuuslaki.
Suomen ja Venäjän välinen konflikti ja Suomen oikeustaistelu puhkesivat v. 1899 nimenomaan sen vuoksi, että Venäjä halusi kumota Suomen oman asevelvollisuuslain ja pakottaa suomalaiset hyväksymään Venäjän haluaman Suomen oikeuksia ja autonomiaa loukkaavan uuden asevelvollisuuslain.
Vastoin aikaisempaa käytäntöä venäläiset eivät enää hyväksyneet Suomen autonomisen aseman perustana ollutta hallitusmuodon säädöstä ja sen mukaista käytäntöä, jonka mukaan lainsäädäntöoikeus suomalaisia koskevissa asioissa oli yksinomaan Suomen valtiopäivillä.
Venäläiset katsoivat, että ns. yleisvaltakunnallisissa asiossa eli asioissa, joiden Venäjän keisari katsoi koskevan myös Venäjän etuja, ei Suomessa valtiopäivillä ollut enää lainsäädäntöoikeutta.
Nikolai II Julisti sen olevan vain Venäjän valtioelimillä, joille Suomen eduskunta saisi antaa mainitunlaisista lakiesityksistä lausuntonsa.
Venäjällä syksylä 1905 puhjenneen suurlakon aiheutttamassa vallankumouksellisessa tilanteessa keisari-suuriruhtinas joutui palauttamaan Suomelle sen perustuslakien mukaiset oikeudet ja hyväksymään v. 1906 voimaan tulleen kansanvaltaisen valtiopäiväjärjestyksen.
Sen mukaisesti Suomessa toteutettiin ensimmäisenä maana Euroopassa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus.
Tämä ei kuitenkaan vielä merkinnyt kansansuvereniteettiperiaatteen omaksumista Suomen valtiosäännön perustaksi, sillä korkein valta kuuluin edelleen hallitsijalle, keisari-suuriruhtinaalle, jonka päätöksistä riippuivat uuden yksikamarisen eduskunnan säätämien lakien voimaantulo samoin kuin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen asema ja kohtalo.
Vuonna 1908 alkaneella toisella sortokaudella Suomen hallintoa ja yhteiskuntaelämää määräsi entistä avoimempi venäläistämispyrkimys.
Vasta ensimmäisen maailmansodan aikana maaliskuussa 1917 Venäjällä puhjennut vallankumous, joka johti koko keisarivallan kukistumiseen ja uuden, demokraattisen hallinnon aikaansaamiseksi toimivan väliaikaisen hallituksen muodostamiseen, palautti Suomelle sen Ruotsin vallan aikaisiin perustuslakeihin nojaavan autonomian.
Kun Venäjän väliaikainen hallitus allekirjoitti 20.3.1917 Suomen asemaa ja oikeuksia koskevan manifestin, Suomen eduskuntapuolueet hyväksyivät yksimielisesti v. 1809 alkaneen valtionyhteyden jatkumisen ja samalla tosiasiallisesti tunnustivat välikaisen hallituksen kukistuneen keisari-suuriruhtinaan seuraajaksi Suomen korkeimman vallan haltijana.
Maan itsenäistymistä ajoi (niin silloin kuin nykyäänkin) ainoastaan harvalukuiset ihmiset.
Aktivistit sekä näiden vaikutuksesta ylioppilasnuorison keskuudessa syntynyt jääkäriliike, jonka jäsenet saivat sotilaskoulutusta Saksassa Ruotsin kieltäydyttyä sitä järjestämästä.
Nyt v. 2004 maamme oikeuksista ja itsenäisyysasiasta sekä Suomen vapauttamisesta vieraiden pistimien alaisuudesta on kiinnostut ainoastaan Vapaan Suomen Liitto -puolue.
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Itsenäisyysvaihtoehdon puolesta esiintyivät heti Nikolai II:n kukistumisen jälkeen maaliskuussa 1917 laatimassaan ruotsinkielisessa lehtiartikkeleissa aktivistipoliitikot Otto Åkesson ja Rafael Erich.
Heidän mielestään suomalaisilla olisi ollut hallitsijasuvun sammumista koskevan hallitusmuodon 38 §:n mukaan oikeus ottaa valtiolliset ohjat omiin käsiinsä ja olla tunnustamatta Venäjän väliaikaista hallitusta uudeksi korkeimman vallan haltijaksi.
Syksyllä 1917 järjestettyihin eduskuntavaaleihin osallistuneista puolueista vain maalaisliitto julisti tavoitteekseen Suomen valtiollisen itsenäisyyden, samoin kuin alkuvuodesta 2004 ainoastaan Vapaan Suomen Liitolla on selkeästi sama tavoite.
Sosiaalidemokraattien johtajat odottivat sosialistien valtaannousua Venäjällä ja olivat kesällä 1917 eduskunnassa ajamassa ns. valtalain sisältämien periaatteiden mukaisesti valmiit jättämään Suomen autonomisena valtiona edelleen ulko- ja sotilaspoliittisesti Venäjän määräsysvaltaan.
Bolshevikkien noustua Venäjällä valtaan marraskuussa 1917 sosiaalidemokraattisen puolueen johtoa ohjasivat sosialistisen internationalismin ja siihen kuuluvan solidaarisuuden aatteet.
Niiden ohjaamana suomalaiset sosialistijohtajat pitivät tärkeämpinä kuin kansallisia, valtiollisia itsenäisyyspyrkimyksiä läheistä yhteistyötä sosialistista integraatiota, Venäjän uutta federaatiota, rakentavien bolshevikkien kanssa.
Nykyiset sosiaalidemokraatit höyläävät optioita mutta edelleenkin pitävät vieraan vallan alaisuutta Suomelle parempana kuin itsenäisyyttä. Pitävät tärkeämpinä kuin kansallisia, valtiollisia itsenäisyyspyrkimyksiä läheistä yhteistyötä äärikapitalistista integraatiota, Euroopan integraatiota, rakentavien berlusconien kanssa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
.................