Ulkopolitiikan johdossa täysi kaaos

Suomen ulkopolitiikan johtaminen on vajaassa vuodessa mennyt epäselväksi nykyinen punamultahallituksen aikana.
Kiistatta Suomi on menettänyt myös arvovaltaansa EU:n ytimessä.

Toukokuun alussa tällä menolla Suomi kuuluu
EU-jäsenmaiden joukossa, kun uudet jäsenmaat tulevat, ei- ytimessä noteerattavien joukkoon.

Silla lailla kepu, olette Suomen
asioita hoitanut !
3173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Puhemies Lipponen on onneksi tullut avuksi. Hyvä, että ulkopolitiikan sekaisin olleisiin vastuuhenkilösuhteisiin saatiin näin selvyys. Ulkoministeri ja presidentti tipautettiin heidän joukostaan pois.

-Selvä peli! Keskustan on tästä helppo jatkaa.

Äänestä
  • tuohikulttuuri vaikuttaa kepun kentällä
    ja siellä on edelleen yli puolet EU:n vastustajia.

    Äänestä

Suomen EU-virkapaikat.

Suomi saanee jonkun jäännöserä -komisssaarin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Selvyyttä odottava kirjoitti:

Suomen ulkopolitiikan johtaminen on vajaassa vuodessa mennyt epäselväksi nykyinen punamultahallituksen aikana.
Kiistatta Suomi on menettänyt myös arvovaltaansa EU:n ytimessä.

Toukokuun alussa tällä menolla Suomi kuuluu
EU-jäsenmaiden joukossa, kun uudet jäsenmaat tulevat, ei- ytimessä noteerattavien joukkoon.

Silla lailla kepu, olette Suomen
asioita hoitanut !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu