Eri uskonnoista käytetään "lahko"-nimitystä. Minun käsitykseni on, että lahko on uskonto, joka on eronnut jostain muusta uskonnosta ja lähtenyt menemään omia polkujaan. Siinä mielessä evankelis-luterilainen kirkko on lahko (koska eronnut katolisesta kirkosta ja menee omia hämäriä polkujaan).
Jos joku tietää paremmin, niin mikä on lahkon määritys?
Jos joku tietää paremmin, niin mikä on lahkon määritys?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voihan sen lahkon tuollakin tavoin määrittää. Nykypäivänä arkikielessä lahko sanalla on vahvasti negatiivinen kaiku ja sillä tarkoitetaan yleensä pientä uskonnolista yhdyskuntaa, jossa esiintyy fanaattisuutta, fundamentalistisuutta, jäsenten manipulointia, sensuuria yms. negatiivista.
UUT:n määritelemät kriteerit lahkon vaarallisuudesta:
kriteeriä vaarallisuuden arvioinnin avuksi
Lahkon vaarallisuuden arvaamista voi helpottaa alla oleva luettelo. Jokaisen kohdan voi arvioida esimerkiksi asteikolla yhdestä viiteen: 1) ei juuri lainkaan, 2) vähän, 3) jonkin verran, 4) paljon, 5) erittäin paljon. Mitä korkeampi pistemäärä, sitä vaarallisempi ryhmä.
Sisäinen kontrolli: miten paljon lahko määrää jäseniensä henkilökohtaisista asioista, jäsenen velvollisuus raportoida tekemisistään ylemmässä asemassa oleville.
Johtaja(i)n autoritaarisuus: kuinka erehtymättöminä johdon määräyksiä on pidettävä, suljetaanko niiden arvostelija ulkopuolelle. Velvollisuus totella johtajan/johtajien käskyjä.
Opillinen dogmaattisuus: todellisuuskäsityksen ja oppien jäykkyys. Suvaitsemattomuus erilaista ajattelua kohtaan. Kuinka pitkälle oppi ajattelee jäsenen puolesta tarjoten valmiit mielipiteet.
Syyllistäminen: onko jäsenen etsittävä vikaa aina itsestään, jos ei sopeudu yhteisöön.
Vainoharhaisuus: kuinka paljon jäseniä pelotellaan todellisilla tai kuvitelluilla vihollisilla, joita voivat olla erilaiset viranomaiset, virallinen (lääke)tiede, ja ennen kaikkea lahkosta lähteneet ja siihen kriittisesti suhtautuvat entiset jäsenet.
Maailmankielteisyys: näkeekö lahko "maallisen" elämän lahkon ulkopuolella täysin arvottomana. Väittääkö se lahkoon kuulumattomien ihmisten joutuvan kuoleman jälkeen helvettiin tai syntyvän uudestaan huonoihin oloihin. Onko sillä apokalyptinen visio, jossa maailmanloppu on lähellä ja vain lahkon sitoutuneet jäsenet pelastuvat.
Sensuuri: missä määrin johto rajoittaa jäsenten mahdollisuutta tutustua ulkopuolisiin näkemyksiin lahkosta. Suoran kiellon lisäksi sensuuri toimii usein epäsuorana ryhmäpaineena: kunnon jäsenen ei odoteta haaskaavan aikaansa "maallisiin" tai "demonisiin” tiedonlähteisiin.
Ihmissuhteiden rajoittaminen: onko painetta hylätä eri tavalla ajattelevien ystävien ja omaisten seura, "entinen elämä" harrastuksineen ja ilonaiheineen.
Uusien jäsenien värväys: kuinka paljon painoa annetaan uusien jäsenien hankkimiselle ja lähetystyölle.
Peiteryhmät: kuinka suuri määrä lahkolla on sen määräysvaltaan kuuluvia ryhmiä, joilla on toinen nimi kuin lahkolla, esim. peiteyhtiöt ja "hyväntekeväisyysjärjestöt", joiden tosiasiallinen tarkoitus on tuoda lisää kannattajia ja rahaa.
Varakkuus: kuinka paljon rahaa ja/tai omaisuutta lahkolla on käytössään tai se pyrkii haalimaan; miten paljon jäseniä painostetaan lahjoittamaan omaisuuttaan lahkolle (esim. kymmenykset tuloista, "erikoiskolehdit", lahkolle testamentatut perinnöt).
Poliittinen vaikutusvalta: kuinka paljon poliittista vaikutusvalta lahko haluaa tai on pystynyt hankkimaan esim. sijoittamalla jäseniään vaikutusvaltaisiin asemiin yhteiskunnassa.
Seksuaalinen manipulaatio: kuinka tarkkaan johtajat määräävät alaistensa seksielämästä.
Eroa harkitsevien painostus: kuinka voimakkaasti jäseniä pyritään estämään lähtemästä liikkeestä tai kuinka paljon entisiä jäseniä painostetaan liittymään takaisin lahkoon, esim. yöllisten puhelinsoittojen avulla.
Väkivallan hyväksyminen kun johto harjoittaa sitä tai on kyse liikkeen edusta.
Totisuus: kyvyttömyys sietää ryhmään, sen johtajiin tai oppeihin kohdistuvaa leikinlaskua.
Elikkä kyseessä oli Uskonnon Uhrien määritelmä mielestään VAARALLISESTA uskonnosta, eikä mikään virallinen lahko-sanan määritelmä.
Luterilaisuushan ON lahko, sanan varsinaisessa merkityksessä. Ja juuri tuollainen pieni uskonnollinen yhdyskunta, josta mainitsit. Luterilaisen lahkon vaarallisuutta en mene sen enempää spekuloimaan... Jokainen voi kyseisen asian vertailla em. listasta.
Omasta kokemuksestani voin kertoa, että toi luterilaisen kirkon jäsenten manipulointi, alias aivopesu, on alkanut jo vauvaiän pakkokasteesta asti... ja kovasti koittavat kirkkosukulaiset edelleenkin määräillä, mikä on oikein ja mikä väärin. Erilaisuus on myrkkyä ja uskonnollisia mielipiteitään ilmaiseva julistetaan pannaan suvun keskuudessa. Massapainostus saattaisi murtaakin heikomman persoonan...
Sukulaisten kyyläys tekee tehtävänsä ja kaikki pysyvät kurissa ja herran nuhteessa tiukan (lähinnä selän takana juoruamalla käytävän) valvonnan alla. Luterilaisuuden uhrit vaikenevat kiltisti.
*NAURAA*
Epätoivoista teokraattista sodankäyntiä!
Eivätkö Jt:kin kasta lapsia mm. 11 v. kuten Jt palstalla tuli ilmi. Tuohan on vielä pahempaa kuin vauvana kastaminen.
Ei se erilaisuus niin myrkkyä ole itselläni esim. on paljon kirkosta eronneita ystäviä. Pahempaa myrkkyä erilaisuus on Jt:llä, me luterilaisethan olemme Jt:n mukaan itse Saatanan lapsia, vai kuinka?
Juoruilu on aina ikävää ja väärin, onneksi sitä ei tavata Jt:llä , *NAURAA*
Luterilaisuuden uhrit vaikenevat, koska ei ole luterilaisuuden uhreja.
Eikös nyt ollu puhe luterilaisuudesta?? Mites sä nyt ihan toiseen uskontoon vaihdoit... vai menikö kommentti vahingossa väärälle keskustelupalstalle??
Kyllä mä osaan luterilaisen ihan puhua omasta puolestani, en tartte siihen entisiä JT:a.
Jos oon luterilaisuuteeni katkeroitunut ja koen kyseisen luterilaisen lahkon ahdistavana ja pakkotuputtamisena, on kai sen mun oma asiani.
Sä voit kertoa sit oman mielipiteesi, kun liityt itsekin luterilaiseen lahkoon. Jos et ole luterilainen, olet jäävi sanomaan MUN ahdistuneisuudestani juuta tai jaata.
Onnea sulle ja kirkosta eronneille ystävillesi.
Katolisuudesta lohkottu lahko, ei sen kummempaa.
"Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa? Ja silloin minä lausun heille julki: Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät." Matt.7:22-23
"lahkot,.. jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa," Gal.5:20
Kyse on enemmänkin lihallisuudesta jokaisen yksittäisen uskovan kohdalla, joka palvelee luotua enemmän kuin Luojaansa, haaveilee siunauksista ohi siunausten Antajan.
Lunastusmaksun suuruus voi viedä harhaan ketä tahansa uskovaa, siksikin Jeesus kehotti uskovia valvomaan ja rukoilemaan!
Eräs suurin eksytys on oman mielen käsitys Jumalasta! Uskovana pitäytyy Sanan ilmoitukseen Pyhän Hengen kautta eikä omiin fiiliksiin.
Missään kirkossa ei ole uskova ns turvassa, ellei valvo henkilökohtaista uskonelämäänsä.
Jokainen tulee koetelluksi.