mustainen

"kuinkas monta mustalaista olet nähnyt esim. kaupan kassalla"
no kuinkas monta työnantajaa olet nähnyt, ketä antaisi mustalaiselle työtä kaupan kassalta?!

niin kauan, kuin työnantajat kieltäytyvät ottamasta palkkalistoilleen romania, kehotan sinuakin vain tyytymään hiljaa katsoen, kuinka JOUDUMME sossunluukulta elantomme hakemaan.

en tietenkään voi kaikkien mustalaisten puolesta puhua, (niin kuin ei kukaan teistäkään voi yhdellä mielipiteellään edustaa koko suomen kansaa) mutta kaikki mustalaiset eivät ole rikollisia. mustavalkoinen ajattelu ei ole todellisuutta, todistaa vain sen, että todellakin on turhaa yrittää asenteita muuttaa omalla käytöksellään. töitä olen tehnyt ikäni, niinkuin koko perheeni ja sukulaisenikin muutamaa poikkesta lukuun ottamatta. työn saanti vain kun ei ole niin helppoa, kuin voisi olettaa. jopa koulujen työharjoittelu paikat on evätty minulta, koska "ei me mustalaista oteta"! siinäkin korkeasti koulutettu johtoasemassa oleva henkilö tiivisti tyhmyytensä vain yhteen lauseeseen, ymmärtämättä edes, että oikeuteenhan siitä mennään!

suvustani löytyy asianajaja, poliisi, sairaanhoitajia, terveydenhoitaja, valtiotieteiden maisteri, merkantteja, merkonomeja, lähihoitajia, taiteilijoita, kokkeja, lastentarhanopettaja, rakennusmiehiä, roskakuskeja, puutarhuri, parturi-kampaaja, toimittaja, työttömiä omasta halustaan tai ilman).
meitä on moneen junaan, niin kuin varmasti teitäkin, mutta sitä en siedä, että joku väittää mustalaisten olevan vain ja ainoastaan pummeja ja varkaita, joista rehellinen ihminen muodostaisi harvinaisen poikkeuksen. niin kauan, kuin sinä itse et ole valmis luopumaan ennakkoluuloistasi, älä kehtaa väittää ettei mustalainen tee työtä!

tämä oli alunperin vastaus keskuteluun maahanmuuttajat->RASISTIT HUOM!
halusin vaan laittaa sen myös tänne.
6750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tee valitus sinua hylkivistä työnantajista. Kyllä sinä korvauksia saat henkisestä kärsimyksestä. Etkä sinä taida mikään mustalainen edes olla, joten turhaan kerjäät sympatioita ihailemillesi ihmisryhmille.

Äänestä
  • mustalainen olen kyllä. ihan kokonaan ja kulttuuritapojakin noudatan, pukeutumista myöten. jotenkin arvasinkin tällaista palautetta tulevan. kun ei käyttäydy, niin kuin oletetaan käyttäytyvän ja poikkeaa ennekkoluuloista, niin tulos on tämä...

    Äänestä

Montako mustalaista on käynyt esim. lukion loppuun/ hommannut koulutukse?

Miten voi olla mahdollista että "romaani" saa ELÄKETTÄ täytettyään 16v...

"Hoi heitä rööki" jos et niin aina tulee morasta!

Äänestä
  • no ei taida sullakaan koulu ihan loppuun asti vielä käyty... lukihäiriö vai mikä mielen häiriö lieneekään... mistä niitä ammatteja hankitaan? kaupasta?!

    "romaaneja" voit muuten hakea kirjastosta. ei ikärajaa!

    Äänestä

...kommenttia tosiaan.

Keskustelun aloittaja olen täysin samaa mieltä sun kanssa. Ja niille jotka kysyvät "Montako mustalaista tiedät käyvän töissä?"
- Minä ainakin tiedän mustalaisia jotka käyvät ihan oikeissa töissä, jotka ovat aikamoisella vaivalla hankkineet. Niinkuin manne mainio sanoit, työnantajilta ei helposti mustalaiselle työtä heru.

Äänestä

Eivät kaikki mustalaiset ole rikollisia tai pummeja, mutta paljon suurempi osa kuin valkoisista suomalaisista. Sen takia niihin rehellisiinkin ymmärrettävästi suhtaudutaan hyvin epäillen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


manne mainio kirjoitti:

"kuinkas monta mustalaista olet nähnyt esim. kaupan kassalla"
no kuinkas monta työnantajaa olet nähnyt, ketä antaisi mustalaiselle työtä kaupan kassalta?!

niin kauan, kuin työnantajat kieltäytyvät ottamasta palkkalistoilleen romania, kehotan sinuakin vain tyytymään hiljaa katsoen, kuinka JOUDUMME sossunluukulta elantomme hakemaan.

en tietenkään voi kaikkien mustalaisten puolesta puhua, (niin kuin ei kukaan teistäkään voi yhdellä mielipiteellään edustaa koko suomen kansaa) mutta kaikki mustalaiset eivät ole rikollisia. mustavalkoinen ajattelu ei ole todellisuutta, todistaa vain sen, että todellakin on turhaa yrittää asenteita muuttaa omalla käytöksellään. töitä olen tehnyt ikäni, niinkuin koko perheeni ja sukulaisenikin muutamaa poikkesta lukuun ottamatta. työn saanti vain kun ei ole niin helppoa, kuin voisi olettaa. jopa koulujen työharjoittelu paikat on evätty minulta, koska "ei me mustalaista oteta"! siinäkin korkeasti koulutettu johtoasemassa oleva henkilö tiivisti tyhmyytensä vain yhteen lauseeseen, ymmärtämättä edes, että oikeuteenhan siitä mennään!

suvustani löytyy asianajaja, poliisi, sairaanhoitajia, terveydenhoitaja, valtiotieteiden maisteri, merkantteja, merkonomeja, lähihoitajia, taiteilijoita, kokkeja, lastentarhanopettaja, rakennusmiehiä, roskakuskeja, puutarhuri, parturi-kampaaja, toimittaja, työttömiä omasta halustaan tai ilman).
meitä on moneen junaan, niin kuin varmasti teitäkin, mutta sitä en siedä, että joku väittää mustalaisten olevan vain ja ainoastaan pummeja ja varkaita, joista rehellinen ihminen muodostaisi harvinaisen poikkeuksen. niin kauan, kuin sinä itse et ole valmis luopumaan ennakkoluuloistasi, älä kehtaa väittää ettei mustalainen tee työtä!

tämä oli alunperin vastaus keskuteluun maahanmuuttajat->RASISTIT HUOM!
halusin vaan laittaa sen myös tänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu