Lainaus

S24fi/Kirkosta eroaminen
5212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kun nyt suomessa on alkanut jonkin asteinen
omantunnon ja sisimmän käymä kaksinkamppailu
kirkosta eroamisen/liitymisen puolesta. Sanon
minäkin sanasen tähän asiaan, itse en niin
piittaa koko kirkosta(instituutio) mutta kun
puhutaan ja keskustellaan saurakunnasta ja
ihmisistä niin minä olen mielummin vain seura-
kuntalainen kuin virallisen kirkkokunnan jäsen,
ja näinollen en aio erota instituution jäsenyy-
destä, koska katson että on yhteiskunta vastuullista, kuitenkin tukea vain yhtä kirkko-
kuntaa kerrallaan kuin olla vastuun pakoilija.

Ja mitä sitten tuolla maksetulla veroeuroilla
saa, ei juuri yhtään mitään muuta kuin että
vainajat saatetaan kunniallisesti maan lepoon
ja kunniallisille paikoille joita koko yhteis-
kunta valvoo yksissätuumin ja näin ei kukaan
ainakaan häpäise meidän läheisten ihmisten ruumiita kun niistä on elämä ja henki lähtenut.

Ja toinen merkittävä syy miksi rahoitan tätä virallista ev-lut. srk. on raamatun sanan säilöminen ja varjeleminen mahdollisille jälki-polville kun aika minusta jättää.

Itse en ole ollut tästä viimeaikaisesta kehityk-
sestä kovin iloinen mikä on ollut vallalla
meidän maassa ja meidän kirkoissa, mutta koska
se liittyy mitä ilmeisimmin maailmalla olevaan
mullistukseen, niin eihän tässä muuta voi kuin
katsoa vierestä ja ihmetellä, kuinka paljon val-
taa tuolla vanhalla Käärmeellä on tässä maalli-
sessa maailmassa, joten tämä tästä.

Kun te muut kehotatte toisianne tekemään sitä
taikka tätä, niin olkaa vähän pidättyväisempiä
että ei tulisi lisää sitä hengellistä hajaan-
nusta jota tämä aika on ihan tarpeeksi täynnä.

Äänestä

Jeesus ei pitänyt eläessään yhtään lapsikasteen vastaista puhetta; eikä kukaan muukaan Raamatun henkilö. Ei tietenkään, koska kastaminen tapahtui perhekunnittain.

Äänestä
  • Evankeliumi ensin.

    Äänestä

Entisen uskonnonvapauslain mukaan lapsen uskonnollinen asema määräytyi automaattisesti huoltajien uskonnollisen aseman mukaan. Uusi uskonnonvapauslaki on tässä suhteessa neutraali. Nyt säädetään ainoastaan siitä, ketkä päättävät lapsen uskonnollisesta asemasta. Uuden lain mukaan huoltajat yhdessä päättävät alaikäisen lapsen uskonnollisesta asemasta eli he päättävät siitä, jos lapsi halutaan liittää kirkon jäseneksi tai erottaa kirkon jäsenyydestä.

Äänestä
  • 85% suomalaisista kuuluu luterilaisuuteen. Luku on pienentynyt. Erotaanko perhekunnittain?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


witness kirjoitti:

S24fi/Kirkosta eroaminen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu