isä mitro

minulla iteslläni ei ole telvisioa mutta vanhemmillani ollessaan tuli telkarista uutisvuoto ja jäin siitä syystä katsomaan kun siinä oli isä mitro kyllä hävetti katsoa kun tämä
jumalan mies latelee kaksimielisiä vitsejä suustaan ulos vaikka en kunniota kirkon peintetä tai kirkko jumalan kirkkona niin tuo pappinperkele oikee pitäisi olla esikuva ja tommoista moraalitonta puhetta papin suusta
se hän meinas minun aikana saada kenkään mutta ei saannut minä jos olisin ollut piispa tuo saasta olisi lähtennyt kirkosta.
mulla tuli melkein itku ja viha että jumalan edustaja ja tolleen käytäytyy
171515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

mutta minusta isä Mitro tuntuu olevan melkoisen hauskan tuntuinen mies. Tietysti joku voi pitää hänen käyttäytymistään papin arvolle sopimattomana, mutta henkilökohtaisesti kyllä pidän enemmän papista joka käyttäytyy kuin ihminen ja on humoristinen (jos huumorintajua löytyy) kuin sellaisesta papista, joka pyrkii käyttäytymään kuin "pappi", eli lähinnä ryppyotsaisesti ja mahdollisimman suvaitsemattomasti.

Luterilaisellakin kirkolla on oma julkkis-humoristipappinsa eli pastori Jaakko Heinimäki, joka on myös vierailluit Uutisvuodossa. Isä Mitro oli kyllä hauskempi ja olisi hieno ohjelmaidea laittaa heidät molemmat samaan ohjelmaan.

Mikä sinua erityisesti isä Mitron esiintymisessä häiritsi, koska eihän minusta ainakaan mitään törkeää sanonut? Miten muut ortodoksit suhtautuvat häneen?

Ja lopuksi vielä henkilökohtainen kysymys: kerrot alla eronneesi kirkosta koska koit sen toiminnan Raamatun vastaiseksi. Liityitkö johonkin muuhun kirkkoon vai onko sinusta tullut oman polkusi tallaaja?

Äänestä
  • Isä Mitro tuntuu jakavan ortodoksipiireissä mielipiteitä. Toiset pitävät hänestä paljonkin, jotkut taas kritisoivat häntä paljonkin. Isä Mitrolla on voimakas persoona, ja hänellä on kieltämättä hyvin omaperäinen tyyli tulkita kirkon traditiota. Senlaatuinen arvostelu ja sormella osoittaminen, jota Harri täällä osoittaa on kuitenkin asiatonta ja sen paikka olisi jossain muualla. Mene Harri suoraan puhumaan Isä Mitron kanssa jos sinulla on noin paljon negatiivista hampaan kolossa häntä ja kirkkoa vastaan. Minusta on väärin että purat täällä vain henkilökohtaista kaunaasi ihmisille, joille kirkon sanoma on täysin tuntematon. Jos et lopeta tätä, velvollisuuteni on ottaa yhteyttä ylläpitoon viestiesi poistamiseksi.

    Äänestä

  • Johannes kirjoitti:

    Isä Mitro tuntuu jakavan ortodoksipiireissä mielipiteitä. Toiset pitävät hänestä paljonkin, jotkut taas kritisoivat häntä paljonkin. Isä Mitrolla on voimakas persoona, ja hänellä on kieltämättä hyvin omaperäinen tyyli tulkita kirkon traditiota. Senlaatuinen arvostelu ja sormella osoittaminen, jota Harri täällä osoittaa on kuitenkin asiatonta ja sen paikka olisi jossain muualla. Mene Harri suoraan puhumaan Isä Mitron kanssa jos sinulla on noin paljon negatiivista hampaan kolossa häntä ja kirkkoa vastaan. Minusta on väärin että purat täällä vain henkilökohtaista kaunaasi ihmisille, joille kirkon sanoma on täysin tuntematon. Jos et lopeta tätä, velvollisuuteni on ottaa yhteyttä ylläpitoon viestiesi poistamiseksi.

    hän on julikinen henkilö ja saa julkisesti
    arvostella

    toiseksi kerron vain miten totuuden kirkosta
    jossa olin kaavoihin kahlittuna

    Äänestä

...selvä kielto "isä"-ttelystä!

>>Ortodoksi kirkon papit, eli =
"Ortodoksiset isät"!>Raamattu sanoo Jeesuksen sanoin-
>> Matt 23:9.
Ja "isäksenne" älkää kutsuko ketään maan päällä!, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.

Äänestä
  • Mulla on kyllä täällä maanpäällinenkin isä, jota rakastan suunnattomasti.
    Toivottavasti saan pitää hänet täällä vielä vuosia eteenkin päin, vaikka hän onkin jo iäkäs ja sairaalloinen.
    Kutsun häntä isäksi, en fatsiksi äijäksi ukoksi tai muullakaan uusionimellä.

    Raamatussa olevaa Isä-nimeä ei saa käyttää siten, että pidettäisiin tämän isän rinnalla muita Jumalia.
    Näin olen asian käsittänyt.
    Onhan raamattukin täynnä isiä ja poikia!
    Äitejä ja tyttäriä.

    Miten on sitten näiden uskonsisarien ja -veljien laita vaikka eivät ole oikeasti samaa sukua.
    Tulee vielä mieleen tällainen kuin Äiti-Teresa, hänellä ei kuitenkaan tainnut olla omia lapsia.
    Meillä kävi kylässä eräs täti/setä..... vaikka ei ollutkaan kummankaan vanhempani sisar/veli.

    Nämä ovat näitä kielikiemuroita, jotka eivät sotke meidän jokapäiväistä puhetapaamme, jollemme aivan varta vasten käy sotkemaan kun oikein hankalia haluamme olla.

    Äänestä

En tiedä milloin isä-nimeä alettiin käyttää, mutta luultavasti sillä on pitkä historia, koska katolisetkin käyttävät sitä nimeä papeistaan.

Äänestä
  • sanana tarkoittaa isää.

    Äänestä

..muakin !
Tuli ihan mieleen kertomukset ajasta ennen uskonpuhdistusta (olen luterilainen).
Isä Mitron käytös on omiaan todistamaan katolilaisuuden vääräksi !

Äänestä
  • ... että isä Mitro häpäisi itsensä ja teki karhunpalveluksen kirkolleen. Kuka muuten on väittänyt, että papit ovat synnittömiä?! Jos joku pystyy näyttämään toteen, että papit ovat synnittömiä niin minä rupean uskomaan joulupukkiin.

    Äänestä

  • ponomari Jerma kirjoitti:

    ... että isä Mitro häpäisi itsensä ja teki karhunpalveluksen kirkolleen. Kuka muuten on väittänyt, että papit ovat synnittömiä?! Jos joku pystyy näyttämään toteen, että papit ovat synnittömiä niin minä rupean uskomaan joulupukkiin.

    Näin kyseisen TV-ohjelman. Isä Mitro ei häpäissyt itseään eikä kirkkoaan. Esiintyi pappi miten tahansa, niin aina joku syyttää. Jos Mitro olisi jotenkin töpännyt, niin asiasta saisimme lukea seuraavan päivän iltapäivälehdistä.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Kertokaatten toki.

    Äänestä

  • ponomari Jerma kirjoitti:

    ... että isä Mitro häpäisi itsensä ja teki karhunpalveluksen kirkolleen. Kuka muuten on väittänyt, että papit ovat synnittömiä?! Jos joku pystyy näyttämään toteen, että papit ovat synnittömiä niin minä rupean uskomaan joulupukkiin.

    Niin! Ei kai kukaan väitä, että papit ovat synnittömiä. Liturgiassa tunnustetaan, että minä olen ensimmäinen (syntinen).

    Äänestä

  • on väittänyt ??? kirjoitti:

    Niin! Ei kai kukaan väitä, että papit ovat synnittömiä. Liturgiassa tunnustetaan, että minä olen ensimmäinen (syntinen).

    http://www.city.fi/artikkeli/Pop-papin tunnustukset/1143/?nosm=1

    Äänestä

enää isä Mitro. Ettekö ole kuulleet uutisista piispainkokouksen päätöksestä?

Äänestä
  • pappeuttaan missään vaiheessa, mutta vaalikampanjan ja mahdollisen työskentelynsä aikana EU:n parlamentissa hän ei saa toimittaa mitään pyhiä toimituksia. Ortodoksista pappia kutsutaan isäksi, joten isä Mitro on edelleenkin isä Mitro, vaikka se joidenkin asenteiltaan protestanttisten "ortodoksien" mielestä onkin "vääryys".

    Äänestä

  • ei ole menettänyt kirjoitti:

    pappeuttaan missään vaiheessa, mutta vaalikampanjan ja mahdollisen työskentelynsä aikana EU:n parlamentissa hän ei saa toimittaa mitään pyhiä toimituksia. Ortodoksista pappia kutsutaan isäksi, joten isä Mitro on edelleenkin isä Mitro, vaikka se joidenkin asenteiltaan protestanttisten "ortodoksien" mielestä onkin "vääryys".

    Mitro Revolta kaikki papilliset tunnukset ja tunnusmerkit. Sana "isä" kuuluu myös tähän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Harri kirjoitti:

minulla iteslläni ei ole telvisioa mutta vanhemmillani ollessaan tuli telkarista uutisvuoto ja jäin siitä syystä katsomaan kun siinä oli isä mitro kyllä hävetti katsoa kun tämä
jumalan mies latelee kaksimielisiä vitsejä suustaan ulos vaikka en kunniota kirkon peintetä tai kirkko jumalan kirkkona niin tuo pappinperkele oikee pitäisi olla esikuva ja tommoista moraalitonta puhetta papin suusta
se hän meinas minun aikana saada kenkään mutta ei saannut minä jos olisin ollut piispa tuo saasta olisi lähtennyt kirkosta.
mulla tuli melkein itku ja viha että jumalan edustaja ja tolleen käytäytyy

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu