Olen käyttänyt muutamia puheenvuoroja tässä Suomi 24:n keskustelussa, lähinnä ”maailman menoa”-, ”talous&raha”- ja ”yhteiskunta”-osastoissa. Olen joskus käynyt myös tässä ”politiikka”-osastossa vilkaisemassa, mistä täällä keskustellaan, mutta sen olen havainnut sellaiseksi, että ei ole tehnyt mieli siihen osallistua. Näin on ollut varsinkin täällä keskustan palstalla puolueen kannattajien ja myös vastustajien puheenvuoroissa. Demareiden palsta näkyy olevan toiseksi pahin, eikä kokoomuksenkaan palstan keskustelu ole aina kovin korkeatasoista. Näistä syistä laitan kirjoitukseni noille kolmelle palstalle.
Kun näen tuon saman vain jatkuvan, en voi olla tuomatta julki ihmettelyäni moisesta. Mihin te tällä pyritte? Mitä te tällaisella uskotte saavuttavanne? En näe juuri yhtäkään puheenvuoroa, jolla asiallisesti perusteltaisiin omia pyrkimyksiä ja kerrottaisiin miksi ne olisivat kannatettavampia kuin poliittisen vastustajan pyrkimykset. Kaivellaan vain inhottavasti vanhoja, tiettyjen henkilöiden tekemisiä ja pallotellaan niitä edestakaisin, sitä kiihkoilevalla demagogialla ja ala-arvoisella herjojen heittelyllä säestäen. Siinä kyllä käännetään musta valkoiseksi ja päinvastoin. Ei sellainen kehenkään tervejärkiseen uppoa. Tuollaisella typerällä, muita aliarvioivalla (itsensä kaltaisiksi luulevalla?) käytöksellä ei saada oman asian kannatusta kohoamaan eikä heikennetä vastustajan mahdollisuuksia. Se päinvastoin olisi itselle vahingollista, ellei myös vastapuoli sortuisi samanlaiseen ja sahaisi omaa oksaansa. Halutaanko tässä kilpaillakaan ideologioilla niiden paremmuudesta? Onko tarkoitus vain kilpailla siitä, kuka pystyy sanomaan ilkeämmin toisin ajattelevasta? Ivassa ja ironiassa ylletäänkin melkoisiin suorituksiin, mutta valtaosa on kuitenkin sellaista tylsää, synkkämielistä puppua, mikä jonkin verran sivistynyttä ihmistä vain tympäisee ja säälittää.
Jotta saisin esittämilleni näkemyksille uskottavuutta, lienee hyväksi esitellä – henkilöllisyyttä paljastamatta – itsensä ja taustansa:
Olen vähän yli 40-vuotias mies, opistotasoisen koulutuksen saanut, ja työskentelen suurehkon teknisen alan yrityksen materiaalihallinnon johtotehtävissä. Syntyisin olen itä-suomalaisen pienviljelijä-työläisperheen poika. Samanikäinen vaimoni on akateemisesti koulutettu virkanainen, jonka lapsuudenkoti on pohjois-satakuntalainen maitotila. Minä äänestin ensimmäisissä vaaleissani demareita, mutta liuin sitten vähitellen kokoomuksen kannattajaksi, mutta viime vuosina minun on taas ollut helppoa kannattaa demareita. Vaimoni kannattaa monia vihreiden esillä pitämiä asioita ja myös äänestänee - varmaksi en tiedä - vihreitä useimmissa vaaleissa. Viime presidentinvaaleissa hän kyllä äänesti Halosta kuten minäkin ja edellisissä Elisabeth Rehniä, kun minä äänestin ensin Ilaskiveä ja hänen pudottuaan Ahtisaarta.
Minun lapsuuskotini oli aikanaan hyvin vasemmistolainen, mutta vennamolaisuuden nousun aikoihin vanhempani liittyivät ”Poudiaisen” joukkoihin. Veteraanitalossa asuvien iäkkäiden vanhempieni nykyistä poliittista kantaa en tiedä, mutta kovin kärkevästi he arvostelevat keskustajohtoisen kuntansa napamiehiä ja kunnan tarjoamia palveluja. Vaimoni lapsuudenkoti oli ja on edelleen vankasti maalaisliittolais-keskustalainen. Jo edesmenneen appeni kanssa en koskaan politiikkaa puhunut, mutta anoppini yritti muutamaan otteeseen käännyttää minuakin keskustalaiseksi, kunnes sanoin, että ”eiköhän sovita, anoppi, että emme yritä käännyttää toisiamme; enhän minä pitäisi sinua fiksunakaan, ellet olisi kepulainen, mutta et kai sinäkään pitäisi minua fiksuna, jos minä olisin sellainen”. Tähän loppui käännytys, ja taidan olla nykyisin anoppini lempivävy. Olen jopa joutunut puolustelemaan hänelle vaimoni siskon miestä hyvin tarkoituksenmukaisesti käyttäytyvänä, kun tämä aikanaan toisen palkkalaisena ollessaan oli minua paljon vasemmistolaisempi mutta nykyisenä yksityisyrittäjänä on varsin kova oikeistolainen.
Me, minä ja vaimoni, emme ole siis ”perineet” lapsuuskotiemme poliittisia näkemyksiä. Pidän sitä valistuneisuutemme osoituksena, sillä eihän meidän elämäntilanteemme ole lainkaan sama kuin kummankaan vanhemmilla. Meille kummallekaan politiikka ei ole uskonnon kaltaista hurmosta tai dogmatiikkaa. Kannatamme oman ja laajemman edun kannalta parhaaksi näkemäämme ideologiaa ja puoluetta sekä henkilöitä, joiden näemme parhaiten edistävän tuon ideologian toteuttamista. Omaa etua laajempi näkökulma on merkittävä; sillä selittyy se, että vaimoni kanssa hyvin yksituumaisesti yhteisessä neljän hengen taloudessa elävinä ja siinä samoja hyviä tavoittelevina saatamme kuitenkin kannattaa eri puolueita. Ei meillä ole tästä koskaan pienimpiäkään riitoja, kun kunnioitamme toistemme oikeutta näkemyksiinsä kuten eräisiin muihinkin yksityisasioihinsa.
Ei meillä liioin ole ollut koskaan mitään poliittisia riitoja sukulaistemme ja ystäviemme kanssa, vaikka he edustavat monia poliittisia kantoja, myös keskustalaisia, varmuuden vuoksi sanottuna. Tästä tiedän, että eivät kaikki keskustalaiset ole riitapukareita. Ei noissa yhteyksissä puoluepolitiikka ole yleensä paljon esilläkään. Pitkäaikaisten ja lähimpien työtovereitteni poliittisia kantoja en monenkaan kohdalta edes tiedä, vaikka päivittäin kokoustamme ja työskentelemme yhdessä samoissa projekteissa. Arvatenkin monella heistä on eri näkemykset kuin minulla, mutta ei se ole ollut koskaan este yhteistyölle eikä ystävyydellekään. Ymmärrän hyvin ja niin myös nuo toiset ymmärtävät, että toisella voi olla omat perustellut syynsä toisenlaisiin näkemyksiin kuin minulla, mutta hänellä ei ole oikeutta yrittää estää toista ajattelemasta omilla aivoillaan ja toimimaan haluamallaan tavalla. Tämä on demokratiaa, sitä parasta olemassa olevaa yhteiskunnallista järjestelmää, missä meilläkin on onni elää, mielestäni viime vuosikymmeninä aina vain vapaammin ja paremmin. Ei ihmisten tarvitse riidellä ja herjata toisiaan eläessään ja toimiessaan kukin oman etunsa tai oman maailmankatsomuksensa mukaan parhaaksi näkemällään tavalla. Luulen, että siten rakennetaan parhaiten myös yhteistä hyvää ja meidän kaikkien elämänrikkautta.
Eivät nuo poliitikotkaan asioitamme hoitaessaan ja yksityishenkilöinä käyttäydy siten kuin heidän kannattajansa näillä palstoilla. Poikkeuksia tosin on, jokainen niitäkin tuntee. Mutta vastuullisimmat eri puolueiden kansanedustajat näkevät usein poliittiset asiat yhteisinä, vaikka koettavatkin parhaansa mukaan edistää niitä itsensä ja äänestäjiensä – s.o. puolueensa – näkemysten mukaisesti. Usein he ovat myös yksityishenkilöinä hyviä ystäviä keskenään yli puoluerajojen. Eduskunnan riitaisat yleiskeskustelut ovat usein vain näytelmää yksinkertaisia äänestäjiä varten. Menneiltä vuosilta on monia hyviä näyttöjä eri puolueiden johtavien edustajien hyvästä yhteistyöstä, kuten oli Sorsan ja Virolaisen ja myöhemmin Lipposen ja Niinistön kesken. Uskoakseni nykyisistä edustajistamme esimerkiksi Ben Zyskowicz, Antti Kalliomäki, Matti Vanhanen ja Osmo Soininvaara voisivat riitelemättä tehdä yhteistyötä missä tahansa asiassa. Anneli Jäätteenmäen ja Paavo Lipposen henkilökohtainen välirikko oli eri asia, mille oli ymmärrettävä syynsä, mihin en halua enää puuttua – sitä on näköjään käsitelty täällä kylliksi!
Siis mitä minä tällä pitkällä esitykselläni haluan sanoa: Tarkoitan sitä, että
- on olemassa erilaisia näkemyksiä siitä, miten näitä yhteisiä asioitamme pitäisi hoitaa ja kehittää ja nuo näkemykset omaksutaan oman ajattelun kautta, ei kodin perintönä tai muualta pakkosyötettynä
- kaikki nuo näkemykset ovat kannattajiensa näkökulmasta katsoen perusteltuja ja niillä kaikilla on oikeus olemassaoloonsa ja vaikutusmahdollisuuksiin, elleivät ne ole anarkistisia, demokratian kumoamaan tai yhteiskunnalliset instituutiot hävittämään pyrkiviä tai muuten selvästi vaarallisia kansalaisten tai maan kokonaisedun kannalta.
- hyödyllisempää kuin vastustaa toista laillista yhteiskunnallista näkemystä on edistää omansa toteutumista sillä panoksella, mikä kullekin on mahdollinen.
- jos vastustaakin toista, sen voi ja se pitää tehdä asiaperustein toista herjaamatta.
- jos joskus joutuu häviölle politiikassa, se on opittava hyväksymään ja on koetettava toimia niin, että menestyisi paremmin seuraavalla kerralla
- jos taas sattuu voittamaan, on syytä muistaa, että ei ole aihetta ylpistyä ja ruveta röyhkeilemään, sillä demokratian pelisääntöjen mukaisesti ”väliaikaista kaikki on vain”; tänään sinä, huomenna minä ja ylihuomenna kenties joku kolmas…
En tiedä, jaksoiko tätä monikaan lukea ja menikö se tämän lukeneellekaan ollenkaan läpi, vai pitääkö hän nyt minua vain omahyväisenä ”besserwisserinä”, joka haluaa näin moralisoida muita ja tuoda esille omaa erinomaisuuttaan. Ajatelkaapa miten vain, siihen teillä on oikeus, mutta toivon kuitenkin joidenkin näilläkin sivuilla liikkuvien käsittävän tarkoitukseni oikein. Varmuuden vuoksi sanon sen selväkielisesti: toivon – enkä usko olevani yksin toiveessani – asiallisempaa keskustelua, johon voisivat osallistua nekin, joilla saattaisi olla meitä kaikkia kiinnostavaa ja hyödyttävääkin sanottavaa. Realistina en pidä näillä sivuilla esitettävien mielipiteiden merkitystä kovin suurena valtakunnan politiikan enkä minkään puolueenkaan kannalta, mutta voisihan näillä olla meitä itse kutakin poliittisessa keskustelussa kehittävä merkitys, jos me sellaista haluaisimme ja siihen pyrkisimme. (Onneksi voin esiintyä näin anonyyminä, ettei lähipiirini tarvitse hävetä naiivia hyväuskoisuuttani)
Kun näen tuon saman vain jatkuvan, en voi olla tuomatta julki ihmettelyäni moisesta. Mihin te tällä pyritte? Mitä te tällaisella uskotte saavuttavanne? En näe juuri yhtäkään puheenvuoroa, jolla asiallisesti perusteltaisiin omia pyrkimyksiä ja kerrottaisiin miksi ne olisivat kannatettavampia kuin poliittisen vastustajan pyrkimykset. Kaivellaan vain inhottavasti vanhoja, tiettyjen henkilöiden tekemisiä ja pallotellaan niitä edestakaisin, sitä kiihkoilevalla demagogialla ja ala-arvoisella herjojen heittelyllä säestäen. Siinä kyllä käännetään musta valkoiseksi ja päinvastoin. Ei sellainen kehenkään tervejärkiseen uppoa. Tuollaisella typerällä, muita aliarvioivalla (itsensä kaltaisiksi luulevalla?) käytöksellä ei saada oman asian kannatusta kohoamaan eikä heikennetä vastustajan mahdollisuuksia. Se päinvastoin olisi itselle vahingollista, ellei myös vastapuoli sortuisi samanlaiseen ja sahaisi omaa oksaansa. Halutaanko tässä kilpaillakaan ideologioilla niiden paremmuudesta? Onko tarkoitus vain kilpailla siitä, kuka pystyy sanomaan ilkeämmin toisin ajattelevasta? Ivassa ja ironiassa ylletäänkin melkoisiin suorituksiin, mutta valtaosa on kuitenkin sellaista tylsää, synkkämielistä puppua, mikä jonkin verran sivistynyttä ihmistä vain tympäisee ja säälittää.
Jotta saisin esittämilleni näkemyksille uskottavuutta, lienee hyväksi esitellä – henkilöllisyyttä paljastamatta – itsensä ja taustansa:
Olen vähän yli 40-vuotias mies, opistotasoisen koulutuksen saanut, ja työskentelen suurehkon teknisen alan yrityksen materiaalihallinnon johtotehtävissä. Syntyisin olen itä-suomalaisen pienviljelijä-työläisperheen poika. Samanikäinen vaimoni on akateemisesti koulutettu virkanainen, jonka lapsuudenkoti on pohjois-satakuntalainen maitotila. Minä äänestin ensimmäisissä vaaleissani demareita, mutta liuin sitten vähitellen kokoomuksen kannattajaksi, mutta viime vuosina minun on taas ollut helppoa kannattaa demareita. Vaimoni kannattaa monia vihreiden esillä pitämiä asioita ja myös äänestänee - varmaksi en tiedä - vihreitä useimmissa vaaleissa. Viime presidentinvaaleissa hän kyllä äänesti Halosta kuten minäkin ja edellisissä Elisabeth Rehniä, kun minä äänestin ensin Ilaskiveä ja hänen pudottuaan Ahtisaarta.
Minun lapsuuskotini oli aikanaan hyvin vasemmistolainen, mutta vennamolaisuuden nousun aikoihin vanhempani liittyivät ”Poudiaisen” joukkoihin. Veteraanitalossa asuvien iäkkäiden vanhempieni nykyistä poliittista kantaa en tiedä, mutta kovin kärkevästi he arvostelevat keskustajohtoisen kuntansa napamiehiä ja kunnan tarjoamia palveluja. Vaimoni lapsuudenkoti oli ja on edelleen vankasti maalaisliittolais-keskustalainen. Jo edesmenneen appeni kanssa en koskaan politiikkaa puhunut, mutta anoppini yritti muutamaan otteeseen käännyttää minuakin keskustalaiseksi, kunnes sanoin, että ”eiköhän sovita, anoppi, että emme yritä käännyttää toisiamme; enhän minä pitäisi sinua fiksunakaan, ellet olisi kepulainen, mutta et kai sinäkään pitäisi minua fiksuna, jos minä olisin sellainen”. Tähän loppui käännytys, ja taidan olla nykyisin anoppini lempivävy. Olen jopa joutunut puolustelemaan hänelle vaimoni siskon miestä hyvin tarkoituksenmukaisesti käyttäytyvänä, kun tämä aikanaan toisen palkkalaisena ollessaan oli minua paljon vasemmistolaisempi mutta nykyisenä yksityisyrittäjänä on varsin kova oikeistolainen.
Me, minä ja vaimoni, emme ole siis ”perineet” lapsuuskotiemme poliittisia näkemyksiä. Pidän sitä valistuneisuutemme osoituksena, sillä eihän meidän elämäntilanteemme ole lainkaan sama kuin kummankaan vanhemmilla. Meille kummallekaan politiikka ei ole uskonnon kaltaista hurmosta tai dogmatiikkaa. Kannatamme oman ja laajemman edun kannalta parhaaksi näkemäämme ideologiaa ja puoluetta sekä henkilöitä, joiden näemme parhaiten edistävän tuon ideologian toteuttamista. Omaa etua laajempi näkökulma on merkittävä; sillä selittyy se, että vaimoni kanssa hyvin yksituumaisesti yhteisessä neljän hengen taloudessa elävinä ja siinä samoja hyviä tavoittelevina saatamme kuitenkin kannattaa eri puolueita. Ei meillä ole tästä koskaan pienimpiäkään riitoja, kun kunnioitamme toistemme oikeutta näkemyksiinsä kuten eräisiin muihinkin yksityisasioihinsa.
Ei meillä liioin ole ollut koskaan mitään poliittisia riitoja sukulaistemme ja ystäviemme kanssa, vaikka he edustavat monia poliittisia kantoja, myös keskustalaisia, varmuuden vuoksi sanottuna. Tästä tiedän, että eivät kaikki keskustalaiset ole riitapukareita. Ei noissa yhteyksissä puoluepolitiikka ole yleensä paljon esilläkään. Pitkäaikaisten ja lähimpien työtovereitteni poliittisia kantoja en monenkaan kohdalta edes tiedä, vaikka päivittäin kokoustamme ja työskentelemme yhdessä samoissa projekteissa. Arvatenkin monella heistä on eri näkemykset kuin minulla, mutta ei se ole ollut koskaan este yhteistyölle eikä ystävyydellekään. Ymmärrän hyvin ja niin myös nuo toiset ymmärtävät, että toisella voi olla omat perustellut syynsä toisenlaisiin näkemyksiin kuin minulla, mutta hänellä ei ole oikeutta yrittää estää toista ajattelemasta omilla aivoillaan ja toimimaan haluamallaan tavalla. Tämä on demokratiaa, sitä parasta olemassa olevaa yhteiskunnallista järjestelmää, missä meilläkin on onni elää, mielestäni viime vuosikymmeninä aina vain vapaammin ja paremmin. Ei ihmisten tarvitse riidellä ja herjata toisiaan eläessään ja toimiessaan kukin oman etunsa tai oman maailmankatsomuksensa mukaan parhaaksi näkemällään tavalla. Luulen, että siten rakennetaan parhaiten myös yhteistä hyvää ja meidän kaikkien elämänrikkautta.
Eivät nuo poliitikotkaan asioitamme hoitaessaan ja yksityishenkilöinä käyttäydy siten kuin heidän kannattajansa näillä palstoilla. Poikkeuksia tosin on, jokainen niitäkin tuntee. Mutta vastuullisimmat eri puolueiden kansanedustajat näkevät usein poliittiset asiat yhteisinä, vaikka koettavatkin parhaansa mukaan edistää niitä itsensä ja äänestäjiensä – s.o. puolueensa – näkemysten mukaisesti. Usein he ovat myös yksityishenkilöinä hyviä ystäviä keskenään yli puoluerajojen. Eduskunnan riitaisat yleiskeskustelut ovat usein vain näytelmää yksinkertaisia äänestäjiä varten. Menneiltä vuosilta on monia hyviä näyttöjä eri puolueiden johtavien edustajien hyvästä yhteistyöstä, kuten oli Sorsan ja Virolaisen ja myöhemmin Lipposen ja Niinistön kesken. Uskoakseni nykyisistä edustajistamme esimerkiksi Ben Zyskowicz, Antti Kalliomäki, Matti Vanhanen ja Osmo Soininvaara voisivat riitelemättä tehdä yhteistyötä missä tahansa asiassa. Anneli Jäätteenmäen ja Paavo Lipposen henkilökohtainen välirikko oli eri asia, mille oli ymmärrettävä syynsä, mihin en halua enää puuttua – sitä on näköjään käsitelty täällä kylliksi!
Siis mitä minä tällä pitkällä esitykselläni haluan sanoa: Tarkoitan sitä, että
- on olemassa erilaisia näkemyksiä siitä, miten näitä yhteisiä asioitamme pitäisi hoitaa ja kehittää ja nuo näkemykset omaksutaan oman ajattelun kautta, ei kodin perintönä tai muualta pakkosyötettynä
- kaikki nuo näkemykset ovat kannattajiensa näkökulmasta katsoen perusteltuja ja niillä kaikilla on oikeus olemassaoloonsa ja vaikutusmahdollisuuksiin, elleivät ne ole anarkistisia, demokratian kumoamaan tai yhteiskunnalliset instituutiot hävittämään pyrkiviä tai muuten selvästi vaarallisia kansalaisten tai maan kokonaisedun kannalta.
- hyödyllisempää kuin vastustaa toista laillista yhteiskunnallista näkemystä on edistää omansa toteutumista sillä panoksella, mikä kullekin on mahdollinen.
- jos vastustaakin toista, sen voi ja se pitää tehdä asiaperustein toista herjaamatta.
- jos joskus joutuu häviölle politiikassa, se on opittava hyväksymään ja on koetettava toimia niin, että menestyisi paremmin seuraavalla kerralla
- jos taas sattuu voittamaan, on syytä muistaa, että ei ole aihetta ylpistyä ja ruveta röyhkeilemään, sillä demokratian pelisääntöjen mukaisesti ”väliaikaista kaikki on vain”; tänään sinä, huomenna minä ja ylihuomenna kenties joku kolmas…
En tiedä, jaksoiko tätä monikaan lukea ja menikö se tämän lukeneellekaan ollenkaan läpi, vai pitääkö hän nyt minua vain omahyväisenä ”besserwisserinä”, joka haluaa näin moralisoida muita ja tuoda esille omaa erinomaisuuttaan. Ajatelkaapa miten vain, siihen teillä on oikeus, mutta toivon kuitenkin joidenkin näilläkin sivuilla liikkuvien käsittävän tarkoitukseni oikein. Varmuuden vuoksi sanon sen selväkielisesti: toivon – enkä usko olevani yksin toiveessani – asiallisempaa keskustelua, johon voisivat osallistua nekin, joilla saattaisi olla meitä kaikkia kiinnostavaa ja hyödyttävääkin sanottavaa. Realistina en pidä näillä sivuilla esitettävien mielipiteiden merkitystä kovin suurena valtakunnan politiikan enkä minkään puolueenkaan kannalta, mutta voisihan näillä olla meitä itse kutakin poliittisessa keskustelussa kehittävä merkitys, jos me sellaista haluaisimme ja siihen pyrkisimme. (Onneksi voin esiintyä näin anonyyminä, ettei lähipiirini tarvitse hävetä naiivia hyväuskoisuuttani)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Luin jutun läpi ja pidin sitä kauhean sympaattisena ja viisaana. Maailma olisi parempi paikka, jos täällä olisi enemmän nän selväpäisiä ja tasapainoisia ihmisiä kuin viestin kirjoittaja. Olisi sitä oppimista poliitikoillakin, ei vain meillä kaikenkarvaisilla mielenilmaisijoilla.
Kiitos rauhallisesta viitseliäisyydestäsi ja hyvää vuodenjatkoa!
"Mies Suomalaisen" puheenvuoro on täyttä asiaa, jonka soisi kaikkien keskustelijoiden lukevan. Siinä on rauhallisesti käyty läpi hyvän keskustelun kannalta tärkeät perusasiat. Kirjoitus kannattaisi kopioida talteen ja lukea silloin tällöin läpi muistin virkistämiseksi.
Jos verrataan täällä käytyä keskustelua vaikkapa eduskunnan kyselytuntiin, voi huomata samoja piirteitä.
- Puhutaan asioista tavalla, joka korostaa oman puolueen erinomaisuutta muiden puolueiden suhteen. Poliitikothan ovat tässä varsinaisia ammattilaisia ja mestareita.
- Heitellään myös enemmän tai vähemmän onnistuneita välihuutoja.
Keskustelun mielenkiintoisuuden kannalta olisi tärkeää löytää asioita lähestyttäessä uusia tuoreita näkökantoja, eikä toistaa samaa kulunutta mantraa.
Täällä Keskustan palstalla on Anneli Jäätteenmäen tapausta valotettu kiitettävän monipuolisesti. Nykyisin siinä alkaa olla jo jankkaamisen makua. Eräillä keskustelijoilla on grammarin neula juuttunut pahasti samaan uraan.
Kuten eduskunnassa, joka tyhjenee väen siirtyessä kahvilan puolelle, tiettyjen henkilöiden kavutessa puhujapönttöön, tämäkin palsta hiljenee, jos kirjoitukset eivät onnistu herättämään meissä kaikissa uinuvia poliittisia intohimoja. Tässä mielessä maltillinen kärjistäminen on yleensä paikallaan.
Keskustelun taso on meistä itsestämme kiinni. Mitä enemmän tänne ilmestyy mielenkiintoisella tavalla mielipiteitään esittäviä keskustelijoita, sitä hauskempi keskustelua on käydä.
"Mies Suomalainen" voisi, hienosta puheenvuorostaan päätellen päätellen, olla sellainen henkilö, joka nostaisi täällä käytävän poliittisen keskustelun tasoa. Tervetuloa keskustelemaan vaikka siitä, miten Keskusta voisi nostaa kannatustaan kaupungeissa.
Asiallinen analyysi keskustelun tasosta. Mainitsemasi politiikan sivustot ovat miltei kopioita siitä sekasotkusta, millaisia olivat nyttemmin lakkautetut sdp:n, kokoomuksen ja keskustan keskustelusivut. Rekisteröintipakkokaan ei auttanut pitämään sivuilta pois niitä, joiden ainoa motiivi oli pelkkä häirintä.
Kirjoitit erinomaisen jutun, muta pahaa pelkään, ettei sillä ole vaikutusta näiden keskustelusivujen kirjoittelun tasoon, joille on tyypillistä tosiasioiden vääristely jonkin henkilön tai puolueen mustamaalamiseksi.
Kävin vilkaisemassa, onko tuo eilinen kirjoitukseni herättänyt minkäänlaisia ajatuksia näillä palstoilla. Aika vähän, mutta eniten olen saanut vastakaikua täällä keskustan palstalla ja ilmeisesti jopa teiltä kepulaisilta, vaikka kirjoituksestani kävi hyvin selville, että en kuulu joukkoonne. Olen siitä hieman yllättynyt, sen tunnustan. Kiitos teille!
Joukossanne taitaa olla avarakatseisempia, kenties paljonkin, kuin ne, jotka täällä näkyvimmin hääräävät. Koettakaa te osaltanne pitää keskustelun tasoa korkeammalla, niin ehkä nuo härskeimmät, niin kepulaiset kuin heidän vastustajansakin, ymmärtävät hävetä ja hieman siistiä tyyliään tai poistua näyttämöltä. Muuten tuo oivahärkänen ei taida olla se ahkerasti osallistuva OivaHärkönen, joka kylläkin on aika rasittava eikä mikään avarakatseisuuden mannekiini, mutta ei hän uskoakseni tuollaiseen erehtyne.
Demarien palstalla esitin myös yhteenvedon, jonka voitte käydä vilkaisemassa; se ei ole paha teidän kannaltanne!
Minua on totuttu tälläkin palstalla pitämään kepuvihaajana. Johtopäätöksesi siitä, ettei asiallisuutta voisi vaatia myös kokoomuksen kannattaja oli hieman hätiköity.
Hyvä Mies, nyt taitaa olla pienenpuoleinen ajatusvirhe kyseessä, kun näytät otaksuvan, että keskustan palstalle kirjoittavat enimmäkseen keskustalaiset ja demaripalstalle demarit. Haukkuisivatko omat niin tolkuttomasti esimerkiksi Jäätteenmäen ja Lipposen, kuin mitä näillä saiteilla on nähty? Eikö sitä käydä paskomassa muiden tonteille?
Hyvä huomio sinulla,keskusteluntasosta, olen samoilla "linjoilla".
Nämähän on kaljapaarien jankutuksen tasolla,puolet ainakin näistä jutuista. Mutta ikavä kun siihen syyllistyvät meidän valitsemat politikotkin julkisessa keskustelussa.
Olen yrittäjä sukua ja ollut aina siinä porukassa joka omalla ja "sukunsa" vastuulla on aina yhteiskunnalle "tilittäjä vastuussa". Olen kepulainen, ajattelen omilla aivoillani,ja toiminkin sen mukaan,olen eri mieltä oman porukan sisällä monesti, ajan sisään omia, omaan kokemukseen ja näkemykseen perustuvia ajatuksia, en ole vaihtanut "leiriä" vaikka se joskus on ollut mielessä päätä seinään lyödessä. Keskellä ollaan kaikkien välissä,tässä voi olla mahdollisuus rakentaa rauhaa yhteiskuntaan, samassa veneessä ollaan,samat tuulet kaikilla,samat markkinatalouden lait. Tämä minun pohjaksi.
MUTTA keskustellaanpa, onko tämä nykyinen puoluesiin perustuva järjestelmä enään ajan tasalla.
Mitä jos puolueet niiden yhteisestä sopimuksesta lakkautettaisiin, jospa vaikka näiden nykyisten etujärjestojen, (ei puhuta puolueista,voi mennä kauemmin kuin euroon tottuminen) kaltaiset ryhmittymät muodostaisivat hallituksen.
Minusta riittäisi hihtorian luku, ei kai tarvi elää enään siinä, "puolueet" on tehnyt tehtävänsä,
se vanha katkeruus ja tappelu pitäisi lopettaa.
Mitäpä mieltä ollaan....