Olen käyttänyt muutamia puheenvuoroja tässä Suomi 24:n keskustelussa, lähinnä ”maailman menoa”-, ”talous&raha”- ja ”yhteiskunta”-osastoissa. Olen joskus käynyt myös tässä ”politiikka”-osastossa vilkaisemassa, mistä täällä keskustellaan, mutta sen olen havainnut sellaiseksi, että ei ole tehnyt mieli siihen osallistua. Näin on ollut varsinkin täällä keskustan palstalla puolueen kannattajien ja myös vastustajien puheenvuoroissa. Demareiden palsta näkyy olevan toiseksi pahin, eikä kokoomuksenkaan palstan keskustelu ole aina kovin korkeatasoista. Näistä syistä laitan kirjoitukseni noille kolmelle palstalle.
Kun näen tuon saman vain jatkuvan, en voi olla tuomatta julki ihmettelyäni moisesta. Mihin te tällä pyritte? Mitä te tällaisella uskotte saavuttavanne? En näe juuri yhtäkään puheenvuoroa, jolla asiallisesti perusteltaisiin omia pyrkimyksiä ja kerrottaisiin miksi ne olisivat kannatettavampia kuin poliittisen vastustajan pyrkimykset. Kaivellaan vain inhottavasti vanhoja, tiettyjen henkilöiden tekemisiä ja pallotellaan niitä edestakaisin, sitä kiihkoilevalla demagogialla ja ala-arvoisella herjojen heittelyllä säestäen. Siinä kyllä käännetään musta valkoiseksi ja päinvastoin. Ei sellainen kehenkään tervejärkiseen uppoa. Tuollaisella typerällä, muita aliarvioivalla (itsensä kaltaisiksi luulevalla?) käytöksellä ei saada oman asian kannatusta kohoamaan eikä heikennetä vastustajan mahdollisuuksia. Se päinvastoin olisi itselle vahingollista, ellei myös vastapuoli sortuisi samanlaiseen ja sahaisi omaa oksaansa. Halutaanko tässä kilpaillakaan ideologioilla niiden paremmuudesta? Onko tarkoitus vain kilpailla siitä, kuka pystyy sanomaan ilkeämmin toisin ajattelevasta? Ivassa ja ironiassa ylletäänkin melkoisiin suorituksiin, mutta valtaosa on kuitenkin sellaista tylsää, synkkämielistä puppua, mikä jonkin verran sivistynyttä ihmistä vain tympäisee ja säälittää.
Jotta saisin esittämilleni näkemyksille uskottavuutta, lienee hyväksi esitellä – henkilöllisyyttä paljastamatta – itsensä ja taustansa:
Olen vähän yli 40-vuotias mies, opistotasoisen koulutuksen saanut, ja työskentelen suurehkon teknisen alan yrityksen materiaalihallinnon johtotehtävissä. Syntyisin olen itä-suomalaisen pienviljelijä-työläisperheen poika. Samanikäinen vaimoni on akateemisesti koulutettu virkanainen, jonka lapsuudenkoti on pohjois-satakuntalainen maitotila. Minä äänestin ensimmäisissä vaaleissani demareita, mutta liuin sitten vähitellen kokoomuksen kannattajaksi, mutta viime vuosina minun on taas ollut helppoa kannattaa demareita. Vaimoni kannattaa monia vihreiden esillä pitämiä asioita ja myös äänestänee - varmaksi en tiedä - vihreitä useimmissa vaaleissa. Viime presidentinvaaleissa hän kyllä äänesti Halosta kuten minäkin ja edellisissä Elisabeth Rehniä, kun minä äänestin ensin Ilaskiveä ja hänen pudottuaan Ahtisaarta.
Minun lapsuuskotini oli aikanaan hyvin vasemmistolainen, mutta vennamolaisuuden nousun aikoihin vanhempani liittyivät ”Poudiaisen” joukkoihin. Veteraanitalossa asuvien iäkkäiden vanhempieni nykyistä poliittista kantaa en tiedä, mutta kovin kärkevästi he arvostelevat keskustajohtoisen kuntansa napamiehiä ja kunnan tarjoamia palveluja. Vaimoni lapsuudenkoti oli ja on edelleen vankasti maalaisliittolais-keskustalainen. Jo edesmenneen appeni kanssa en koskaan politiikkaa puhunut, mutta anoppini yritti muutamaan otteeseen käännyttää minuakin keskustalaiseksi, kunnes sanoin, että ”eiköhän sovita, anoppi, että emme yritä käännyttää toisiamme; enhän minä pitäisi sinua fiksunakaan, ellet olisi kepulainen, mutta et kai sinäkään pitäisi minua fiksuna, jos minä olisin sellainen”. Tähän loppui käännytys, ja taidan olla nykyisin anoppini lempivävy. Olen jopa joutunut puolustelemaan hänelle vaimoni siskon miestä hyvin tarkoituksenmukaisesti käyttäytyvänä, kun tämä aikanaan toisen palkkalaisena ollessaan oli minua paljon vasemmistolaisempi mutta nykyisenä yksityisyrittäjänä on varsin kova oikeistolainen.
Me, minä ja vaimoni, emme ole siis ”perineet” lapsuuskotiemme poliittisia näkemyksiä. Pidän sitä valistuneisuutemme osoituksena, sillä eihän meidän elämäntilanteemme ole lainkaan sama kuin kummankaan vanhemmilla. Meille kummallekaan politiikka ei ole uskonnon kaltaista hurmosta tai dogmatiikkaa. Kannatamme oman ja laajemman edun kannalta parhaaksi näkemäämme ideologiaa ja puoluetta sekä henkilöitä, joiden näemme parhaiten edistävän tuon ideologian toteuttamista. Omaa etua laajempi näkökulma on merkittävä; sillä selittyy se, että vaimoni kanssa hyvin yksituumaisesti yhteisessä neljän hengen taloudessa elävinä ja siinä samoja hyviä tavoittelevina saatamme kuitenkin kannattaa eri puolueita. Ei meillä ole tästä koskaan pienimpiäkään riitoja, kun kunnioitamme toistemme oikeutta näkemyksiinsä kuten eräisiin muihinkin yksityisasioihinsa.
Ei meillä liioin ole ollut koskaan mitään poliittisia riitoja sukulaistemme ja ystäviemme kanssa, vaikka he edustavat monia poliittisia kantoja, myös keskustalaisia, varmuuden vuoksi sanottuna. Tästä tiedän, että eivät kaikki keskustalaiset ole riitapukareita. Ei noissa yhteyksissä puoluepolitiikka ole yleensä paljon esilläkään. Pitkäaikaisten ja lähimpien työtovereitteni poliittisia kantoja en monenkaan kohdalta edes tiedä, vaikka päivittäin kokoustamme ja työskentelemme yhdessä samoissa projekteissa. Arvatenkin monella heistä on eri näkemykset kuin minulla, mutta ei se ole ollut koskaan este yhteistyölle eikä ystävyydellekään. Ymmärrän hyvin ja niin myös nuo toiset ymmärtävät, että toisella voi olla omat perustellut syynsä toisenlaisiin näkemyksiin kuin minulla, mutta hänellä ei ole oikeutta yrittää estää toista ajattelemasta omilla aivoillaan ja toimimaan haluamallaan tavalla. Tämä on demokratiaa, sitä parasta olemassa olevaa yhteiskunnallista järjestelmää, missä meilläkin on onni elää, mielestäni viime vuosikymmeninä aina vain vapaammin ja paremmin. Ei ihmisten tarvitse riidellä ja herjata toisiaan eläessään ja toimiessaan kukin oman etunsa tai oman maailmankatsomuksensa mukaan parhaaksi näkemällään tavalla. Luulen, että siten rakennetaan parhaiten myös yhteistä hyvää ja meidän kaikkien elämänrikkautta.
Eivät nuo poliitikotkaan asioitamme hoitaessaan ja yksityishenkilöinä käyttäydy siten kuin heidän kannattajansa näillä palstoilla. Poikkeuksia tosin on, jokainen niitäkin tuntee. Mutta vastuullisimmat eri puolueiden kansanedustajat näkevät usein poliittiset asiat yhteisinä, vaikka koettavatkin parhaansa mukaan edistää niitä itsensä ja äänestäjiensä – s.o. puolueensa – näkemysten mukaisesti. Usein he ovat myös yksityishenkilöinä hyviä ystäviä keskenään yli puoluerajojen. Eduskunnan riitaisat yleiskeskustelut ovat usein vain näytelmää yksinkertaisia äänestäjiä varten. Menneiltä vuosilta on monia hyviä näyttöjä eri puolueiden johtavien edustajien hyvästä yhteistyöstä, kuten oli Sorsan ja Virolaisen ja myöhemmin Lipposen ja Niinistön kesken. Uskoakseni nykyisistä edustajistamme esimerkiksi Ben Zyskowicz, Antti Kalliomäki, Matti Vanhanen ja Osmo Soininvaara voisivat riitelemättä tehdä yhteistyötä missä tahansa asiassa. Anneli Jäätteenmäen ja Paavo Lipposen henkilökohtainen välirikko oli eri asia, mille oli ymmärrettävä syynsä, mihin en halua enää puuttua – sitä on näköjään käsitelty täällä kylliksi!
Siis mitä minä tällä pitkällä esitykselläni haluan sanoa: Tarkoitan sitä, että
- on olemassa erilaisia näkemyksiä siitä, miten näitä yhteisiä asioitamme pitäisi hoitaa ja kehittää ja nuo näkemykset omaksutaan oman ajattelun kautta, ei kodin perintönä tai muualta pakkosyötettynä
- kaikki nuo näkemykset ovat kannattajiensa näkökulmasta katsoen perusteltuja ja niillä kaikilla on oikeus olemassaoloonsa ja vaikutusmahdollisuuksiin, elleivät ne ole anarkistisia, demokratian kumoamaan tai yhteiskunnalliset instituutiot hävittämään pyrkiviä tai muuten selvästi vaarallisia kansalaisten tai maan kokonaisedun kannalta.
- hyödyllisempää kuin vastustaa toista laillista yhteiskunnallista näkemystä on edistää omansa toteutumista sillä panoksella, mikä kullekin on mahdollinen.
- jos vastustaakin toista, sen voi ja se pitää tehdä asiaperustein toista herjaamatta.
- jos joskus joutuu häviölle politiikassa, se on opittava hyväksymään ja on koetettava toimia niin, että menestyisi paremmin seuraavalla kerralla
- jos taas sattuu voittamaan, on syytä muistaa, että ei ole aihetta ylpistyä ja ruveta röyhkeilemään, sillä demokratian pelisääntöjen mukaisesti ”väliaikaista kaikki on vain”; tänään sinä, huomenna minä ja ylihuomenna kenties joku kolmas…
En tiedä, jaksoiko tätä monikaan lukea ja menikö se tämän lukeneellekaan ollenkaan läpi, vai pitääkö hän nyt minua vain omahyväisenä ”besserwisserinä”, joka haluaa näin moralisoida muita ja tuoda esille omaa erinomaisuuttaan. Ajatelkaapa miten vain, siihen teillä on oikeus, mutta toivon kuitenkin joidenkin näilläkin sivuilla liikkuvien käsittävän tarkoitukseni oikein. Varmuuden vuoksi sanon sen selväkielisesti: toivon – enkä usko olevani yksin toiveessani – asiallisempaa keskustelua, johon voisivat osallistua nekin, joilla saattaisi olla meitä kaikkia kiinnostavaa ja hyödyttävääkin sanottavaa. Realistina en pidä näillä sivuilla esitettävien mielipiteiden merkitystä kovin suurena valtakunnan politiikan enkä minkään puolueenkaan kannalta, mutta voisihan näillä olla meitä itse kutakin poliittisessa keskustelussa kehittävä merkitys, jos me sellaista haluaisimme ja siihen pyrkisimme. (Onneksi voin esiintyä näin anonyyminä, ettei lähipiirini tarvitse hävetä naiivia hyväuskoisuuttani)
Kun näen tuon saman vain jatkuvan, en voi olla tuomatta julki ihmettelyäni moisesta. Mihin te tällä pyritte? Mitä te tällaisella uskotte saavuttavanne? En näe juuri yhtäkään puheenvuoroa, jolla asiallisesti perusteltaisiin omia pyrkimyksiä ja kerrottaisiin miksi ne olisivat kannatettavampia kuin poliittisen vastustajan pyrkimykset. Kaivellaan vain inhottavasti vanhoja, tiettyjen henkilöiden tekemisiä ja pallotellaan niitä edestakaisin, sitä kiihkoilevalla demagogialla ja ala-arvoisella herjojen heittelyllä säestäen. Siinä kyllä käännetään musta valkoiseksi ja päinvastoin. Ei sellainen kehenkään tervejärkiseen uppoa. Tuollaisella typerällä, muita aliarvioivalla (itsensä kaltaisiksi luulevalla?) käytöksellä ei saada oman asian kannatusta kohoamaan eikä heikennetä vastustajan mahdollisuuksia. Se päinvastoin olisi itselle vahingollista, ellei myös vastapuoli sortuisi samanlaiseen ja sahaisi omaa oksaansa. Halutaanko tässä kilpaillakaan ideologioilla niiden paremmuudesta? Onko tarkoitus vain kilpailla siitä, kuka pystyy sanomaan ilkeämmin toisin ajattelevasta? Ivassa ja ironiassa ylletäänkin melkoisiin suorituksiin, mutta valtaosa on kuitenkin sellaista tylsää, synkkämielistä puppua, mikä jonkin verran sivistynyttä ihmistä vain tympäisee ja säälittää.
Jotta saisin esittämilleni näkemyksille uskottavuutta, lienee hyväksi esitellä – henkilöllisyyttä paljastamatta – itsensä ja taustansa:
Olen vähän yli 40-vuotias mies, opistotasoisen koulutuksen saanut, ja työskentelen suurehkon teknisen alan yrityksen materiaalihallinnon johtotehtävissä. Syntyisin olen itä-suomalaisen pienviljelijä-työläisperheen poika. Samanikäinen vaimoni on akateemisesti koulutettu virkanainen, jonka lapsuudenkoti on pohjois-satakuntalainen maitotila. Minä äänestin ensimmäisissä vaaleissani demareita, mutta liuin sitten vähitellen kokoomuksen kannattajaksi, mutta viime vuosina minun on taas ollut helppoa kannattaa demareita. Vaimoni kannattaa monia vihreiden esillä pitämiä asioita ja myös äänestänee - varmaksi en tiedä - vihreitä useimmissa vaaleissa. Viime presidentinvaaleissa hän kyllä äänesti Halosta kuten minäkin ja edellisissä Elisabeth Rehniä, kun minä äänestin ensin Ilaskiveä ja hänen pudottuaan Ahtisaarta.
Minun lapsuuskotini oli aikanaan hyvin vasemmistolainen, mutta vennamolaisuuden nousun aikoihin vanhempani liittyivät ”Poudiaisen” joukkoihin. Veteraanitalossa asuvien iäkkäiden vanhempieni nykyistä poliittista kantaa en tiedä, mutta kovin kärkevästi he arvostelevat keskustajohtoisen kuntansa napamiehiä ja kunnan tarjoamia palveluja. Vaimoni lapsuudenkoti oli ja on edelleen vankasti maalaisliittolais-keskustalainen. Jo edesmenneen appeni kanssa en koskaan politiikkaa puhunut, mutta anoppini yritti muutamaan otteeseen käännyttää minuakin keskustalaiseksi, kunnes sanoin, että ”eiköhän sovita, anoppi, että emme yritä käännyttää toisiamme; enhän minä pitäisi sinua fiksunakaan, ellet olisi kepulainen, mutta et kai sinäkään pitäisi minua fiksuna, jos minä olisin sellainen”. Tähän loppui käännytys, ja taidan olla nykyisin anoppini lempivävy. Olen jopa joutunut puolustelemaan hänelle vaimoni siskon miestä hyvin tarkoituksenmukaisesti käyttäytyvänä, kun tämä aikanaan toisen palkkalaisena ollessaan oli minua paljon vasemmistolaisempi mutta nykyisenä yksityisyrittäjänä on varsin kova oikeistolainen.
Me, minä ja vaimoni, emme ole siis ”perineet” lapsuuskotiemme poliittisia näkemyksiä. Pidän sitä valistuneisuutemme osoituksena, sillä eihän meidän elämäntilanteemme ole lainkaan sama kuin kummankaan vanhemmilla. Meille kummallekaan politiikka ei ole uskonnon kaltaista hurmosta tai dogmatiikkaa. Kannatamme oman ja laajemman edun kannalta parhaaksi näkemäämme ideologiaa ja puoluetta sekä henkilöitä, joiden näemme parhaiten edistävän tuon ideologian toteuttamista. Omaa etua laajempi näkökulma on merkittävä; sillä selittyy se, että vaimoni kanssa hyvin yksituumaisesti yhteisessä neljän hengen taloudessa elävinä ja siinä samoja hyviä tavoittelevina saatamme kuitenkin kannattaa eri puolueita. Ei meillä ole tästä koskaan pienimpiäkään riitoja, kun kunnioitamme toistemme oikeutta näkemyksiinsä kuten eräisiin muihinkin yksityisasioihinsa.
Ei meillä liioin ole ollut koskaan mitään poliittisia riitoja sukulaistemme ja ystäviemme kanssa, vaikka he edustavat monia poliittisia kantoja, myös keskustalaisia, varmuuden vuoksi sanottuna. Tästä tiedän, että eivät kaikki keskustalaiset ole riitapukareita. Ei noissa yhteyksissä puoluepolitiikka ole yleensä paljon esilläkään. Pitkäaikaisten ja lähimpien työtovereitteni poliittisia kantoja en monenkaan kohdalta edes tiedä, vaikka päivittäin kokoustamme ja työskentelemme yhdessä samoissa projekteissa. Arvatenkin monella heistä on eri näkemykset kuin minulla, mutta ei se ole ollut koskaan este yhteistyölle eikä ystävyydellekään. Ymmärrän hyvin ja niin myös nuo toiset ymmärtävät, että toisella voi olla omat perustellut syynsä toisenlaisiin näkemyksiin kuin minulla, mutta hänellä ei ole oikeutta yrittää estää toista ajattelemasta omilla aivoillaan ja toimimaan haluamallaan tavalla. Tämä on demokratiaa, sitä parasta olemassa olevaa yhteiskunnallista järjestelmää, missä meilläkin on onni elää, mielestäni viime vuosikymmeninä aina vain vapaammin ja paremmin. Ei ihmisten tarvitse riidellä ja herjata toisiaan eläessään ja toimiessaan kukin oman etunsa tai oman maailmankatsomuksensa mukaan parhaaksi näkemällään tavalla. Luulen, että siten rakennetaan parhaiten myös yhteistä hyvää ja meidän kaikkien elämänrikkautta.
Eivät nuo poliitikotkaan asioitamme hoitaessaan ja yksityishenkilöinä käyttäydy siten kuin heidän kannattajansa näillä palstoilla. Poikkeuksia tosin on, jokainen niitäkin tuntee. Mutta vastuullisimmat eri puolueiden kansanedustajat näkevät usein poliittiset asiat yhteisinä, vaikka koettavatkin parhaansa mukaan edistää niitä itsensä ja äänestäjiensä – s.o. puolueensa – näkemysten mukaisesti. Usein he ovat myös yksityishenkilöinä hyviä ystäviä keskenään yli puoluerajojen. Eduskunnan riitaisat yleiskeskustelut ovat usein vain näytelmää yksinkertaisia äänestäjiä varten. Menneiltä vuosilta on monia hyviä näyttöjä eri puolueiden johtavien edustajien hyvästä yhteistyöstä, kuten oli Sorsan ja Virolaisen ja myöhemmin Lipposen ja Niinistön kesken. Uskoakseni nykyisistä edustajistamme esimerkiksi Ben Zyskowicz, Antti Kalliomäki, Matti Vanhanen ja Osmo Soininvaara voisivat riitelemättä tehdä yhteistyötä missä tahansa asiassa. Anneli Jäätteenmäen ja Paavo Lipposen henkilökohtainen välirikko oli eri asia, mille oli ymmärrettävä syynsä, mihin en halua enää puuttua – sitä on näköjään käsitelty täällä kylliksi!
Siis mitä minä tällä pitkällä esitykselläni haluan sanoa: Tarkoitan sitä, että
- on olemassa erilaisia näkemyksiä siitä, miten näitä yhteisiä asioitamme pitäisi hoitaa ja kehittää ja nuo näkemykset omaksutaan oman ajattelun kautta, ei kodin perintönä tai muualta pakkosyötettynä
- kaikki nuo näkemykset ovat kannattajiensa näkökulmasta katsoen perusteltuja ja niillä kaikilla on oikeus olemassaoloonsa ja vaikutusmahdollisuuksiin, elleivät ne ole anarkistisia, demokratian kumoamaan tai yhteiskunnalliset instituutiot hävittämään pyrkiviä tai muuten selvästi vaarallisia kansalaisten tai maan kokonaisedun kannalta.
- hyödyllisempää kuin vastustaa toista laillista yhteiskunnallista näkemystä on edistää omansa toteutumista sillä panoksella, mikä kullekin on mahdollinen.
- jos vastustaakin toista, sen voi ja se pitää tehdä asiaperustein toista herjaamatta.
- jos joskus joutuu häviölle politiikassa, se on opittava hyväksymään ja on koetettava toimia niin, että menestyisi paremmin seuraavalla kerralla
- jos taas sattuu voittamaan, on syytä muistaa, että ei ole aihetta ylpistyä ja ruveta röyhkeilemään, sillä demokratian pelisääntöjen mukaisesti ”väliaikaista kaikki on vain”; tänään sinä, huomenna minä ja ylihuomenna kenties joku kolmas…
En tiedä, jaksoiko tätä monikaan lukea ja menikö se tämän lukeneellekaan ollenkaan läpi, vai pitääkö hän nyt minua vain omahyväisenä ”besserwisserinä”, joka haluaa näin moralisoida muita ja tuoda esille omaa erinomaisuuttaan. Ajatelkaapa miten vain, siihen teillä on oikeus, mutta toivon kuitenkin joidenkin näilläkin sivuilla liikkuvien käsittävän tarkoitukseni oikein. Varmuuden vuoksi sanon sen selväkielisesti: toivon – enkä usko olevani yksin toiveessani – asiallisempaa keskustelua, johon voisivat osallistua nekin, joilla saattaisi olla meitä kaikkia kiinnostavaa ja hyödyttävääkin sanottavaa. Realistina en pidä näillä sivuilla esitettävien mielipiteiden merkitystä kovin suurena valtakunnan politiikan enkä minkään puolueenkaan kannalta, mutta voisihan näillä olla meitä itse kutakin poliittisessa keskustelussa kehittävä merkitys, jos me sellaista haluaisimme ja siihen pyrkisimme. (Onneksi voin esiintyä näin anonyyminä, ettei lähipiirini tarvitse hävetä naiivia hyväuskoisuuttani)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lyhentäisit sanomaasi, niin voisi niitä joku minun kaltainen typerä lukeakin.
Ehkäpä kirjoittaja ei tarkoittanutkaan kirjoitustaan sinulle. Minä jaksoin sen lukea ja kiitäsn siitä. Hyvä kirjoitus, jonka toivoisin monen lukutaitoisen lukevan ja myös ajattelevan lukemaansa!
Kävin vilkaisemassa, onko tuo eilinen pitkä kirjoitukseni herättänyt minkäänlaista vastakaikua minkään puolueen palstalla. Huomaan, että Keskustan palstalla ja ilmeisesri juuri keskustalaisten taholta olen saanut eniten tukea mielipiteilleni ja jopa kiitosta kirjoitukselleni, josta hyvin selviää, etten ole kepulainen. Yllätys minulle, ei se taida ihan pöllöä porukkaa ollakaan!
Tässä demarien palstalla eräs - ehkäpä ei demari - kysyy, "kuka noin pitkiä kirjoituksia jaksaa lukea". Toinen kertoo sen kyllä lukeneensa ja jopa kiittää kirjoituksestani. Kiitoa myös hänelle minulta. Kieltämättä kirjoitukseni oli pitkä, mutta laajempaa ja perustelluksi pyrkivää näkemystä ei voida esittää tekstiviestinomaisesti. Ja vielä on ihmisiä, jotka jaksavat lukea kirjojakin, minäkin olen sellainen; aika monta kirjaa olen tässä pyhien tienoillakin nautinnolla lukenut!
Todella toivoisin, että ei aina niin hanakasti tartuttaisi noihin koukkuihin, joita "toisinajattelijat" näyttävät ahkerasti asettelevan. Niihin vastatessa kyllä saadaan vastustaja lisäämään kaasua ja paljastamaan lisää tyhmyyttään, mutta myös itse kiihdytään helposti niin, että aiheutetaan vain vahinkoa omalle asialle. Mutta onhan toki niin, että tässä demokratiassa ihmisellä, joka haluaa olla typerä koko päänsä kapasiteetilla, on siihen oikeus. Silti toivon, että demokratian näin ymmärtäviä demareita olisi mahdollisimman vähän!
Todella harvinaista herkkua kirjoituksesi!
Olen itsekin silloin tällöin vieraillut näillä ja antanut lyhyehköjä kommentteja, kun huomannut tarkoituksellista vedätystä.
Valitettavaa on, että män keskustelut saisi laittaa sulkeisiin. Niin monelta puuttuu todelliset näkemykset. Kuin suurelta osalta halmelaisia - ei tietysti kaikilta.
Yleistetään ja luullaan yms.
Yhden asian haluan kertoa, koskapa en itse ota kovasti kantaa, niin se on tosi: Demareilla on yhä se perinne, että kuullaan kansalaisia. Eli kunhan katsotte Uutispäivän järjestöpalstaa, niin demariikansanedustajat ovat aina viikonloppuisin kansalaisten kuultavina työväentalojen ym suojissa.
Niissä saa käydä kuka tahansa ja kertoa mielipiteensä, mutta myös kuunnella muita!
Ei se silti tartu, mutta selventää jotain.
Mukavat jatkot ja kirjoitahan vastakin!