Hyvä kirjoitus:
"09.01.2004
Martti Valkonen
HALONEN HILLITSEE HISTORIAN TUTKIMISTA
Presidentti Martti Ahtisaari on jäänyt ainoaksi Suomen sodanjälkeiseksi presidentiksi, joka ei ole yrittänyt estää kansakuntaa tutkimasta historiaa ja selvittämästä omaa ja muiden menneisyyttä.
Ahtisaari jäi ainoaksi, kun presidentti Tarja Halonenkin liittyi muutama päivä sitten mukaan muiden edeltäjiensä sarjaan varoittelemaan suomalaisia yrityksistä tutkia historiaa ja halusta pohtia sen mahdollisia opetuksia.
Suomalaisen kansanluonteen paradokseja on, että keskusteluun ja pohtimiseen kehottanut Ahtisaari on mielipidemittausten mukaan presidenteistä vähiten suosittu, kun taas alistajat, kieltäjät ja estäjät nauttivat kansakunnan selvän enemmistön kunnioitusta. Kansalaisyhteiskuntaan on vielä pitkä matka.
J.K. Paasikiven tiedetään vähän väliä kieltäneen kansalaisia ja lehtiä puhumasta ja kirjoittamasta mitään naapurimaata arvostelevaa. Hänen muistelmistaan ja etenkin päiväkirjoistaan käy suoraan ilmi, että hänen mielestään suomalaiset ovat poliittisesti epäkypsää porukkaa, joka ei osaa puhua ainakaan ulkopolitiikasta, eikä menneiden asioiden yhteyksistä.
Urho Kekkonen esteli kansakuntaa paneutumasta moniin yksityiskohtiin oman historian varrella. Kekkosen kieltoja muun ohella oli estää historioitsijoita tutkimasta ja kirjoittamasta sodanjälkeisestä noin 60 000 inkerinmaalaisen palautuksesta Neuvostoliittoon ja heidän surkeista kohtaloistaan Siperian ja Kasakstanin kuolemanleireillä. Kekkosen aikana muutettiin myös virallisten asiakirjojen salassapitoaikoja siten, etteivät Kekkosen omat teot heti vuoden 1918 sodan jälkeen tulisi julkisuuteen vielä pitkään pitkään aikaan.
Mauno Koivisto nousi kuuluisaksi kiellollaan tulkita omia lausuntojaan ja puhua saati tutkia Tarton rauhaa, Stalinin ja Hitlerin salaliittoa Euroopan jakamiseksi ja ylipäänsä pakkoluovutettujen alueittemme kohtaloa. Koivisto jakoi kansaa vuohiin ja lampaisiin siinä kuin Kekkonenkin oli tehnyt.
Martti Ahtisaari taas vuorollaan sanoi olevansa viimeinen kieltämään suomalaisia keskustelemasta mistään aihepiiristä. Hän korosti, että Karjalasta ei pidä vaieta vaan päinvastoin Karjalasta on edelleen syytä puhua ja ettei sitä saa unohtaa.
Nyt Tarja Halonen tuli esittäneeksi vuodenvaihteen tienoilla antamassaan haastattelussa kohteliaan toivomuksen, etteivät suomalaiset ryhtyisi selvittelemään Kekkosen aikaa ainakaan totuuskomissioiden muodossa.
Presidentti Halonen ei siten halua, että Kekkosen aikaa eli suomettumisen aikakautta tutkittaisiin ja selvitettäisiin. Suhteet Neuvostoliittoon, puolueiden Moskovasta ja vastaavasti lännestä ottamat salaiset rahat, poliitikkojen saamat salaiset rahavirrat, toisten suomalaisten tölväisyt, väärät vihjailut ja kuiskutuskampanjat pitää siten Halosen kohteliaan toivomuksen mukaan jättää ilmeisesti silleen ja unohtaa. Hiljaa pitäisi olla KGB:n suhteista suomalaisiin poliitikkoihin ja tavoista, joilla KGB:n agentit ohjasivat Suomen presidenttejä ja maan hallitsemista. Ainakaan niistä ei sopisi tehdä tutkimusta!
Aikoinaan Neuvostoliiton ollessa mahtivaltio ja sen edustajien korskaillessa asevoimillaan kaikkien naapurimaiden valtaamiseksi ja oman vaikutusalueen levittämiseksi yli maapallon oli selvää, että Suomen oli pakko itsesäilytysvaiston ajamana olla hiljaa ja kehua Isä Aurinkoisen yli-inhimillistä neroutta ja kaikkea hyvää, mitä siitä seurasi uskollisten alamaisten laumojen kaikille tasoille.
Nykyisin venäläiset ovat jo runsas vuosikymmen sitten itse kyllästyneinä hajottaneet Neuvostoliiton, eivätkä vaadi sille enää jokapäiväistä uskollisuuden valaa edes Suomelta ja suomalaisilta. Jotenkin tuntuu äärimmäiseltä hätävarjelun liioittelulta se, ettei Suomessa saisi tutkia Kekkosen aikaa. Neuvostoliitto ei voi enää hyökätä Suomeen kostamaan kriittisiä sanoja ja tutkimuksia. Onhan Suomi sitä paitsi EU:n jäsen ja kuuluu jopa Euroopan Neuvostoon, moniarvoisten demokraattisten maiden järjestöön, jonka jäsenyyttä Neuvostoliiton aikana pelättiin enemmän kuin kuolemaa.
Paasikiven ja Kekkosen kohdalla historian tutkimuksen estelyt olivat aikanaan ymmärrettäviä. On vain vahinko, että suomalaiset historioitsijat ottivat ne kirjaimellisesti. Olisi ollut hyvä tehdä tutkimusta pöytälaatikkoon ja julkaista sitten, kun venäläiset hajottivat itse Neuvostoliiton.
Koiviston kohdalla ei kieltoja enää ole helppo ymmärtää. Koivisto hallitsi Suomea ajankohtana, jolloin Neuvostoliitto hajosi ja tuomittiin venäläisten toimesta. Silti vielä Neuvostoliiton hajottamisen jälkeenkin Koivisto vaati Neuvostoliiton jatkuvaa pelkäämistä ja huomioon ottamista sen sijaan, että hän olisi tarttunut tilaisuuteen ja alkanut edistää Suomen etuja.
Halosen kohteliaan toivomuksen taustalla voi samaan tapaan nähdä pelon ja kunnioituksen Neuvostoliittoa kohtaan. Halonen ei ilmeisesti halua, että historian tutkijat selvittäisivät kaikkea sitä, mitä Suomea nyt hallitsevat poliitikot tulivat tehneeksi oman uransa edistämiseksi niinä pitkinä vuosina, jolloin Neuvostoliitto painosti ja Suomi suomettui.
Presidentti ei antanut suorasanaista kieltoa vaan puhui diplomaattisen kohteliaasti. Käytännössä itse tutkimuksen hillitsemistä koskevan pelkän ajatuksen esittäminen kuitenkin jo tarkoitti kieltoa, sillä jokainen uraansa ajatteleva ja apurahoja saati virkaa odottava tutkija noudattaa valtakunnan ylimmän johdon hienovaraisia toivomuksia. Ei presidentin tarvitse olla töykeä saadakseen tahtonsa perille, pelkkä charmantti ystävällisyys riittää.
Tietenkin Halosen ohje -- jos sitä noudatetaan -- merkitsee sitä, että nyt vielä elossa olevat Kekkosen ajan poliitikot, taiteilijat, liikemiehet, tutkijat, toimittajat ja muut suomalaiset diplomaatteja myöten ehtivät kuolla ja viedä tietonsa mukanaan hautaan.
Halosen ohje on omiaan vahvistamaan nykyistä tilannetta, ettei Suomessa tunneta omaa historiaa eikä oikein tiedetä, mitä omaan rauhaan kuuluu. Presidentin toivomus on vähintäänkin harkitsematon ja siksi ei kai olekaan ihme, etteivät sanoma- eivätkä aikakauslehdet ole siitä tohtineet kirjoittaa saati lausua painavia kommentteja."
"09.01.2004
Martti Valkonen
HALONEN HILLITSEE HISTORIAN TUTKIMISTA
Presidentti Martti Ahtisaari on jäänyt ainoaksi Suomen sodanjälkeiseksi presidentiksi, joka ei ole yrittänyt estää kansakuntaa tutkimasta historiaa ja selvittämästä omaa ja muiden menneisyyttä.
Ahtisaari jäi ainoaksi, kun presidentti Tarja Halonenkin liittyi muutama päivä sitten mukaan muiden edeltäjiensä sarjaan varoittelemaan suomalaisia yrityksistä tutkia historiaa ja halusta pohtia sen mahdollisia opetuksia.
Suomalaisen kansanluonteen paradokseja on, että keskusteluun ja pohtimiseen kehottanut Ahtisaari on mielipidemittausten mukaan presidenteistä vähiten suosittu, kun taas alistajat, kieltäjät ja estäjät nauttivat kansakunnan selvän enemmistön kunnioitusta. Kansalaisyhteiskuntaan on vielä pitkä matka.
J.K. Paasikiven tiedetään vähän väliä kieltäneen kansalaisia ja lehtiä puhumasta ja kirjoittamasta mitään naapurimaata arvostelevaa. Hänen muistelmistaan ja etenkin päiväkirjoistaan käy suoraan ilmi, että hänen mielestään suomalaiset ovat poliittisesti epäkypsää porukkaa, joka ei osaa puhua ainakaan ulkopolitiikasta, eikä menneiden asioiden yhteyksistä.
Urho Kekkonen esteli kansakuntaa paneutumasta moniin yksityiskohtiin oman historian varrella. Kekkosen kieltoja muun ohella oli estää historioitsijoita tutkimasta ja kirjoittamasta sodanjälkeisestä noin 60 000 inkerinmaalaisen palautuksesta Neuvostoliittoon ja heidän surkeista kohtaloistaan Siperian ja Kasakstanin kuolemanleireillä. Kekkosen aikana muutettiin myös virallisten asiakirjojen salassapitoaikoja siten, etteivät Kekkosen omat teot heti vuoden 1918 sodan jälkeen tulisi julkisuuteen vielä pitkään pitkään aikaan.
Mauno Koivisto nousi kuuluisaksi kiellollaan tulkita omia lausuntojaan ja puhua saati tutkia Tarton rauhaa, Stalinin ja Hitlerin salaliittoa Euroopan jakamiseksi ja ylipäänsä pakkoluovutettujen alueittemme kohtaloa. Koivisto jakoi kansaa vuohiin ja lampaisiin siinä kuin Kekkonenkin oli tehnyt.
Martti Ahtisaari taas vuorollaan sanoi olevansa viimeinen kieltämään suomalaisia keskustelemasta mistään aihepiiristä. Hän korosti, että Karjalasta ei pidä vaieta vaan päinvastoin Karjalasta on edelleen syytä puhua ja ettei sitä saa unohtaa.
Nyt Tarja Halonen tuli esittäneeksi vuodenvaihteen tienoilla antamassaan haastattelussa kohteliaan toivomuksen, etteivät suomalaiset ryhtyisi selvittelemään Kekkosen aikaa ainakaan totuuskomissioiden muodossa.
Presidentti Halonen ei siten halua, että Kekkosen aikaa eli suomettumisen aikakautta tutkittaisiin ja selvitettäisiin. Suhteet Neuvostoliittoon, puolueiden Moskovasta ja vastaavasti lännestä ottamat salaiset rahat, poliitikkojen saamat salaiset rahavirrat, toisten suomalaisten tölväisyt, väärät vihjailut ja kuiskutuskampanjat pitää siten Halosen kohteliaan toivomuksen mukaan jättää ilmeisesti silleen ja unohtaa. Hiljaa pitäisi olla KGB:n suhteista suomalaisiin poliitikkoihin ja tavoista, joilla KGB:n agentit ohjasivat Suomen presidenttejä ja maan hallitsemista. Ainakaan niistä ei sopisi tehdä tutkimusta!
Aikoinaan Neuvostoliiton ollessa mahtivaltio ja sen edustajien korskaillessa asevoimillaan kaikkien naapurimaiden valtaamiseksi ja oman vaikutusalueen levittämiseksi yli maapallon oli selvää, että Suomen oli pakko itsesäilytysvaiston ajamana olla hiljaa ja kehua Isä Aurinkoisen yli-inhimillistä neroutta ja kaikkea hyvää, mitä siitä seurasi uskollisten alamaisten laumojen kaikille tasoille.
Nykyisin venäläiset ovat jo runsas vuosikymmen sitten itse kyllästyneinä hajottaneet Neuvostoliiton, eivätkä vaadi sille enää jokapäiväistä uskollisuuden valaa edes Suomelta ja suomalaisilta. Jotenkin tuntuu äärimmäiseltä hätävarjelun liioittelulta se, ettei Suomessa saisi tutkia Kekkosen aikaa. Neuvostoliitto ei voi enää hyökätä Suomeen kostamaan kriittisiä sanoja ja tutkimuksia. Onhan Suomi sitä paitsi EU:n jäsen ja kuuluu jopa Euroopan Neuvostoon, moniarvoisten demokraattisten maiden järjestöön, jonka jäsenyyttä Neuvostoliiton aikana pelättiin enemmän kuin kuolemaa.
Paasikiven ja Kekkosen kohdalla historian tutkimuksen estelyt olivat aikanaan ymmärrettäviä. On vain vahinko, että suomalaiset historioitsijat ottivat ne kirjaimellisesti. Olisi ollut hyvä tehdä tutkimusta pöytälaatikkoon ja julkaista sitten, kun venäläiset hajottivat itse Neuvostoliiton.
Koiviston kohdalla ei kieltoja enää ole helppo ymmärtää. Koivisto hallitsi Suomea ajankohtana, jolloin Neuvostoliitto hajosi ja tuomittiin venäläisten toimesta. Silti vielä Neuvostoliiton hajottamisen jälkeenkin Koivisto vaati Neuvostoliiton jatkuvaa pelkäämistä ja huomioon ottamista sen sijaan, että hän olisi tarttunut tilaisuuteen ja alkanut edistää Suomen etuja.
Halosen kohteliaan toivomuksen taustalla voi samaan tapaan nähdä pelon ja kunnioituksen Neuvostoliittoa kohtaan. Halonen ei ilmeisesti halua, että historian tutkijat selvittäisivät kaikkea sitä, mitä Suomea nyt hallitsevat poliitikot tulivat tehneeksi oman uransa edistämiseksi niinä pitkinä vuosina, jolloin Neuvostoliitto painosti ja Suomi suomettui.
Presidentti ei antanut suorasanaista kieltoa vaan puhui diplomaattisen kohteliaasti. Käytännössä itse tutkimuksen hillitsemistä koskevan pelkän ajatuksen esittäminen kuitenkin jo tarkoitti kieltoa, sillä jokainen uraansa ajatteleva ja apurahoja saati virkaa odottava tutkija noudattaa valtakunnan ylimmän johdon hienovaraisia toivomuksia. Ei presidentin tarvitse olla töykeä saadakseen tahtonsa perille, pelkkä charmantti ystävällisyys riittää.
Tietenkin Halosen ohje -- jos sitä noudatetaan -- merkitsee sitä, että nyt vielä elossa olevat Kekkosen ajan poliitikot, taiteilijat, liikemiehet, tutkijat, toimittajat ja muut suomalaiset diplomaatteja myöten ehtivät kuolla ja viedä tietonsa mukanaan hautaan.
Halosen ohje on omiaan vahvistamaan nykyistä tilannetta, ettei Suomessa tunneta omaa historiaa eikä oikein tiedetä, mitä omaan rauhaan kuuluu. Presidentin toivomus on vähintäänkin harkitsematon ja siksi ei kai olekaan ihme, etteivät sanoma- eivätkä aikakauslehdet ole siitä tohtineet kirjoittaa saati lausua painavia kommentteja."
Vastaukset 3
Vanhimmat
Alpo Rusi: Suomettuminen EU:n tarkasteluun
Helsinki, 10. 1. (STT)
Tohtori Alpo Rusin mielestä Suomen tulisi olla aktiivisesti mukana EU:ssa mahdollisesti käynnistyvässä kommunismin pesänselvityshankkeessa suomettumisaikojen selvittämiseksi.
Rusi arvioi sanomalehti Kalevassa julkaistussa kolumnissaan, että EU:n laajentuessa entisillä kommunistimailla esille nousee myös maanosan lähimenneisyys ja sen hallinta. Hän huomauttaa suomalaisten kommunistien ja monien poliittisten opportunistien avustaneen Neuvostoliittoa sen pyrkimyksissä kiristää otetta ja vetää Suomi YYA-sopimuksen avulla maamme Neuvostoliiton satelliittien joukkoon.
Rusi katsoo, että kyse ei ole niinkään Kekkosen ajan ilmiöstä, vaan yksinkertaisesti koko kylmän sodan kauden ongelmasta: missä määrin Suomi luisui Neuvostoliiton vaikutuspiiriin poliittisesti, henkisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti.
Rusin mukaan Suomen kommunistinen puolue oli käytännössä myös sekä DDR:n että Neuvostoliiton kommunistipuolueiden veljespuolue ja ajoi yhteiskuntajärjestelmän muutosta. Tähän kuului hänen mukaansa ilmeisesti salaisten tietojen vuotaminen.
Halonen on vaan tavallinen presidentti
...ja tyhmäkin vielä.