KUOLEMAN TUOMIO

Jos Saddamille annetaan kuolemantuomio. Minä ainakin pistän mustasurunauhan käsivarteen.
Syy; Bush on teoillaan tappanut paljon enemmän
viatomia ihmisiä!
11579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

poistaa se punainen käsivarsinauhasi surunauhan tieltä, muuten on vaarana, että luulevat sinun kantavan Karjalan värejä hihasessasi.

Äänestä
  • älä sekoita punaisia käsivarsinauhoja tähän!Jos olisin elänyt siihen aikaan niin todennäköisesti minulla olisi ollut punainen nauha käsivarressa. Minä en koskaan pistäisi surunauhaa käsivarteeni sen takia jos aikamme suurin ja julmin joukkomurhaaja joutuu kiinni ja tuomiolle.

    Äänestä

  • Eläköön Bush kirjoitti:

    älä sekoita punaisia käsivarsinauhoja tähän!Jos olisin elänyt siihen aikaan niin todennäköisesti minulla olisi ollut punainen nauha käsivarressa. Minä en koskaan pistäisi surunauhaa käsivarteeni sen takia jos aikamme suurin ja julmin joukkomurhaaja joutuu kiinni ja tuomiolle.

    sanomani todella ajatuksella? Tietysti välillä tuntuu, ettei kaikki satiiri uppoa ihan jokaisen koppaan. Lueppas nyt hieman ajatellen tekstini uudelleen ja minne se oli suunnattu.

    Äänestä

  • Eläköön Bush kirjoitti:

    älä sekoita punaisia käsivarsinauhoja tähän!Jos olisin elänyt siihen aikaan niin todennäköisesti minulla olisi ollut punainen nauha käsivarressa. Minä en koskaan pistäisi surunauhaa käsivarteeni sen takia jos aikamme suurin ja julmin joukkomurhaaja joutuu kiinni ja tuomiolle.

    PS. vastasin hieman liian nopsaan, joten jotain olennaista jäi vielä puuttumaan. Eli mainitsit jotain aikamme (aikasi?) suurimmasta joukkomurhaajasta. Sinun täytyy olla todella nuori persoona, jos G.W.Bush sinun elinaikanasi olisi jo saavuttanut kyseisen tittelin. Siis alle 4-vuotias. No, minkäs minä sille voin , että nykyään kakarat oppivat käyttämään nettiä ennen kuin heidän luku- ja puhe- sekä ennenkaikkea ilmaisutaitonsa ovat kehittyneet tarpeeksi.

    Äänestä

  • pkr kirjoitti:

    suurimmalla murhaajalla tarkoitin nyt kiinni saatua saddam husseinia. Ikää minulla on 55 vuotta.

    Äänestä

On monenlaisia vertailukohtia. Csaucesku sai kuolemantuomion pikana, Pinochet elelee herroiksi. Monet entiset diktaattorit ovat saaneet turvapaikan "ystävällismielisistä" maista ja elävät vapaina ilman rangaistusta.

Äänestä

"Jos Saddamille annetaan kuolemantuomio. Minä ainakin pistän mustasurunauhan käsivarteen."

Hyvä idea. Kaikesta päätellen se musta nauha on tähän asti ollut vain silmiesi peittona.

"Bush on teoillaan tappanut paljon enemmän
viatomia ihmisiä!"

Typerä väite. Missä ovat joukkohaudat, joista löytyy satoja tuhansia Bushin tappamia ihmisiä?

Äänestä
  • Viattomia ihmisiä ei olekaan. Mitäköhän Bush tekisi, jos saisi salaliittolaisia kiinni, jotka olisivat aikeessa tappaa hänet? Mitä Bush tekisi, jos joku ryhmittymä Usassa alkaisi kapinoida ja pyrkisi valtaan? Näin on käynyt Saddamille Irakissa. Sähkötuolit ja muut tappovälineet olivat kovassa käytössä.

    Äänestä

  • Antibush kirjoitti:

    Viattomia ihmisiä ei olekaan. Mitäköhän Bush tekisi, jos saisi salaliittolaisia kiinni, jotka olisivat aikeessa tappaa hänet? Mitä Bush tekisi, jos joku ryhmittymä Usassa alkaisi kapinoida ja pyrkisi valtaan? Näin on käynyt Saddamille Irakissa. Sähkötuolit ja muut tappovälineet olivat kovassa käytössä.

    Jos, jos, jos, jos, jos, jos, jos ja jos...

    Äänestä

koska saisin vastaani entistä vihaisemman irakin kansan.

Äänestä

Vielä yksi kysymys? Koska tutkitaan Yhdysvaltojen
joukko tuhoaseet? Puuttuuko Euroopan Unionilta
kantti tässä asiassa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nauha kirjoitti:

Jos Saddamille annetaan kuolemantuomio. Minä ainakin pistän mustasurunauhan käsivarteen.
Syy; Bush on teoillaan tappanut paljon enemmän
viatomia ihmisiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu