Kamppaillessani vaikeuksieni kanssa käännyt seurakunnan puoleen-oletin että he voivat auttaa-Lupasivat auttaa ja sovittiin jo päivämäärä ja kellonaika ym.ym mutta mitä tapahtuikaan..ei tapahtunut mitään.Pelkkiä lupauksia. Diakonissa sanoi silmät kirkkaana-He eivät sinua jätä eikä hylkää-Ja mitä tapahtuikaan,juuri päinvastaista.Kukaan ei palannut asiaan,hätääni,olettivat että kyllä tämä ihminen selviää..Olen tosi pettynyt ns.auttajiin.En suosittele,
tai en ymmärrä.miksi luvataan mutta mitään ei tapahdu.
Vaikkakin paikkakunta on pieni lähellä Lappeenrantaa.Vaikuttaakohan asuinpaikka jotenkin.En tiedä.Pitävätkö kaupungissa paremmin lupauksiaan? Kuka osaa vastata?
tai en ymmärrä.miksi luvataan mutta mitään ei tapahdu.
Vaikkakin paikkakunta on pieni lähellä Lappeenrantaa.Vaikuttaakohan asuinpaikka jotenkin.En tiedä.Pitävätkö kaupungissa paremmin lupauksiaan? Kuka osaa vastata?
Vastaukset 14
Vanhimmat
eka tapaamisessasi diakonissan kanssa jo seuraavan tapaamisajan? Tai sovitteko puhelinkontaktista?
On hyvä tiedostaa myös mitä etsii. Moni etsii ystävää, ja sitä seurakunnan työntekijät eivät voi kaikille olla. He hoitavat työtehtäviään, mutta ystävät heillä on omasta takaa, vaapaa- aikoina.
Kävin seurakunnan toimistossa juttelemassa.Oli tapahtunut taloudellinen katastrofi ja olin jäänyt kuin nalli kalliolle.Sovittiin että hän tulee auttamaan minua eräässä käytännön ongelmassa joka olisi ollut tosi suuri apu.Toimistosta soitettiin ja sanottiin diakonissan sairastuneen.Ja tästä on jo aikaa ja henkilö on jo palannut takaisin työhönkin mutta mitään yhteyden ottoa eikä selityksiä eikä pahoitteluja ole esitetty.
Kaikki jäi sikseen ja minun piti kuin taas alkaa kaikki alusta,koska olin jo luottanut että vihdoin joku kuuli hätäni,tuskani ja avunhuutoni joita en kyennyt edes sanomaan.
että sen pituinen se..seurakunta..
Olin kuin hukkuva merihädässä,puilla paljailla.En hakenut ystäviä niitä minulla on muutenkin.En hakenut lohdutuksen sanoja niitä saan muualta.Käytännön apua ensi sijaisesti olin vailla sekin olisi riittänyt ja edes pieni taloudellinen tuki olisi myös minulle ollut oikeutettua.Mutta turha on pyytää mistään apua ei seurakunnalra,ei sosiaalitoimistosta..heillä on ihan omat kriteerit joille annetaan.Tästä riittäisi kerrottavaa yllin kyllin..no tasan ei käy onnen lahjat mutta en kaipaa paikalliseen lut.kirkkoonkaan.suru sinänsä sillä olen toistaiseksi seurakunnan jäsen..ja kirkossa kävijäkin olen ollut ja saanut sieltä sieluuni jotain pysyvää.pitää vaan uskoa että Jumala hoitaa minua ilman tämän seurakunnan apuakin...
Mitähän jos muistuttaisit diakonissaa, hänellä saattaa olla paljon tekemättömiä töitä (muitakin) sairaslomansa jälkeen?
vain inhimillinen erehdys, että on yksinkertaisesti diakonissalta päässyt unohtumaan oman sairauden vuoksi. Ota yhteyttä häneen ja muistuta että olet yhä olemassa. Ihmisiä ne seurakunnankin työntekijät ovat ja siten vajavaisia. En nyt usko että kyse on mistään ilkeydestä tai välinpitämättömyydestä, pikemminkin huonosta muistista ja heikosta arkistointitaidosta. Että ota rohkeasti vain uudelleen yhteyttä.
Samantekevää..opimpahan että en käänny ainakaan enää seurakunnan puoleen joka joka puolella mainostaa kuinka sieltä tulee apu.. no,pitää etsiä apua vaan muualta tai yrittää selvitä ilman kenenkään apua.mitä turhia pyytämään,tyhjän saa pyytämättäkin..
mutta enpä ainakaan voi suositella kenellekään hädässä olevalle seurakunnan apua päin vastoin suosittelen kirkosta eroamista.
kun täältä lähden en mieti olenko seurakunnan jäsen ja kuinka paljon tuhkapaikkani maksaa.siihen mennessä olen hoitanut jo asiani niin hyvin kuin pystyin.
Sitten olit varmaan jo päätöksesi tehnyt, halusit sen vain vielä meillekin täällä ilmoittaa.
..ja muistutin että olen olemassa..hän olikin sairaslomalla ja pyysi soittaan tuuraajalleen tai ensi kuussa uudelleen...että näin:)
tuuraajalle? Ei kai nyt ihmisen kuulukaan sairaslomaltaan töihin lähteä, ei edes seurakunnassa. Ei niin hyvää palvelua saa mistään. Sitä vartenhan ne tuurarit on. Ja jos välttämättä haluat asioida juuri hänen kanssaan, niin hän luultavasti palaa töihin kuukauden päästä. Näin minä asiaa tarkemmin tuntematta veikkaisin.
Saan siellä avun jota en kirkon Diakoniatyöntekijältä saanut,levollisin mielin
palaan kotiin, huomenna taas menen metsään, istun
kannolle, tuolle tutuksi tulleelle, rauhoitun,
ei kukaan kierrä ympärillä haavin kanssa,
Minä erosin kirkosta, perheeni myös,
VOI MIKÄ HELPOTUS. en tarvitse kirkkoa, kirkkokaan ei tarvinnut minua.
Tämä tapahtui syyskuussa.Diakonissa ei ole koko aikaa ollut sairaslomalla,vaan nyt taas.joten hänellä olisi ollut kuukausia aikaa palata asiaani.mutta vetäytyi pois palvelemasta. Tuuraajalle en sen vuoksi soita koska tarina on pitkä ja tuuraaja jonka tiedän,ei ymmärrä monimutkaista asiaani.
Ja asiat olisi mielestäni hyvä hoitaa sen ihmisen kanssa joka aloittaa ja lupaa asian viedä loppuun.turha niitä on muille osoittaa.ja oli näköjään turhaa uskoa ihmiseen ja vielä diakonissaan.no,opimpahan taas jotakin ja onpahan hyvä mitä vanhana mummona muistelen.Ja kun alan tekemään kirjaa jota olen suunnitellut julkaistavaksi,niin pääseepähän tämäkin asia sitten kirjan sivuille.Ei tämä ole mitään salaista.
...kertoo kyllä hyvin nykyisten leipäpappien todellisista vaikuttimista seurakunnassa työskentelyn suhteen.
Turha sieltä on mitään apua odottaa. Et saa muuta kuin kirkkaita silmiä ja "valitettavasti emme voi auttaa"-vastauksia.
Suosittelisin, että säästät varojasi ja eroat kirkosta. Käytä nekin veromarkat johonkin hyödyllisemmän laitoksen ylläpitoon...
Paikkakuntasi Mielenterveystoimistolta saat todellista apua, jos vielä kuulevaa korvaa tarvitset. Se on tarkoitettu kaikille "tavallisille" ihmisille, jotka jostain syystä tarvitsevat tilapäistä tukea tai olkapäätä. Sieltä löytyy ammattilaisia, jotka sentään tekevät palkkansa eteen töitä.
Tsemppiä!!!
...Joo.Kävin siellä jossain vaiheessa kun oli pakko mennä jutteleen.tai niin luulin.terapeutti kysyi:Kun sinusta si näy päällepäin että sinulla on huono olo,olet aina niin siististi pukeutunutkin ym.Vai yritätkö huijata heitä!!!!!
Menin täysin lamaantuneeksi.En osannut sanoa mitään. Kului jokin aika,menin taas jutteleen ja arvaa mitä!!Sama kysymys.Itketti.Kukaan ei kuule.
Kun sanoin että minä epäilen että olen insestin tms.uhri hän sanoi,että alan helposti kuvitella...jos joku kertoo vastaavaa.....
puhuin tätä hänelle kauan,kauan. Ja tiedätkö mitä..vaistoni ei ollutkaan väärässä,sain asiasta faktaa ja siitä alkoikin helvetti.shokki.raivo. soitin terapeutille-Miksi et uskonut,miksi kyseenalaistit minut,miksi,miksi,.en saanut vastausta.tämän tapahtuman jälkeen muutaman kerran kävin ja sitten terapeutti vaihtoi paikkakuntaa kertomatta etukäteen mitään minulle.menin vain erään kerran vastaanotolle ja sanoin-minulla on sellainen tunne että en otakaan takkia pois tällä kertaa vaan istun takki päällä-(mitä en koskaan tehnyt ennen mutta vaistosin kai jotain) ja sitten terapeutti sanoikin että hän on lähdössä pois paikkakunnalta ja se tapaaminen olikin viimeinen..joten sen pituinen se.