Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

HUIJAUS Idols-finaalissa

Syväkurkku

Olen päättänyt kertoa tiettyjä tapahtumia idols finaaleista ja siitä kuinka suomen kansaa huijattiin äänestyksissä. En voi kertoa kaikkea kovin tarkasti koska voin jo tämänkin tekstin takia tulla tunnistetuksi ja saada potkut tai kenties haasteen oikeuteen. Työskentelin Idols finaalien ajan taustaryhmässä jonka vastuulla oli melkein kaikki tekninen toteutus.

Viimeinen Idols finaali oli HUIJAUSTA!

Viimeisen Idols finaalin tulosta manipuloitiin välillisesti ja en epäile hetkeäkään etteikö ollut olemassa myös suunnitelmaa suorasta tulosten manipuloinnista jos sitä olisi tarvittu.

Koko Idols ohjelman tarkoitus alunperin oli hankkia uusi NUORI tähti Suomen ja pohjoismaiden markkinoille. Tämä tarkoittaa siis levy-markkinoita, musiikkivideoita sekä radiosoittoa NUORTEN kanavilla kuten NRJ. On sanomattakin selvää että rokki/iskelmä puolelle lokeroituva Jani Wickholm ei tulisi menestymään edellä mainitussa segmentissä. Näin ollen oli tuottajien ja levy-yhtiön (BMG) kannalta erittäin valitettavaa että iskelmää rakastava vanhempi väki kiinnostui myös Idols-ohjelmasta ja loppukilpailuissa jatkuvasti äänesti hieman vanhempaa ja suomeksi laulavaa Jania. Valitettavasti tämä kohderyhmä oli vain täysin väärä levy-yhtiön näkökulmasta katsottuna ja koska he olivat lupautuneet sijoittamaan suuria summia rahaa voittajan markkinointiin oli levy-yhtiö vaarassa saada niskaansa huomattavia taloudellisia tappioita uuden nuoriso-idolin sijaan. Tämän tajutessaan on ilmeisesti tehty salaisessa kokouksessa levy-yhtiön ja tuotanto-yhtiön kesken sopimus että joko Antti Tuiskun tai Hanna Pakarisen on voitettava koska ainostaan heillä on mahdollisuuksia menestyä nuorille tarkoiteuilla markkinoilla kuten esim MTV (music television). Nyt asiaa hieman jälkikäteen tutkittuamme olemme huomanneet että todennäköisesti tuomareita painostettiin vaikuttamaan asiaan levy-yhtiön etujen mukaisesti. Tämä näkyi niin että Jani ei saanut yleensä yhtä hyviä arvosteluja kuin kilpakumppaninsa ja jos hänen esiintymisestään ei löytynyt vakuuttavaa moittimista niin puututtiin mm. ulkonäöllisiin seikkoihin kuten esim legendaarinen "käsi taskussa". Kertaakaan ei myöskään Janille sanottu hänen jo olevan Idoli kuten kahdelle muulle loppufinalistille. Myös erittäin luotettavasta lähteestä (levy-yhtiöstä) on vihjattu että Antti Tuiskua olisi hänen tippumisensa jälkeen painostettu levytys-sopimuksen menettämisen uhalla "testamenttaamaan" äänensä Hanna Pakariselle vaikka heillä oli sopimus kilpailijoiden kesken olla kommentoimatta omia suosikkejaan. Viimeinen konkreettinen todiste ja seikka mikä sai minut ja monen muun taustaryhmän jäsenen epäilemään ja tutkimaan asiaa oli tapahtuma viimeisessä puhelin äänestyksessä jota olimme toteuttamassa ja valvomassa tekniikan osalta.

Nimittäin Hanna Pakarinen sai 15 minuutin sisällä yhteensä 200000 ääntä vain 5:stä eri liittymästä lähetettynä (tämä on mahdollista tietokoneohjelmaa apuna käyttäen). Se tekee 40000 viestiä per liittymä!

Jokainen näistä liittymistä oli salainen ja numerot olivat hyvin samankaltaisia. Suhteita käyttämällä olemme saaneet tietää että liittymät olivat avattu vain 3 päivää ennen viimeistä finaalia. Liittymien avaajan henkilöllisyyttä emme ole saaneet tietoomme mutta monien tutkimukset ymmärrettävistä syistä ovat kääntyneet levy-yhtiön sekä tuotanto-yhtiön suuntaan koska kenelläkään muulla taholla ei olisi ollut intressejä sijoittaa tälläistä summaa oman suosikkinsa tukemiseen paitsi levy-yhtiöllä joka olisi ollut vaarassa menettää tuon summaan kymmenkertaisena jos Jani Wickholm olisi voittanut sekä lisäksi yhteinen sopimus tuotanto-yhtiön kanssa takasi sen että osa noihin ääniin sijoitetuista varoista tulisi kiertotietä takaisin yhtiöön.

Itselläni ei ole pienintäkään epäilystä siitä etteikö levy-yhtiö olisi järjestänyt Hanna Pakarisen voiton heti sen jälkeen kun oli selvää että Antti Tuisku putoaa kisasta ja näin ollen viimeinen äänestys oli PETOS suomen kansaa kohtaan joka käytti omia rahojansa äänestääkseen suosikkiaan tietämättä että toisen kilpailijan voitto oli jo päätetty asia.

Onnea kuitenkin Hannalle joka oli omasta mielestäni kilpailun ehdottomasti paras esiintyjä ja olisi varmasti voittanut myös ilman tätä törkeää huijausta levy-yhtiön osalta.

220

450021

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ????

      ..totta! Jos asia on näin, niin minä olen hyvin HYVIN vihainen ja pettynyt.

      • m75--

        johan se biisikin oli tehty ihan sen pimun äänelle ja ukko joutu kiekumaan ylärekisterillä väärässä sävellajissa, mutta mun mielipide on et oikea henkilö voitti vaikka se ukko oli parempi artistina.

        artisti maksaa jee!!


    • kah

      mitähän ne semmoiset on?

      • mie

        ...kaikkihan tietävät, että oli nro kuinka salainen tahansa, niin nro tulee silti tekstiviestin mukana. Eli jos äänestykset on tulleet tekstarilla, niin nro näkyy. Ja nrotiedusteluun soittamalla jos kysyt nron omistajaa, sieltä sanotaan että numero on salainen ts. tieto ei ole julkinen. Ja käyttäjätiedot ei muuten sitten numeropalvelussa istujalle näy, joten ihan turha mankua sitä tietoa.


      • <sfd
        mie kirjoitti:

        ...kaikkihan tietävät, että oli nro kuinka salainen tahansa, niin nro tulee silti tekstiviestin mukana. Eli jos äänestykset on tulleet tekstarilla, niin nro näkyy. Ja nrotiedusteluun soittamalla jos kysyt nron omistajaa, sieltä sanotaan että numero on salainen ts. tieto ei ole julkinen. Ja käyttäjätiedot ei muuten sitten numeropalvelussa istujalle näy, joten ihan turha mankua sitä tietoa.

        poliisi saa tietoon omistajan koska toi on rikos jania kohtaan


      • mie
        <sfd kirjoitti:

        poliisi saa tietoon omistajan koska toi on rikos jania kohtaan

        joku tekee asiasta rikosilmoituksen...jos asia on yhtään todenperäinen. Viranomaiset saa toki operaattorilta tiedot, mutta vasta jos niitä joku älyää kysyä, eli tekee asiasta tutkintapynnön.


      • taikatukka
        mie kirjoitti:

        ...kaikkihan tietävät, että oli nro kuinka salainen tahansa, niin nro tulee silti tekstiviestin mukana. Eli jos äänestykset on tulleet tekstarilla, niin nro näkyy. Ja nrotiedusteluun soittamalla jos kysyt nron omistajaa, sieltä sanotaan että numero on salainen ts. tieto ei ole julkinen. Ja käyttäjätiedot ei muuten sitten numeropalvelussa istujalle näy, joten ihan turha mankua sitä tietoa.

        Tuo "samankaltaisten" numeroiden kommentti on IMHO hiukan omituinen. Kysyä voi vaan miksi levy-yhtiö olisi ottanut samankaltaisia numeroita kun numeroa valittaessa missä tahansa pikkuliikkeessäkin numerolistalta on valittavissa aivan erinäköisiä numeroita.


      • uulf
        mie kirjoitti:

        ...kaikkihan tietävät, että oli nro kuinka salainen tahansa, niin nro tulee silti tekstiviestin mukana. Eli jos äänestykset on tulleet tekstarilla, niin nro näkyy. Ja nrotiedusteluun soittamalla jos kysyt nron omistajaa, sieltä sanotaan että numero on salainen ts. tieto ei ole julkinen. Ja käyttäjätiedot ei muuten sitten numeropalvelussa istujalle näy, joten ihan turha mankua sitä tietoa.

        Myös viestin saa lähetettyä salaisena


      • Holokki

        Ne oli kaikki 040-alkuisia. Se tekee niistä jo samankaltaisia.


      • pexxa
        mie kirjoitti:

        joku tekee asiasta rikosilmoituksen...jos asia on yhtään todenperäinen. Viranomaiset saa toki operaattorilta tiedot, mutta vasta jos niitä joku älyää kysyä, eli tekee asiasta tutkintapynnön.

        Saahan sitä levy-yhtiökin äänestää ketä haluaa, right?


      • insinööri

        Hei!

        Väität ensin, että viestejä lähetettiin (200 000 kpl) puhelimesta, mutta kuitenkin tietokoneohjelmalla?

        2GPP gsm specifikaatio ei mahdollista tällaista lähetystapaa. Lisäksi jokaiseen lähetettyyn viestiin kuluu signalointiin keskimäärin noin 30 sekuntia. Eli yhdellä puhelimella olisi voinut 15 minuutin aikana äänestää vaivaiset 30 kertaa. Viidellä 150 kertaa.

        Tällaisen tuloksen vääristeleminen olisi ainoastaan mahdollista tietokannan käpistelyllä,
        jossa operaattori voisi helposti lisätä kantaan
        parisataatuhatta puhelua. Tämä maksaisi kyllä paljon, ja operaattori ei ikinä ottaisi tuollaista riskiä.

        Paskapuhetta sanon minä.


      • No joo
        insinööri kirjoitti:

        Hei!

        Väität ensin, että viestejä lähetettiin (200 000 kpl) puhelimesta, mutta kuitenkin tietokoneohjelmalla?

        2GPP gsm specifikaatio ei mahdollista tällaista lähetystapaa. Lisäksi jokaiseen lähetettyyn viestiin kuluu signalointiin keskimäärin noin 30 sekuntia. Eli yhdellä puhelimella olisi voinut 15 minuutin aikana äänestää vaivaiset 30 kertaa. Viidellä 150 kertaa.

        Tällaisen tuloksen vääristeleminen olisi ainoastaan mahdollista tietokannan käpistelyllä,
        jossa operaattori voisi helposti lisätä kantaan
        parisataatuhatta puhelua. Tämä maksaisi kyllä paljon, ja operaattori ei ikinä ottaisi tuollaista riskiä.

        Paskapuhetta sanon minä.

        Voitu koko äänestys määrä manipuloida hei, senki nörtti!


      • TURE
        insinööri kirjoitti:

        Hei!

        Väität ensin, että viestejä lähetettiin (200 000 kpl) puhelimesta, mutta kuitenkin tietokoneohjelmalla?

        2GPP gsm specifikaatio ei mahdollista tällaista lähetystapaa. Lisäksi jokaiseen lähetettyyn viestiin kuluu signalointiin keskimäärin noin 30 sekuntia. Eli yhdellä puhelimella olisi voinut 15 minuutin aikana äänestää vaivaiset 30 kertaa. Viidellä 150 kertaa.

        Tällaisen tuloksen vääristeleminen olisi ainoastaan mahdollista tietokannan käpistelyllä,
        jossa operaattori voisi helposti lisätä kantaan
        parisataatuhatta puhelua. Tämä maksaisi kyllä paljon, ja operaattori ei ikinä ottaisi tuollaista riskiä.

        Paskapuhetta sanon minä.

        Joo-o elikkäs insinööri on täysin oikeassa kyseisestä asiasta..Viestejä ei oli ikimaailmassa voitu lähettää vain "parista" liittymästä 200000 kappalettaa vaan tuossa tilanteessa olisi pitänyt operaattorin tulla mukaan koko juttuun ja sitä kun en minä usko että hekään lähtevät tälläiseen..mutta kuitenkin parempi voitti Idols-kisan ja sillä selvä.


      • Toinen insinööri
        insinööri kirjoitti:

        Hei!

        Väität ensin, että viestejä lähetettiin (200 000 kpl) puhelimesta, mutta kuitenkin tietokoneohjelmalla?

        2GPP gsm specifikaatio ei mahdollista tällaista lähetystapaa. Lisäksi jokaiseen lähetettyyn viestiin kuluu signalointiin keskimäärin noin 30 sekuntia. Eli yhdellä puhelimella olisi voinut 15 minuutin aikana äänestää vaivaiset 30 kertaa. Viidellä 150 kertaa.

        Tällaisen tuloksen vääristeleminen olisi ainoastaan mahdollista tietokannan käpistelyllä,
        jossa operaattori voisi helposti lisätä kantaan
        parisataatuhatta puhelua. Tämä maksaisi kyllä paljon, ja operaattori ei ikinä ottaisi tuollaista riskiä.

        Paskapuhetta sanon minä.

        Eihän niitä viestejä pakko ole suoraan puhelimesta lähettää, suureen osaan SMS-gatewaysta pystyy ottamaan yhteyden suoraan TCP/IP:n yli. Itse olen muutaman kerran tehnyt SMS-massatestejä ja saanut sekunnissa lähtemään reilu kymmenen viestiä. Käytössä oli testiympäristö, tuotantokoneen vastaavalla ympäristöllä olisi varmasti saanut vielä enemmän SMS:iä lähtemään. Sen lähettäjän numeronkin pystyy yleensä laittamaan ihan miksi haluaa.

        Sitäkään en kyllä ymmärrä, miksi kannan muokkaus maksaisi yhtään mitään. Koko tietokannanhan ei ole mikään pakko olla operaattorin tiloissa. Lisäksi jos näillä oletetuilla huijareilla on ollut käytettävissä yhteys kantakoneelle ja kannan salasanat, ei ole temppu eikä mikään lisätä sinne ominpäin tietoa. Enemmän kyllä epäilen tuota SMS-GW hammerointia.


    • .....

      hohhoijaaa...mmmmmm kukakohan tuon luki loppuun ;D Minä kun en jaksanut lukea moista paskan jauhantaa kuin ekan virkkeen.... Esitä ens kerralla asias vähän lyhemmin pliis. Ketään ei kiinnosta.

      • Morque

        Sit ku kasvat pari vuotta, opit ehkä semmoisen asian kuin "kirja". Se on sit semmoinen, missä on PALJON pitkiä sivuja, mitä et jaksa lukee.

        Mielestäni parempi, että kirjoitti pitkästi. Muuten en uskoisi yhtään. Nyt en tiedä.... :/


    • KUSETUSTA...

      ..SUN TARINAS!MINÄ OLIN ÄÄNTENLASKIJANA JA VOIN VAAN SANOA ETTÄ SUN TARINAS ON ALUSTA LOPPUUN KUSETUSTA!OIKEIN PUISTATTAA ETTÄ JOKU VIITTIIKIN KEKSIÄ MOISTA.

      • Xan

        Onko siinna(kin) yks typerys, joka on OMILLA
        rahoillaan "aanestanyt" jonkun taysin yhdentekevan skaban voittajaa ja on tullut huijatuksi, heh, heh.

        Voi, voi, etteko te naivit typerykset usko, jotta
        raha se on joka ratkaisee. Eli tassa tapauksessa
        levy-yhtion rahat.

        En todellakaan tajua, kuinka ihmiset pistaa omaa
        fyrkkaa tollasten yhdentevien vinkujien aanestykseen, joka kaiken kukkuraksi on jarkatty
        etukateen.

        Idols, Tankokuningas....oksettaa.


      • kaima

        niitä ääniä laskit? ..tut siellä mitään äänenlaskijoita ollut. kone sen hoiti.


      • Tjämähän on hajuskaa!

        Tämähän on aivan loistava veto syväkurkulta!
        Järki sanoo, ettei kannata uskoa tähän mutta camoon hei tyypit! Eikö muka hieman kutkuttais tällänen skandaali jos se olis totta, lehdet revittelis viikkoja ja oikeutta käytäis kuukausia.
        Mun mielestä se vaan olis hauskaa seurata sellasta saippuaoopperaa ja uskallan väittää että aika moni muukin tätä haluais :D


      • epäilen

        ihan manuaalisestikko toimitit äänten laskua?


    • Pervomaiskoje

      ..kirjailijaksi tai salapoliisiksi. Vaikka sä kosketit mua, ei susta oo näihin hommiin. Sä et tuu elään niillä. Mut lastentarhanopettaja susta vois tulla. Siellä saa kertoa satuja.

    • äähh

      Jos et pidä hannasta, niin ei tartte olla kuitenkaan satusetä!!!!!

      • Lukutaitoinen

        Ketjun aloittajalta lainattu
        "Onnea kuitenkin Hannalle joka oli omasta mielestäni kilpailun ehdottomasti paras esiintyjä ja olisi varmasti voittanut myös ilman tätä törkeää huijausta levy-yhtiön osalta."

        Minusta hän selvästi ilmaisee suosionsa Hannalle.


      • Ja sinä uskot
        Lukutaitoinen kirjoitti:

        Ketjun aloittajalta lainattu
        "Onnea kuitenkin Hannalle joka oli omasta mielestäni kilpailun ehdottomasti paras esiintyjä ja olisi varmasti voittanut myös ilman tätä törkeää huijausta levy-yhtiön osalta."

        Minusta hän selvästi ilmaisee suosionsa Hannalle.

        Niin siksi, että kukaan ei voisi myöhemmin käyttää hyväkseen sitä, että "Sä valehtelet ja keksit omias koska sä oot vaan katellinen Jani-fani" fraasia. pitää esittää että muka oikeesti on hanna fani. Vaikka ilmiselvästi vieläkin on katkerana viime perjantaista... Näkeehän sen jo kirjoitus tyylistä että ei tuo tyyppi mikään tyhmä ole, osaa puhua fiksusti ja kirjoittaa asioista ihmisiksi. Eli hän on hyvä valehtelija. Hyvä valehtelija osaa myös käyttää kikkoja kuten juuri tuota "Onnea kuitenkin Hannalle. Se on minun suosikki jne" ettei vaan kukkan saisi sitä vaikutelmaa että hänellä olisi Hannaa vastaan jotain. (vaikka näyttääpä oikeasti olevan kun pitää tällaista valehdella)

        Nimittäin jos hän haukkuisi ensin hannan lyttyyn ja alakisi sitten kirjoittamaan tuota juttuaan muka huijauksesta jne. niin eihän kukaan sitä uskoisi että se on totta? kaikki tietäis että se on vaan ketkeran ihmisen paska puhetta. Ja ainoastaan tyhmät menee tähänkään lankaan. Helppohan se niitä salaliitto teorioita on sepitellä... vaan tosi tyhmät uskoo tämmöseen roskaan.


    • tohtori-setä

      tuohon ongelmaasi saattaa löytyä apua jostain.. ehkä jopa jokin lääke.

    • heh heh

      Kun on syväkurkulle lusikalla annettu.....
      totuushan on, että Jani lauloi ehkä paremmin, mutta siitä ei olekaan kyse.
      Etsittiin idolia ja löytyi. Janihan on jo ammattimuusikko, ei mikään idoli. Tosin Christianista tulisi paras poppari.

    • Haastakoot oikeuteen

      Haastakoon levy-yhtiö tai kuka tahansa teidät oikeuteen. Jos Hanna todellakin sai 200000 ääntä 15 minuutin sisällä niistä liittymistä, niin sehän täytyy selvittää kuka äänet antoi!

      • kainyt

        Ei muistaakseni missään ole kielletty äänestämästä montaa kertaa? joku äänestää 10 kertaa, joku toinen taas 200000 kertaa. so what? äänestys tulos oli mikä oli, ja sillä selvä.

        Eihän se ole rikos jos käskee vaikka veljee äänestämään 50000 kertaa. rahaa siihen menee, ja on moraalisesti ehkä hiukan arvelluttavaa, mutta ei lain vastaista

        Omasta mielestäni väärä henkilö voitti. tai sanotaan että huonompi laulaja voitti. saattaa olla että Hanna on enemmän idoli tyyppiä, mutta janin lauluääni oli omaa luokkaansa koko kilpailussa. Mutta onnea vaan molemmille, ja koko finaali porukalle (paitsi antille;) tulevalla urallanne


      • säkkikeke

        Ei kukaan.


    • Minttu

      Toi oli TOSI hauska vitsi! Kerro lisää samanlaisia!

    • Hahahha

      Voisitko seuraavaksi alkaa tutkia tuota Anneli Jäätteenmäen pyykkiä. Yrittäisit pestä senkin.

      Miksi vaivautuisit moista kertomaan, jos itse olisit ollut mukana päättämässä Idolsin teknisistä asioista ja varsinkaan, jos olisit ollut Hannan puolella? Potkut... paska puhetta. Saisit varmasti isommat rahat, jos voisit 100% kyseisen asian todistaa. Palkkasi on pikkusumma siihen nähden.

    • Otso

      Naurettavaa tekstiä, sanon minä

      • Niinpä

        Mitä sen on väliä vaikka näin olisi tapahtunutkin? Joku nekin tekstarit on maksanut, jos heillä on ollut varaa siihen niin so what?

        Jani tulee varmasti menestymään paremmin ILMAN Idolsia ja Antillekkin tullaan aivan varmasti tarjoaamaan levytystä on hänellä sen verran vahva kööri takana...


      • Tös
        Niinpä kirjoitti:

        Mitä sen on väliä vaikka näin olisi tapahtunutkin? Joku nekin tekstarit on maksanut, jos heillä on ollut varaa siihen niin so what?

        Jani tulee varmasti menestymään paremmin ILMAN Idolsia ja Antillekkin tullaan aivan varmasti tarjoaamaan levytystä on hänellä sen verran vahva kööri takana...

        Öö, maksanut? Et tainnut ihan tajuta.


    • dippaadai

      JA oli tulos laput jo valmiina Ellenin hyppysissä kun sanottiin että äänestys päättyi...nopeesti tieto kulki ja äänet laskettiin...tietokone aikana kaikki on mahdollista

      • x-files!!

        huu! Ellenillä oli laput hyppysissä läpi ohjelman!! Katsos kun nykytekniikka suo mahdollisuuden välittää tiedon suoraan Ellenin korvaan sellatteen vänkän korvakojeen avulla.
        Tosi, tosi säälittäviä ootte.


      • Anti-Idols
        x-files!! kirjoitti:

        huu! Ellenillä oli laput hyppysissä läpi ohjelman!! Katsos kun nykytekniikka suo mahdollisuuden välittää tiedon suoraan Ellenin korvaan sellatteen vänkän korvakojeen avulla.
        Tosi, tosi säälittäviä ootte.

        Tiesin! Tiesin! Tiesin!!! Tosi epäreilua Jania kohtaan. Mut ei tolle nyt enää mitään voi. Ja kukaan ei kuitenkaan usko.


    • Bach

      Valitettavaa on jos tarina on totta. Se on huijaus musiikin kuuntelijoita kohtaan. Ei kuitenkaan hätää, siilä lopullinen voittaja selviää levykaupassa. Levymyynti kertoo kuka on moraalinen voittaja. Janilla on edessän vielä hyvä ura.

      • eve

        Tiesitkö, että levynmyyntiäkin pystytään vauhdittamaan, kuten mm.Beatleseille aluksi tehtiin. Levy-yhtiö ostaa tuhansia kappaleita päästäkseen levynmyynti-listojen kärkeen. Lopulta kuuntelijatkin pohtivat, että täytyy olla hyvää musiikkia ja kaikki lähtee rullaamaan.


      • siis
        eve kirjoitti:

        Tiesitkö, että levynmyyntiäkin pystytään vauhdittamaan, kuten mm.Beatleseille aluksi tehtiin. Levy-yhtiö ostaa tuhansia kappaleita päästäkseen levynmyynti-listojen kärkeen. Lopulta kuuntelijatkin pohtivat, että täytyy olla hyvää musiikkia ja kaikki lähtee rullaamaan.

        Myivät kultaa ennenkuin levy edes tuli kauppoihin.Ja niitä levyjä tungettiin joka kautta kaikille mahdollisille tahoille ilmaiseksi.


      • Monognogn53n
        siis kirjoitti:

        Myivät kultaa ennenkuin levy edes tuli kauppoihin.Ja niitä levyjä tungettiin joka kautta kaikille mahdollisille tahoille ilmaiseksi.

        "Myivät kultaa ennenkuin levy edes tuli kauppoihin"

        Ihanko totta? Että kehtasivatkin noin tehdä!
        Ihan tiedoksi sulle: melkein kaikki menestyvät ja "menestyvät" artistit ja bändit myy kultaa jo ennen kun levy on kaupoissa. Katsos kun se menee sen mukaan, kuinka paljon niitä levyjä on tilattu kauppoihin.

        Noi salaliittoteoriat on kyllä ihan hauskaa luettavaa näin iltasin, mut kannattais vähän ottaa asioista selvää ennen kun niitä alkoo laukomaan.


      • d-ove
        eve kirjoitti:

        Tiesitkö, että levynmyyntiäkin pystytään vauhdittamaan, kuten mm.Beatleseille aluksi tehtiin. Levy-yhtiö ostaa tuhansia kappaleita päästäkseen levynmyynti-listojen kärkeen. Lopulta kuuntelijatkin pohtivat, että täytyy olla hyvää musiikkia ja kaikki lähtee rullaamaan.

        Levymyynnissä huijataan ihan varmasti. En nimittäin usko että esimerkiksi jotain Pizza enricon "albumia" olisi myyty ENNAKKOON platinalevyn verran, eli 15.000 kpl! Tuskin sitä nyt yhden säälittävän rasistisen coveribiisin takia niin moni ostaisi, ja jos ostaa niin olen todella huolissani suomalaisten musiikkimaun suhteen!


    • hanna fani

      just joo

    • Lukija

      Hei kirjoittaja!

      Tarina oli ihan hyvä. Hio vielä pikkaisen tyyliäsi ja ota aihe vähän kauempaa nykyhetkestä. Kyllä sinusta vielä tulee kelpokirjailija.
      Ties vaikka joskus olisi vastaava kirjoittaja kilpailu. Koita järkätä itsellesi sellaiset "äänestystietokoneet" silloiseen äänestykseen.

      • hhoih

        Ihan kiva tarina. Lopussa meni vähän pieleen, eihän hanna tainnut voittaa yli 200.000 äänellä?


    • bittinikkari

      Minullakin on jonkin verran kokemusta (10v) erityyppisistä äänestysjärjestelmistä. Ei tekstiviestiäänestyksistä pääse läpi kuin 1 ääni / liittymä. Kuuluu äänestyssovellusten perussuodatuksiin.

      • Tietoa ja faktaa

        Sinulla on korkeintaan kymmenen vuoden takaista tietoa.


      • Jope

        Ei käynyt mielessä, että joku voi ihan oikeasti tarkoituksella koodata semmoisen votesysteemin, joka sallii monta ääntä samasta liittymästä?


      • MoneyMaker
        Jope kirjoitti:

        Ei käynyt mielessä, että joku voi ihan oikeasti tarkoituksella koodata semmoisen votesysteemin, joka sallii monta ääntä samasta liittymästä?

        Koska nyt ei oltu suinkaan järjestämässä eduskuntavaaleja vaan idoli-äänestystä, taloudelliset seikat menevät kaiken muun edelle. Eli tuotanto- ja levy-yhtiö varmasti haluavat hommasta omansa pois.

        Tätä taustaa vasten olisi viksua kirjoittaa sovellus, joka ei juurikaan välitä onko liittymästä X äänestetty numeroa Y 1 vai 1000 kertaa. Oleellista on, että jokainen ääni maksaa jotain.


      • arno
        MoneyMaker kirjoitti:

        Koska nyt ei oltu suinkaan järjestämässä eduskuntavaaleja vaan idoli-äänestystä, taloudelliset seikat menevät kaiken muun edelle. Eli tuotanto- ja levy-yhtiö varmasti haluavat hommasta omansa pois.

        Tätä taustaa vasten olisi viksua kirjoittaa sovellus, joka ei juurikaan välitä onko liittymästä X äänestetty numeroa Y 1 vai 1000 kertaa. Oleellista on, että jokainen ääni maksaa jotain.

        jokainen viesti veloitetaan vaikka sitä ei otettaisi huomioon äänestys tulokseen. Tosi asia on kuitenkin se että kyseessä on viihde ei eduskuntavaalit. Jokainen vastaan otettu viesti pitää ottaa huomioon tuloksessa _ellei_ sitä ole erikseen mainittu.


      • Umpiläpi

        Jees... no kyllä tuossa idolsissa aikas usein muisti Ellen mainostaa, että "äänestäkää vaikka useamman kerran, että saatte suosikkinne voittoon!"

        Siitä jo voisi päätellä että ei sillä väliä kuinkausein sitä äänensä kilauttaa... pääasiahan on kuitenkin se että rahaa tulee riittävästi niin tuottajalle kuin levy-yhtiöllekin.

        Jokatapauksessa molemmat finalistit oli loistavia, ja Janilla oli toki parempi ote tulkita bändin kanssa biisejänsä, mutta senjälkeen kun se Tuisku putosi oli ainakin itselleni jo sama kumpi voittaa.

        Pääasia siis oli se että Antti putosi... ainakin minun korvaani se epävire sattui jokseenkin pahasti.


    • TeeKoo

      Minä olen koko ohjelman alusta asti ollut sitä mieltä,että voittaja on se jonka ohjelman tekijät haluavat voittavan,olivatpa katsojat sitten mitä mieltä tahansa.

    • Jaapa

      Seuraavaksi voit hankkia itsellesi elämän!

    • Erä Jorkki

      No hoh hoijaa... Toivottavasti taustaryhmässä "työskentely" tuotti sen verran hilloo et voit ostaa ittelles elämän!!! Jos noin olisi päässyt käymään, niin tottahan se olisi jo tullut julkisuuteen, ts. iltapäivälehtiin ym ym... Kaikenlaista sitä joutuukin kuulemaan katkerilta faneilta! Get a life!

    • suurempi idoli

      Mitä sitten jos vaikka tulosta manipuloitiinkin?
      Koko Idolshan on BISNESTÄ kuten kaikki varmasti tietävät.

      Janin, joka oli paras laulaja, tilanne kakkosena on varmasti parempi. Ei ole epäilystäkään, etteikö hän saisi nyt tehdä enemmän sitä mitä itse haluaa, eikä häntä paineta levy-yhtiön muottiin. Janille kilpailu oli loistava ponnahduslauta ja häntä tullaan näkemään ja kuulemaan julkisuudessa pitkään. Hannalla on Idols-leima otsassa ikuisesti ja painunee vuodessa parissa unohduksiin. Loppupelissä siis Jani ja Antti voittivat, vaikka eivät tulleet kisassa ykköseksi.

      • Visny

        Hanna oli paljon parempi laulaja kuin Jani. Ja tuskin siellä mitään huijausta on tapahtunut.


    • Niko

      Ei kai missään säännöissä kielletä BMG:n tai kenenkään muunkaan Idols tiimin jäsenen soittelu ko. äänestysnumeroihin.
      Jos BMG on halunnut maksaa nuo 200000 Hannan ääntä, niin eikös se ole heidän oma sijoitus. Tuskin kiellettyä!
      Ja jos joku on sitä mieltä, että Janin pitäisi nostaa syyte asiasta, niin mikähän olisi syytteen nimike? Vastustajan äänestys vai?

      Rauhoittukaapas nyt... Hanna voitti rehellisellä äänienemmistöllä! Piste!

      - Niko -

      • joo

        Herää nyt jo! Ei presidentin tai eduskunnan vaaleissakaan voi sama henkilö äänestää 45 000 kertaa!


      • jeah
        joo kirjoitti:

        Herää nyt jo! Ei presidentin tai eduskunnan vaaleissakaan voi sama henkilö äänestää 45 000 kertaa!

        ...mutta tässä onkin kyseessä kaupallinen äänestys ja näitä kyseisenlaisia äänestyksiä, joissa saa äänestää niin monta kertaa kuin mihin rahat riittää on ollu ennekin.


    • Miisa

      Tällaiset kisat taitaa aina olla jollain tapaa järkättyjä lopputuloksen suhteen...mutta ottaa päästä silti! Itse kuulun noihin Janin kannattajiin ja äänestin häntä itseasiassa joka kerta, alusta asti!!!

      • Hanna fani

        fanit hankkikaa elämä ja jos ette kestä tappiota niin ei kannata jatkossa käydä kannustaa ketään.Sehän voi vaikka hävitä!


      • jukkisbeibe
        Hanna fani kirjoitti:

        fanit hankkikaa elämä ja jos ette kestä tappiota niin ei kannata jatkossa käydä kannustaa ketään.Sehän voi vaikka hävitä!

        sunkaan elämä kovin valoisa ole kun täälä toisia opastat.


      • Miisa
        Hanna fani kirjoitti:

        fanit hankkikaa elämä ja jos ette kestä tappiota niin ei kannata jatkossa käydä kannustaa ketään.Sehän voi vaikka hävitä!

        Ottaako elämä lujille?
        Mielipiteeseen on jokaisella oikeus, kiitos vain palautteestasi, mutta onko joku solvannut tätä sun idolia, Hannaa tai sua jotenkin kun piti noin hyökkäävä kanta ottaa????!!!!!
        Ihan yhtälailla me Janin kannustajat toivoimme hänen voittoaan, mitä te Hannan. Oletko miettinyt, miten pettynyt ehkä olisit ellei Hanna olisikaan voittanut?
        Kirjoituksestani nyt ehkä ymmärtää, että olin jotenkin fanaattinen Jani-fani, mitä en ollut. Minua vain suunnattomasti ÄRSYTTÄÄ tuollainen käyttäytyminen, mitä sinä osoitat!!!
        Pitäisköhän tässä jonkun muun ehkä harkita hankkimaan elämä?!


    • just me

      Tuo on ehkä typerintä mitä olen kuullut eläessäni. Miten yhdestä puhelimesta voi tulla 40 000 viestiä niin pieneen aikaan??? Ja muutenkin jos harmittaa voittaja niin ei silti tuollaista paskaa tarvitse jauhaa. Haluat selvästi saada vain hämmennystä aikaan. MIKSI? MITÄ HYÖDYT SIITÄ? Eli lopeta jo. Jos tarinasi olisi totta veikkaanpa että et olisi siitä ilmottanut missään helvetin Suomi24 keskustelupalstalla vaan uutisissa...
      Typerää, mutta harmillista kun kansa on niin katkeraa kun joku saa jotaim hienoa.

      • lukija

        40 000 aanta on mahdollista saada tietokoneohjelman avulla, ei silla sinun mummonaikaisella puhelimella. Lukisit vahan tarkempaan niin ei tarvii itkee.


      • eio
        lukija kirjoitti:

        40 000 aanta on mahdollista saada tietokoneohjelman avulla, ei silla sinun mummonaikaisella puhelimella. Lukisit vahan tarkempaan niin ei tarvii itkee.

        ja jos oikein tarkkaan miettii, miks ihmeessä niiden olis tarvinu avata 3 liittymää joista äänestää erikseen, miksei suoraan äänestystietokoneelle kirjottamaa äänestystuloksia ? tai miksei 1 liittymä ja siitä 200000000000ääntä ?


      • on se kyllä kumma
        eio kirjoitti:

        ja jos oikein tarkkaan miettii, miks ihmeessä niiden olis tarvinu avata 3 liittymää joista äänestää erikseen, miksei suoraan äänestystietokoneelle kirjottamaa äänestystuloksia ? tai miksei 1 liittymä ja siitä 200000000000ääntä ?

        ehkäpä olisi ollut liian epäillyttävää, että yhdestä liittymästä tulee niin paljon ääniä?


    • Jokunen

      Ai että, on tonkin keksimiseen menny hetki aikaa :). Meeppä takas sinne www.anttituisku.net kertomaan kuinka itkit tunteja kun tuisku tippu finaalista...

    • kalle

      Haha, tätä lukiessani en voinut olla nauramatta, vaikka levy-yhtiö olisikin äänestänyt, miksei heillä siihen olisi oikeutta, jos levy-yhtiön suosikki on hanna, eivät kai he jania halua. ihan hyvä juttu muuten, mutta taustaryhmissä sinä et ollut sen enempää kuin minäkään.

    • Jomppe

      Paska juttu on se, että JOS toi sun tarina on paskaa, sun jäljillä ollaan aika äkkiä ja joku saattaa esittää haasteenpoikasen...JOS se taas on totta niin voi voi, aina ei voi voittaa .

    • ...

      Eikö sinullakaan ole parempaa tekemistä? Säälittävää!

      Prosenttiluvut on hyvin samoissa kuin radio gallupissa. Samaten jos katsoo sitä ratkaisua edeltänyttä kyselyä, kun kadulla 15 henkilöltä kysyttiin voittajaa. 9 näistä sanoi Hanna, 6 jani. Tiedätkö mitä on 9/15 prosenteissa?

      PS. Arvaa mikä tulee ensimmäisenä mieleen nimimerkistäsi "syväkurkku"? Jotain pornoleffaan viittaavaa.

      • konspiraatio

        No ööh, en itse jaksanut kiinnostua koko sarjasta, mutta tuollainen katugalluppien väärentäminen olisi silti lapsellisen helppoa. Haastattelet vain niin montaa ihmistä, että vähintään 9 sanoo "hanna" ja vähintään 6 "jani", ja sitten vain leikkaat 9 hannaa ja 6 jania sopivasti peräkkäin. Ei mitään väliä vaikka janeja olisi oikeasti tullut 42 ja hannoja 10. ;p


    • Shoco

      Jani idoliksi, Hanna tyrmään HIMin biisin raiskauksesta!!!

      • Bingo

        Jani on idoli!


    • Sephiroth

      Eli lopettakaa jo tämä viestiketju, tämän päivän tekniikalla ei voi toteuttaa tuommoista massa SMS viestistystä jo pelkän verkkokapasiteetin takia 15 minuutissa. Mikäli tämä pitäisi paikkaansa niin sitten olisi myös ko. ISP sekaantunut asiaan ja olisi spämmi-kone kytketty suoraan paikallisverkon yli ISPn SMSC palvelimelle mikä on äärimmäisen epätodennäköisempää.

      • hiahha

        ...kyllä tuo on tämän päivän tekniikalla mahdollista. sitäpaitsi kuulin sellaista, että operaattorit paransivat verkkokapasiteettiaan idols-finaalin takia, olihan muutenkin odotettavissa vitunmoinen tulva tekstiviestejä.


    • ?????

      Olen lähestulkoon sanaton... En kuitenkaan niin sanaton, ettenkö voisi osallistua keskusteluun.

      Miten/kuinka joku voi päätyä tällaiseen johtopäätökseen? Vaikuttavuudesta huolimatta (minun mielestäni) jopa kirjoittaja itsessään on niin ristiriitainen, ettei näitä puheita kannata edes uskoa...

      Haaa - Ja mitenkäs tämä intimiteettikysymys? Ja miten olette pystyneet selvittämään näinkin tarkasti, että tältä kyseiseltä ryhmittymältä on muka tullut mainitsemasi määrä (4000?) ääniä? Toisaalta kuinka olette voineet selvittää että liittymä on avattu 3 päivää ennen kilpailua?

      Mieleeni vain assosioitu tässä jokin aika sitten tapahtunut Sonera-jupakka, jossa Sonera oli laittomasti selvitellyt (lue kuunnellut) heidän mielestään huomiotaherättäviä asioita/henkilöitä.

      • miten

        voi lähettää tietokoneella MAKSULLISIIN numeroihin?


      • kysymyksen
        miten kirjoitti:

        voi lähettää tietokoneella MAKSULLISIIN numeroihin?

        viestiketjun aloittajalle.


      • Jope
        miten kirjoitti:

        voi lähettää tietokoneella MAKSULLISIIN numeroihin?

        Etkö tosiaan keksi?

        1) osta puhelin ja liittymä
        2) lyö sim-kortti puhelimeen
        3) puhelin kiinni tietokoneeseen
        4) lyhyt ohjelmanpätkä, joka käskee puhelimen lähettämään viestin, odottaa kuittausta ja uudestaan


    • tossa ny...

      samallalailla täällä pohjanmaalla on jo vuosia valitu uusi tangokuningas ja kuningatar....levy-yhtiö eli tässä tapauksessa Aura-viihde sanelee kuka voittaa ja kenet haluaa listoilleen.....että ei mitään uutta auringon alla

    • Ripe

      Kun tehdään tarpeeksi röyhkeä huijaus niin monikaan ei usko sitä mahdolliseksi, näkee näistä tälle palstalle tulleista viesteistäkin etteivät usko siihen mahdollisuuteen. HYVÄT IHMISET, jos tietäisitte kuinka paljon teitä huijataan yleensäkin valtaapitävien toimesta, pitäisitte sitä MAHDOTTOMANA, juuri siksi se aina onnistuukin.

      • deore

        Adolf Hitler oli aikanaan sitä mieltä, että mitä suurempi vale, sitä helpommin kansa sen uskoo.

        Minusta se olisi yksinään jo aika hankala juttu jos yhdestä numerosta pystyi lähettämään rajattomasti ääniä. Ymmärrän kyllä että kaupallisista syistä ääniä joudutaan hyväksymään useita per liittymä, mutta jokin järkevä raja siinä olisi ollut syytä olla. Sanotaanko vaikka 150 ääntä per liittymä, tällä vältettäisiin merkittävä tulosten manipulointi.


    • jukkisbeibe

      Osaahan jenkitkin tehdä TV-sarjoja joissa voittaja on ennalta valittu ja koko ohjelma lavastettu kilpailu. Kuten tämä Amazing Race, ei se vaan voi pitää paikkaansa, siinä on niin paljon järjettömiä tilanteita että puhallusta sekin on.

    • bollocks

      Olen ilmoittanut tämän keskustelun pohjalta poliisille ja tehnyt tutkintapyynnön ko tapahtumasta. Voit odotella yhteydenottoja kuulusteluja varten. tuohan on todella törkeää kansan pettämistä. Onneksi sinun ip tiedot on ongittavissa järjestelmänvalvojan avustuksella joten sinunkin "tietojesi" oikeellisuus saadaan selville.

      • apua

        Huikun hui ei voi olla totta! Nyt tuli tukalat oltavat ekalle nimimerkille ties vaikka tulisi poliisi ja sanoisi että ei saa!


      • =DDD
        apua kirjoitti:

        Huikun hui ei voi olla totta! Nyt tuli tukalat oltavat ekalle nimimerkille ties vaikka tulisi poliisi ja sanoisi että ei saa!

        ...


      • Monni

        Oot sää pässi!!


      • sonni
        Monni kirjoitti:

        Oot sää pässi!!

        taidat itse olla pässi, kun toisia haukut...


      • monni
        sonni kirjoitti:

        taidat itse olla pässi, kun toisia haukut...

        kuka toista haukkuu niin se ite on!!!
        t: HANNA-FANI!!!!!!!


      • nevi

        noloa :D


    • Oldis

      Ja lehmät lentää,kyllä niin kertoi mun äidin,tädin
      kummipojan kaiman eno joka oli kanssa mukana.

    • Lrd

      Tälläinen oli odotettavissa, oli totta tai ei, tämä koko idols-farssi on jo niin naurettava että olisiko tämä muka yllätys? Minua ei koko homma sinänsä kiinnosta mutta puolestani ,,|, koko show:lle.

    • Madmartigan

      mitä paskaa kirjotit.

    • yrittäjä

      Näinhän kaikki toimii ja on aina toiminut! Suomalaiset vaan niin sinisilmäisiä...

    • miumau

      vaikka noin olisikin.

      Tutkintapyyntö poliisille vain, ottavat selvää mitä oikeasti tapahtui.

    • dino-s

      Suurien tai merkittävien mediatapahtumienjälkeen nousee aina joukko "salaliittoteorioita" oli kyse viihteestä tai politiikasta. Yleensä teorian esittäjän todisteet ovat hyvin hataralla pohjalla ja perustuvat nk. toisenkäden tietoon.
      Kuin myös tässä "skenaariossa" todisteet eivät ole uskottavia ja nopeasti selvitettävissä valheeksi / todeksi. En halua julistaa , mutta aina kun jotain edes näennäisesti merkittävää tapahtuu joka herättää yhteiskunnan huomion. esitetään liuta teorioita jotka kuulostavat nopeastiluettuina uskottavilta, mutta tavallisesti lähempi tarkastelu erottaa faktantiedon fiktiosta, joten jäitä hattuun ja siirtykää viettämään "Kuherruskuukautta" median tureen idolin kanssa.

      • jeah

        Mitäs jos oikein spekuloitais?

        Voitais vaikka epäillä, että tämä viestiketju on saanut alkunsa levy-yhtiön toimesta, jotta kukaan ei pääsis unohtaan meidän omia idolseja. Sehän on vähän niin, että hauskaa oli tota telkkarista katella. Voittaja selvis ja that's it. Kovin montaa ihmistä kun ei sen enempää koko idols kiinnosta.

        Huomenna voidaan sitten lukea iltalehden ja iltasanomien lööpeistä (jotka aivan yhtä hyvin voi olla mukana tässä salaliitossa), että "Internetissä levisi tieto: Idols finaali oli suuri huijaus".


      • Dirk Diggler

        Miksei kukaan ole vielä epäillyt miten Jani ylipäätänsä pääsi noin pitkälle ???
        Kyllähän noita perus-suomipop kavereita on jokainen lähiokaraoke pullollaan.


      • oikolujika
        jeah kirjoitti:

        Mitäs jos oikein spekuloitais?

        Voitais vaikka epäillä, että tämä viestiketju on saanut alkunsa levy-yhtiön toimesta, jotta kukaan ei pääsis unohtaan meidän omia idolseja. Sehän on vähän niin, että hauskaa oli tota telkkarista katella. Voittaja selvis ja that's it. Kovin montaa ihmistä kun ei sen enempää koko idols kiinnosta.

        Huomenna voidaan sitten lukea iltalehden ja iltasanomien lööpeistä (jotka aivan yhtä hyvin voi olla mukana tässä salaliitossa), että "Internetissä levisi tieto: Idols finaali oli suuri huijaus".

        Iltapäivälehdissä levisi jo tänään tieto että BGM teki Janin kanssa levytyssopimuksen. Eli JANIN VAITOLO OSTETTIIN SOPPARILLA ! Hannalla sitävastoin ei ole vielä sopparia (eikä myöskään ääntä musiikkialan ammattilaisten mukaan).


      • Gerd Fraud
        oikolujika kirjoitti:

        Iltapäivälehdissä levisi jo tänään tieto että BGM teki Janin kanssa levytyssopimuksen. Eli JANIN VAITOLO OSTETTIIN SOPPARILLA ! Hannalla sitävastoin ei ole vielä sopparia (eikä myöskään ääntä musiikkialan ammattilaisten mukaan).

        Saatan sanoa että,sopisivat soppajonoon mutta?


    • Hannafani

      Ikävä juttu jos näin on käynyt. Harmin paikka.
      Meni maku koko hommasta.

    • jeah

      Kai joku on ilmoittanut tästä koko idols kisan mullistavasta uutisesta osoitteeseen murobbs.muropaketti.com muutenhan tätä ei voi mitenkään ottaa tosissaan?! ;)

    • huijaus

      Kuinka uskalsit puhua huijauksesta, vai onko sinun juttusi huijausta.

    • zaNUSSI

      'samankaltaiset salaiset puhelinumbat'

      PRÖÖT!!!

    • Antti93

      Terve!!!

      Katsoin tuota Ohjelmaa. Mielestani se oli Kaunis.

      Ai etta se antti oli kaunis , toisaalta se oli mun kaima : D

      Terveisin Antti Herkkuperse-93

    • fakta

      • WillB

        Itse tulin samaan tulokseen, tosin oikea luku on 44,5 jos tarkkoja ollaan. En ole mikään puhelinteknikko, mutta väitän kyllä silti että olkoon vaikka millainen tietokoneohjelma niin ei se silty pysty puhelinlinjan kautta muodostamaan ja katkaisemaan yhteyttä 44,5 kertaa sekunnissa


      • vilperi
        WillB kirjoitti:

        Itse tulin samaan tulokseen, tosin oikea luku on 44,5 jos tarkkoja ollaan. En ole mikään puhelinteknikko, mutta väitän kyllä silti että olkoon vaikka millainen tietokoneohjelma niin ei se silty pysty puhelinlinjan kautta muodostamaan ja katkaisemaan yhteyttä 44,5 kertaa sekunnissa

        nyyppä! moisen määrän lähettäminen on täysin mahdollista.


      • hooh
        vilperi kirjoitti:

        nyyppä! moisen määrän lähettäminen on täysin mahdollista.

        ei tasan pysty lähettään 44.5 viestiä sekunnissa edes jonku ohjelman avula koska operaattori ei pysty reitittämään linjaa tarpeeksi nopeasti (ottaen huomioon ettei se yksi ole ainoa reititettävä linja)


      • Salminen
        hooh kirjoitti:

        ei tasan pysty lähettään 44.5 viestiä sekunnissa edes jonku ohjelman avula koska operaattori ei pysty reitittämään linjaa tarpeeksi nopeasti (ottaen huomioon ettei se yksi ole ainoa reititettävä linja)

        Käypä katsomassa:

        http://www.routo-messaging.com/

        Sieltä saa SMS-bulkkilähetystyökalun, joka suoltaa maailmalle parhaimmillaan 100 viestiä sekunnissa. Ei kukaan pakota niitä viestejä minkään puhelinlinjan yli lähettämään.


    • Päivän naurut...

      Ei jeesus että kiinnostaa!
      Koko idols tehtiin rahastamaan tyhmiä teinejä jotka viel kehtaa sanoo äänestäneensä niitä, ei ne kumpikaa osannu ees laulaa erikoisemmin... Ja siis hei trukkikuski joka tuurilla pääsi idols ohjelmaan?? SIINÄPÄ NUORILLE IDOLI KAIKKI JOUKOLLA ONNENPOTKUA ODOTTAMAAN!! Koko ohjelmatyyppi on aivan naurettava

      • idoli

        .. niin ihmettelen sitä, miksi yleensä luet/kirjoitat koko hommasta yhtään mitään?!?!?


      • Xna
        idoli kirjoitti:

        .. niin ihmettelen sitä, miksi yleensä luet/kirjoitat koko hommasta yhtään mitään?!?!?

        Tama "jalkipeli" kiinnostaa. Ja se huomio, miten
        halvatun paljon kusettuja typeyksia Suomenmaasta
        loytyykaan :)

        Ihan on pitanyt maksaa, jotta on paassyt aanestamaan ennalta fiksattua tulosta.


    • saiko

      Mikä tätä estää, kun kyse on rahasta ja vallasta!

      • jep

        samaa mieltä!
        hyväuskoisia kansalaisia vedätetään minkä keritään.


    • Ajatellut

      Tällainen viattomalta vaikuttava "trollaaminen" saatta pahimmassa tapauksessa johtaa oikeustoimiin. Kannattaa siis miettiä mikä on soveliasta ja mikä ei. Ymmärtääkseni iternetin keskustelipalstoilla vastuu on täysin yksilöllä.
      Toisin on lehden ylöisönosastolla kirjoittaminen, jolloin vastuu on päätoimittajalla mitä julkaistaan.


      >>
      Kunnianloukkaus (Rikoslaki 24 luku 9 §)

      Joka
      1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

      2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

      on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

      Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

      Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.>>

      http://www.heikniemi.net/rikoslaki/rl24.html

      • JUURI NÄIN

        Lakimiehet ja poliisit asialle! Keskustelupalstalla puhutaan paskaa!
        Greenpeace ja Ihmisoikeustoimikunnat, liikettä niveliin!

        Hankkikaa elämä.


      • jeah

        Lue uudestaan tämä kohta:
        Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.


      • hjjhj
        jeah kirjoitti:

        Lue uudestaan tämä kohta:
        Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

        toi oli vähän enemmän ku arvostelua


      • jeppe

        Eiks tollanen paskanjauhanta oo aika naurettavaa /säälittävää puuhaa..


      • Palikka

        Harmi vaan, että vastuu on nykyään Internet-keskustelupalstan "päätoimittajalla".


    • asianomainen

      puhumattakaan siitä ettei noita ääniä ole edes huomioitu lopputuloksessa. Rahat menevät levy-yhtiölle sekä mtv3:n omistajafirmalle, finalistit oli lyöty lukkoon jo syyskuun alun tuotantopalavereissa. Vai kuvitteletteko että ihan sattumalta kaikkia finalisteja kuvattiin ja haastateltiin todella harvalla otannalla jo ensimmäisten karsintojen jonossa.

      Kansa maksaa ja hyvä niin.

      • Dumdee

        meinaat ettei idols-konseptin kehittäjälle (omistajalle) mene huomattavaa osuutta ohjelman tuottamasta rahasta? uukei.


    • realisti

      Onko tässä jotain yllättävää?
      Ja mikä siinä muka on niin ihmeellistä että pitää tyrmätä ajatus heti naurettavana katkeran fanin tilityksenä? Vaikkei mitään salaliittoteorioita harrastaisikaan on tällainen ihan mahdollista, jopa todennäköistä kun kyseessä on levy-yhtiön rahat.

    • niin

      Näkihän sen jo finaaleissa äänestyksen aikaan että intressit olivat täysin Hannan puolella.

      Kuvattiin pitkät pätkät Hannan saamia kommentteja ja sitte vuorostaan Janin saamia moitteita.

      Tällä mitä ilmeisemmin pyrittiin vaikuttamaan äänestykseen.

      Katsokaa vaikka nauhalta (jos satuitte nauhottamaan)

    • make

      muutama asia millä vedettiin hannan huomio:

      -kuvattiin huomattavasti enemmän hannan vanhempia kun janin

      -hannan kohdalla puhuttiin tokan kappaleen jälkeen ensimmäisestä albumista!!

      -hanna oli kappaleiden jälkeen huomion keskipisteenä pitempään.

      Jotenkin törkeää.

      ja jos kerran halusivat nuoren idolin niin miksi ei ollut ikärajoja?? eikö jani ollut joku kolmekymppinen??

      T:make

      • Viisaasti ajatteleva

        MAKE: Kyllä oli ikärajat. Siinähän buukattiin alussa niitä kolmikymppisiä (Jani on 26)...

        Asiaan. Miksei muka voisi olla huijausta? Ehkä koko juttu huijattiin ALUSTA LÄHTIEN. (Ellei sitten syväkurkulla ole tässä asiassa varmaa tietoa)
        Ehkä Hanna tiesi voitostaan, ehkä Janikin. Ehkä kukaan ei tiennyt.
        Ja sen takia tuomaristo laittoi Hannan finaaliin.
        Äänestyksenkin täytyisi tässä tapauksessa olla huijausta - se vain laitettiin, jotta finaali olisi uskottavampi, ja samalla puijattaisiin koko suomen kansaa.
        Niin, miksei tämä kuulosta edes yhtään uskottavalta? Oletteko niin vannoutuneita Hanna-faneja? Omalta osaltani olen, mutta tämä ei häiritse sitä yhtään - onhan Hanna joka tapauksessa nyt Suomen ensimmäinen Idoli.

        Niin, ja sanokaa noita naurettavia "ihan varmasti", "sain taas hyvät naurut", "joopa joo"-lausahduksianne, kun näette jutun lehden otsikoissa...
        (Tai JOS näette)

        Ps. En ole tyhmä ja helposti puijattava, AJATTELEN vain JÄRKEVÄSTI.
        (Toisin kuin eräät täällä)


    • Nepali

      lol lol sanon minä lol lol iha asdonmasdo koko juttu.

    • VÄÄÄ

      Joo hyvä läppä.
      Ainut vika et Janilla on jo levytysopimus bmg:n kanssa ja Hannalla ei... vaikka kyllähän seki pian sen kirjottaa..

      -Kannattaa lukea iltalehtiä

      • jeah

        lukemaan nämä turhat juorut täällä niin ei tarvi huomenna ostaa iltalehteä.


    • Pervomaiskoje

      Täytyy kyllä nostaa hattua kaverille tästä sadun kirjoittamisesta. On se sen verran hyvä, että kyllä tässä taitaa ennätykset rikkoontua lukija- ja vastausmäärissä...

      • jeah

        Hauskaa se on täällä näitä juttuja lueskella, kun ilmasta huvia saa. Ne joita oikeesti idols kiinnostaa vielä varsinaisen ohjelman tuoman jännityksen lisäksi voivat mennä lähimmästä lehtipisteestä ostamaan idols lehden. Ja hauskahan täällä on puida juttuja mahdollisista levytyssopimusksista, laulutaidoista jne. Ja taaskin ne joita oikeesti kiinnostaa voivat kipittää ostamaan idols levyn kaupasta...

        Yllättävän luettavia nää kommetit vielä on ollakseen tällasella palstalla.

        Joo pojot vaan hyvästä keskustelusta ;)


    • Osku

      kyllä tuo juttu pitää aikalailla paikkansa.

    • KJS

      Eiköhän levy-yhtiö ollut päättänyt jo ennen finaalia että ne tekee sopimuksen molempien finalistien kanssa, niin miksi niiden olisi pitänyt manipuloida tuloksia?

    • minä

      ette oikeesti ole tosissanne??! sama homma ku ruotsi väitti YLEn lavastaneen maalin viime vuoden MM- lätkäotteluissa. NAURETTAVAA!!! onko sillä nyt väliä kuka voittaa jonku idols kisan? onko se yksi lopun ajan merkeistä, jos joku antti tuisku ei pääse idoliksi? älkää jaksako...

    • Karpo

      Naurettava sarja koko idols, ketä kiinnostaa?
      Naurettavat mielipiteet, kuka jaksaa kantaa ottaa?
      Kuningas Mammona sanelee kaiken, ihminen menee lankaan. Kukaan ei välitä mielipiteestä, pienestä, ihmisestä köyhästä.
      Vain tyhmä luulee että voi asioihin vaikuttaa, olla moraalisesti pätevä! Minä vain sanon, totuutta julistan:
      "Älä tue turhuutta, ole väkevä!"

    • Maza

      200000 puhelua viidestä numerosta tekee 40000 puhelua per numero. Jos äänet tuli 15 minuutissa tekee se 0,00225 sekuntia per puhelu.

      Joku puhelintekniikkaa tunteva voi sanoa, onko tämä teknisesti mahdollista?

      • Maza

        Ja aikaa on 0,0225. Tuli äsken yksi nolla liikaa.


      • Aivopesu
        Maza kirjoitti:

        Ja aikaa on 0,0225. Tuli äsken yksi nolla liikaa.

        Jos ajat liittymää esim. kannettavalla läppätietokoneella ja luot siihen ohjelman, niin se lähettää kevyesti tuota vauhtia... toinen juttu on se, että kuinka hyvin serveri on pystynyt ottamaan nuo viestit vastaan! Mutta on mahdollista.


      • perseestä
        Aivopesu kirjoitti:

        Jos ajat liittymää esim. kannettavalla läppätietokoneella ja luot siihen ohjelman, niin se lähettää kevyesti tuota vauhtia... toinen juttu on se, että kuinka hyvin serveri on pystynyt ottamaan nuo viestit vastaan! Mutta on mahdollista.

        Tämä koko juttu on täyttä kusetusta ja muuten aivan sama


      • parta
        Aivopesu kirjoitti:

        Jos ajat liittymää esim. kannettavalla läppätietokoneella ja luot siihen ohjelman, niin se lähettää kevyesti tuota vauhtia... toinen juttu on se, että kuinka hyvin serveri on pystynyt ottamaan nuo viestit vastaan! Mutta on mahdollista.

        Kymmeniä puheluja tai tekstiviestejä sekunnissa samasta liittymästä.

        Eipä taida onnistua.

        Suoralla yhteydellä tekstiviestikeskukseen ehkä voisikin onnistua, mutta mihin silloin tarvittaisiin useampia "liittymiä".

        -> mielikuvituksellinen ja viihdyttävä tarina pilattu turhalla liioittelulla.


      • Seta
        Maza kirjoitti:

        Ja aikaa on 0,0225. Tuli äsken yksi nolla liikaa.

        ...mutta ei mistään GSM-liittymästä käsin. Kuten jokainen SMS-palvelujen tekniikkaa tunteva voi kertoa, on näissä palveluissa paikka, josta tekstiviestit siirtyvät jotain SMS-gateway-protokollaa (esim. CIMD2) käyttäen.

        Jos äänestäjä pääsee syöttämään viestinsä gatewaypalvelimelle ko. protokollaa käyttäen, tai vaihtoehtoisesti jonkin rakennetun äänestyspalvelun "takaportin" kautta (suoraan relaatiotietokantaan, HTTP-reikä, jne.), voidaan tällaisiin viestinopeuksiin päästä helpostikin. Näissä järjestelmissähän on sitäpaitsi jonkinlainen puskuri jopa tuollaisistakin tietopurskeista selviämiseen.


      • miikhu

        mitä sä nyt sekoot noitten puhelujes kanssa, kun muut puhuu viesteistä???


    • Totta, näin on

      Miten helposti auton mittarilukemat saadaan muutettua :) ? Uskokaa vaan rakkaat kanssaihmiset kansan sanaan .. totta joka ääni ;).. Kuka oikeasti voitti, ei hanna, ei antti, eikä jani, vaan tuottajat ja koko organisaatio.
      Ketä mtv3:n kamerat seurasivat Idols-ohjelman ajan, alusta loppuun... kenen isää näytettiin joka välissä, kenen 'idolitauluja' - eikö tulevaksi suunnitellun idolin ? Näin se menee. Kansa rahoitti suurimman osan kuluja, valmiiksi valitun idolin (plus parhaat kolme) markkinointikulut lähes nollattiin samalla. Helppoa :). Mutta antaa kansan uskoa että todellakin kansa äänesti ;) !
      Onnea jokatapauksessa hyvälle valitulle kolmikolle, ja menestystä musiikkiurallenne ! Aion minäkin kuunnella miellyttävää esiintymistänne, jotka te kaikki kolme hallitsette !

    • Fanta

      ei jeesus, ootta naurettavia, tämmöinen trolli ja heti uskotaan. Kaikki mikä on intternetissä on totta!

    • Observer

      Jos tuomaristo oli mukana kyseisessä juonessa, eli Hanna tai Antti Idoliksi, niin miksi he kuorossa haukkuivat Antin lauluääntä? Jania kuitenkin kehuttiin melkein yhtä paljon kuin Hannaa. Tämä varmaan vaikutti ihan suhteellisen paljon Janin eduksi Anttia vastaan. Ja osa tuomareistahan on itse levy-yhtiöiden edustajia.

      Ja miten teknisen ryhmän jäsen tietäisi jostain tuomariston sopupeleistä muutenkaan?

      Siksi en taida uskoa myöskään väitettyyn tekstiviestihuijaukseen.

    • Gurkan

      Muutamia havaintoja Idols-kisasta:
      1. Tummaa Victoriaa kehuttiin kovasti, mutta koska hän oli väärän värinen ja liian lihava niin ekasta virheestä hänet pudotettiin armotta tuomarien ankaralla kritiikillä.
      2. Antti Tuiskua yritettiin pudottaa kolmen kierroksen ajan, koska hän todellakin on liian huono levylaulajaksi. Lopulta taktiikka onnistui, kun ohjelmassa näytettiin valikoituja katuhaastatteluja ja melkein kaikissa haukuttiin Anttia.
      3. Hanna piti saada voittajaksi, koska hän oli formaattiin sopivampi. Idols-ekstrat näytti melkein pelkkää Hannaa ja tuomarit olivat hyvin pidättyväisiä Janin suhteen.

      Tuomaristo vei kansaa haluamaansa suuntaan. Jos Hannalle annettiin 200000 vilppiääntä niin ei se kisaa ratkaissut.

      Liiketoimintaahan koko ohjelma on. Jos tulos ei miellytä niin älkää ostako Hannan levyjä älkääkä kuunnelko niitä mistään.

      • Jorgilius

        > 3. Hanna piti saada voittajaksi, koska hän oli > formaattiin sopivampi. Idols-ekstrat näytti > melkein pelkkää Hannaa ja tuomarit olivat hyvin > pidättyväisiä Janin suhteen."

        Ei muuten pidä paikkaansa. Noissa viimesissä extroissa Jani oli (sanavalmiimpana) paljon enemmän esillä.


    • Jormilius

      Että jaa-a, tulisko kauheet tekstiviestiäänivyöryt?

      "JA TOISELLA FINAALIKIERROKSELLA HUIKEA ÄÄNIVYÖRY: 47 ääntä!!!"

    • Hemppa

      Olet mainio tarinaniskijä. Samanlaisia keskustelun avaajia esiintyy kylläkin kaikilla muillakin palstoilla. :-D

    • murjake

      Miksi idols palsta ei toimi. kun klikkaaa niin tulee vain -1 ei muuta!

      kiitos ja lentosuukot kaikille ihanille naisille

    • PettynytFani

      Etköhän olisi ennemmin mennyt jollekkin lehdelle ulvomaan asiasta, mikäli tämä oikeasti olisi totta. Etkä suinkaan tullut suomi24 suorastaan mitättömälle keskustelupalstalle paljastamaan sinun muka niin kuuman uutisesi.
      hanki elämä! Kukaan normaali älyinen ihminen ei keksi tuollaista paskaa edes unissaan. Ja oikeen monta tuntiako sitten uhrasit tuon sonnan vääntöön ja lööperin keksimiseen!?
      SAIRASTA!!!

      • make

        kummasti vaan suosituin 70 000 lukijaa vaikka viesti oli aloitettu eilen!


    • hessu

      Ei voi mitään sillä Hanna oli hieman parempi (molemmat oli hyviä) KYLLÄ KANSA TIETÄÄ
      (Veikko Vennamo).

    • zunke

      uusia tietoja: BMG levy-yhtiö piti lehdistötilaisuuden että antti tuisku on räjäyttänyt itsensä ja hanna pakkarinen on alkanut seurustelemaan jani (?) kanssa.... pelkkää potaskaa toi et BMG jne. en jaksa ees puhuu noin tyhmästä asiasta enempää

    • make

      että syväkurkku aloitti eilen viestin ja nut on melkeen 80 000 lukijaa ja lähes 140 vastausta`???.
      mitäköhän on sunnuntaina?

      miksi idols palsta ei näy on vain -1

    • Sepäse

      Ja mikähän softa lähettää noin monta viestiä sekunnissa, kun GSM verkon välityskykykin on rajallinen...

    • quitu

      Olen tähän asti lähetetyt viestit tähän keskusteluun lukenut ja täytyypä myöntää, että hämmentynyt olen.
      Mielipiteeni varsinaisesta asiasta:
      Mahdollistahan tuollainen varmaan on, ainakin lähettämisen puolesta. Mutta loppujen lopuksi pidän tuota aika epätodennäköisenä.
      Itse en juurikaan katsonut noita kilpailuja, loppua kohden enemmän. Pitänee myöntää, että olin yllättynyt Antin putoamisesta, kun taas Hannan voittoa pidin todennäköisenä. Se nyt vain oli niin, että Hanna sopi Idols-muottiin paremmin kuin Jani. Ei Janissakaan vikaa, mutta kaveri nyt ei vaan soveltunut tähän. Asia loppuun käsitelty.
      Mutta mikä minut sitten hämmästytti tosissaan?
      Näiden viestien - ei niinkään määrä vaan taso. Oikeasti. Menkää ihmiset itseenne ja miettikää, ovatko keskustelupalstat oikeasti tehty "Ootte kaikki väärässä!" "Hanna oli parempi!" "Oot vaan katkera!" ja muille tuon kaltaisille viesteille? Minä kun ihan oletin, että täällä oli tarkoitus _keskustella_.
      Tätä viestiä on ihan turha kommentoida minulle, saati sitten lähettää mitään haukkumisia.
      En juuri koskaan harrasta keskustelupalstoja, joten haaskaatte vain aikaani.
      Kieltämättä jotkut viestit olivat varsin huvittavaa luettavaa, joten kiitos siitä kuitenkin.

    • flink

      Itse pidin ohjelmasta ja katsoin sitä alusta loppuun. Vaikka pidän itseäni kriittisenä mediakuluttajana, niin täytyy myöntää, että itsekin innostuin ja äänestin.

      Vaikka tuo tarina ei täysin pitäisi paikkaansa on siinä totuuden siemen. Sillä näin jälkeenpäin ajatellen niin selvää oli Hannan pönkitys eteenpäin finaaleissa. Lisäksi ekoissa finaaleissa Jani sai aivan käsittämättömän pikkumaisia ja tylyjä arvosteluja (kädet housuntaskussa) vaikka muita - epätäydellisiä - esiintyjiä kehuttiin.

      Oliko sattumaa esimerkiksi, että Hannan isä sattui istumaan käytäväpaikalla jokaisessa finaalissa ja tätä ihmistä varten taisi olla oma kamerakin. Yleisöstä yksittäisen ihmisen ääni ei yleensä tällaisissa konserteissa kantaudu lavalle ja lisäksi käytettävät haastattelumikrofonit ovat melko suuntaavia, kuinkas sattuikaan niin "Hanna" huudot kuuluivat selvästi läpi. Ehkei sattumaa.

      Antin tekemä äänten testamenttaaminen saattaa tosissaan olla myös yksi merkki. Sillä finalisteilla vaikutti olevan niin hyvä yhteishenki ja ilmeisesti siihen liittyvä testamenttaamattomuussopimus, että on vaikea uskoa Antin olleen oma-aloitteisesti niin *usipää. Tätä puoltaa myös se, että Jani vaikutti aidosti loukkaantuneelta ja pettyneeltä Anttiin. Tämä on toki vain spekulaatiota.

      Mutta kun kaikki pienet merkit ja spekulaatiot ynnää yhteen, niin näyttöä Hannan nostamisesta alkaa olla.

      Tähän kun vielä lisätään se tosiasia, että kyseessä on business. BMG, maikkari etc ovat satsannut tuotantoon Suomen mittakaavassa paljon. Budjettiin on varmasti kirjattu saamapuolelle tulevan idolin levymyynti ja muut pr-tuotot. Kyseessä on isot rahat ja toki siksi voittajan täytyy olla sellainen, joka tuottoa todennäköisimmin luo.

    • ???

      Kertoo tämän päivän lehdessään 13.01.04 että Jani Wickholm saa levytyssopimuksen BMG:n kanssa. Tiedotuspäällikkö Pekka Nieminen oli hänelle näin sanonut. Kuis nyt näin? Kisan kakkonen ilmoittaa ekana levysopimuksesta mutta voittajasta ei ole kerrottu vielä että koska sama tapahtuisi. Seuraavaksi Antti ja sitten Christian jne...! Varmaan Idols kisan 10 seuraavaa levyttää vielä ennen kuin Hanna Pakarinen. Kuis nyt noin? Saattaa olla että filunkiakin on tapahtunut mutta kyllä Jani ainakin hyötyi tästä enemmän. Jospa Jani on ostanut useita liittymiä ja käskenyt kavereita äänestämään Hannaa ja varmisti näin kakkostilan ja tulevaisuuden? Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kuten huomaat niin kyllä tästä aineksia löytyy moneen spekulaatioon. Kalamiehenä toivotan "Kireitä siimoja" syyllisten kalastukseen kuka sitä nyt sitten viitsiikään ruveta tonkimaa?

      • höpö

        Voittajahan sai automaattisesti levytyssopimuksen. Kilpailijoiden piti sitoutua jo aikaisemmin siihen että voittaja levyttää bmg:lle.


    • eve

      Se on oikeasti rikos

    • Minna

      Ja tietenkin ne kaikki Hannan saamat äänet tulivat niistä 5 liittymästä, jotka lähettivät 40000 viestiä per liittymä. Muu Suomen kansa ei siis äänestänyt Hannaa ollenkaan, vai?

      Mulla on rehellisesti aivan sama että kuka sen voitti, mutta kyllä taas on niin järkeviä juttuja että taitaa kirjottajien keski-ikä olla siellä 14 paikkeilla?

      • liikuttunut

        >mutta kyllä taas on niin järkeviä juttuja että

        Kiitos kun tulit nostamaan tasoa :)


    • Hanneloora

      Taas yksi joka ei kestä tappiota.

    • Satu

      niin olisipa sitten ollut hurjan jännittävä lopputulos, sillä eikös se ääniero ollut juurikin jotain 200 000 äänen luokkaa?

      Kyllä tämä on semmoinen asia, että tästähän pitää kaivaa totuus esille vaikka väkisin!

    • Jee!

      Pääsit viikon suosituimpien kirjoitusten listalle. Hatunnoston arvoinen suoritus, vaikka itse tarina melko varmasti onkin huuhaata, ainakin salaisista liittymistä soitettujen puheluiden määrän osalta.

    • massimiliano

      älkää hyvät ihmiset jaksako hössöttää. Eikö se ole nyt yksi paskan hailea, kuka sen kisan voitti. Kyllä niitä tärkeämpiäkin asioita on kun idols. iranissa kuoli just yli 40.000 ihmistä.

      • joo joo

        siitä joku mielenkiintoinen keskustelu?? Sitä on puitu televisiossa jo aika paljon, eikä asialle voi tehdä mitään. Vai pitäiskö keskustella kuinka paljon suomella on budjetissa varattu rahoja ulkomaista hätäapua varten tai keskustella iranin lääkäripulasta?

        Pitäisikö Suomen asiat unohtaa kokonaan? Jos muualla tapahtuu katastrofi, niin me jatketaan täällä elämää. Me suomalaiset luotamme niin kovasti rehellisyyteen, joten tuokin huijaus säväyttää - eihän kotosuomes manipuloida äänestystuloksia!!

        Vai pidätkö sä jonkun suruajan Iranin takia ja kävelet viikon mustissa?

        Et ole tainnut katsoa paljoa uutisia koska kymmeniä tuhansia ihmisiä kuolee jatkuvasti. Juuri löydettiin suuria joukkohautoja -oliko Aasiasta, sitä en muista.


    • K.A.L

      Ja nyt puhut soopaa!
      Mitä iloa saat keksimällä tuollaisia juttuja. Ottaako niin päähän että sun suosikki ei voittanut?!
      Minä olen hyvin läheisessä tekemisessä kisan kanssa, joten peruhan puheesi, ettei kukaan tosissaan sua usko.

      • Tuota noin

        osasi esittää asiansa uskottavasti, jos todenperäisyydestä ei olisikaan niin takeita.

        Sinun kirjoituksesi sitä vastoin huokuu tuota kuuluisaa "teiniraivoa", joten lukisit edes mitä kirjoitetaan ennen kuin alat kapinoimaan.

        Syväkurkkuhan lopussa juurikin sanoi, että Hanna oli myös hänen suosikkinsa.


      • asiasta

        Jos tämä oli provo, oli se harvinaisen hyvin tehty. Toisaalta voin hyvin uskoakin sen, ei tosiaankaan tuntunut siltä, että kaikkia osallistujia olisi kohdeltu samanarvoisesti. Voidaanko syyttää mediaa (iltapäivälehtiä) vai suoraan järjestäjiä, levy-yhtiötä tms. (piilevät taustatahot, jotka iltapäivälehtien kautta voivat yrittää manipuoloida kansaa), mutta oli selvästi havaittavissa äänestystä ohjaavaa toimintaa ja käyttäytymistä ennen loppua.

        Sekin pitää epäilemättä paikkansa, että Jani ei myy nuorisolle, vaan kohderyhmä on varttuneemmat. Epäilemättä varttuneimmilta saa rahaa levyistä myöskin; johan Janin saama levytyssopimus senkin osoittaa, mutta tässä kisassa haettiin ennenkaikkea nuorison idolia. Nuoriltahan ne parhaiten rahat saa pois, ei pelkästään levymyynnillä, vaan myös oheistuotteilla, päinvastoin kuin varttuneemmilta. Eiköhän hetkenä päästä ole Hanna-paitoja yms. roinaa joka kauppa täynnä. Sinänsä on kyllä sama kuka äänesti ketä; itse en äänestänyt koko kisan aikana ketään. Toisaalta jos olisin äänestänyt, se tuskin olisi ollut Hanna.

        Jos ajattelee Miljonääri-Joe yms. tyyppisiä ohjelmia, niin ikävä kyllä on yleistymään päin, että konseptin alkuvaiheessa jo on päätetty voittajat. Ja kuten muistamme lehdistä, otettiinhan Miljonääri-Joen loppukohtauskin moneen otteeseen uudestaan, koska petkutettu neito ei reagoinutkaan ohjaajan toivomalla (lue: myyvällä) tavalla. Moraalin puute näkyy monessa muussakin ohjelmassa rahastuksen maksimoimisessa. Milloihan tosiaan aloitetaan ensimmäisen Schwarzeneggerin The Running Man -tyylinen reality-sarja.


    • Ihmettelijä

      Miksi Jani sitten sai levytyssopimuksen BMG:ltä. Taisi mennä pohja jutultasi.

      • Fakta homma

        koska hän on juuri sopiva artisti hieman erilaiselle yleisölle ja siten tuottoisampi levy-yhtiölle. Eli hänelle haluttiinkin sopimus ns "aikuispopin segmentille".


    • Evidence

      Toivottavasti olet nimimerkkisi esikuvan mukainen. Kurkulta ja sydämeltäsi syvä ja rohkea kohtaamaan julman maailman! Tekstistäsi oli jo lähetetty Idols järjestäjille ja levy-yhtiön lakimiehille kopio ja asia siis tutkitaan. Lisäksi perättömät ja keksityt PETOS syytteet savat asianmukaisen kohtelun. Aina kannattaa puhua totta, vain totta ja ainoastaan totta ja keksityissäkin varautua siihen, että vastuuseen joutuu. Nimetön ja näkymätön löytyy aina. Näin kävi myös minulle, josta sain kerralla opin. Mikäli olet oikeassa saat kruunun ja jalustan ja isot kädet, mutta jos väärässä voi seurauksena olla rangaistus tai muuten vielä ikävämpi kohtelu. Omassa tapauksessani raha kuitenkin voitti! Tästä syystä siitä ei koskaan kuultu mitään! Onneksi siis olkoon uroteosta tai sitten mahdollisesti pahoittelen! Maailma on julma! Ovikellosi soi, uskallatko avata!

      • deore

        On totta, että mikäli tutkijalla on poliisin valtuudet, niin eri rekistereitä yhdistelemällä on mahdollista jäljittää nimettömiä viestejä, jopa melko vaivattomasti. Mutta vaikka kirjoittaja ei olisi etevä tietoliikennetekniikassa ja ei osaisi sitä kautta peittää jälkiään, niin itse näkisin että hyvin vaikeasti jäljitettävä viesti on lähetettävissä helposti:

        Kirjoitat viestin jossakin virastossa/laitoksessa/internet-kahvilassa tms. paikassa joka ei sijaitse aivan kotisi vieressä, ja jonka internet-yhteyttä pääsee käyttämään ilman mitään kirjautumista, jos siitä on maksu, niin vain käteismaksu käy. Ja tietenkin paikan on oltava sellainen, jossa ei ole tallentavaa kameravalvontaa. Teksti on tietenkin tehtävä plain-tekstinä eikä millään ohjelmalla joka jättäisi siihen jälkiä. Tämän jälkeen kun joku on tehnyt rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta, ja poliisi jäljittää viestisi lähteneeksi esimerkiksi jonkin kahvilan tietokoneesta, niin kyllä heidän on käytännössä mahdotonta saada selville kuka siinä koneella nimenomaisesti tietyllä kellonlyömällä istui. Paras vaihtoehto on vielä kirjoittaa viesti jollekin mahdollisimman hankalassa valtiossa sijaitsevalle palstalle, jotta poliisi ei sieltä ikimaailmassa saa virka-apua näin mitättömässä asiassa.


      • Match

        Johan tämä juttu oli tänä aamuna radiossa (Kiss FM) ja naureskelivat siellä koko jutulle. Tosin olivat ottaneet yhteyttä Idols-koneistoon varmistaakseen, että tämä ei ole mitään feikkausta.

        Sai Syväkurkku julkisuutta, jos sitä tuli hakemaan.


    • AJKDiablo

      Kokolailla jotain tällasta oli syytä epäilläkin enkä varsinaisesti ole yllättynyt. Itsestään lienee selvää, että kun kisan nimi on Idols ja tavotteena on saada teineille Idoli niin kolikon kuvat toimii taustavoimina. Oma ennustus on, että Wickholmista tulee joka tapauksessa hyvin suosittu seuraavan vuoden aikana ja oikein kovasti toivon, että suomirock heräilisi henkiin himpun vahvempana sen sijaan, että saataisiin lisää tähtiä joiden varsinainen musikaalinen osaaminen punnitaan sillä tietääkö artisti mikä on piano.

      Sen enempää en ala salaliittoteoriaa pohtimaan, koska aina kun esillä olevassa asiassa on kyseessä media ja business niin yhdistävänä tekijänä toimii ihmisten kusetus.

    • oikein

      mitä tuota nyt vouhottamaan. ihan selvää peliä tuo nyt kai on kaikille ollut ihan alusta asti. ei kai kukaan tosissaan luullut saavansa vaikuttaa asiaan. ja sanon myös että täysioikein niille kaikille jotka vaivautuivat rahojaan haaskaamaan moiseen sopaan.
      markkinamiesten idiooteille kehittämä rahasampo.
      katsokaa kaikki osallistuneet peiliin ja naurakaa itsellenne.

    • Hemmetin Lusmut

      • Keke

        hieman yli sataatuhatta ihmistä... Naurettavaa!!!!


      • Hanu

        kiinnostavan kun luet ja kommentoit,,,,,,,,,


    • NewMe

      Ottamatta sen kummemmin kantaa tämän asian todenperäisyyteen, on todettava, että kyllä Suomi tuntuu monelle vielä olevan se lintukoto, jossa ketään ei ikinä huijata, ja kaikki liiketoiminta on rehellistä...

      • Lapio

        Onko tuolla nyt väliä, kaikki 7 finalistia kuitenkin takuuvarmasti saavat levytyssopimuksen jotain kautta. No okei, onhan se rahapalkinto "suurehko".


      • [FIN-X] Eutanasia
        Lapio kirjoitti:

        Onko tuolla nyt väliä, kaikki 7 finalistia kuitenkin takuuvarmasti saavat levytyssopimuksen jotain kautta. No okei, onhan se rahapalkinto "suurehko".

        olihan tuokin ohjelma sarja käsikirjoitettu.

        spicegirls oli ainoita ryhmiä jotka eivät eronneet heti kättelyssä
        kaikissa muissa maissa porukka hajosi heti, ja ne jotka "pullahti" pihalle niin saivat oman levysopimuksen..


      • hepuli ja hahhah

        Olet oikeassa, kansaa vedetään ku pikkusikaa narun päässä, ja ihmiset vaan kiltisti polvistelee nöyränä edessä. Tälle kansalle vois valtiokin vakuuttaa että lentävä lehmä on syntynyt, ja jengi uskois hyvätahtoisesti. Ei ihmiset vielä ymmärräkään kaikkea sitä huijauksen määrää ympärillään täällä:D


    • kaima

      kumpikaan ei olisi ansainnut voittoa. menee hyvät laulajat pilalle. nyt on vaara, että levy-yhtiö määrää miten ja mitä laulaa, ei ehkä artistin ihan ominta musiikkia. janille tulos oli paras mahdollinen, hannan puolesta vähän pelottaa.

      anniina, sonja tai cristian, olisivat olleet pop. victoria tahkoaisi amerikassa rahaa lauluäänellään. antti tarvitsisi 4 "tuiskua" rinnalleen jotka kompensoisivat lauluäänen.

      mikäli tarina on tosi, ainoa epäreiluus on janin MAHDOLLINEN bonus-menetys. mutta levytyssopimushan tehtiin heti, joten levy-yhtiö haluaa korvata menetyksen?

      äänestäjiähän kusetettiin jo järjestelmällä, jossa sai äänestää niin monta kertaa kuin halusi. eli itseppähän äänestivät, ei kukaan pakottanut.

    • Suomi24...

      Ja täällä varmaan 80% aiheen aloittakista on joko 12-18 vuotiaita teinixejä jotka haluaa katsoa mitä tapahtuu jos....
      ite en usko ikinä mihinkää joten an tähänkää.
      Hattua nostaa tolle kekseliäsyydelle.

      • Suomi24

        et tästä tulis jollekki joku isompi juttu. >:)
        Haha.. tollo.


    • Riqu

      Eihän tos ollu mitää järkee...sori vaan...ja toinen mitä haluan sanoa on että Antti on todella syvältä...ei tule menestymään laulu-uralla..Jani taas tulee nousemaan top10 listalle

    • tietäjä

      ettekö te suomalaiset tajuu, ettei tämmösiä idols-juttuja olis mitään järkee pitää jos ne ei olis järjestettyjä... huhhuh. Kaikki nää "tosi tv sinkku" sarjat ja tommoset "äänestyskilpailut" on ennalta sovittuja juttuja. Se on viihdettä herranjestas. Miten aikuiset ihmiset uskoo vielä joulupukkiin...

    • Minä vaan

      Onko muita joilla kävi samanlailla kuin minulla?? Yritin ja yritin äänestää tekstiviestillä jania mutta yksikään viesti ei mennyt perille. Kyllä harmittaa jos näin kävi monella niin eihän ihme ole jos Hanna voitti.

    • Selvä juttu

      ARVASIN! Ei ollu edes yllätys! Rahalla saa...

    • PitkäJohn

      Tuommoinen suuri puhelinhuijaus kuulostaa aika villiltä, mutta...

      Tottahan on, että lopputulosta ajetaan kaikissa TV:n "tosielämä"-sarjoissa, idolseissa, seikkailuissa yms. haluttuun suuntaan taustajoukkojen toimesta.

      Ai miksi? No siksi, koska ilman huolellista "käsikirjoitusta", hypetystä ja piilomarkkinointia koko homma on yhtä kiinnostava kuin testikuva.

      Lisäksi on aivan varmaa, että levy-yhtiö ja maikkari ovat niin suuren taloudellisen riskin alla, että kaikki "Jäätteenmäki ja Tony Halme-ilmiöt" on suljettu pois. Skandaaleja ei saa tulla.

      Markkinointi on erittäin pitkälle kehittynyt kaupallisten tieteiden laji. Tiettyjen lainalaisuuksien nojalla voidaan luoda varsin pitäviä ennusteita. Tilastoja on taatusti ollut tarjolla lukuisten eri tahojen äänestysten ja galluppien ansiosta. Ja markkinoinnin kohderyhmähän oli tiedossa jo silloin kun ennakkomainokset karsinnoista lähtivät pyörimään.

      Arvioisin varovasti, että Idolsin järjestäjätahon puolella oli tiedossa Hannalle noin 75-80 % varmuus voitosta. Ehkä vielä isompi. Mitään räikeitä puolueellisia hypetyksiä ei tehty kumpaankaan suuntaan. Sehän olisi kyllä kansan parissa huomattu.

      Selvää on, että kisasta haettiin ja saatiin hyvä tuote Hanna, vähän niinkuin Gimmel tai PMMP. Myyvä kokonaisuus ratkaisee, ei niinkään laulutaito. Kyllä studiossa saadaan Matti Nykäsenkin lauluäänellä ihmeitä aikaan ;)

      Jani on hyvä kapakkalaulaja ja iskelmätähti, varmasti! Janin kategoria ei vaan istu sinne alle 20-vuotiaiden kohderyhmään. Kuvitelkaapa Jani laulamaan jotain Gimmelin tapaista luritusta. Uskoisin, että Keravan mies ei edes viitsisi ruveta hommaan.

      Eiköhän tässä ole käynyt niin kun oli suunniteltu. Homma on paketissa ja lopputulos on saatu, miten on saatu. Vaikea sitä enää spekuloida. Joukolla vaan ostamaan se Hannan levy! Sitä ennen tietysti Idols-kokoelma. Ja sitten se Janin levy ja ...

    • vellu

      Voi,voi,voi,voi,aijai,aijai.. Jospa tämän jälkeen ei tarvitsisi nähädä tämänkaltaisia IDIOTS-ohjelmia enää koskaan. Amerikkalainen idiotismi ja markkinahumu tunkee suomeen ja mehän niellään kaikki mitä tarjotaan ja ollaan pelissä mukana. Täsät paskasta vielä pitää maksaa TV-maksua!

      • mieltä

        Niinpä!


    • no niin no

      tosta oli juttuu aamulla KISS FM:llä

    • Joke

      Miettikääpäs kenellä olisi intressejä tuhlata rahansa 200000 ääneen. Ei kenelläkään, ei edes levy-yhtiöllä. Huono sijoitus. Tietysti joku raharikas olisi sen voinut tehdä omasta hyvästä tahdostaa, mutta sepä on asia sitten erikseen. Eli, tuulesta temmattu tämä 200000/minuutissa.

      • jorva

        kylähän asia on niin, että levy-yhtiössä on pikku raha yks satatonnia, joten varmasti saattoivat äänestää


      • Joke
        jorva kirjoitti:

        kylähän asia on niin, että levy-yhtiössä on pikku raha yks satatonnia, joten varmasti saattoivat äänestää

        Pikkurahahan se on, mutta huono sijoitus. Yhtähyvin olisivat voineet ostaa 100000 eurolla ässäarpoja.


      • PitkäJohn

        Tässä kilpailussahan MTV3, BMG ja joku puhelinoperaattori (Sonera?) toimivat yhteistyössä (lisäksi varmaan joukko muita). Äänestyksen järjestämisen hoitaa operaattori. Maikkari ostaa palvelun ja osa rahoista menee operaattorille ja osa jää maikkarille. Jos siellä joitain vilunkipeliä halutaan harrastaa, niin ei sen tarvitse tapahtua sillä tavalla, että rahaa siirtyy.

        En sano, että tarina 200000 äänestä minuutissa on totta tai valhetta. Tarkoitan vaan, että eiköhän sinne äänestystuloksiin äkkiä generoida Soneralta X kappaletta numeroita ja niistä äänet laulajalle Y ilman, että tarvitsee käydä muovikassillista SIM-kortteja ja ruveta näpyttämään PIN-koodeja. Ja sitten odoteltaisiin 0,58 euron puhelinlaskua. ;-)

        Itseasia teoria salaisista Soneran numeroista on aika luonteva. Huijausäänten puhelinnumeroiden pitäisi olla sellaisia, mitä ei ole kenenkään oikean ihmisen käytössä. Tällöinhän ei toimita kenenkään muun nimissä...


    • ouni

      jooo! hyvin mahdollista!

    • Vesa S

      Jotain kummaa hässäkkää on ollut, sillä edellisen äänestyksen voitti Jani. Miten osat kääntyivät täysin päivastaisiksi viikossa? Tämä saattoi pelästyttää järjestäjät, sillä "ikäloppu" Jani ei oikein sovi formaattiin.

    • Viranomainen

      Kaikenlaisia perättömiä asioita kirjoitellaan jotta saadaan ihmiset kiinnostumaan, minkä laiset ihmiset tällaista tekevät? Teknisesti aloituksessa mainittu toiminta ei ole mahdollista.

      • hoi hoi

        uskotteks te tosiaan ihan kaiken mitä joku täällä piruuttaan kirjottaa? juicea lainaten hoi hoi hoi on äly jättänyt!!!!!!


    • jeesus

      Oudointa on, että kaikki tuntuu nielevän tän tarinan sellasenaan ilman mitään kyseenalaistamista. Entäpäs jos tää onki ns. hevonpaskaa? Nyt reippaat ja lahjakkaat neiti etsivät taustatöihin!

    • jesse aho

      ihan paska juttu mutta huijaus silti....
      kauhee kusetus eiks vaa....
      sä voisit tappaa ne homot ...
      eiks vaaa.................

    • jesse aho

      ihan paska juttu mutta huijaus silti....
      kauhee kusetus eiks vaa....
      sä voisit tappaa ne homot ...
      eiks vaaa.................

    • jesse aho

      ihan paska juttu mutta huijaus silti....
      kauhee kusetus eiks vaa....
      sä voisit tappaa ne homot ...
      eiks vaaa.................

    • Pisterivi

      Ja miksiköhän iltalehti/iltasanomat/tms eivät ole huomanneet tätä asiaa?

      Miten voit todistaa aloitusviestin asian olevan aitoa?

    • ....

      Näin se Hitlerkin sai kansansa itseään uskomaan

      • Eikaivaanhai

        Eikai sillä oo mitään väliä onko totta vai ei.. Mulle ainakin ihan sama sillä en tuhlaa rahojani tuollaisiin koska ei se un ääni sitä voittoa kuiteskaan takaisi:D En kyllä muutenkaan


    • hipheihoihai

      o;
      oon pettyny

    • :)

      :)

    • Pärttyli Pihi

      Kiva kun tää taas kaivettiin esiin. Idols-Salaliittoja jo vuodesta 2004!

      *repee riemusta* XD

    • Hypin riemusta!!!

      Tää on nostettava ihan nostalgisista syistä joka vuosi puheenaiheeks. :)))

      Ihanaa että Sussu ja Didi pääsi finaaliin!!!!!!!!!!!!

    • Paha-Aatami

      Mää taas epäilen sitä, että olipa todelliset äänet mitä tahansa, niin ainahan sitä voi Heikki kertoa kansalle ihan mitä tuloksia vaan! Onko kulisseissa virallisia valvojia kuten lottoarvonnassa? Hommahan on niin, että Idols palvelee vain ja ainoastaan tietyn levy-yhtiön instansseja...vai?

      Diandra ja Susanna olivat viime sunnuntain selvästi parhaat. Susannan tosin olisin odottanut jo pudonneen viikkojen takaisilla esityksillä. Mutta Tommihan on tuottaja, ja hän on myös hehkuttanut Susannaa ihan jokaikisessä lähetyksessä. Ei liene epäselvää, kenen tallissa Susanna on kisojen jälkeen. Tommin talli saa näin äärettömän arvokasta "ilmaista" mainosaikaa.

      Lopputoteamuksena epäilen, että äänestäjiä kusetetaan silmään mennen tullen.

    • Idolsin loppu

      Olen aina pitänyt Heikkiä liian fiksuna, reiluna ja rehellisenä tuollaiseen ohjelmaan! Tuskin Heikki tuloksia siis keksii vaan hänelle tökätään käteen laatta, jossa lukee sijoittumisjärjestys.

      Toivottavasti Heikki älyää hypätä Idols-laivasta jos seuraava kausi tulee niin ei uppoa sen mukana...

      Idols-hype ei varmaan ole myöskään entisellään, joten Susannan ja Diandran levymyyntejä on vaikea ennustaa. Komeat myyntiluvut olisivat kuitenkin formaatille tärkeitä tässä vaiheessa kun Idols alkaa muutenkin kyllästyttää. Myyntiluvuissakin voidaan vedättää, mutta formaatin taholta ei varmaan ihan rajattomasti.

      Onnea kuitenkin tytöille! Tasokas finaali odotettavissa.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2174
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2003
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1622
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1450
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      75
      1420
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1337
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1314
    8. 50
      1205
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe