Vain Suomessa

Vain Suomen junttilassa häiriintynyt voi raiskata naisen vaikka keskellä katua ilman että kukaan puuttuu asiaan.

Miksi kukaan ei puuttunut tapahtumiin?

Ensinnäkin suomalaiset ovat itsekeskeisiä oman napansa tuijottajia. Lähimmäistä ei auteta, jollei siitä hyödytä itse jollakin tavalla. Kusipäiden kansa.

Toisekseen suomalaiset ovat säälittäviä pelkureita. On paljon turvallisempaa seurata tapahtumien kehittymistä kodin lämmöstä verhojen takaa kurkistellen kuin mennä auttamaan rikoksen uhria.

Ne harvat poikkeustapaukset, jotka olisivat halunneet auttaa, eivät tehneet niin, koska tietävät Suomen lain takaavan rikolliselle sellaiset oikeudet rikoksensa suorittamiseen, että olisivat löytäneet itsensä syytettyjen penkiltä.

Onneksi Suomen loistava väkivaltarikollisten päitä silittelevä oikeusjärjestelmä pitää huolen siitä, että tämäkin raiskaaja-ressukka selviää ehdollisella vankeustuomiolla. Oikeus on voittanut taas maailman viisaimman kansan asuttamassa Suomessa.

http://www.iltalehti.fi/2004/01/12/1355576_uu.shtml
4334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuopion hovioikeus vapauttaa raiskaajan ja tuomitseen lyhyeen raiskaukseen väliintulleen linnaan.

Äänestä

Minusta tällainen on sairasta. Varsinkin siksi, että todennäköisesti mies ensikertalaisena pääsee ehdollisella tuomiolla. Onneksi nainen ei muista mitään tapahtuneesta. Järkyttävää, että tällaista voi sattua.

Äänestä

ja siksipä minä en kasvata omaa lastani suomessa, en yksinkertaisesti uskalla, liian väkivaltainen maa, ihmiset pelottavia kaikessa juroudessaan, hoitoa ei saa kun sairastuu ja jos saa, niin minkälaista ja millä aikataululla...Ikinä en takaisin tule, ihanaa asua muualla, oikeassa sivistysvaltiossa! Suosittelen lämpimästi kaikille kynnelle kykeneville; lähtekää pois, perussuomalainen kun ei saa koskaan asioita paremmaksi, koska ei tee muuta kuin valittaa, että pitäs varmaan tehrä jottain, siinä missä muualla euroopassa listittäisiin moiset lakien säätäjät ja politiikot!

Äänestä
  • yrittää väkivallattomanpaan maahan, "liian väkivaltainen maa"?

    Tuolta linkistä kun otat kohdan rikokset/rikollisuus, huomaat hyvin pian, että Suomi on maa sieltä kiltistä päästä, lähes kaikki länsimaat menevät väkivallassa ja väkivaltaisissa rikoksissa ohi suomen, suhdeluvun ollessa esim. Suomi väkivaltaisia rikoksia 100 000 asukasta kohti 82 kpl, vaikkapa USA vastaavasti 574, Britannia 490, Saksa 217 jne.
    http://www.stat.fi/tk/tp/maailmanumeroina/maailmanumeroina_hakemisto.html

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lottovoittajien Suomi kirjoitti:

Vain Suomen junttilassa häiriintynyt voi raiskata naisen vaikka keskellä katua ilman että kukaan puuttuu asiaan.

Miksi kukaan ei puuttunut tapahtumiin?

Ensinnäkin suomalaiset ovat itsekeskeisiä oman napansa tuijottajia. Lähimmäistä ei auteta, jollei siitä hyödytä itse jollakin tavalla. Kusipäiden kansa.

Toisekseen suomalaiset ovat säälittäviä pelkureita. On paljon turvallisempaa seurata tapahtumien kehittymistä kodin lämmöstä verhojen takaa kurkistellen kuin mennä auttamaan rikoksen uhria.

Ne harvat poikkeustapaukset, jotka olisivat halunneet auttaa, eivät tehneet niin, koska tietävät Suomen lain takaavan rikolliselle sellaiset oikeudet rikoksensa suorittamiseen, että olisivat löytäneet itsensä syytettyjen penkiltä.

Onneksi Suomen loistava väkivaltarikollisten päitä silittelevä oikeusjärjestelmä pitää huolen siitä, että tämäkin raiskaaja-ressukka selviää ehdollisella vankeustuomiolla. Oikeus on voittanut taas maailman viisaimman kansan asuttamassa Suomessa.

http://www.iltalehti.fi/2004/01/12/1355576_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu