Schumanin pyhimykseksijulistamisajatus kertoo osaltaan niistä keinoista, joilla EU-federalismille pyritään hankkimaan arvostusta ja kunnioitusta roomalaiskatolista uskontoa tunnustavien eurooppalaisten keskuudessa.
Samalla se kertoo siitä kulttuurin ja ajatustavan erosta, joka kaikista lainsäädännön yhtenäistoimista huolimatta hallitsee EU:hun kuuluvien roomalaiskatolisten ja protestanttien välillä.
Hiili- ja teräsyhteisön ylikansallinen hallinto järjestettiin siten, että yhteisön yleiskokous ja yhdeksän-jäseninen hallitus saivat valtuudet kehittää ja johtaa jäsenmaissa toimivaa kivihiili- ja terästeollisuutta riippumatta jäsenmaiden hallituksista.
Näillä ei ollut veto-oikeutta yhteisön päätöksiin, jotka tehtiin hallituksen yksinkertaisella enemmistöllä.
Yhteisön yleiskokous ei edes koostunut jäsenmaiden hallitusten vaan niissä toimivien puolueiden, käytännössä näiden muodostamien ylikansallisten ryhmittymien edustajista.
Vastaavanlainen hallinnon ylikansallinen riipumattomuus toteutettiin myös kahdessa muussa samojen kuuden maan muodostamassa yhteisössö, Euroopan atomiyhteisössä, EURATOMissa ja Euroopan talousyhteisössä, EEC:ssä. Niiden perustamissopimuksen allekirjoitettiin 24.3.1957 Rooman Capitoliumilla, entisen Rooman imperiumin uskonnon ja valtioelämän historiallisessa keskuksessa.
Euroopan yhteisöjen peruskirja, Rooman sopimus, käsitti 248 artiklaa. Se oli tarkoitettu laskemaan perustan niin suurisuuntaiselle Euroopan valtioiden yhdistämishankkeelle, että se jättäisi toteutuneena varjoonsa jopa eurooppalaisten federalistien vanhan esikuvan Rooman maailmanvallan.
Eteneminen kohti yhtenäisvaltiota tuli tapahtua vaiheittain, minkä vuoksi ylikansallisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen päätöksenteon kiireellistä toteuttamista ei pidetty enää järkevänä eikä tarkoituksenmukaisena. Federalistisen liittovaltion rakentaminen tuli aloittaa jäsenvaltioiden yhteisen kauppa- ja talouspolitiikan luomisesta niiden välisten rajojen häivyttämiseksi. Vasta kun tämä olisi toteutettu, olisi yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan siirtymisen vuoro.
Euroopan yhteisöjen muodostamisessa ei ollut tavoitteena kansainvälisen järjestön vaan tulevan suurvallan aikaansaaminen. Tämä vastasi yhteisön jäsenmaiden tarvetta etsiä kompensaatiota niiden aikaisemman, siirtomaiden valtaukseen ja omistukseen perustuneen imperialistisen laajentumispolitiikan kokemalle romahdukselle.
Rooman sopimuksen valmisteluun osallistuneiden jäsenmaiden ulkoministerien kannantotossa yhteisen talous- ja markkina-alueen muodostamista perusteltiin mm. sillä, että Euroopalle "voitasiin palauttaa sen vaikutusvalta ja loisto". Yhteismarkkina-alueen aikaansaaminen nähtiin tärkeänä ja välttämättömänä kehitysvaiheena edettäessä kohti Euroopan yhtenäisvaltiota. Kun se syntyisi, siitä tulisi otaksuttavasti maapallon mahtavin suurvalta, jolloin sen johtavien jäsenmaiden entinen "vaikutusvalta ja loisto" palautuisivat.
Samalla se kertoo siitä kulttuurin ja ajatustavan erosta, joka kaikista lainsäädännön yhtenäistoimista huolimatta hallitsee EU:hun kuuluvien roomalaiskatolisten ja protestanttien välillä.
Hiili- ja teräsyhteisön ylikansallinen hallinto järjestettiin siten, että yhteisön yleiskokous ja yhdeksän-jäseninen hallitus saivat valtuudet kehittää ja johtaa jäsenmaissa toimivaa kivihiili- ja terästeollisuutta riippumatta jäsenmaiden hallituksista.
Näillä ei ollut veto-oikeutta yhteisön päätöksiin, jotka tehtiin hallituksen yksinkertaisella enemmistöllä.
Yhteisön yleiskokous ei edes koostunut jäsenmaiden hallitusten vaan niissä toimivien puolueiden, käytännössä näiden muodostamien ylikansallisten ryhmittymien edustajista.
Vastaavanlainen hallinnon ylikansallinen riipumattomuus toteutettiin myös kahdessa muussa samojen kuuden maan muodostamassa yhteisössö, Euroopan atomiyhteisössä, EURATOMissa ja Euroopan talousyhteisössä, EEC:ssä. Niiden perustamissopimuksen allekirjoitettiin 24.3.1957 Rooman Capitoliumilla, entisen Rooman imperiumin uskonnon ja valtioelämän historiallisessa keskuksessa.
Euroopan yhteisöjen peruskirja, Rooman sopimus, käsitti 248 artiklaa. Se oli tarkoitettu laskemaan perustan niin suurisuuntaiselle Euroopan valtioiden yhdistämishankkeelle, että se jättäisi toteutuneena varjoonsa jopa eurooppalaisten federalistien vanhan esikuvan Rooman maailmanvallan.
Eteneminen kohti yhtenäisvaltiota tuli tapahtua vaiheittain, minkä vuoksi ylikansallisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen päätöksenteon kiireellistä toteuttamista ei pidetty enää järkevänä eikä tarkoituksenmukaisena. Federalistisen liittovaltion rakentaminen tuli aloittaa jäsenvaltioiden yhteisen kauppa- ja talouspolitiikan luomisesta niiden välisten rajojen häivyttämiseksi. Vasta kun tämä olisi toteutettu, olisi yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan siirtymisen vuoro.
Euroopan yhteisöjen muodostamisessa ei ollut tavoitteena kansainvälisen järjestön vaan tulevan suurvallan aikaansaaminen. Tämä vastasi yhteisön jäsenmaiden tarvetta etsiä kompensaatiota niiden aikaisemman, siirtomaiden valtaukseen ja omistukseen perustuneen imperialistisen laajentumispolitiikan kokemalle romahdukselle.
Rooman sopimuksen valmisteluun osallistuneiden jäsenmaiden ulkoministerien kannantotossa yhteisen talous- ja markkina-alueen muodostamista perusteltiin mm. sillä, että Euroopalle "voitasiin palauttaa sen vaikutusvalta ja loisto". Yhteismarkkina-alueen aikaansaaminen nähtiin tärkeänä ja välttämättömänä kehitysvaiheena edettäessä kohti Euroopan yhtenäisvaltiota. Kun se syntyisi, siitä tulisi otaksuttavasti maapallon mahtavin suurvalta, jolloin sen johtavien jäsenmaiden entinen "vaikutusvalta ja loisto" palautuisivat.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mikä sinut pitää liikkeellä? Kateus, viha, pelko, pienipippelisyys?
kumoamaan yhtäkään argumenttia.