olivat vapaan kilpailun ja vapaakaupan periaatteet. EY-maat muodostivat Rooman sopimuksen perusteella kaupan esteet keskinäisestä kanssakäymisestään poistavan tulliliiton. EY määräsi jäsenmailleen yhteisen tullitariffin suhteessa kolmansiin maihin ja ryhtyi toteuttamaan yhteistä kauppa- ja maatalouspolitiikkaa. Suhteessaan muuhun maailmaan se valikoi vapaakauppakumppaninsa sekä toteutti tullipolitiikkaa omien laajentumis- ja suurvaltatavoitteittensa pohjalta. Nämä taas määräytyivät yhteisön vaikutusvaltaisimpien taustatahojen etuhjen mukaisesti. EY:n sisäinen yhteismarkkina-alue, jolla kaikki tullit ja kaupan määrälliset rajoitukset poistettiin, toteutettiin asteittain vuoteen 1970 mennessä.
Vuonna 1958 Ranskan presidentiksi valittu Charles de Gaulle vastusti federalismia ja EY:n kehittämistä ylikansallisesti johdetuksi liitoksi.
Tämä ja Euroopan maiden taloutta vuonna 1973 koetelleen öljykriisin aiheuttamat talousongelmat estivät 1960-ja 1970-luvulla yhteisön kehittämisen federalistiseen suuntaan.
Vastapainoksi EY:lle perustettiin vuonna 1959 Englannin johdolla Euroopan vapaakauppaliitto, EFTA.
Myös sen jäsenmaiden välisestä kaupasta tullit päätettiin poistaa vuoteen 1970 mennessä. Se poikkesi kuitenkin luonteeltaan olennaisesti EY:stä.
EFTA:n jäsenmaat säilyttivät oman, itsenäisen tullipolitiikkansa ulkopuolisia maita kohtaan.
Niiden maatalouspolitiikkaa ei yhtenäistetty, eikä EFTA:n hallinto perustunut ylikansalliseen päätöksentekoon, vaan jäsenmaiden hallitusten yhteistyöhön.
Kenties tästä ja EY:n, nykyisin EU:n hallintoa koskevasta tietämättömyydestä tai tarkoituksellisesta totuuden vääristämisestä johtuu jopa ministerien ja puoluejohtajienkin Suomessa usein esittämä virheellinen väite, että EU olisi vain valtioiden yhteistyöjärjestö, joka ei kaventaisi niiden itsenäistä päätösvaltaa.
Englanti pyrki viemään maansa EY:n jäseneksi jo vuonna 1963, mutta yritys kaatui presidentti Charles de Gaullen vastustukseen. Tämä piti elämälle ja todellisuudelle vieraana federalistien "ylikansallisen koulukunnan" "toiveita ja illuusioita", joiden mukaan EY:hyn kuuluvien maiden talouselämä ja politiikka oli "sulatettava kokonaan yhteen, niin että niistä tulisi yksi kokonaisuus, jolla olisi oma hallituksensa, parlamenttinsa ja lakinsa" ja joka hallitsisi alkuaan ranskalaisia, saksalaisia, italialaisia, hollantilaisia, belgialaisia ja luxemburgilaisia "teknoraattien aivoissa syntyneen keinotekoisen isänmaan kansalaisina".

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.