Miksi?

Miksi Janin fanit, joiden pitäisi siis olla tietojen mukaan vanhempaa porukkaa ovat niin lapsellisia, että haukkuvat mitä herjaavimmin Hannaa näillä palstoilla? Mitä se kertookaan heistä?

Mielestäni Idols-kilpailun formaattiin ei sopinut Jani eikä Hanna, vaikka Hannan puolella olinkin ihan hänen persoonallisen laulutapansa ja taitonsa takia.Jani oli enemmän vanhemman porukan iskelmätähti ja Hanna hevimimmi.

Antti oli juuri sitä, mitä tuollaisiin skaboihin etsittiin. Äänen hentoudesta sanoisin, että kuunnelkaapa maailmalla menestyneitä poikabändejä ja niiden solisteja. Antti pärjää kyllä äänen vahvuudessa samalla lailla. Englanninkielen ääntämystä voi harjoitella:)

Lisäksi pitäisi olla eri skabat niille, joilla jo esiintymisrutiinia ja ammattitaitoa takana ja niille, jotka ovat ihan keltanokkia. Olisi kaikille reilumpaa.

Vähän sama asia kuin karaoke-baareissa ne laulajat, jotka keikkailevat ja silti tulevat näyttämään harrastelijoille miten lauletaan. Ihmepätemistä vai mitä lie, sama tuli mieleen joidenkin kohdalla myös tuossa Idols-kilpailussa.
9628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

mun mielestä täällä asia on niin että kun Jania hiukankaan kehutaan, heti tulee potaskaa naamariin oikeen urakalla...katopa tossa alhaallakin. ite en oo kertaakaan arvostellu Hannaa mitenkään, tollaseen loanheittoon en viiti ruveta..mietinkin tossa aiemmin mistä tollasia ihmisiä oikeen sikiää, jotka heti ovat sen kimpussa joka kehuu heidän mielestä "väärää" ihmistä...onko kasvatus mennyt jotenkin vinoon vai missä mättää??

Äänestä
  • Joo, ja ton teorian mukaan pitäis laittaa ns. pistekertoimet huonoille laulajille... Eli tämä hinttipoika joka lauloi Katri Helenaa pitäis käytännössä olla finalisti kamaa...
    Molemmat finalistit ovat melkolailla ammattilaisia, Jani mielestäni tosin paljon enemmän! Hanna myös on tehnyt demoja ja jonkun sinkunkin tiettävästi ja soitellut bändin kanssa jo kauan!

    Mutta kyllä kaikkien pitää lähtä samalta viivalta osaa laulaa tai ei ja onko kokenut vai ei...

    Ja mitä idols formaattiin tulee, ei hanna tai jani ehkä siihen aivan istu, mutta ajatellaanpoa vaikka anttia... Kaveri on varmasti pikkutyttöjen mieleen ulkonäöllisesti ja tanssiakin osaa, mutta kuitenkin edes jonkinlaista lauluääntä pitäisi olla että levyt myy! Levy-yhtiö satsaa aikalailla kisaan, ja ei todellakaan halua yhden levyn tähteä listoilleen, vaan haluaa kestotähden jollaiseksi antista tuskin olisi...

    Antti, Christian, tämän tumman tytön jatkosta tippunut veli ja joku neljäs kun pistettäisiin samaan poikapändiin, niin uskoisin että sitten olisi tälläpoppoolla mahdollisuuden menestyä, yksinään tuskin kenelläkään...

    Äänestä

  • katselin osan ja ehkä sitten kuitenkin sattui silmiin enemmän Hannan asiattomia arvosteluja. Osa kirjoituksista tuntuu tulevan suorastaan henkisesti sairailta. Niin karmeaa kielenkäyttöä on ollut.

    Asialliset arvostelut asia toinen. Niitä vain on kovin vähän.

    Äänestä

  • Tom kirjoitti:

    Joo, ja ton teorian mukaan pitäis laittaa ns. pistekertoimet huonoille laulajille... Eli tämä hinttipoika joka lauloi Katri Helenaa pitäis käytännössä olla finalisti kamaa...
    Molemmat finalistit ovat melkolailla ammattilaisia, Jani mielestäni tosin paljon enemmän! Hanna myös on tehnyt demoja ja jonkun sinkunkin tiettävästi ja soitellut bändin kanssa jo kauan!

    Mutta kyllä kaikkien pitää lähtä samalta viivalta osaa laulaa tai ei ja onko kokenut vai ei...

    Ja mitä idols formaattiin tulee, ei hanna tai jani ehkä siihen aivan istu, mutta ajatellaanpoa vaikka anttia... Kaveri on varmasti pikkutyttöjen mieleen ulkonäöllisesti ja tanssiakin osaa, mutta kuitenkin edes jonkinlaista lauluääntä pitäisi olla että levyt myy! Levy-yhtiö satsaa aikalailla kisaan, ja ei todellakaan halua yhden levyn tähteä listoilleen, vaan haluaa kestotähden jollaiseksi antista tuskin olisi...

    Antti, Christian, tämän tumman tytön jatkosta tippunut veli ja joku neljäs kun pistettäisiin samaan poikapändiin, niin uskoisin että sitten olisi tälläpoppoolla mahdollisuuden menestyä, yksinään tuskin kenelläkään...

    On aivan eri asia, jos on keikkaillut vuosia kuin että on ilman vastaavaa kokemusta samoissa skaboissa. Eihän sitä voi rinnastaa. Tietynlainen varmuus tulee esitykseen, joka näkyy. Syytönhän se toinen on siihen että ei ole kokemusta. Joskushan jokainen on ollut aloittelija. Kokeneille omat kisat.

    Äänestä

kyllä minkä ikäinen olet kun janin fanit muka sun tietojen mukaan on kaikki vanhoja.mikä on teille 12v tytöille vanha?en omasta mielestä pidä itseäni vielä ikä loppuna mummona vaikka olenkin 26vuotias niinkuin janikin taisi olla.onko kaikki muut paitsi poikabändit missä lauletaan pikkutyön äänellä niin iskelmää?

Äänestä
  • Olen aikuinen ihminen, sinua vanhempi. Pitäisihän se kyllä tekstistä jo näkyä, että 12 v on jäänyt kauas taakse=)

    Äänestä

  • Mistä tietää että Janin äänestäjät on ikäloppuja, olen 20v. ja pikkusiskoni 10v. äänestimme kummatkin kavereiden kanssa Jania joka osaa laulaa, eikä olla vanhoja. Älkää luokitelko ihmisiä vanhoiksi musiikki maun perusteella.Kyllä äänestäjien pitäis äänestää osaamisen mukaan eikä ulkonäön mukaan. Niinkuin kävi Amtin ja Hannan tapauksessa. Ei Janikaan mikään ikäloppu ole, HERÄTKÄÄ!

    Äänestä

Niin jani pärjäs esiintymiskokemuksellaan enemmän kuin laulutaidoillaan. Veti ihan kauheen shown siellä lavalla finaalissa, kaikki oli pelissä

Äänestä

...se tosiasia on että Janille sopii paremmin suomirock kuin -pop. Kuvitelkaa Janista pop-tähti joka laulaa jotain tyyliin Gimmelin biisejä! Olihan se selvää että kaikki loppukolmikosta varmasti saisivat jotain hommia, varsinkin Jani ja Hanna. Janista tulee parempi tähti oman bändinsä kanssa ja ilman IDOLS-leimaa. IDOLS ei tee kunniaa Janille.
Niin kuin ei myöskään Hannalle. Mutta Hannalla on persoonalisempi ääni joten hän saa niistä hirveistä biiseistä joita hänelle tullaan tekemään, enemmän omanlaisiaan kuin mitä Jani olisi saanut.
Anttihan olisi ollut juuri sitä mitä POP-idol -kisassa haettiin, painotan POP. Mutta "tästähän tulikin rock-idol -kisa" :)

Toivon vaan, että Hanna tajuaisi ja uskaltaisi pistää heti alussa sanoa jos häntä ei miellytä hänelle tehdyt biisit tai jos hänestä yritetän muokata jotain.
Pelkään pahoin, että Idols-skaban myötä Hanna pilataan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihme juttu kirjoitti:

Miksi Janin fanit, joiden pitäisi siis olla tietojen mukaan vanhempaa porukkaa ovat niin lapsellisia, että haukkuvat mitä herjaavimmin Hannaa näillä palstoilla? Mitä se kertookaan heistä?

Mielestäni Idols-kilpailun formaattiin ei sopinut Jani eikä Hanna, vaikka Hannan puolella olinkin ihan hänen persoonallisen laulutapansa ja taitonsa takia.Jani oli enemmän vanhemman porukan iskelmätähti ja Hanna hevimimmi.

Antti oli juuri sitä, mitä tuollaisiin skaboihin etsittiin. Äänen hentoudesta sanoisin, että kuunnelkaapa maailmalla menestyneitä poikabändejä ja niiden solisteja. Antti pärjää kyllä äänen vahvuudessa samalla lailla. Englanninkielen ääntämystä voi harjoitella:)

Lisäksi pitäisi olla eri skabat niille, joilla jo esiintymisrutiinia ja ammattitaitoa takana ja niille, jotka ovat ihan keltanokkia. Olisi kaikille reilumpaa.

Vähän sama asia kuin karaoke-baareissa ne laulajat, jotka keikkailevat ja silti tulevat näyttämään harrastelijoille miten lauletaan. Ihmepätemistä vai mitä lie, sama tuli mieleen joidenkin kohdalla myös tuossa Idols-kilpailussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu