Kuten kaikki vapaudet, myös yhtenäismarkkinavapaudet tarvitsevat tuekseen oikeussuojaa. Sisäisten rajojen poistaminen saattaisi muutoin tarjota uusia mahdollisuuksia myös rikollisille. Maastrichtin (1992) ja Amsterdamin (1997) sopimukset antoivat EU-maille mahdollisuuden laajentaa yhteistyötään aloille, jotka siihen asti olivat olleet yksinomaan jäsenvaltioiden vastuulla – eli oikeus- ja poliisiasioihin.
Kokoontuessaan Tampereella lokakuussa 1999 EU:n poliittiset johtajat laativat strategian, jolla taataan kansalaisten turvallisuus rajoittamatta kuitenkaan niitä vapauksia, joista voimme uudessa Euroopassa nauttia. Kokouksessa annettiin kehotus ryhtyä Euroopan laajuiseen rikollisuuden vastaiseen toimintaan, johon sisältyy seuraavaa:
jäsenvaltioiden entistä tiiviimpi poliisiyhteistyö
jäsenvaltioiden syyttäjäviranomaisten toiminnan koordinointi ja niiden toiminta järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi
tehostettu toiminta rahanpesun estämiseksi
oikeusistuinten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen laajentaminen.
EU:n johtajat kehottivat myös luomaan EU:n yhteisen turvapaikka- ja siirtolaispolitiikan sekä ”todellisen Euroopan oikeusalueen”. Tämä tarkoittaa sitä, että oikeudellista apua tai suojelua tarvitsevan kansalaisen pitäisi vaivatta saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi missä tahansa EU-massa ja että EU-maiden tuomioistuinten sekä poliisi- ja oikeusviranomaisten olisi tehtävä yhteistyötä rajatylittävissä siviili-, kauppa- ja rikosoikeuteen liittyvissä asioissa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000002066017
kerätään luovutetaan pyydettäessä myös USA:aan, jossa on hiukan erilainen arvomaailma ja tuomiot, vaikuttanee esim. tietyissä mielenosoituksissa olo myös työllistymiseen USA omisteisissa yhtiöissä. Näin päätti ja kontillaan oli EU viime vuonna, myös hyväksynee isommitta narinoitta, kunhan USA vain huomaa vaatia:
"Asiaan liittyy myös paljon muuta poliittista - EU:n tietosuojadirektiiviin sisältyvä persoonakohtaisen informaation käsittelyn läpinäkyvyys; itsemääräämisongelma, eli kirjoitetaanko copyright-säännökset maan hallituksen toimesta kuten nykyisin vai Portlandissa tai Redmondissa istuvan ohjelmankehittäjän toimesta; tuleeko Microsoft käyttämään TCPA:ta Apacen nitistämiseen; ja ovatko ihmiset tyytyväisiä ajatukseen siitä että heidän PC:tään voidaan käytännössa etähallita niin, että hallintaa voidaan suorittaa oikeuslaitoksen tai hallituksen yksikköjen toimesta heidän saamatta siitä tietoa."
http://www.effi.org/yksityisyys/tcpa-palladium-faq-fi.html
Vapauksien suojaa väärästä paikasta, jos etsit EU:sta.