Surullista?

Jos tuo olisi oma tilanteeni, kirjoittaisin kyllä vähän enemmän asiasta ja odottaisin vasta sitten muiden ajatuksia.

ei ei saa olla totta...mutt kaikki me täältä lähdemme kun aika on sinä ja minä..ja kaikki jokainen ajallan..jos voisin niin sinun puolesta lähtisin saisit elää viell monta onnellista vuotta..mutt se ei mahdollista..nauti jokaisesta päivä'stä jonka saat olla..

auts!toi sattu ja lujaa..kun mietin miltä sinusta tuntuu..olet varmaan vahva ihminen!´
..päivä kerrallaan...

Hei Sinulle Jessi!
Minua liikutti kovasti sinun tilanteesi, mutta toivon että voit kokea vielä monia hyviä pieniä hetkiä.
Toivon, että voit edes ajatuksen siivin matkustaa ihan minne tahansa.
Laita silmät kiinni ja lennä siihen ihanimpaan kesämuistoon, jonka vain sinä olet kokenut. Muistele kukkia ja sateenkaaria ja aurinkoa ja järvenrantaa ja pieniä linnunpoikasia.
Tai matkaa siihen turvalliseen lapsuuden hetkeen, jossa sinun oli hyvä olla ja koet turvallisen lämmön vieläkin sitä ajatellessa.
Ja ajattele kaikkia tuntemiasi ihmisiä ja ajattele heidän hyviä puoliaan ja välittämistäsi heitä kohtaan.
Syvenny rakkauden tunteeseen, jota tunnet ihmisiä ja eläimiä ja kaikkea elollista kohtaan maanpäällä ja muualla. Ja mieti, kuinka moni sinua rakastaa, mutta ei kykene ehkä sitä sinulle ilmaisemaan...ajattele sitäkin lämmöllä, sillä sinä tiedät elämästä ehkäpä jo paljon enemmän...
Sinua haluaisin halata ja kertoa lisää ihania asioita elämästä. Ole levollisella mielellä ja anna rakkauden olla sinussa läsnä.
Toivon sinulle ruusunnuppuja matkallesi tässä elämässä ja aina, pikkulintunen tietäsi varjelkoon.
lämpimin terveisin Nanna

mulla todettiin viisvuotiaana vakava aivosairaus....25v sitten jolloin ei vielä kovin tunnettu näitä sarauksia hyvin ja meinasin todellakin..jo kuolla silloin...muistan kun konttasin...ja itkin...en jaksanu kävellä...minut oli pakko leikata...leikkaus kesti vähän reilu 10h...ja lääkäri sen jälk sanoi...että en elä ku kork parikymppiseksi...ja elän vieläkin..ja hyvin menee...vaikka elämässä ollukki välillä sairaalassa käyntejä...jne...kuntoutusta...ja työelämässäkin olen ollut...nyt elän koirien kans...ja kaikki seksielämä on kyllä jääny ku eihän kellään sairasta ihmistä kohtaan tunteita ole...mutta koirat antaa aihetta...elämään...niitä on seitsemän...olkaa positiivisia..elämää voi olla vaikka sitä ei oiskaan..tai sillai...maili johon voi mulle [email protected] mailiystäviä....kiitos...

Kovasti kosketti tuo sinun kirjoitus. Haluaisin muistuttaa sua Jeesus pelastajasta. Hänellä on tarjona kuoleman jälkeenkin elämä jos vain tahdot ottaa hänet vastaan sydämeesi. Kehottaisin sinua rukoilemaan syntejäsi anteeksi ja sanomaan Jeesukselle että tässä olen ota minut omaksesi jos tahdot ja kyllä raamattu sanoo että Jumalalle ei ole mieleen jumalaton kuolema vaan että hän tekisi parannuksen ja pelastuisi. Jos et vielä ole Jeesuksen oma niin käytä viimeinen aikasi pelastusasioden selvittelyyn. Papit on sitä varten joille voi ripittäytyä mitä nyt tuntee tunnollansa. Raamattu sanoo että jokainen on syntiä tehnyt ja on Jumalan kirkkautta vailla. Pappi voisi julistaa sulle synnin päästön ja voisit vaikka nauttia ehtoolisen jos tuntuisi hyvältä. Papit tulee mielellään myös kotiin jos pyytää tai sovittuun paikkaan. Älä heitä tuonnemmaksi. Tai jos et halua pappia niin kutsu jokin uskovainen tuttu luoksesi ja keskustele hänen kanssaan. Sitä et kadu kun kerran löydät itsesi taivaasta, sinne kannattaa pyrkiä. Kyllähän Jeesus näkee sun totisen rukouksen sydämeesi joten voit kyllä itsekin rukoilla, mutta jos et saa rauhaa käänny jonkin uskovan puoleen. Muistan sinua rukouksin.

Hei Jessi. Itselläni on ollut kaksi syöpää, tiedän tuskasi. Mieheni kuoli 3 viikkoa sitten diabetes-epilepsiaan. Tuntuu, etten itsekään enää jaksa...kuolema on kuitenkin helpotus. Rannalle jääneet kärsivät enemmän...voimia ja rakkautta sulle!!!!