avioliitto

Hei,
Voiko siviilirekisterissä oleva (uskonnoton), siviilivihitty mutta eronnut mennä naimisiin katolilaisen kanssa, katolisessa kirkossa?? Onko eri mailla eri käytäntöjä?
5281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

italiassa...siellä ollaan aika tarkkoja... eronneita ei vihitä ollenkaan kirkossa...

Äänestä

pitäisi kaiketi kuulua johonkin kristilliseen kirkkoon tai seurakuntaan jos haluaa saada kirkkohäät. Lisäksi toisen puolisoista on oltava katolilainen. Siviilirekisteriin kuuluva tuskin saa kirkkohäitä, ei ainakaan luterilaisessa tai ortodoksisessa kirkossa, joten tuskinpa myöskään katolilaisesta kirkossa. En ole tästä kuitenkaan ihan varma, kannattaa kysyä vaikkapa jostain seurakunnasta.

Sillä että olet eronnut tuskin on mitään merkitystä, koska et ole katolilainen, joten kirkon erosäännöt eivät myöskään koske sinua.

Äänestä
  • Sillä, että olet eronnut, on hyvin suuri merkitys. Katolisen kirkon silmissä ensimmäinen avioliittosi, olipa se sitten kirkollinen tai siviiliavioliitto, on edelleenkin voimassa. Henkilön, joka liiton solmimishetkellä ei ole katolisen kirkon jäsen, avioliiton katsotaan olevan laillinen ja pätevä, mikäli se kyseisen maan lakien mukaan on pätevä. Mikäli ensimmäinen puolisosi elää, sinun katsotaan olevan naimisissa hänen kanssaan. Koska kaksinnaiminen on kielletty, et voi saada kirkollista vihkimystä.

    Ainoa toivosi tässä tilanteessa on saada ensimmäinen liittosi mitätöidyksi. Katolisen kirkon tuomioistuin voi tutkia sellaistenkin liittojen pätevyyttä, joiden aviopuolisoista kumpikaan ei ole katolilainen. Sinun pitää vain keksiä hyvä syy, miksi liittosi ei olisi pätevä, ja pystyä osoittamaan se toteen.

    Äänestä

  • Jari kirjoitti:

    Sillä, että olet eronnut, on hyvin suuri merkitys. Katolisen kirkon silmissä ensimmäinen avioliittosi, olipa se sitten kirkollinen tai siviiliavioliitto, on edelleenkin voimassa. Henkilön, joka liiton solmimishetkellä ei ole katolisen kirkon jäsen, avioliiton katsotaan olevan laillinen ja pätevä, mikäli se kyseisen maan lakien mukaan on pätevä. Mikäli ensimmäinen puolisosi elää, sinun katsotaan olevan naimisissa hänen kanssaan. Koska kaksinnaiminen on kielletty, et voi saada kirkollista vihkimystä.

    Ainoa toivosi tässä tilanteessa on saada ensimmäinen liittosi mitätöidyksi. Katolisen kirkon tuomioistuin voi tutkia sellaistenkin liittojen pätevyyttä, joiden aviopuolisoista kumpikaan ei ole katolilainen. Sinun pitää vain keksiä hyvä syy, miksi liittosi ei olisi pätevä, ja pystyä osoittamaan se toteen.

    niin, että eroamissäännöt koskevat myös ei-katolilaisia? Olen itse lukenut eräästä katolista uskoa käsittelevästä kirjasta, että esimerkiksi mikäli seka-avioliitto päättyy eroon (ja eron ottaja on ei-katolilainen) niin kirkko ei tässä tapauksessa "rankaise" katolilaista puolisoa, koska hänen ei-katolilaista puolisoaan ei voida velvoittaa elämään kirkon sääntöjen mukaisesti joten avioliitto "mitätöityy" tämän vuoksi.

    Olen myös ymmärtänyt historiaa lukeneena, että käytännössä liiton saisi mitätöityä ainoastaan jos paljastuu että aviopuolisot ovat toisilleen sukua, toinen on ennestään naimisissa tai jos minkäänlaista avioelämää ei ole koskaan ollut.

    Äänestä

  • kaikentietävä(?) kirjoitti:

    niin, että eroamissäännöt koskevat myös ei-katolilaisia? Olen itse lukenut eräästä katolista uskoa käsittelevästä kirjasta, että esimerkiksi mikäli seka-avioliitto päättyy eroon (ja eron ottaja on ei-katolilainen) niin kirkko ei tässä tapauksessa "rankaise" katolilaista puolisoa, koska hänen ei-katolilaista puolisoaan ei voida velvoittaa elämään kirkon sääntöjen mukaisesti joten avioliitto "mitätöityy" tämän vuoksi.

    Olen myös ymmärtänyt historiaa lukeneena, että käytännössä liiton saisi mitätöityä ainoastaan jos paljastuu että aviopuolisot ovat toisilleen sukua, toinen on ennestään naimisissa tai jos minkäänlaista avioelämää ei ole koskaan ollut.

    Kyllä se periaatteessa näin menee. Kirkkoon kuulumattomien avioliitto on kirkon silmissä avioliitto, mikäli se maan lakien maan mukaan on laillinen avioliitto. Tilanne on tässä suhteessa jopa tiukempi kuin katolilaiselle, koska avioliiton solmimiseen ei liity mitään muotovaatimuksia. Katolisen kirkon jäsenellähän on muotovaatimus, jonka mukaan kirkollisesti pätevää liittoa solmittaessa paikalla on oltava katolinen pappi. Mikäli kaksi katolisen kirkon jäsentä siis solmii maistraatissa siviiliavioliiton, liitto ei ole kirkon silmissä pätevä (ellei sitten ole olemassa joitakin tekijöitä, jotka vapauttaisivat muotovaatimuksesta). Sen sijaan katoliseen kirkkoon kuulumattoman solmima siviiliavioliitto on pätevä.

    Mikäli katoliseen kirkkoon kuuluva henkilö solmii avioliiton henkilön kanssa, joka ei ole kastettu kristillisellä kasteella, hän tarvitsee piispalta erivapauden kyseistä liittoa varten. Mikäli erivapautta ei ole hankittu, ei liitto ole kirkon silmissä pätevä. Tällöin katolilaisella aviopuolisolla on oikeus solmia toinen avioliitto, mikäli edellinen purkautuu. Ilmeisesti viittaat juuri tähän tapaukseen.

    Avioliiton saa toki mitätöidyksi monilla muillakin syillä kuin luettelemillasi. Mikäli jommallakummalla aviopuolisolla ei ole ollut avioliittoon tarvittavaa intentiota eli halua solmia elinikäinen liitto, on liitto mitätön. Tämän aukoton todistaminen vain on vaikeaa. Yleensä riittää, mikäli kaksi toistaan riippumatonta todistajaa todistavat jommankumman aviopuolisoista ennen vihkimistä todenneen, että hän solmii liiton vain koemielessä - mikäli puoliso ei miellytä, hän katsoo oikeudekseen erota ja ottaa toisen. Sama koskee myös, mikäli aviopuoliso on ennen vihkimistä todennut, että häellä ei ole tarkoitusta olla liitossa uskollinen. Tällöin häneltä puuttuu tarvittava intentio solmia kristillinen avioliitto, joka on yksiavioinen.

    Liitto ei liioin ole pätevä, mikäli sitä ei ole solmittu vapaasta tahdosta. Mikäli esim. mies on saattanut kihlattunsa raskaaksi ja joutuu sen tähden naimaan tämän vastoin omaa tahtoaan, ei liitto ole pätevä. Liitto ei liioin ole pätevä, mikäli toiselta aviopuolisolta puuttuvat avioliiton solmimiseen ja siinä elämiseen tarvittavat psyykkiset edellytykset. Aikaisempi kirkkolaki mainitsi avioliiton mitätöimisen perusteeksi vain "vaikean psyko-seksuaalisen anomalian" (mikä käytännössä tarkoitti homoseksuaalisuutta, vaikka myös nymfomanian perusteella tiedetään liittoja mitätöidyn), mutta uusi kirkkolaki puhuu vain yleisesti heistä, jotka eivät ole kelvollisia avioliittoon psyykkisistä syistä. (esim. Monacon Carolinen liitto mitätöitiin, koska hänen puolisonsa katsottiin psyykkisesti kyvyttömäksi avioliittoon.) Tämä on tietysti äärimmäisen tulkinnanvarainen asia, ja käytännössä liiton mitätöinti tällä perusteella on hyvin hankalaa, ellet sitten satu olemaan rikas ja kuuluisa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


people kirjoitti:

Hei,
Voiko siviilirekisterissä oleva (uskonnoton), siviilivihitty mutta eronnut mennä naimisiin katolilaisen kanssa, katolisessa kirkossa?? Onko eri mailla eri käytäntöjä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu