Toiveet Lähi-idän kuuluvan konfliktin ratkeamisesta heräsivät, kun Israel ja palestiinalaiset hyväksyivät tiekartaksi kutsutun suunnitelman rauhanneuvottelujen pohjaksi.
Israel hyväksyi tiekartan kuitenkin vain varauksellisesti. Se vaatii olemassaolonsa tunnustamista juutalaisvaltiona ja palestiinalaisten pakolaisten paluuoikeuden epäämistä.
Juutalaisvaltio on ongelmallinen käsite. Nyky-Israelissa ei tunnusteta ei-juutalaisten täysiä kansalaisoikeuksia. Israelin arabien poliittiset oikeudet ovat laajemmat kuin useimpien arabimaiden kansalaisten, mutta juutalaisiin nähden heitä syrjitään apartheidiin verrattavalla tavalla.
Israelissa valtio omistaa 90 prosenttia maasta, mutta sitä hallinnoi juutalaisten kansallisrahasto ”juutalaista uskontoa, rotua tai alkuperää olevien hyväksi”. Etninen eriarvoisuus ei ole länsimaisiin ihmisoikeuskäsityksiin sopivaa.
Palestiinalaiset ovat katkeria paluukiellosta, kun Israel samaan aikaan hankkii maahanmuuttajia, jopa Perun intiaaneja, juutalaisiksi käännyttämällä. Taustana on demografinen vainoharha: palestiinalaisten väestönkasvun pelätään murentavan Israelin juutalaisen identiteetin. Maahan otetaan ketä tahansa mieluummin kuin Palestiinan arabeja.
Oikeudenmukaisuus vaatii paljon Israelilta. Syyllisyys ja vastuu pakolaisongelmasta sen kuitenkin tulisi jakaa, kun jopa revisionisteiksi kutsutut israelilaishistorioitsijat ovat osoittaneet, että arabiväestön maastapaon tärkein syy oli juutalaisten väkivalta eikä arabivaltioiden kiihotustyö.
Länsiranta ja Gaza muodostavat 22 prosenttia historiallisen Palestiinan maapinta-alasta. Israel taas ei ole kovin mielellään valmis luopumaan edes tästä. Sillä on nyt vielä vähemmän myöntyvyyttä kuin toista intifadaa edeltäneessä vuoden 2000 rauhantarjouksessa, joka sekin olisi jättänyt tärkeimmät siirtokunnat purkamatta.
Israelin ja palestiinalaisten konfliktin taustaa valottaa Hannu Reimen hieno kirja Israel/Palestiina: Kahden kansan luvattu maa (Like 2003). Teos osoittaa, miten antisemiittisyyden reaktiona syntynyt juutalaiskansallinen liike sionismi omaksui vastustajansa ajattelutapoja. Sionistit hyväksyivät vähemmistöjen sorron kuuluvan ihmisluontoon ja alkoivat ajaa juutalaisille omaa kansallisvaltiota.
Juutalaisvaltion kamppailu vihamielisessä ympäristössä on kärjistänyt Israelissa heimohenkeä ja vähemmistösortoa. Äärisionismi on tehnyt Israelista valtion, jota kosmopoliittiset juutalaisintellektuellit eivät enää pidä minkään juutalaisen ihanteen toteuttajana.
Reime on oikeassa siinä, ettei Israelin ja palestiinalaisten konflikti ratkea ilman vallankumousta kummankin osapuolen asenteissa. Palestiinalaisten tulisi vaihtaa terrorismi yhteistyöhön Israelin antisionistisen opposition kanssa. Israeliin taas tarvittaisiin yleisiä ihmisoikeuksia kunnioittava hallitus, joka luopuisi miehityksestä ja ymmärtäisi, etteivät kostoiskut ja puskutraktoripolitiikka murenna terrorismin kasvupohjaa.
Kenties tarvitaan ulkopuolista painostusta. Yhdysvallat väittää edistävänsä demokratiaa ja ihmisoikeuksia Lähi-idässä. Olisi korkea aika olla tosissaan Israelin kohdalla. Mutta kuka uskoo, että Bushin hallinnolla on tähän tahtoa ja kykyä?
Israel hyväksyi tiekartan kuitenkin vain varauksellisesti. Se vaatii olemassaolonsa tunnustamista juutalaisvaltiona ja palestiinalaisten pakolaisten paluuoikeuden epäämistä.
Juutalaisvaltio on ongelmallinen käsite. Nyky-Israelissa ei tunnusteta ei-juutalaisten täysiä kansalaisoikeuksia. Israelin arabien poliittiset oikeudet ovat laajemmat kuin useimpien arabimaiden kansalaisten, mutta juutalaisiin nähden heitä syrjitään apartheidiin verrattavalla tavalla.
Israelissa valtio omistaa 90 prosenttia maasta, mutta sitä hallinnoi juutalaisten kansallisrahasto ”juutalaista uskontoa, rotua tai alkuperää olevien hyväksi”. Etninen eriarvoisuus ei ole länsimaisiin ihmisoikeuskäsityksiin sopivaa.
Palestiinalaiset ovat katkeria paluukiellosta, kun Israel samaan aikaan hankkii maahanmuuttajia, jopa Perun intiaaneja, juutalaisiksi käännyttämällä. Taustana on demografinen vainoharha: palestiinalaisten väestönkasvun pelätään murentavan Israelin juutalaisen identiteetin. Maahan otetaan ketä tahansa mieluummin kuin Palestiinan arabeja.
Oikeudenmukaisuus vaatii paljon Israelilta. Syyllisyys ja vastuu pakolaisongelmasta sen kuitenkin tulisi jakaa, kun jopa revisionisteiksi kutsutut israelilaishistorioitsijat ovat osoittaneet, että arabiväestön maastapaon tärkein syy oli juutalaisten väkivalta eikä arabivaltioiden kiihotustyö.
Länsiranta ja Gaza muodostavat 22 prosenttia historiallisen Palestiinan maapinta-alasta. Israel taas ei ole kovin mielellään valmis luopumaan edes tästä. Sillä on nyt vielä vähemmän myöntyvyyttä kuin toista intifadaa edeltäneessä vuoden 2000 rauhantarjouksessa, joka sekin olisi jättänyt tärkeimmät siirtokunnat purkamatta.
Israelin ja palestiinalaisten konfliktin taustaa valottaa Hannu Reimen hieno kirja Israel/Palestiina: Kahden kansan luvattu maa (Like 2003). Teos osoittaa, miten antisemiittisyyden reaktiona syntynyt juutalaiskansallinen liike sionismi omaksui vastustajansa ajattelutapoja. Sionistit hyväksyivät vähemmistöjen sorron kuuluvan ihmisluontoon ja alkoivat ajaa juutalaisille omaa kansallisvaltiota.
Juutalaisvaltion kamppailu vihamielisessä ympäristössä on kärjistänyt Israelissa heimohenkeä ja vähemmistösortoa. Äärisionismi on tehnyt Israelista valtion, jota kosmopoliittiset juutalaisintellektuellit eivät enää pidä minkään juutalaisen ihanteen toteuttajana.
Reime on oikeassa siinä, ettei Israelin ja palestiinalaisten konflikti ratkea ilman vallankumousta kummankin osapuolen asenteissa. Palestiinalaisten tulisi vaihtaa terrorismi yhteistyöhön Israelin antisionistisen opposition kanssa. Israeliin taas tarvittaisiin yleisiä ihmisoikeuksia kunnioittava hallitus, joka luopuisi miehityksestä ja ymmärtäisi, etteivät kostoiskut ja puskutraktoripolitiikka murenna terrorismin kasvupohjaa.
Kenties tarvitaan ulkopuolista painostusta. Yhdysvallat väittää edistävänsä demokratiaa ja ihmisoikeuksia Lähi-idässä. Olisi korkea aika olla tosissaan Israelin kohdalla. Mutta kuka uskoo, että Bushin hallinnolla on tähän tahtoa ja kykyä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ajatella, antisionistisen opposition? Reimettä kuuntelin aikoinaan radiossa ja ihmettelin hänen valintojaan : aina kun israelilaisosapuolta piti kuulla, äänessä oli joku joka piti koko valtioita pahana. Putkinäköinen kuka-vain kelpasi kunhan edusti ääriryhmää äärivasemmalta.
Rabbi Hirsh on jo Arafatin hallituksessa, jotenka palestiinalaiset ovat luoneet kontaktinsa antisionistisseen oppositioon- eikö jo olisi aika luoda ne siihen 99%:iin Israelin juutalaisista, jotka viime kädessä päättävät asioista? Herätys Arafat ja läntiset perässäjuoksijat!!
yli 60% kannattaa palestiinalaisten valtiota ja yli 50% on valmis luopumaan jerusalemin puolikkaasta jos saadaan rauha palestiinalaisten kanssa,israelin poliitikkojen tavatessa palestiinalaisten johtajia esim. tv keskusteluissa on "titteli" esim.palestiinan ulkoministeri tai palestiinan opetusministeri ym.
eli israelilaisille poliitikoille ja suurimalle osalle kansaa palestiinalainen on palestiinanvaltion edustaja tai kansalainen.
Ei varmasti hyväksy. Ja voihan sitä kysyä että oliko siellä rauha kun esim. Jerusalemista osa kuului arabimaalle? Vastaus: Ei ollut rauhaa. Ja miksi ei "palestiinalaisvaltiota" perustettu vuosina 1949-1967 kun ko. alueet kuului arabimaille? Vastaus: Koska silloin ei tunnettu sellaista käsitettä kuin arabi palestiinalaiset tai palestiinalaiset vasta vuoden 67 jälkeen alettiin heistä puhua ja vaati ko valtiota.
Kyllä hyväksyy ja syytä onkin. Palestiinan valtio kuului jo YK:n jakoon 1947. Jos sitä silloin tai 1948-67 ei saatu aikaiseksi ei se ole syy olla perustamatta sitä nyt. Päinvastoin. Nyt on jo kiire.
Ja se Palestiinanvaltio on Jordania.
Kirjoituksessasi olisi taas hyvin paljon kohtia, joihin haluaisin puuttua, mutta jospa nyt edes muutamaan.
Juutalaisvaltio on tosiaan vähän ongelmallinen käsite. Sitä pystynee ehkä parhaiten ymmärtämään, kun muistaa, että se on muita maita selvemmin pakopaikka. Asia, jota usein siteeraamasi toimittaja Reime ja professori Multanen väheksyvät.
Kuulutat myös oikeudenmukaisuutta ja sitä miten Israelin on tunnettava syyllisyyttä ja vastuuta pakolaisongelmasta. Muista samalla, että pakolaisongelma on kaksipuolinen. Jo kymmeniä vuosia on puhuttu Palestiinan arabien pakolaisongelmasta. Tarkoittaako mainitsemasi oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus sitä, että tämä puoli unohdetaan jatkossa ja keskitytään pakolaisiin, jotka siirrettiin Israeliin arabimaista maan itsenäistyttyä? Minusta se oli todellinen etninen puhdistus. Multanen vähättelee tätä puhumalla siirtolaisuudesta ja Reimelle tämä kelpaa vain kirjansa alaviitteeksi. Sehän tuntuu heille olevan OK, että 2500 vuotta vanhat kultuurit voidaan tuhota ja ihmiset pakottaa muuttamaan pois. Puhun nyt siis sadoista tuhansista ihmisistä.
Reimen kirja oli minulle hämmentävä kokemus. Aluksi kiinnitin huomiota hänen valtaisaan tietomääräänsä. Pian minuakin alkoi häiritäse miten hän seuloo jostain "Hyvät juutalaiset", joiden mielipiteitä pitäisi kuunnella. Siinä mielessä sinä ja Reime olette tosiaan veljeksiä. Jostain te aina pyritte tarkoitushakuisesti kaivamaan esille juutalaisia, jotka esittävät marginaalikäsityksiä Lähi-idän tilanteesta. Ymmärrän hyvin mihin te näitä tarvitsette. Tämän jälkeen on lupa sanoa ja kirjoittaa mitä vaan, kun "juutalaisetkin ovat tätä mieltä". Muistaakseni Amos Ozin kirjassa Israelin maassa oli hyvä kuvaus näistä "hyvistä juutalaisista".
Näinhän on kautta aikain ollut muidenkin vähemmistöryhmien kohdalla: ne meistä "enemmistöläisistä" jotka eivät kehtaa omissa nimissään esittää ennakkoluuloisia tai rasistisia käsityksiä, mutta eivät kuitenkaan pidä tietyä ryhmää muiden kanssa tasa-arvoisena , usein hakevat legitimiteettiä asenteilleen ko ryhmän marginaalijäseniltä. Kaksi epätervettä asennetta hakee siinä tukea toisistaan. Jokainen näistä reimeläisistä ja multasista ilman muuta hylkäisi palestiinalaislausunnot jotka väittäisivät etteivät he kaipaa omaa valtiota vaan sopivat varsin hyvin asumaan vaikkapa toisissa arabivaltioissa...
Taas paskaa KTS:n kirjotuksessa ja paljon!